Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Takaisin ihaniin painajaisiin – ennakkotestissä Little Nightmares II

P33RO

Artikkeli- ja arvostelutoimituksen päätoimittaja
Ylläpitäjä
Nelisen vuotta sitten pieni keltatakkinen Six-tyttö vaelsi makaaberissa maailmassa paeten synkkiä painajaisia. Malmöläisen Tarsier-studion Little Nightmares vakuutti tunnelmallisella seikkailulla, joten odotukset jatko-osalta ovat korkeat. Harvoin painajaisiin haluaa palata, kuten avausosan arviossa todettiin, mutta Little Nightmares II tekee toivottavasti miellyttävän poikkeuksen. Kahden ensimmäisen kappaleen perusteella luvassa on samaa ihanan synkkää selviytymistä.

Hiljaista kerrontaa

Tekijätiimi avasi jatko-osan kehitystyön periaatteita ennakkotestin ohessa. Pelimoottoria optimoimalla latausajat kuolemien ja kenttien välissä on saatu pudotettua minimiin. Katkottomuus vahvistaa immersiota eikä päästä pelaajaa hengähtämään yritysten välissä. Painostava, eriskummallinen tunnelma onkin yksi sarjan vahvuuksista.

– Jatko-osa on ehdottomasti kunnianhimoisempi kuin avausosa. Pelimoottorin uudistukset mahdollistavat laajemmat kenttäkokonaisuudet ja parannukset latausaikoihin, toteaa kenttäsuunnittelija Matthew Cooper studion ennakkoon nauhoittamalla videolla.

School_03_3840X2160.png


Ensimmäinen osa sijoittui klaustrofobiseen Maw-linnoitukseen, joka keinui aaltojen tahdissa kohti tuntematonta. Vaikka tiloilla olikin omat erikoispiirteensä, niin linnoitus sitoi tapahtumat yhteen fyysiseen paikkaan. Jatko tarjoaa enemmän variaatiota ympäristöihin, sillä tarina on tuotu ulkomaailmaan, mikä mahdollistaa eri miljöillä leikkimisen.

– Ympäristöillä on selkeä jatkuvuus ja yhteys toisiinsa, mutta tällä kertaa pelaaja näkee muutakin kuin pimeitä sisätiloja, kertoo vanhempi tarinasuunnittelija Dave Mervik.

– Koska peli ei sisällä yhtään kirjoitettua tarinaa tai dialogia, toimii maailma yhtenä tarinankerronnan osana – lähes kuin se olisi oma hahmonsa tai kertojaääni, Cooper jatkaa.

Ulkoilu piristää

Tällä kertaa pääosassa on pikkuruinen Mono-poika, mutta hyvin nopeasti hän saa avukseen tekoälyn ohjaaman, aiemmasta osasta tutun Sixin. Tapahtumat sijoittuvat samaan nyrjähtäneeseen universumiin kuin aiemmin, mutta käsikirjoituksen paikkaa aikajanassa voi vain arvailla. Onko Little Nightmares II esi- vai jatko-osa? Asia selvinnee vasta julkaisun jälkeen.

– Six ei ole avuton komennettava, vaan hän pystyy omatoimisesti etenemään ja auttamaan pelaajaa, kertoo tekoälyn parissa työskentelevä Domenico Favaro.

– Apurin tuominen tarinaan mukaan tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia yhteistyön voimaan liittyvissä pulmissa. Hahmojen välinen dynamiikka on tärkeässä roolissa niin pelillisesti kuin tarinallisesti.

School_01_3840X2160.png


Latauspaketteina julkaistut kolme lyhyttä lisälaajennusta, joista The Dephts ja The Hidaway arvosteltiin myös KonsoliFINissä, syvensivät sarjan debyytin pakokertomusta. Jatko-osassa Mono ja Six eivät pelkästään pakene, vaan pelaaja päätyy tutkimaan murenevan Pale Cityn ympäristöjä sekä mysteeristä tv-signaalia. Studio on sanojensa mukaan miettinyt tarkkaan uusia hahmoja ja narratiivisia valintoja.

– Kaikki pelaajan kohtaamat hahmot ovat uniikkeja, ja niillä on tarkkaan mietityt taustatarinat, joista saattaa löytää vihjeitä ympäri maailmaa, Mervik paljastaa.

Yksin, mutta yhdessä

Ennakkotestissä oli pelin kaksi ensimmäistä kappaletta. Yksinäinen Mono herää keskeltä pimenevää metsää ilman sen suurempaa selitystä. Siinä missä Maw tarjosi todella ahtaita, kosteita tiloja, metsä esittelee avoimempaa kokonaisuutta, jossa näkyvyys on takaseinää kauemmaksi. Tunnelmaltaan avaus tuo vahvasti mieleen Playdeadin erinomaisen Insiden. Vaarat vaanivat ansoitetussa metsässä, jota kärpästen surina hylättyjen sisälmysten läheisyydessä tahdittaa. Alku esittelee kontrollit – tällä kertaa jopa ruudulla näkyvillä ohjeilla – ja päästää pelaajan tutustumaan pieniin pulmiin. Laatikko työnnetään korkean esteen viereen, pieniä esineitä heitellään karhunrautoihin, ja köysiä käytetään rotkojen yli heijaamiseen.

School_02_3840X2160.png


Perusasioiden tultua jälleen tutuksi Mono ja Six törmäävät toisiinsa rähjäisessä mökissä. Samalla esitellään yksi uusista ominaisuuksista, sillä pelaaja pystyy nappamaan vasaran tai muun työkalun aseekseen. Valmiiksi rikkinäinen ovi hajoaa parilla huitaisulla. Jatkossa painavia esineitä käytetään myös vihollisia vastaan, jolloin lyönti vaatii oikeaa ajoitusta tai kuolo korjaa. Pitkiä matkoja sankari ei pysty esineitä raahaamaan, sillä niitä ei saa liikutettua esimerkiksi korokkeiden yli.

Pelaaja pystyy nappamaan vasaran tai muun työkalun aseekseen

Metsän hämyinen tunnelma muuttuu nopeasti painostavaksi piilotteluksi. Pelaaja on saalis, jonka henki ei ole kallis. Little Nightmares II:ssa edetään tuttuun yritys ja erehdys -tahtiin, sillä osaa piilotetuista ansoista ja vaaroista ei pysty havaitsemaan ilman yhtä epäonnistumista. Lyhyet latausajat ja useat tallennuspisteet takaavat, ettei turhautuminen nosta päätään.

School_05_3840X2160.png


Toisessa kappaleessa saavutaan rapistuvan Pale Cityn rannoille ja eriskummalliseen kouluun. Piilottelu jatkuu edelleen, sillä opinahjon käytäviä vaanivat posliininukkemaiset oppilaat, jotka vievät kiusaamisen täysin uudelle asteelle. Hengenvaarallinen matka jatkuu kaverusten yhteistyössä: Six nostaa pikkupoikaa korokkeille tai kääntää kampea, kun pelaaja roikkuu köydessä. Jatko-osassa Mono pystyy myös ottamaan avaimia ja muita pieniä esineitä taskuunsa ilman, että niitä tarvitsee kantaa käsissä kuten ennen. Tämä mahdollistaa useamman toiminnon esimerkiksi avaimen lokaation ja lukitun oven välissä.

Lupaavan painostava

Kahden kentän perusteella Little Nightmares II jatkaa samaa painostavaa seikkailua pienillä muutoksilla ja lisäyksillä. Jostain syystä päähahmo ei enää kanna valonlähdettä mukanaan, joten valon ja varjon tanssia ei nähdä samalla tavalla kuin Maw’n pelottavissa ja pimeissä kolkissa. Tarsierin vahvuus on joka tapauksessa tunnelman luomisessa ja groteskeissa näkymissä, eikä tämä ole ennakkotestin perusteella muuttunut mihinkään. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mihin muualle Monon ja Sixin matka vie, kun Little Nightmares II julkaistaan 11. helmikuuta PC:lle, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille.






Lue juttu sivustolla...
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäinen oli aivan mahtava peli, tämä menee ehdottomasti testiin. Ihanan Peeron tekstin perusteella ei petä.
 
Ylös Bottom