Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Teatterit, Oopperat, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

rioichi

New Member
Ajattelin nyt laittaa vähän keskustelun avausta ja aiheena teatterit, kesäteatterit, näytteleminen ja ym. aiheeseen liittyvää. Itseäni kiinnostaa nähdä, että löytyykö täältä, ehkäpä enemmän virtuaalisen viihteen ystävien keskuudesta myös teatterissa kävijöitä tai jopa iahn näyttelijöitä.

Itselleni teatteri on todella lähellä sydäntä. Käyn useasti teattereissa katsomassa monenlaisia näytelmiä. Varsinkin musikaalit ovat lähellä sydäntäni mutta ihan perus-teatterikin on todella mukavaa katsoa. Mielenkiintoista on käydä katsomassa niin ammattilais-teatteria kuin myös harrastelija-teatteria. Eroa näiden välillä on joskus vaikea mutta todella mielenkiintoista tehdä. Ammattilais-teatterin ongelma on se, että näyttelijät tekevät sitä työnään aivan samoin tavoin kuin kuka työntekijä omassa työssään. Harrastelija-teatterista taas paistaa läpi se näyttelemisen riemu, kun näyttelijät tekevät sitä omasta innostuksestaan ilman mitään rahallista ansiota.

Kävin tuossa vähän aikaan sitten katsomassa Kakola-musikaalin Turun kaupungin teatterissa ja oli todella mainio pätkä. Juoni oli aika rankka ja muutamassa kohdassa tuli vähän ahdistunut olo katsomossa mutta yleinen fiilis näytelmän jälkeen oli todella positiivinen. Suosittelen todella menemään katsomaan sitä.

Itse näyttelen kesäteatterissa. Tämä kesä tulee olemaan kuudes näyttelijä-vuoteni. Tästä harrastuksesta on tullut todella tärkeä osa elämääni ja enkä osaisi enää kuvitella kevättä ilman tiukkaa harjoitustahtia. Harrastuksen mukavuudesta kertoo varmaan paljon se, että viimeisenä kuukautena ennen ensi-iltaa harjoituksia on n. 5 kertaa viikossa mutta koskaan ei ole tullut sitä: "Taas pakko lähteä harjoituksiin"-oloa vaan aivan toisin päin.

Käytän nyt tilaisuuden hyödykseni ja mainostan nyt omaa teatteriani. Eli jos löytyy kesällä aikaa ja asuu täällä Turun seudulla, niin tevetuloa katsomaan mukavaa, koko perheen näytelmää "Pessi ja Illusia" Maskun kesäteatteriin. Itse esitän pääosaa eli Pessiä.
 
Vastaus: Teatterit, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

Pakko myöntää, että melkeimpä korvasta on pitänyt teatteriin taluttaa, mutta joka kerta sieltä on tultu virkistyneenä takaisin. Kesäteatterissa mökkikunnassa on tullut siis käytyä. Siellä nimenomaan nuorten into paistaa läpi esityksissä ja ilo tarttuu myös katsojiin. Toinen upea kokemus, joka hiukan sivuaa aihetta on ollut ooppera. Kannattaa käydä rikkomassa omia ennakkoluuloja ja laajentamassa näköaloja.
 
Vastaus: Teatterit, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

Pakko myöntää, että melkeimpä korvasta on pitänyt teatteriin taluttaa, mutta joka kerta sieltä on tultu virkistyneenä takaisin.

Tämä taitaa valitettavasti olla aika yleinen ongelma. Teatteri ja varsinkin jokin ooppera nähdään ehkäpä vähän liian korkeakulttuurisena jostain syystä vaikkei se sitä todellakaan ole. Näytelmät sopivat kaikille aivan samoin tavoin kuin elokuvat. Jos näytelmiä vertaa elokuviin niin teatterilla on yksi suuri vahvuus. Se tuntuu paljon todellisemalta katsojasta. Esimerkiksi väkivalta elokuvissa ei oikein herätä mitään suuria tunteita mutta pienimuotoinenkin väkivalta teatterissa herättä todella helposti suuria tunteita.

Lisäsin oopperan myös ketjun otsikkoon, kun kuulu periaatteessa samaan aiheeseen.
 
Vastaus: Teatterit, Oopperat, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

No niin, tämän ketjun aktiivisuus on juurikin sillä tasolla mitä sen vähän odotinkin (ja pelkäsin) olevan. Ehkä aihepiiri on vain liian "korkeakulttuurista" suurimmalle osalle foorumin väestä.

Eilen oli sitten näytelmämme ensi-ilta. Eilinen päivä meni melkeinpä haavilla perhosia vatsaan kerätessä ja jännitys oli todella korkealla. No, sitten koitti se aika, kun piti astella lavalle ja jännittävämmäksi asian teki se, että minä itse aloitin koko näytelmän. Ensimmäinen kohtaus meni vähän jännittäen mutta sitten kun sain mikrofonin kouraan ja oman soolo-lauluni aika koitti niin kaikki paineet purkautuivat. Loppunäytelmä vedettiiknkin sitten loppuun 110% lasissa. Sitten koitti se hetki mikä kokosi monen kuukauden harjoittelut: ensi-illan kumarrukset ja yleisön aplodit. Tunnetta siinä kohtaa on todella vaikea kuvata mutta sen voin sanoa, että mikään ei tuota sitä samaa onnistumisen-tunnetta luo. Tästä sitten jatketaan vielä 14näytöstä samalla temmolla.
 
Vastaus: Teatterit, Oopperat, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

Omien kokemusteni perusteella uskon tietäväni ainakin jotakuinkin millainen fiilis ensi-illan jälkeen oli. Omat kokemukseni ovat ylä- ja ala-asteella väsätyistä musikaaleista, joten täysin toisiinsa verrattavissa eivät kokemuksemme ole. Esityksiä, joihin olen ottanut osaa on kuitenkin valmisteltu ja harjoiteltu useita kuukausia, ja tunne kun on päässyt lavalla ensi-jännityksestä eroon ja pääsee heittäytymään esittämiseen täysillä on kyllä mahtava. Itsellä on kuitenkin sellainen muistikuva, että ensimmäisten näytösten jälkeen hommaan ikään kuin kyllästyi ja ei jaksanut loppuja näytöksistä vetää aivan sata lasissa. Tämä on toki enimmäkseen asennekysymys, ja taitava näyttelijä antaa joka kerta kaikkensa lavalla.

Vaatii muuten paljon ei ainoastaan rohkeutta, vaan myös taitoa vetää biisi yleisön edessä soolona hyvin. Itseltä ei ainakaan onnistuisi minkään soolo-biisin heittäminen, sen verran kauheaa kuultavaa ääneni on.
 
Vastaus: Teatterit, Oopperat, Näytteleminen - Kokemuksia, suosituksia

Vaatii muuten paljon ei ainoastaan rohkeutta, vaan myös taitoa vetää biisi yleisön edessä soolona hyvin. Itseltä ei ainakaan onnistuisi minkään soolo-biisin heittäminen, sen verran kauheaa kuultavaa ääneni on.

Juu, tätä tuli jännitettyä todella paljon siitä asti, kun roolin sain. Onneksi teatterissamme on ääni- ja musiikkialan ammattilainen, joka osasi hyvin opastaa laulamisessa ja sitä kautta tuli varmuutta. Nyt, kun esitykset on käynnissä niin kyseinen laulukohtaus on yksi mukavimmista kohtauksista itselleen. Sama asia kävi pari vuotta sitten, kun kohtaus vaati pelkissä boksereissa lavalla loikkimista ja tanssahtelua. Olin todella lähellä etten kohtaukseen olisi suostunut mutta lopulta se olikin todella vapauttava kokemus, kun sai jotain tuollaista tehdä ihan oikealla syyllä:D
 
Ylös Bottom