Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The C64 - Tasavallan emulaattori

Nisupulla

Jäsen / [FL]
DvRL0TLX4AcoHaU.jpg


C64 Minin kytkeminen kävi helposti. Mukana tullut usb-kaapeli tökättiin televisoon ja sieltä virrat, HDMI-kaapelin kautta kuva. Joikkari usb-liittimeen. Ollut koko päivän päällä ja hyvin pelannut. Tuttuja pelejä löytyy 64 kpl valikoimasta. Päivitin järjestelmän samantien uusimpaan versioon, mukana tuli viime vuonna tehty C64-peli. Ylipäätänsä pelien tuominen verkosta USB-tikulla on tehty helpoksi. Löytyy valmiit emilaattori-harrastajien sivut joista poimia kaikki lapsuuden suosikit talteen. Löytyy Ghostbusters, Rambo, Commando, Bruce Leet jne. nyt myös valikoimasta.

Karkeat sprite-grafiikat ja legendaariset musiikit jotka iskevät yhä aikalaiseensa. Ovat kyllä olleet mestareita noilla resursseilla. Osa hyvistä peleistä on ihan karmeita, kun taas joku on säilyttänyt erinomaisuutensa. Oli hauska huomata miten oli unohtanut jo osan näistä, musiikit olivat tutut ja tietyt peliäänet. Pelit ovat olleet hyvin armottomia eikä kädestä ole todellakaan pidelty kuten tänä päivänä. Harvaa peliä pelasi läpi, jäivät kesken kun uusia odotti jatkuvasti diskiboksissa. Klassikot ovat yhä sitä ja oma kaikkien aikojen top-10 lista alkaa löytyä usb-tikulta.

Joystick ei ole samaa laatutasoa (oletettavasti) kuin alkuperäinen esikuvansa. Tästä puuttuu mikrokytkimet, jotka silloin olivat laadun tae. Johto on riittävän pitkä, ei pelata tarvitse sen lähempää kuin pleikkarillakaan. Jostain syystä joikkari on tässä oletuksena portti 2:ssa. Osa tikulla tuoduista peleistä ei ymmärrä tätä ja päävalikkoon jäädään. Ratkaisu: kertoo emulaattorille pelitiedoston nimessä pelin hyväksyvän vain portti 1:n, esim. pelinimi_j1.d64.

Virtuaalinäppäimistö on hiukan kömpelö. Sama porukka on tuomassa ensi vuonna suuremman mallin, joka ilmeisesti on lähellä alkuperäistä.
 
DvRL0TLWwAAJ26x.jpg


Kotisivu: www.theC64Mini.com

Myyntipaketin sisältö:

Keskusyksikkö, The C64 MIni, joka on puolet alkuperäisestä koosta. Näppäimistö ei ole käytettävissä.
Virtajohto micro-USB <> normi USB, ottaa virran esimerkiksi television USB-liittimestä.
HDMI-kaapeli.
Ohjevihkonen (englanniksi).
Peliohjain, jossa pikanäppäimet virtuaalinäppäimistöön ym. Liintäntä USB.
Ylimääräinen USB-liitäntä, johon voi kytkeä mm. muistitikun tai toisen peliohjaimen.

Sisällöstä löytyy 64 peliä, sekä Fileloader, joka mahdollistaa pelien lataamisen suoraan muistitikulta. Suurin osa peleistä ovat vuosilta 1983-1990. Joukossa myös se alkuperäinen Basic-tulkki, jolla pääsee koodaamaan. Keskusyksikköön voi liittää usb-näppäimistön.
 
Viimeksi muokattu:
Kahlannut läpi netin arkistoja ja poiminut talteen pelejä, jotka ovat jääneet mieleen sieltä varhaisilta vuosilta.

Kuten Annihilator, Jupiter Lander, Slalom, Pole Position, Forbidden Forest, Aztec Challenge, Nemesis the Warlock, Quest of Tires jne. Joitain "pakko kokea uudestaan" -hetkiä, oli kun Pitstopissa pääsin varikolle vaihtamaan renkaita ja tankkaamaan... Commandon päävalikossa pääsi kuulemaan Rob Hubbardin mestariteosta, autenttisena ilman nykyajan kotkotuksia. Barbarianissa yrittämään kääntölyönnillä kaulan katkaisua.

Yllättänyt se miten niin kaukaa voi vielä muistaa näitä asioita, kertoo siitä miten merkittäviksi kokemuksiksi ne on silloin tuntenut.
 
Viimeksi muokattu:
Commodore 64 on edelleen itselleni se rakkain pelilaite ja pitihän tämä hommata, vaikka aito C64 myös löytyy..Piti kaivaa vanhat Mikrobititkin vuosilta 84-93 kaapista ja fiilistellä niitä..Ei tule kuin hyviä ja lämpimiä muistoja/fiiliksiä niistä..=)
 
Kahlannut läpi netin arkistoja ja poiminut talteen pelejä, jotka ovat jääneet mieleen sieltä varhaisilta vuosilta.

Kuten Annihilator, Jupiter Lander, Slalom, Pole Position, Forbidden Forest, Aztec Challenge, Nemesis the Warlock, Quest of Tires jne. Joitain "pakko kokea uudestaan" -hetkiä, oli kun Pitstopissa pääsin varikolle vaihtamaan renkaita ja tankkaamaan... Commandon päävalikossa pääsi kuulemaan Rob Hubbardin mestariteosta, autenttisena ilman nykyajan kotkotuksia. Barbarianissa yrittämään kääntölyönnillä kaulan katkaisua.

Yllättänyt se miten niin kaukaa voi vielä muistaa näitä asioita, kertoo siitä miten merkittäviksi kokemuksiksi ne on silloin tuntenut.

Näistä olisi kiva saada muidenkin pelaajien c64 top-listoja, kun tuppaa tuo oma muisti olemaan hatara. En muista juurikaan mitkä oli hyviä pelejä, mutta heti kun näen pelin nimen, muistan sen ja mikä siitä teki hyvän. Olisi kiva kokea uudestaan parhaat hetket.
 
Commodore 64 on edelleen itselleni se rakkain pelilaite ja pitihän tämä hommata, vaikka aito C64 myös löytyy..Piti kaivaa vanhat Mikrobititkin vuosilta 84-93 kaapista ja fiilistellä niitä..Ei tule kuin hyviä ja lämpimiä muistoja/fiiliksiä niistä..=)

Samoin täällä on Commodore 64 ollut merkittävä paikka peliharrastuksessa. Yhdisti ison joukon poikasia ruudun äärelle ja pelikopiot levisivät vauhdilla laajalle alueelle Helsinkiä. Verkostoituminen oli päivän sana ja sen kautta alkoi jo tammikuun lopulla saamaan saman vuoden ensimmäisiä julkaisuja.

Mikrobitti toimi lähes ainoana tietolähteenä ja se luettiinkin kannesta kanteen moneen kertaan. Koodilistaukset naputeltiin ja näin sai taas uuden pelin. Muuten käytiin keskustan pelikaupat ja tavaratalojen atk-osastot läpi hyvin tiheällä kammalla. Päivän piloihin kuului koodata esittelykoneisiin jotain jätkähuumoria myyjien iloksi. Kaikilla oli joku kotimikro ja sitä monimuotoisuutta oli ilo kokea pelien kautta. Isoilla pojilla oli jo yhteyksiä ulkomaille asti. Sieltä tulleen kasetin sisältöä ladattaessa ja -kuvaa ihastellessa oli jännitystä ilmassa.
 
Onko näiden lataaminen siis ihan laillista vai vähän sama kun porukka latailee nes-mineihin sun muihin lisäpelejä netistä? En itse tuota siis mitenkään paheksu kun varmaan nuo lähes kaikki kuusnepalle pelejä tehneet firmat on kaatuneet aikoja sitten eikä kukaan tiedä oikeuksien haltijaa eikä pelejä laillisestikaan varmaan oikein saa hankittua, mutta jos piratismia niin foorumin säännöt varmaan sitten kieltää näistä keskustelun.

Varmaan ihan yhtä laillista kuin aikoinaan olivat pelikopiot. Eli jossain Amerikan maassa näitä voi joku lakitoimisto ehkä perään katsoa. Huolettomin mielin maailmalla jaetaan isoja pelikokoelmia. Tämä C64 Mini jopa tukee suoraan pelien lataamista USB-tikulta. Tehty siinä määrin helpoksi ettei tarvitse todellakaan tyytyä noihin oletuspeleihin.

Rakennan parhaillaan sellaista omaa kokoelmaa, jossa on sen ensimmäisen kasetin sisältö priorisoitu hyvin korkealle. Lisäksi TOP-10 pelit ja sitten se äärettömän laaja kirjasto, josta ammentaa vielä pitkään.

Rajanveto voi ehkä olla siinä tarjotaanko suoria linkkejä. Nehän löytyy nopeasti kun seuraa Youtuben antia tai Googlaa suoraan.
 
Varmaan ihan yhtä laillista kuin aikoinaan olivat pelikopiot. Eli jossain Amerikan maassa näitä voi joku lakitoimisto ehkä perään katsoa. Huolettomin mielin maailmalla jaetaan isoja pelikokoelmia.
Joo ei siis ollut lainkaan kyse siitä että uskaltaako noita nyt latailla, vaan ihan vaan että saako niistä täällä foorumilla keskustella.

Joku kyseli top-listoja muttei kyllä pysty tuollaista vääntämään, mutta mainitaan nyt jotain suosikkeja joita ei vielä ole ketjussa mainittu.

Wonder Boy in Monster Land: Tämä oli ihan hemmetin kova vaikka jokainen kenttä piti ainakin kasetilta pelatessa ladata erikseen. :D PS3:lla vuosia myöhemmin pelaamani arcade-versio oli ihan liian vaikea, vaikka tämä kuusnepalla meni jopa ihan läpi asti (arcade-versio ei varmaan edes lähelle pelin loppua).

Ghosts 'n Goblins: Tämä taas oli 64-versionakin ihan pirun vaikea, enkä koskaan päässyt kakkoskenttää pidemmälle edes loputtomilla elämillä. Oli silti muksuna älyttömän cool peli.

The Great Giana Sisters: Tämä legendaarinen täysi SMB-kopio toki pitäisi heti hankkia omalle koneelle.

Decathlon: Mahtava urheilupeli, vaikka kaikki lajit onkin aika samaa tikun rämpytystä vasemmalta oikealle, ja sitten oikein ajoitettu napinpainallus. 1500m juoksu on todellinen kestävyystesti.

Mayhem in Monsterland: Tätä en ole koskaan pelannut, mutta netissä nähnyt kehuttavan. Grafiikoiden puolesta upean näköinen 64-tasohyppely.
 
Omia suosikkejani joita ei siis tuossa koneella jo valmiiksi ole asennettu… tai joita ei ole vielä täällä keskustelussa mainittu…

1942
Airborne Ranger
Archon
Batman the movie
Blue Max
BMX Simulator
Bruce Lee
Bubble Bobble
Detective the game
Diktaattori
Donald Duck Playground
Elite
Emlyn Hughes International Soccer
Footballer of the Year 2
Gunship
Grand Prix Circuit
Hattrick
High Noon
Internationl Karate +
Kikstart
Laser Squad
Last Ninja 2
Law of the West
Leaderboard
Maniac Mansion
Microprose Soccer
Painter Boy
Paperboy
Power Play Hockey USA vs USSR
Rally Speedway
Salamander
Silent Service
Stunt Car Racer
Spy Hunter
Spy vs. Spy
Tapper
Times of Lore
Tracksuit Manager
Ultima V
Uuno Turhapuro muuttaa maalle
The Way of the Exploding Fist 2

Mitä Daley Thompson Decathloniin tulee niin se 400m oli pahempi kuin toi 1500m. Tuossa pidemmälllä matkalla riittää kun pitää tasaisen vähän hitaammaankin tahdin yllä ensimmäiset 1200m ja sitten viimeiset 300 on sitten loppukiri ja se täysrämpytys päällä. Siinä voi periaatteessa lepuutta sitä vahvempaa kättä ja mennä sen alun sit toisella kädellä jotta on loppukiriä varten levännyt :D … kun taas 400m niin pitää vetää koko matka.
 
Painterboy
Maistui aikoinaan ja maistuu edelleen !

Yllättävän monipuolinen peli ! :D Pitää osata valkata oikea maali oikeaan rakennukseen, sitten pitää ajella ylhäältä kuvatusti paikan päälle suunnistaen, siellä sitten sivultapäin kuvatusti väistellä kaikkia häiriötekijöitä ja saada maalaamattomat kohdat maalatuksi mielellään pikaisesti... tai jos mokaa niin kajareista legendaarinen POIKA! kajahtaa.

Oiskohan tämä ollut tyyliin Tikkurila (?) tai jotain joka tuhon aikoinaan mainospeliksi tämän tekas, tai joku niille teki ja käsittämättömän hyvän pelin tekivätkin ! :)

Vaikkapa Youtubesta löytyy useampia niitä ”poika” mainoksia.

Todella mainio juttu tuolla tuosta kyseisestä pelistä ja kuinka se syntyikään !

Näin syntyi Painterboy, suomalainen peliharvinaisuus
https://www.v2.fi/artikkelit/pelit/1731/Nain-syntyi-Painterboy-suomalainen-peliharvinaisuus/


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Hattrick
Aivan käsittämättömän huikea peli edelleen ! varsinkin kaksinpeliä tulista ja tulikivenkatkuista tiukkaa ja huikeaa vääntämistä ! :D
Elikkäs joukkueeseen kuuluu maalivahti ja yksi kenttäpelaaja (jääkiekko). Peli ylhäältä kuvattu (sivuttain)... homman juju on se että ohjaat yhtä aikaa maalivahtia ylös/alas akselilla ja kenttäpelaajaa toki joka suuntaan. Tuo kummankin ohjaaminen yhtä aikaa on hermojaraastavaa ja hubaa puuhaa samaanaikaan ja aiheuttaa hupaisiakin tilanteita ja pärränpärinää !

Tuossa joku Youtube video kun joku random heppu peliä pelailee...
 
Viimeksi muokattu:
Vaikea laittaa pelejä absoluuttiseen paremmuusjärjestykseen. Siinä vaiheessa ehti jo kasvaa ulos peleistä ja maku vaihtua moneen kertaan.

Ultima III
Tämän kanssa meni paljon aikaa. Ruutuvihkon sivut täyttyivät luolastoista ja sanakirjaa sai ahkerasti olla selaamassa. Tapasin Lord Britishin vuosi sitten Gamescomin luennolla ja kiitin häntä henkilökohtaisesti Ultima-sarjasta. Kaverikuva jäi pelihyllyä koristamaan.

Tämän C64 Minin kanssa saa myös nämä useamman levyn pelit toimimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä Daley Thompson Decathloniin tulee niin se 400m oli pahempi kuin toi 1500m. Tuossa pidemmälllä matkalla riittää kun pitää tasaisen vähän hitaammaankin tahdin yllä ensimmäiset 1200m ja sitten viimeiset 300 on sitten loppukiri ja se täysrämpytys päällä. Siinä voi periaatteessa lepuutta sitä vahvempaa kättä ja mennä sen alun sit toisella kädellä jotta on loppukiriä varten levännyt :D … kun taas 400m niin pitää vetää koko matka.
Voi olla noin ihan fyysisenä suorituksena, mutta se 1500m ainakin testasi hermoja kun tuntui että se vain jatkui ja jatkui ja jatkui...

Onko muuten kukaan koittanut toimiiko jollain esim. Horin ihan oikeilla tikuilla, tai ylipäätään moderneilla usb-ohjaimilla, näyttää melko paskalta tuo mukana tuleva, vaikka toisaalta sitä nostalgiafiilistä ehkä enemmän tuokin.
 
Voi olla noin ihan fyysisenä suorituksena, mutta se 1500m ainakin testasi hermoja kun tuntui että se vain jatkui ja jatkui ja jatkui...

Onko muuten kukaan koittanut toimiiko jollain esim. Horin ihan oikeilla tikuilla, tai ylipäätään moderneilla usb-ohjaimilla, näyttää melko paskalta tuo mukana tuleva, vaikka toisaalta sitä nostalgiafiilistä ehkä enemmän tuokin.

Peliohjaimien yhteensopivuustaulukko: https://gurce.net/c64mini/hardware_compatibility_lists

Täällä en Decathlonissa tuota 1500 metrin juoksua kehdannut kokeilla, ihan vain säästääkseni joystickia. Sen sijaan keihäänheittoa kyllä, siinähän pääsee myös lyhyen matkaa tuota vemputtamaan vasen-oikea-vasen. Samoin kuin esimerkiksi Winter Gamesin ampumahiihdossa. Aseen lataus alas -ylös.
 
Viimeksi muokattu:
Seuraavan sukupolven selkeä tuomio oli: paras peli on Giana Sisters. Perustelut: päähahmo on tyttö ja peli ei ole liian vaikea. Plussaa on erityisesti sen likeisyys Super Marion tasoloikintoihin.

Pelien grafiikoille ei annettu liikaa painoarvoa. Tärkeämpää oli pelimekaniikat. Onneksi mahdottoman vaikeat pelit armottomuudessaan herättivät lähinnä huumoria. Otettiin omat tavoitteet, joihin ei kuulunut enää läpäisy. Pelintekijät ovat korvanneet muinaisina vuosina ohkaisen sisällön määrän nostamalla vaikeustason tähtitieteellisen korkealle.
 
Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi tein videon, jossa avataan The C64 Mini myyntipaketista ja siitä suoraan pelaamaan. Videolle valitut pelit ovat jollain tasolla olleet merkittäviä kokemuksia omassa historiassa.

Osa on mukana äänimaailmansa, osa mutkattoman pelimekaniikansa ja osassa nämä kaksi yhdistyvät samaan pakettiin ollen aikakautanse priimaa. Suosikki pelejä jäi videolta ja osa syynä moni levylliset pelit, joiden kanssa täytyy vielä vähän harjoitella.

Pelin on voinut jo unohtaa, mutta ääniefektit paljastavat yhteisen historian.

 
Viimeksi muokattu:
Kannesta kanteen tuli luettua Juho Kuorikosken viime vuonna yhteisörahoituksella toimittama ”Commodore 64 - Tasavallan tietokone”.

Tanakkaa asiaa nämä 230 sivua, joilla käsitellään 1980-90 lukujen merkittävimmän kotimikron vaiheita aikalaisten haastattelujen ja taustatyön kautta. Yksittäisenä tärkeänä lähteenä on virallisen maahantuojan silloiset avainhenkilöt. Paljon tuli lisätietoa mm. markkinaosuudesta (korkeimmillaan 75 %). Sekä myös päämiehen nuivasta suhtautumisesta PCI-Dataa kohtaan.

Itsellä oli Saksasta harmaatuotu Commodore 64, joka oli tonnin halvempi kuin virallinen hinta 2995 mk. Käytin sitä kerran virallisen maahantuojan Herttoniemen varikolla, jossa pakon edestä vaihtoivat sulakkeen. Kirja paljastaa kuinka aiheesta oli käyty taustalla vääntöjä Amerikan suuntaan.

Tarinan loppu on käyty myös hyvin läpi. Yhtiön perustajan häätö ja virheelliset strategiset ratkaisut ajoivat Commodoren lopulta konkurssiin 1994. Tässä vaiheessa olivat jo tietokoneet puskemassa kovaa vauhtia ohi kotimikrojen pelaamisen etulinjaan. Sony julkaisi PlayStationin samana vuonna ja loppu onkin historiaa.

DwOjbSJWoAEpwTP.jpg


Kirja löytyy verkkokaupasta: http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1377
 
Viimeksi muokattu:
Aivan huiketa tuolla huima määrä vaikkapa C64 pelien arvosteluita, myös Amiga, Atari ST ja PC kivasti edustettuna !

Kulttuuriteko: fani digitoi Bitin vanhat pelikirjat nettiin
https://www.mikrobitti.fi/uutiset/k...xK1Cnyz9PtR-jf2x5Ug5-3ONmPh5FpgEHDdHivAPGLMM4

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tuolta kun noita pelejä vähän kahtelee, niin niminä pomppaa meikäläisen silmiin tälläisiä ! :) siis niitä taas joita ei viel ole täällä mainittu ja tuollahan noista oikein arvostelutkin löytyvät !

Pelit was a Finnish-language (bi)annual book published from 1987 to 1991 containing gaming-related articles, tips and most importantly game reviews. Here you can find all the reviews, scanned from the books but they're probably no interest to you unless you're Finnish: joten ei muuta kun klikkaat peliä jonka arvostelun haluat lukea. Tekstihaulla tai kirjojen nimeä klikkaamalla pystyy rajaamaan näytettyjä arvosteluita.
https://solvalou.com/pelit

10th Frame
AD & D Heroes of the Lance
AD & D Pools of Radiance
Asterix and Magic Cauldron
Bionic Commando
David’s Midnight Magic
Defender of the Crown
Deflektor
F-19 Stealth Fighter
Fast Tracks
Garfield
Gauntlet
Go For Gold
Grand Prix Circuit
Grand Prix Simulator
The Great Escape
Green Beret
Heroquest
Hunt for Red October
Indiana Jones and the Temple of Doom
International 3D Tennis
Ican Ironman’s Super Off Road Racing
Jack The Nipper
JetSet Willy
Knighht Games
Krakout
Labyrinth : The Computer Game
Lords of Chaos
Masters of the Universe
Myth
Neuromancer
Operation Wolf
Outlaws
Pyjamarama
Raid on Bungeling Bay
Revs+
Roadrunner
Saboteur II
Tai-Pan
Trapdoor
Vikings
Western Games
Zorro
 
Tämä muuten on nyt gigantissa tarjouksessa 49e hintaan jos jotain sattuu kiinnostamaan.
 
Ylös Bottom