Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Order: 1886 - Vanhoja poikia viiksekkäitä

Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Vaihtomielipide jryin viralliseen arvosteluun:

Kuinka lyhyt täysihintainen peli voi olla? Kysymys, johon on saattanut törmätä pelimediassa viime päivinä PlayStation 4:n The Order 1886 -yksinoikeusjulkaisusta puhuttaessa. Keskustelu on ollut osittain aiheellista, sillä The Orderin kampanjan läpäisee muutamalla istumalla, eikä sen kylkeen tarjota muita pelimuotoja. Kohtuullista? Se jää pelaajien päätettäväksi.

Vaihtoehtoiseen Lontooseen sijoittuva tarinavetoinen räiskintä on tunnelmallinen ja uskomattoman kaunis. Hahmo- ja liikeanimaatiot ovat ensiluokkaisia, eikä samanlaista grafiikkaloistoa ole nähty vielä nykykonsoleilla. Uskottava ääninäyttely sekä pelin ympärille luotu steampunk-maailma tukevat onnistuneesti historiallisiin henkilöihin ja legendoihin sidottua tarinaa. Toiminta on viihdyttävää ja se on pääasiassa rytmitetty hyvin. Muutamissa kentissä elokuvamaisuus ottaa jo liian suurta roolia, ja pelaaja jää sivustakatsojan rooliin välivideoiden dominoidessa pelikokemusta.

Peli näyttää ja kuulostaa erinomaiselta, mutta rakenteeltaan se on hyvin perinteinen räiskintä. Asevalikoima ei yllätä parista yrityksestä huolimatta, toimintaa väritetään rasittavilla reaktiotesteillä ja muutamat (pelimäiset) ratkaisut rikkovat tunnelmaa. Pelaajan kontrolleja rajataan tietyissä kohdissa, koska tekijätiimi on niin päättänyt. Päähenkilöllä, Sir Galahadilla, ei ole esimerkiksi asetta koko ajan vapaasti käytössä, vaan pyssy ilmestyy ritarin käteen vain silloin kun sitä tarvitaan. Ratkaisua on vaikea ymmärtää, koska se tappaa jännityksen täysin, eikä jätä tilaa yllätyksille.

The Order 1886 kärsii tyypillisestä ensimmäisen pelin -syndroomasta. Peruspaketti on kunnossa, mutta sisältö jättää toivomisen varaa. Tiivis kampanja on viihdyttävä ja sopivan mittainen, joskin yllätyksetön. Jos peli sisältäisi yksinpelikampanjan lisäksi yhteispelimahdollisuuden, olisi sillä roimasti enemmän uudelleenpeluuarvoa. Nyt The Order 1886 jää kertaluontoiseksi kokemukseksi, jonka pariin tuskin palaan.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Metron pitkähkö arvostelu

Metro.co.uk sanoi:
Ready at Dawn clearly object to the idea of interrupting their pretty graphics with something as trivial as gameplay, but despite their claims they don’t seem to have any real interest in storytelling either.

Metro.co.uk sanoi:
In Short: Beneath the technical wonder this is just a dull, aimless Gears Of War clone – where the attempts at storytelling are just as boring and lifeless as the action.

Pros: Amazing graphics, that are the best yet on the PlayStation 4. The third person combat is relatively competent and the QTEs are some of the better examples of their breed.

Cons: Unbearably boring from its first moments, with an underwritten script, bland characters, and repetitive and overfamilar action. No replay value or additional game modes.

Score: 4/10
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Nyt kun tuo embargo on päättynyt, kommentoin omalta osaltani tuota pelin pituutta. Pelaan medium-vaikeustasolla, ja olen kolmen pelitunnin jälkeen vasta vitoschapterin lopussa - ja tämä siitäkin huolimatta, että olin tuon viidennen chapterin pelannut kahteen kertaan jo previkan muodossa, joten se oli täysin tuttua kauraa. Koska tiedän pelaavani tämän vain kerran, olen koettanut etsiä kaikki kerättävät jutut. Tahti on siitä syystä ollut noin verkkainen. Jos samalla sykkeellä jatketaan koko pelin läpi, ei kuusi tuntia taida meikäläiselle mitenkään riittää.

Noin muuten fiilikset ovat olleet oikeastaan samat kuin ennakkoversiota kommentoidessani; The Order: 1886 on huikean näyttävä, mutta pelimekaanikaltaan vanhahtava toimintaputki. Kuvakaappauksia on tullut räiskittyä jo kymmeniä. Täytyy illemmalla laittaa Twitterin puolella parhaita otoksia jakoon.

Tuomio: mainiota kertakäyttöviihdettä, mutta josta tuskin kannattaa täyttä hintaa maksaa.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Taitaa tosiaan olla sellainen minkä ostaa sitten alennuksesta hintaan 18,86€. :)
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Taitaa tosiaan olla sellainen minkä ostaa sitten alennuksesta hintaan 18,86€. :)

Metacritic näyttää kriitikoilta keskiarvoksi 63/100. Ja useammasta lähteestä jo ilmoittanut, ettei läpipeluu ole kun yhden illan juttu ja uudelleenpeluuarvoa ei kuulemma ole ollenkaan.

Ei tullut yllätyksenä, mutta hypettäville faneille vaikka kuinka yrittää varoittaa, niin yhä haluaa uskoa 10 tunnin kestoon. 70 euroa en todellakaan maksa yhden illan peliltä, jossa ei ole muuta kuin ennalta-arvattava juoni.

Pahoittelen, jos joku fani nyt pahoittaa mielensä rankasta kritiikistäni. Kuitenkin on äänestettävä lompakolla, että emme halua 5-7 tunnin QTE-festivaaleja muilta kehittäjiltä. Gameplay > grafiikka.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

70 euroa en todellakaan maksa yhden illan peliltä, jossa ei ole muuta kuin ennalta-arvattava juoni.
Juonen ennalta-arvattavuutta en vielä tässä vaiheessa allekirjoita. Mulla on aavistukseni siitä, mihin homma tulee lopulta päättymään, mutta tähän mennessä tarinaa on ollut mukava seurata. (Disclaimer: olen elokuvamaisten pelien ystävä.)
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Juonen ennalta-arvattavuutta en vielä tässä vaiheessa allekirjoita. Mulla on aavistukseni siitä, mihin homma tulee lopulta päättymään, mutta tähän mennessä tarinaa on ollut mukava seurata. (Disclaimer: olen elokuvamaisten pelien ystävä.)

Kyllä itsekin pidän osittain elokuvamaisista peleistä. Ja uskon, että muitakin faneja ehdottomasti löytyy. Oikeastaan kritiikkiä olisi paljon vähemmän minun osaltani, jos peliä ei oltaisi laitettu hyllyyn täydellä 70 euron hinnalla.

Älkää antako minun pilata pelihankintojanne. Jos on jo ennakkotilattuna ja maksettu, niin älkää minun viestieni takia lähtekö peruuttamaan. Lopulta kuitenkin kyseessä on vain mielipidekysymys.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Oikeastaan kritiikkiä olisi paljon vähemmän minun osaltani, jos peliä ei oltaisi laitettu hyllyyn täydellä 70 euron hinnalla.

Tämä, menee omalla kohdalla ostoon, kunhan kohtuu hintaista käytettyä alkaa löytymään. Kiinnostava peli edelleen, en vaan koe sitä tuon täyden hinnan arvoiseksi.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Itse koin pelin erinomaisena viihteenä, joka viihdytti alusta loppuun. Pitipä sitä aloittaa toista läpipeluukertaakin kerättävien takia, mutta se jäi muilta kiireiltä ikävästi kesken. Läpäisyyn upposi sellainen 10h, joten lyhyyttä en täysin allekirjoita. Toisaalta sitten päästäänkin siihen, että onko tuo riittävä mitta täysihintaiselle pelille. Siihen en osaa edes sanoa varmaa vastausta, mutta ainakin opiskelijabudjettiin sidottuna vastaus lienee ei. Nautin silti jokaisesta sekuntista pelin parissa, joten ei tuon ostaminen ole missään nimessä huono päätös.

Kokemuksena aika selkeä 4/5, hankintana kenties 2,5/5.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

No eiköhän nuo arvostelut ja mielipiteet sinetöineet oman ostopäätökseni aika hyvin, kerrankin olen tyytyväinen kun sain pidettyä pääni enkä lähtenyt tilailemaan peliä, pettymys olisi ollut taattu kun lopputekstit olisivat vyöryneet ruudulle muutaman istunnon jälkeen, olisi todennäköisesti pelannut pelin läpi yhden illan aikana, uusien pelien kanssa sessiot aina venähtää.

Toivottavasti näistä ei tule mitään trendiä.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Arvostelut oli nähtävissä ensimmäisen kerran kun peliä näytettiin. Ei tule uppoamaan hardcore pressiin. Gears of War teki kaiken paitsi ulkoasun paremmin 2006.

Sonyn kannattaisi muuttaa rajusti keskittymistään grafiikoista gameplayhin jos tarkoitus on myydä konsoleita näillä peleillä.. 1st party on ollut yhdentekevä PS4n myyntien kannalta joten se voi olla jopa joutua alasajetuksi kun kuluja karsitaan. Harvojen studioiden osaaminen riittää arvostelu ylistysten tekoon koska standardit ovat jo niin kovia
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Sonyn kannattaisi muuttaa rajusti keskittymistään grafiikoista gameplayhin jos tarkoitus on myydä konsoleita näillä peleillä.. 1st party on ollut yhdentekevä PS4n myyntien kannalta joten se voi olla jopa joutua alasajetuksi kun kuluja karsitaan. Harvojen studioiden osaaminen riittää arvostelu ylistysten tekoon koska standardit ovat jo niin kovia

Mä luulen, että Order uppoaa kansaan ihan hyvin. Ei välttämättä siihen kovimpaan ytimeen, koska se ei ole innovatiivinen eikä haastava, mutta se on pirun hyvän näköinen, hauska (jos ei odota liikoja) ja helposti markkinoitava. Itse en jaksa mitenkään uskoa Pachterin arviota, että se myisi yli viisi miljoonaa omana elinaikanani, saati tämän vuoden aikana, mutta se on hieno teknologiademo, jolla voi todistaa PS4:n suorituskykyä.

Order voi myydä konsoleita ensi jouluna, kun se löytyy alelaarista, ja potentiaalinen konsolinostaja miettii, että minkähänlaista tarjoomaa millekin löytyy. Tietysti on ne CoDit ja Assassin's Creedit, jotka ovat kuuminta hottia sillä hetkellä, mutta samalla voi tonkia vanhempaakin valikoimaa, jolloin Orderit, Knackita, Infamousit ja vastaavat voivat toimia ylimääräisenä kannustimena.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Digital Foundry on hieman pureutunut The Order: 1886:n tekniseen puoleen. Artikkeliin on myös upotettu 40-kertaisella nopeudella pyörivä läpipeluuvideo. Sen mukaan pelikellossa oli n. 2 h 45 min, kun EG/DF:n tyyppi oli samassa kohdassa vitoschapterin lopussa kuin mieki. Eli varsin samaa tahtia olla pelattu. Noiden tapauksessa pelikello näytti 6 tuntia ja 35 minuuttia, kun lopputekstit rullasivat ruudulle.

Teknisestihan peli on kertakaikkisen upea, eikä siinä ilmeisesti ole yhtään esirenderöityä välianimaatiota, vaan kaikki menee lennosta pelimoottorilla. Ruudunpäivitystäkin pysyy varsin tasaisena, vaikka vielä viime vuonna messudemot töksähtelivätkin. Kun mustien palkkien osuus vähennetään, jää varsinaiseksi tarkkuudeksi 1920x800. Huomioitavaa kuitenkin on, että FullHD-näytöllä itse pelikuva on pikselintarkkaa, eli mitään skaalausta ei ole. Joten on tietyllä tavalla väärin sanoa pelin olevan "vain 800p".

Implementing the very latest rendering technologies and integrating them with a superb level of consistency throughout the rendering pipeline, this is clearly a stunning visual showcase. Every element of the scene, from environmental materials to clothing, hair and skin is exceptionally rendered, beautifully lit according to how light interacts with their physical properties. There's little - if anything - in the way of hard geometric edges to give this game an old-school gaming aesthetic, while the more traditional high detail texture work found in most games gives way to a softer, more filmic look.

Effects work is lavish, rendered at a high quality, but without any single effect standing out over the others. There's a pleasing consistency in the quality of the rendering we've not seen here since Crytek's Ryse - camera and per-object motion blur along with a high quality depth of field effect blend perfectly into a rendering pipeline where every element has its place, enhancing the cinematic nature of the scene. Jaggies are mostly non-existent owing to the excellent anti-aliasing, but we're unsure bout the technique utilised here. Ready at Dawn's graphics presentations to the industry mention the use of 4x MSAA, but there's the odd manifestation of shimmer on edges and very rare sub-pixel break-up, hinting that a post-process AA technique may be in play.

Performance is the icing on the cake, and an area where we had some concerns. Initial game footage we saw revealed some clear frame-rate issues - and even the 2014 Gamescom demo exhibited noticeable performance hiccups, despite the letterboxed 1920x800 rendering resolution. The final game is a world apart: Ready at Dawn aims for a locked 30fps and for the vast majority of the experience it doesn't deviate from the target, with most of the dropped frames occurring on cuts, making them totally unnoticeable. There are very rare performance dips during the most intense of combat scenes, but these are mild judged by the standard of the majority of 30fps titles.

Lähde: Eurogamer
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Order voi myydä konsoleita ensi jouluna, kun se löytyy alelaarista, ja potentiaalinen konsolinostaja miettii, että minkähänlaista tarjoomaa millekin löytyy.

Ei kuulosta mahdottomalta ajatukselta. Kaiken tämän paskamyrskyn jälkeen Order edelleen vaikuttaa mielenkiintoiselta tapaukselta. Arvosteluiden perusteella pelillä on selkeät puutteet, mutta vastapainona on loppuun asti hiottu kokonaisuus mitä nykypäivänä arvostan aivan eri tavalla kuin ennen.

Toivottavasti muutaman vuoden päästä saadaan jatko-osa, jossa on korjattu ensimmäisen osan puutteita. Joskin erottautuminen muusta pelitarjonnasta voi olla huomattavasti työläämpää vuonna 2017-2018 jokaisen pelin tarjotessa vain elokuvamaisia kokemuksia. Noh, se on markkinointiosaston murhe.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

metacritic 65 ziisus. Jos ps+ ilmaisepeleihin tulee ni kokeilen. Jospa Bloodborne olisi ensimmäinen must buy-console seller yksinoikeuspeli, mutta pelkäämpä että pitää odotella sinne marraskuulle uncharted nelosta, jotta viitsisi konsolin ostaa.
 
Vastaus: The Order: 1886 [Hype]

Tuli tää nyt sittenkin hankittua, jos ei muuten niin ihan vaan tarinan ja grafiikoiden vuoksi. Hintakin oli "vain" 59 euroa.

Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää. Kolmen tunnin päästä pääsee kokeilemaan.
 
Ylös Bottom