Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Rider

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
TheRider_juliste.jpg

Elokuva

Rodeoratsastaja Brady Blackburnin (Brady Jandreau) lupaavasti alkanut ura on katkolla pahan onnettomuuden vuoksi. Isä Waynen (Tim Jandreau) ja ja Aspergerin syndroomaa sairastava sisko Lilly (Lilly Jandreau) yrittävät pitää kotitilan talouden jotakuinkin tasapainossa, mutta myös Bradyn panosta tulevaisuuteen tarvitaan. Uusi työ kaupan kassalla ei kuitenkaan tarjoa tyydytystä, vaan veri vetää lääkäreiden antamista totaalikielloista huolimatta takaisin satulaan.

Chloé Zhaon vasta toinen elokuva (ensimmäinen oli kehuttu Songs My Brother Taught Me vuodelta 2015), lukuisilla elokuvafestivaaleilla syystäkin menestystä kerännyt The Rider on pohdiskeleva semidokkari, kaunis ja herkkä kuvaus ihmisistä, joille oma elämäntapa on ainoa mahdollinen vaihtoehto.

The Riderin tarina syntyi kuin itsestään, sillä viettäessään aikaa Etelä-Dakotan Badlandsissa, Pine Ridgen reservaatissa, Zhao tutustui Jandreaun perheeseen, jonka pojasta, rodeoratsastaja Bradysta, hän oli jo päättänyt tehdä seuraavan elokuvansa. Silloin vasta 20-vuotias Brady joutui kilpailussa pahaan onnettomuuteen, jonka seurauksena hän, kuten elokuvan päähenkilökin, joutui luopumaan unelmistaan. Zhaon kaikkea hektisyyttä kaihtava, naturalistinen lähestymistapa tunkeutuu syvälle Amerikan viimeisten lehmipoikien, rodeoratsastajien maailmaan, jossa perinteet ovat kaikki kaikessa. Vaikka rodeo, tuo yksi amerikan kansallislajeista, on koko ajan vahvasti läsnä, The Rider on ensisijaisesti yksilö- ja kasvutarina. Samalla kun elokuva piirtää realistisen kuvan nykypäivän omanlaisesta Amerikasta, Bradysta kasvaa elokuvan aikana paitsi periksiantamattomuuden perikuva, myös katoavan kansanperinteen nykyaikainen roolimalli.

Se, mikä, Zhaon täydellisesti ymmärtämän ja hallitseman harmonian lisäksi, tekee The Riderista täydellisen uskottavan ja uniikin elokuvakokemuksen, on sen tulkit, amatöörinäyttelijät, jotka eivät niinkään näyttele rooleissaan, vaan ovat läsnä, jokaisella solullaan.
Jandreaun perhe on kaiken keskiössä, mutta tärkeitä henkilöitä tarinalle ovat myös Bradylle hevosenkouluttajatöitä tarjoava Bill (Allen Reddy), sekä elokuvan koskettavimman roolin tekevä Lane Scott Bradyn pahasti härkärodeossa vammautuneena parhaan ystävänä Lane Scottina.

Yhteenveto

Yhden kuluvan vuoden koskettavimmista lopetuksista sisältävä The Rider on rauhallisen pohdiskeleva ja syvältä koskettava kuvaus unelmista, jotka eivät aina toteudu.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom