The Five Horsemen!
Laulu & Komppikitara#1: James Hetfield (Metallica)
Komppikitara#2 & Taustat: Dave Mustaine (Megadeth)
Soolokitara: "Dimebag" Darrell Abbott (ex-Pantera) RIP
Basso & Taustat: Cliff Burton (ex-Metallica) RIP
Rummut: Dave Lombardo (Slayer)
Musikkityylinä 80-luvun thrash-/speedmetal. Burton, Hetfield ja Mustaine säveltävät, Darrell tekee soolot ja Lombardo hoitaa rumpusävellykset itse. Hetfield ja Mustaine sanoittavat ja Dave voi pari biisiä käydä laulamassakin. Ongelmana kokoonpanossa olisi vain "pieni" egojen törmääminen, mutta ne ovatkin kyllä yhteensäkin pienemmät kuin Axl Rosella.
Ja koska kalsarikännien vuoksi runosuoni pulppuaa, niin kirjoitetaan...
Bändin historia lyhykäisyydessään: Vuonna 1986 ilmestyneen Täydellisen Metallialbumin, eli "Master of Puppets" - nimisen mestariteoksen julkaistuaan Metallica ajautui sisäisiin ristiriitoihin.
Kirk Hammet liittyi takaisin Exodukseen, koska ei kokenut pääsevänsä tarpeeksi mukaan bändin sävellyskuvioihin.
Lars Ulrich ei tietenkään tästä pitänyt, koska Metallican piti tästä syystä peruuttaa jo sovittu Ruotsin kiertueensa, mikä jostain syystä ilahdutti
Cliff Burtonia. Nokkamies
James Hetfield ja Cliff pian kyllästyivätkin Larsin ikuiseen marinaan ja jättivätkin tämän itkupotkuraivarien saattelemana paikallisen huoltoaseman vessajonoon yksin Metallica-brändin kanssa.
Noin kaksi viikkoa tämän jälkeen soi erään Etelä-Kaliforniassa sijaitsevan levytysstudion puhelin. Luurin nosti eräs
Dave Mustaine - niminen punapää. Hän oli erittäin tyytymätön tuottajansa toimintaan "Peace Sells... But Who's Buying?"- levyn miksauksessa. Mustaine olikin erittäin yllättynyt, kun kesken studion romuttamisen kuuli puhelimesta
Dave Lombardon tutun äänen. Slayerin ilmiömäinen rumpali oli juuri jättänyt oman bändinsä juuri ennen massiivista "Reign in Pain"-kiertuetta, koska hän ei kokenut tienaavansa bändissä tarpeeksi elääkseen. Lombardo pyysikin päästä mukaan Megadethiin mistä Mustaine olikin todella otettu, sillä olihan hän loistavan "Reign in Blood"-platan suuri ystävä. Vaikka Megadethin kokoonpano oli täynnä, koki Mustaine pienenä perfektionistina, että yhtye ei ollut niin hyvä kun se voisi olla. Tämän tajunneena Mustaine heitti takkinsa olalle, otti kitaran kainaloon, näytti kaikille keskaria ja poistui studiolta taksilla jääkaapin viimeinen olut kädessään.
Seuraavana aamuna Dave Lombardon omat krapulatreenit keskeytyivät, kun tutunnäköinen kikkarapää koputti hänen tuttaviensa autotallin ikkunaan. Asialla oli tietysti Dave Mustaine, joka oli tullut viimeisillä rahoillaan Los Angelesista San Franciscoon. Aikansa taksikuskin kanssa maksusta riideltyään kaksikko siirtyikin autotalliin jamittelemaan, sillä molemmat tiesivät toisien musiikilliset lahjat. Mustaine näytti taskustaan Lombardolle kolmea pahvinpalasta, joihin oli kirjoitettu biisien lyriikoita ja riffien nuotteja. Sanoista sai selvää ainoastaan isommalla kirjoitetut "Symphony of Destruction", "Sweating Bullets" sekä "Hangar 18". Näitä kaverukset alkoivat jamitella yllättävän harmonisesti mutta tiukasti samalla tietysti pohjia ottaen.
James Hetfield ja Cliff Burton olivat jo kulttihahmoja San Franciscon thrash-scenessä, eikä Metallican ennenaikainen hajoaminen tuntunut heidän menoaan haittaavan. Burton oli jo koetellut Hetfieldin hermoja moneen otteeseen seuraavan säveltämänsä instrumentaalinsa kanssa, koska Jameksen mielestä 47-minuuttinen monikerroksinen instrumentaali ei ollut moshaajiin uppoavaa materiaalia. Hän olikin viettänyt kämppänsä sohvalla viikon verran säveltäen omia, nopeampia kappaleitaan. Tuloksena olivat jo valmiit kappaleet Blackened, "...And Justice for All" sekä One. Kätensä täysin rasittaneena Blackened:in introon, James päättikin juhlistaa aikaansaannoksiaan ainoalla tuntemallaan tavalla ja repikin Burtonin tämän Bach-levyjen keskeltä lähimpään rock-kuppilaan. Mutta baariin päästyään odotti Jamesta epämiellyttävä yllätys: vanha arkkivihollinen Dave Mustaine tuijotti häntä baarin nurkasta jonkun kuubalaisen näköisen kaverinsa kanssa.
Kaikkien samassa korttelissa asuvien onneksi Lombardo sai pidettyä Mustainen aisoissa, vaikka tämä yrittikin rimpuilla irti samalla mumisten jotain Metallican Killem All-levyllä olevasta The Four Horsemen-kappaleesta. Tilanne rauhoittukin kuitenkin nopeasti, kun Burton tarjosi Mustainelle taskustaan erikoissavukkeen tämän eeppisen veljesvihan molemmille osapuolille. Kaksikko yritti koko illan yrittää juoda toista pöydän alle naama kurtussa, mutta tasapelin häämöttäessä sekä tyhjien viskilasien määrän lisääntyessä pöydällä he alkoivat lopulta halailla toisiaan kyyneleet silmissä. Anteeksi pyydeltiin puolin sekä toisin ja nelikko kapusikin rock-baarin lauteille soittamaan Mechanix:in ja Blitzkrieg:in niin rutiinilla kuin humalatilaansa nähden pystyivät. Viimeisen biisin jälkeen baariin ryntäsi vihainen joukko thrashfaneja antaen sakinhivutusta yksinäiselle teinille samalla huutaen jotain glam-rockista.
Koska Hetfield sekä Mustaine eivät voineet sietää kyseisiä pellejä, hekin hyppäsivät touhuun mukaan. Lombardo ja Burton eivät olleet väkivallan ystäviä, joten he saivat revittyä hivutuksen uhrina olleen nuorukaisen muista erilleen. Lombardo yllättyi, kun pehkon takaa paljastui
Dimebag Darrell, jonka nykyisen Pantera-yhtyeen aikaisempi tuotanto oli ilmeisesti kiirinyt väkijoukon korviin. Tilanne saatiin rauhoittumaan, kun Dimebag kiipesi lavalle ja soitti aivan uskomattoman, huhujen mukaan yli 20-minuuttisen kitarasoolon, joka saisi Eddie Van Halenin vihreäksi kateudesta. Tilanne toi Jamesin mieleen illan, jolloin hän tapaisi Larsin kanssa baarissa Cliffin soittelemassa bassosooloa ja hänelle samalla tulikin idea uudesta bändistä.
Lombardo, Burton sekä Mustaine olivat heti ideassa mukana, sillä olihan heillä jo kappaleitakin jo valmiina. Darrell suhtautui ajatukseen ensin skeptisesti, koska hänellä oli jo vahvasti nousukiidossa oleva bändi. Legenda kertoo, että Darrell lopulta suostui bändinvaihtoon, koska Mustaine teki hänelle tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä. Viisikko otti äänestyksellä nimekseen The Five Horsemen äänin 4-1, vaikka Mustaine protestoikin asiasta. Dave saatiin loppujen lopuksi sitoutumaan täyteen yhteistyöhön Burtonin muistutettua Mustainelle, että jos ei homma miellyttänyt, niin heillä oli kaiken varalta
Kerry Kingin ja Hammetin puhelinnumerot tallessa. Viisikko vetäytyi studioon ja kahden kuukauden jälkeen 24.6.1986 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen studioalbumi: 4-levyiseksi paisunut massiivinen thrash-eepos
Cowboys, Justice, Intervention & Extinction, joka menestyi rähjähdysmäisesti ympäri maailman. Julkaisun jälkeen yhtye lähti pitkälle maailmankiertueelle, kuitenkin jättäen Ruotsin väliin Burtonin toivomuksesta
Tulipas taas tarinoitua, mutta on tossa vähän todenmukaisuuksiakin
. Mutta toisaalta, jos tuo kokoonpano olisi soittanut yhdenkin riffin yhdessä, niin universumi olisi todennäköisesti räjähtänyt.
