Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Unohdetut ja/tai muuten vaan hylätyt pelisarjat, joita kaivataan takaisin

Lost Planet (1-2 osien tyyliin, ei kiitos jenkeille ulkoistettua irvikuvaa, joka oli kolmas osa)
Rock Band
Lost Planet -trilogian helmi oli ehdottomasti ensimmäinen osa, jossa on varsin uniikki miljöö, mielenkiintoiset monsterit ja aina oli kylmä. Jossain määrin tuli mieleen aikanaan PC:llä pelaamani The Thing, joka julkaistiin myös konsoleille. Näille jatko-osat tai remasteroidut versiot maistuisivat. Koko trilogian pelaaminen onnistuu muuten taaksepäin yhteensopivuuden kautta. Suosittelen ainakin ensimmäistä osaa kokeilemaan, jos haluaa hieman erilaisen pelikokemuksen. Kunnon haaste on taattu vaikeimmilla vaikeustasoilla, jos sellaista kaipaa.
 
Koko trilogian pelaaminen onnistuu muuten taaksepäin yhteensopivuuden kautta.
Tuossahan nuo ovat hyllyssä ykkönen ja kakkonen, mutta valitettavasti x360 -versiot, kun taloon saapuu parin viikon sisään ps5... Saisivat kyllä remasteroida ainakin tuon ensimmäisen.

PS Now:n kautta tuli joskus koitettua kakkosta kaverin kanssa, mutta eihän tuo streamauksen kautta lageineen ollut lainkaan nautittava kokemus.

Ja tosiaan kakkosessa tuntui tuo thermal energyn hamstraus hupaisalta, kun oltiin kuitenkin jonkinlaisessa tropiikissa jatkuvasti, tai vaihtoehtoisesti jossain laavan ympäröimänä. Kai se sitten jäähdytti tuossa tapauksessa. :)
 
Tätä kaipaan eniten kaikista, oli niin parasta. Oli oikeastaan jo edeltävän "Splinter Cell: Pandora Tomorrow" versus ihan tosi hyvä, Chaos Theoryssä sitten vielä inasen parannettiin. Molemmissa peleissä oli kylessä hyvä yksinpeli. Harmi, että tämäkin pelisarja piti sitten pilata "tyhmentämällä" se ihan pilalle...välillä haaveilen, että mentäisiin toiseen suuntaan kuten Rainbow Six sarjan kanssa tavallaan kävi. Siege on aika nerokas ja monimutkainen peli, sitä ennen Rainbow Six pelit kävi aika syvällä. (verrattuna niihin ihan ensimmäisiin)

 
Sleeping Dogs ansaitsisi kyllä jatkoa. Löytyy PS3-, PS4- ja Xbox One -versiot pelistä. Vaikka tämä ei olekaan täydellinen peli, ei siinä mikään varsinaisesti ärsytä. Ei siitä tullut GTA:n tappajaa, mutta pääsee kyllä kruisailemaan autolla tai moottoripyörällä öisen Hong Kongin kaduilla, ja se riittää minulle.

Sleeping Dogsista löytyy myös monipuolisempaa hahmonkehitystä ja lähitaistelua kuin yleisimmästä verrokista GTA:sta. True Crime: Streets of LA:sta jäi myös sellaiset fiilikset, että vaikka aikalaisensa GTA: San Andreas oli kokonaisuutena paljon parempi ja onnistuneempi peli, True Crimessa oli kuitenkin vähän jotain omaa, mitä GTA:ssa ei ollut. Autoista pystyi ampumaan vapaasti, vieläpä tyylikkään hidastuksen kera, kun GTA:ssa sohoteltiin konepistoolilla vasemmalle ja oikealle ja siinä se.

Toivottavasti Sleeping Dogs saa vielä joskus jatkoa.

Vain PC:lle 2017 julkaistu Mirage: Arcane Warfare ei koskaan tavoittanut suurempia pelaajamääriä ja suljettiin jo vuotta myöhemmin. Olen videoista katsellut. Hyvännäköistä, tiimipohjaista taistelua aseina miekat, moukarit ja jos jonkinlaista loitsua lisämausteena. Miljöö kuin suoraan Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Keskenään erilaisia hahmoluokkia ja pelimuotoja. Varsinkin visuaalinen ilme ja nuo hahmot olivat kiinnostavia. Tässäkin oli jotain sellaista omaa, mitä ei kilpailijoilta löydy. "Kuin Mirage: Arcane Warfare, mutta parempi". Jos sellainen peli on, kokeilisin mielelläni.




Tässä olisi minulle yksi syy ostaa PC, jos tämä saisi uuden mahdollisuuden ja riittävästi pelaajia. Konsoliversion voisin ostaa heti.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti Sleeping Dogs saa vielä joskus jatkoa.

Itselleni kelpaisi Definite Edition-konsoliversion laastarointi parempaan kuntoon. Lottorivi lähtee samana päivänä vetämään jos sellainen julkaistaan. Peli oli monella tapaa itselleni mieluisampi kuin useimmat GTA-pelit.
 
Pistetääs omaa listaa kehiin joka luonnollisesti koostuu JRPG peleistä mille haluaisin reboottia/remakea tai sequalia

Legend of Dragoon.

Yksi lapsuudeni suosikki jrpg pelejä. loistava juoni mielenkiintoiset hahmot ja mielenkiintoinen combat, tarkoitus ollutkin palata pelin pariin tässä lähi kuukausina. mutta jospa sieltä tulisi Remake/reboot lähi tulevaisuudessa.

Vagrant Story

tätä klassikkoa voisi kutsua Hardcore JRPG:ksi peli josta eräs Demon souls ottanut inspiraationsa kun luotiin souls genre. tälle toivoisi myös kovasti joko reboottia tai jatkoa.

Zone of the Enders

Ai että kun saataisiin tälle Mecha hack and slash tyyppiselle action pelille jatkoa. Miellellään vielä kojima productionsin tekemänä
 
Lost Odyssey

Mistwalker Studion taidonnäyte japanilaisten roolipelien saralla. Kunnianhimoinen ja laaja kokonaisuus, joka vei tilaa peräti neljän DVD levyn verran. Tämä oli oman näkemykseni mukaan Microsoftin isoin yksittäin yritys julkaista japanilaisia kiinnostavaa pelattavaa Xbox 360:lle. Peli on loistava. Grafiikka oli aikanaan todella vaikuttavaa, pomotaistelut massiivisia, kuolemattomuuden ympärillä pyörivä tarina eeppinen ja haikea, sekä vuoropohjainen taistelu oikea-ajoitteisine lyönteineen viihdyttävää. Metacriticin keskiarvo ei ole mikään huikea jääden 78 pisteeseen, mutta Famitsun neljä arvostelijaa antoivat kaikki ysin, joten se oli 36/40. Ehkä peli ei myynyt tarpeeksi tai ehkä Mistwalker/Microsoft eivät koe että IP:llä on tarpeeksi imua kakkososaan. Täällä olisi kuitenkin ainakin yksi, joka ottaisi uuden osan ilomielin vastaan.

Lost Odysseylle täytyy antaa henkilökohtaiselle tasolla vielä sellainen meriitti, että se oli peli, joka veti minut takaisin JRPG pelien maailmaan. Sytytti liekin uudelleen. Nyt reilut 12 vuotta myöhemmin se liekki palaa yhä ja tälläkin hetkellä on Octopath Traveler ja Dragon Quest XI pelauksessa.

Siitä vielä nostalgian nälkäisille traileria Tokyo Game Showsta vuodelta 2007.
 
Viimeksi muokattu:
Timesplitters ja Syphon Filter olisi kyllä hieno nähdä takaisin!

Varmaan näitä keksisi todella paljonkin, jos alkaisi kauemmin pohtimaan, mutta käytän tähän nyt logiikkaa "mitkä ensimmäisenä tulee mieleen" koska niiden varmaankin kaikkein eniten haluaisi palaavan.

Itselle tuli todella nopeasti mieleen kolme sarjaa ja yksi yksinäinen peli:
Dead Space (ykkösen tyylillä takaisin)
Socom (kakkosen tyylillä takaisin)
SSX (kolmosen tyylillä takaisin)
Vagrant Story

Ehkä pohdin vielä lisää tätä tarkemmin, mutta nuo olisivat kaikki aivan ehdottomia hypen nostattajia.
Palaanpa tähän vielä. Lisäpohdinnat ovat tuoneet seuraavat mieleen:

MAG
Tämä oli jo PS3:lla niin älyttömän hyvä peli, että ei voi kuin haaveilla millaista jälkeä saisi nykyisillä laskentatehoilla.

Burnout Paradise
Pelasin pelin remasterin ehkä vuosi sitten, kun olin jo aikoinaan pelannut PS3:lla pelin puhki ja kyllä tälle jatko-osa kelpaisi enemmän kuin mielellään. Pelin "rytmitys" on niin omaperäinen verrattuna mihinkään muuhun ajopeliin. Billboardien ja muiden lisääminen "kerättäviksi"pelin ympäristöön teki pelistä tavallaan tasoloikan ja ajopelin sekoituksen. Uskon, että tätä konseptia voisi kehittää vielä monta astetta "hullummaksi" ja sitä kautta ehkä vieläkin viihdyttävämmäksi.

Rollcage
Kuinka huikean Rollcagen voisikaan tehdä nykytehoilla? Olisi myös aivan varmasti viihdyttävä verkkomoninpeli. Ajopelien genreen vähän uutta henkeä pitkän harmauden jälkeen.
 
Burnout Paradise
Pelasin pelin remasterin ehkä vuosi sitten, kun olin jo aikoinaan pelannut PS3:lla pelin puhki ja kyllä tälle jatko-osa kelpaisi enemmän kuin mielellään. Pelin "rytmitys" on niin omaperäinen verrattuna mihinkään muuhun ajopeliin. Billboardien ja muiden lisääminen "kerättäviksi" pelin ympäristöön teki pelistä tavallaan tasoloikan ja ajopelin sekoituksen. Uskon, että tätä konseptia voisi kehittää vielä monta astetta "hullummaksi" ja sitä kautta ehkä vieläkin viihdyttävämmäksi.
Forza Horizon -sarja tekee tätä myös. Perinteisten kisojen lisäksi siellä on tauluja kerättävänä, stuntteja tehtävänä ja niin edelleen. Juuri mainitsemasi rytmitys ja se erilaisen tekemisen määrä tekee Forza Horizonista niin hyvän. Vähän niinkuin se teki aikoinaan Burnout Paradisesta. Jos siis Forza Horizonit on pelaamatta, niin isot suositukset sinne suuntaan.
 
RPalaanpa tähän vielä. Lisäpohdinnat ovat tuoneet seuraavat mieleen:

MAG
Tämä oli jo PS3:lla niin älyttömän hyvä peli, että ei voi kuin haaveilla millaista jälkeä saisi nykyisillä laskentatehoilla.

Burnout Paradise
Pelasin pelin remasterin ehkä vuosi sitten, kun olin jo aikoinaan pelannut PS3:lla pelin puhki ja kyllä tälle jatko-osa kelpaisi enemmän kuin mielellään. Pelin "rytmitys" on niin omaperäinen verrattuna mihinkään muuhun ajopeliin. Billboardien ja muiden lisääminen "kerättäviksi"pelin ympäristöön teki pelistä tavallaan tasoloikan ja ajopelin sekoituksen. Uskon, että tätä konseptia voisi kehittää vielä monta astetta "hullummaksi" ja sitä kautta ehkä vieläkin viihdyttävämmäksi.

Rollcage
Kuinka huikean Rollcagen voisikaan tehdä nykytehoilla? Olisi myös aivan varmasti viihdyttävä verkkomoninpeli. Ajopelien genreen vähän uutta henkeä pitkän harmauden jälkeen.
Rollcagesta tuli mieleen, että onko Grip tuttu sulle?

 
Rollcagesta tuli mieleen, että onko Grip tuttu sulle?


Tämän ostin alesta parisen vuotta sitten, jotenkin ei imaissut mukaansa kuten Rollcage(t) aikoinaan. Johtunee alun liian hitaista autoista, kun eihän tuossa mennä kuin jotain viittäsataa vasta. :D

Voisikin pitkästä aikaa koittaa nyt ps5:llä, että lähtisikö.
 

Tämähän on muuten ollut ilmaiseksi jaossa Storessa aikanaan (ei taida enää olla) ja olisi tuossa odottamassa itsellänikin uusintaa digitaalisessa kirjastossa. On kyllä yksi parhaista JRPG-peleistä koskaan ja tämän remake voisi kyllä kiinnostaa, vaikka toki ehkäpä BC-ominaisuudet voisivat riittää tämän koluamiseen noin muutenkin.
 
Itse taas olen säästänyt 360:n itselleni vain siksi, että voisin pelata jossain vaiheessa Lost Odysseyn, joka on yksi ainoita pelejä, mitä minulla on enää fyysisenä jäljellä koko generaatiosta.
 
Ylös Bottom