Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Vaikeuden viehätyksestä

Muuten toki näin, mutta ei päde kuitenkaan Sekiroon, kun siitähän tuo co-oppi jätettiin ainakin omaksi harmikseni pois. Ja vielä kun se on reaktiopainotteisin Soulsborne-peli, niin vähän turhan armoton peli kyllä ainakin itselleni. Toki yhtä pääbossia ja kahta sivubossia vaille olen käsittääkseni pelin kuitenkin pelannut. En kuitenkaan yhtä sivubossia lukuisienkaan yrityksien jälkeen ollut lähelläkään päästä, ja moti loppui kyllä kokonaan. Netistä jopa katsoin lopulta vihjeitä siihen, mutta silti ei mitään jakoa päästä tuota.
Joo kirjoitin tarkoituksella Soulsit jotta jätin Sekiron tuosta ulos, en ole sitä pelannut ja tosiaan siinä ei kimppapelimahdollisuutta ole.

Sekiro on kuitenkin muiltakin osin jo niin erilainen peli, mutta uskoisin että se tuleva Elden Ring on taas paljon enemmän Soulsien kaltainen eri hahmoluokkineen, moninpeleineen ja grindausmahdollisuuksineen.
 
kyllä easy tasollakin voi näyttia pellista silloin ehkä tulee tykkäämään pelista enemän kuin sittä että pakotettaan heti pelaamaa ultavaikeasti
 
kyllä easy tasollakin voi näyttia pellista silloin ehkä tulee tykkäämään pelista enemän kuin sittä että pakotettaan heti pelaamaa ultavaikeasti
Toki monen pelin kohdalla näin onkin.

Soulsit kuitenkin aika pitkälti perustuu siihen haasteen voittamiseen mikä easymodella lähtee pois. Näissä ei myöskään ole oikein minkäänlaista tarinaa seurattavaksi joten sekään ei tee peliä mielenkiintoiseksi.

Näissä myös on mahdottomat määrät erilaisia buildeja jotka tekevät statsien nostosta mielenkiintoisia yhdessä haasteen kanssa; nuokin vähän menettävät merkityksensä jos on aivan sama mitä statsia nostaa kun haastetta ei juuri ole.

Taistelu ei myöskään perustu mihinkään komboihin tai erikoiskykyihin, joten jos ideana on ettei vihujen iskuja tarvitse keretä väistämään, niin taistelusta tulee aika yksitoikkoista yhden napin painelua.

Toki tuosta Elden Ringistä tiedetään toistaiseksi niin vähän, että voihan peli tällä kertaa ollakin enemmän juonivetoinen, ja taistelusysteemikin toki saattaa olla muuttunut vaikka millaiseksi.
 
Onha
Mitä? Soulseissahan on valtava ja äärimmäisen palkitseva tarina, joka palkitsee useamman pelikerran juuri tutkimisen ja kokeilun ansiosta.
Onhan niissä se maailman lore ja jonkinlainen kehyskertomus, muttei todellakaan sellaista seurattavaa juonta joka yksinään jaksaisi kantaa peliä,
 
Tosiasia on kuitenkin ettei vaikeustason lisääminen vähennä mitään, ainoastaan antaa enemmän mahdollisuuksia muille. Sellaisen panttaaminen on vain asiakaskunnan aliarvioimista.
Tätä keskustelua on käyty jo siinö vaikeustaso ketjussa joten en ala toistamaan itseäni.

Todettakoon nyt kuitenkin että kun on tuhat peliä, joissa on vaikeustaso niin annettakoon olla edes yksi, missä ei ole, jos pelintekijä näin tahtoo.

Kun peli myy hyvin niinkin että pelintekijä pitää tiukasti kiinni visiostan, osoittaa se, että joskus niistä kannattaa pitää kiinni.
 
Hyvin on suhteellinen käsite. Parhaiten tienannut Souls-peli myi kolme miljoonaa kappaletta. Kokonaisuudessaan sarja on myynyt n.25 miljoonaa kappaletta.

Verrataan tätä vaikka Call of Dutyyn, joista pelkästään Modern Warfare myi 30 miljoonaa kappaletta. Tai Last of Usiin, joka myi 17 miljoona. Tai TLOU2, joka myi 20 miljoonaa.

Eli pienen piirin pelejä nämä vielä suhteellisesti ovat, ja niiden suurin yhdistävä tekijä on valtavirran yleisön pyyntö, että niihin lisättäisiin variantti, jotta muutkin pystyisivät niitä pelaamaan.
Kyllä väitän että jokainen pystyy niitä Souls pelejä pelaamaan, jos on vain oikea asenne. Toki eri asia jos on joku muu rajoittava tekijä vaikka jokin näkövamma, niin näistä ei löydy sellaisia asetuksia jolla peliä saa sovellettua.
Tälläisen asetukset pitäisi löytyä jokaisesta pelistä.

Mutta toivon tosiaan paljon että tässä myös jatketaan samaa visiota. Kyllä peliä voi helpottaa vaikka sillä coopilla sitten tai katselee niitä tutoriaalivideoita. Kyllä kuitenkin se onnistumisen tunne pitää olla että voittaa mahdottoman vihollisen :)
 
minä ja aiko moni muukin toivoo että mentäisi eteen päin eikä jäätäis kokoajan samaa synteemi eli vaikeaa pelii se tulee jossakin vaiheessa kaatumaa pelintekiöiden sylii
 
Herranen aika mitä valitusta taas vaikeudesta. Jos näin paljon tuottaa nämä soulsbornet kiukkua osalle, niin ehkä pitäisi kurkata sinne peiliin mistä se syy yleensä löytyy, eikä suolata pelejä ihan täysin. Onneksi pelintekijät eivät ole lähteneet tähän kädestä kiinni pitämiseen, mitä nykyään tuntuu olevan 99% peleistä. Eiköhän tätä "kasuaalimpaa" menoa sieltä tuhansien pelien joukosta teillekin löydy.

Pikkasen kyllä tuntuu, että soulsbornet ovat saaneet liian suuren leiman tämän vaikeuden takia. Todellisuudessa ei nämä pelit todellakaan ole niin pahoja. Hieman joutuu joskus käyttämään aikaa opetella pelin mekaniikka ja vihollisten/bossien liikesarjat, toki unotamatta statseja, joilla on iso merkitys tietyille aseille.
 
En yhtäkään soulsborne peliä ole pelannut. Bloodborne löytyy kyllä kovolta mutta odottelen PS5 päivitystä. Sormet ristiin että joskus sellainen saadaan. Pelaamattomuus ei johdu kärsivällisyydestä vaan siitä että mulla ei samanlailla ole aikaa kuin nuorempana vaikeaan peliin. En silti halua että sitä vaikeustasoa muutetaan helpommaksi koska se on vähän niinkuin näiden pelien juttu, right? Korjatkoon joku jos olen väärässä mutta muistelen että demons soulsia tehdessä kehittäjien idea oli nimenomaan tuoda se vanhojen pelien vaikeus tähän päivään ja loppu onkin historiaa. Jos peli kiinnostaa niin siihen kannattaa asennoitua sillä tapaa mitä sitä mainostetaan...You Will Die. Haluan kyllä itsekin kokea nämä mutta niin kuin ne on tarkoitettu koettavaksi. Tämä vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta tapaukselta trailerin perusteella
 
Viimeksi muokattu:
Jälleen tuntuu viimeisillä kommentoijilla menevän nyt pointti aika railakkaasti ohi. Kukaan ei ole poistamassa tai muuttamassa teiltä mitään. Vaikeustason valinnan lisäys on juurikin lisäys. Mahdollisuus muille pelata pelisarjaa, joka ansaitsee suuremman menestyksen. Tällä hetkellä on syytetty näitä pelaajia siitä, että eivät osaa pelata samalla tavalla kuin te, ja naurettu päälle. Oma lempparini on kuitenkin väite, että jos helpompi vaikeustaso lisättäisiin, niin nykyiset "git gud" pelaajat eivät enää edes pelaisi tätä vaikeaksi "tarkoitettua" sarjaa. Mikä tarkoittaa vain sitä, ettei ketään kiinnosta tekijän visio, ainoastaan lapsellinen status-egoilu, että muut eivät voi pelata samaa asiaa.

Koska Elden Ring on ainakin semi-avoimen maailman peli, ei olisi myös temppu eikä mikään lisätä tähän helpottava vaikeusaste, joka ei vaatisi kahden edellisen kommentoijan monimutkaisia muutoksia pelimekaniikkoihin. Ratkaisu on yksinkertainen: normaalilla vaikeusasteella mikään ei muutu. Helpommalla vihollisten iskut tekevät vähemmän vahinkoa ja ovat hitaampia. Voin luvata, että molemmista näistä on jo testimateriaalia kehittäjän tiedostoissa, sillä niitä käytetään juuri selvittämään sitä sopivaa vaikeustasoa.

Jos tämä lisättäisiin, voisin veikata käypää cash-valuuttaa, että Elden Ring nousisi alkuvuoden suurimmaksi menestykseksi. Uteliaat tulisivat kokeilemaan peliä Martinin nimen perusteella, ja sarjaa karttaneet hyppäisivät takaisin kelkkaan, kun toksinen ja ableistinen "et saa pelata tätä" asenne loistaisi poissaolollaan.
 
Olisiko oikeesti mitään että menisitte sinne vaikeustaso ketjuun tota vääntöä tekee? Sivutolkulla nyt junnattu samaa ja asia on päivänselvä että yhtä totuutta ei tässäkään asiassa tule olemaan. Peli kiinnostelee vaikka Fromin tuotokset on tähän asti jäänyt väliin, pitänee seurailla kehitystä.
 
Olisiko oikeesti mitään että menisitte sinne vaikeustaso ketjuun tota vääntöä tekee? Sivutolkulla nyt junnattu samaa ja asia on päivänselvä että yhtä totuutta ei tässäkään asiassa tule olemaan. Peli kiinnostelee vaikka Fromin tuotokset on tähän asti jäänyt väliin, pitänee seurailla kehitystä.

Toki keskustelu voidaan siirtää, mutta ottaen huomioon että ketju makasi kuukausia koskemattomana ennen tätä ja kaikki tieto mitä siitä saadaan lähiaikoina on niukassa, niin tuntuisi hassulta siirtää kuitenkin aiheeseen liittyvä spekulointi toisaalle muutenkin jo hyvin hiljaisella foorumilla.
 
Olisiko oikeesti mitään että menisitte sinne vaikeustaso ketjuun tota vääntöä tekee? Sivutolkulla nyt junnattu samaa ja asia on päivänselvä että yhtä totuutta ei tässäkään asiassa tule olemaan. Peli kiinnostelee vaikka Fromin tuotokset on tähän asti jäänyt väliin, pitänee seurailla kehitystä.
miksi se sinua kiinostaa missä sitä puhutaan se kuuluu tähän peliin ja ei saa vetää hernettä nokkaa tästä
 
Toki keskustelu voidaan siirtää, mutta ottaen huomioon että ketju makasi kuukausia koskemattomana ennen tätä ja kaikki tieto mitä siitä saadaan lähiaikoina on niukassa, niin tuntuisi hassulta siirtää kuitenkin aiheeseen liittyvä spekulointi toisaalle muutenkin jo hyvin hiljaisella foorumilla.
No joo, jatkakaa vääntöä.
 
Tuntuu että monelle tuo easymode on joku psykologinen juttu; on kuultu että pelit ovat vaikeita niin on pakko saada helpompi vaikeustaso jotta peliä voi pelata. Mikään pelin mekaniikka ei kelpaa vaikka se helpottaisi peliä kuinka paljon ellei se ole erikseen valittava vaikeustaso.

Jos peli olisi muuten easyllä ja normalilla täysin sama, mutta hahmoluokat olisi jaoteltu vaikka niin että helpolla on valittavana kilpeen ja haarniskaan luottava ritari tai vaikka pitkän matkan loitsuja käyttävä velho, ja normalilla sitten väistelevet dexteritybuildit jne. niin moni olisi varmasti tyytyväinen.
 
itse ja luutavasti aika moni aloitaa helpolla vaikeus tasolla saa keskittyä tariaa ja sen jälkeen mennä vaikeamalle jos haluaa se ei oo keneltäkään pois vaikka jotku luulee niin
 
Tulee itsellenikin mieleen tiettyjä argumentteja pelin vaikeusasteesta lukiessa, että haluavatko ihmiset peliä nyt helpommaksi sen takia ettei pelissä tulisi kohtia joista ei vain pääse eteenpäin teki mitä tahansa vai haluavatko he easy modella vain päästä pienemmällä vaivalla kuin ne jotka peliä pelaavat sille alunperin suunnitellulla vaikeusasteella.

Yleensä hyvään ja reiluun pelisuunnitteluun on kuulunut se, että pelaaja näkee itse lisävaivaa jos hän haluaa jotenkin helpottaa kokemustaan. Enkä nyt tarkoita pelkkää päätöntä grindiä vaan esimerkiksi Bloodbornessa sitä ensimmäistä pomoa pystyi helpottamaan etsimällä maailmasta sen soittorasian. Tuollainen maailman ja sen salaisuuksien tutkiminen helpottaakseen tulevaa matkaa sopisi täydellisesti tähän Elden Ringiinkin.

Mielestäni peli ei tarvitse vaikeusasteita jos peliä pystyy helpottamaan toisenlaisilla, hieman mielenkiintoisimmilla tavoilla jotka sopii paremmin pelisarjan tyyliin ja sen tekijöiden visioon kuin se geneerinen vaikeusaste-valikko joka jo niin monesta pelistä löytyy.
 
Aina kun tulee Fromilta uusi peli, alkaa AINA se sama vääntö ja kääntö siitä vaikeusasteesta, se alkaa täällä, se alkaa maailmalla. Vaikka siihen tulisi joku vaikeusastevipu, väittäisin että 80% valittajista ei kuitenkaan ostaisi peliä.

Mielestäni ei tähänkään tarvita mitään säätöjä. Yksikään Fromin peli ei oikeasti ole ollut vaikea. Pelaajille vaikeus tulee siitä, kun ei suoraan kerrota mihin pitää mennä, ollaan totuttu liian kädestä pitävään malliin vuosien mittaan eikä enää "osata" tutkia.

Vaikeus tulee siitä, että turhaudutaan kun joku pikkuöttiäinen tappaa parista iskusta, turhaudutaan lisää kun kuollaan toistamiseen ja menetetään kerätyt pisteet lopullisesti.

Vaikeus tulee siitä, kun ei ymmärretä hahmonkehutystä, laitetaan pisteet vääriin paikkoihin ja käytetään varusteita jotka vaatii pisteet toisaalle. Kaikissa Fromin peleissä on ollut äärettömän helppoa tehdä hahmo ja hankkia sille pisteitä vastaavat varusteet. Yhtäkkiä vihut ja bossit kaatuu helpolla kun vähän tutkitaan, että mitä vahinkoa aseet tekee, mihin vihut on herkkiä ja mitä voidaan nykyvarusteille tehä jotta päästään haluttuun lopputulokseen.

Oikeasti nämä pelit ovat helppoja, ne vaativat vain vähän pitkäjänteisyyttä mitä monilla ei enää ole. Myöskään joku yksinkertainen vaikeusastevipu joka skaalaa vihujen statseja ei toimi, koska näissä peleissä usein se pärjääminen on kiinni omista pisteistä ja varusteiden synergiasta.
 
Ylös Bottom