Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Vaikeuden viehätyksestä

PSNProfileksen mukaan tällähetkellä Elden Ring Platinan prosenttiosuus on 40.95% joka varmasti tulee vielä nousemaan, että lähes puolet pelaajista on saavuttanut platinan joka on aika kova saavutus pelistä jonka pitäisi olla niin ylitsepääsemättömän vaikea että ei kukaan sitä pysty pelaa läpi muuta kun ne parhaat, tuskin ton prosenttiyksikön sisällä on pelkästään hardcore ammattipelaajia.
Oikaistaan tätä sen verran, että tuo prosenttilukema koskee ko. saitille rekisteröityneitä käyttäjiä (jotka ovat Trophy-keräilyyn keskimääräistä enemmän innostuneita). Kaikkien PSN-tunnuksien keskuudessa ER:n platinapystin on saavuttanut "vain" 9,8 prosenttia, eli karkeasti joka kymmenes.

Update! Ja lukema koskee vain PS5-versiota. PS4-versiolla platinan on saanut 6,6 prosenttia.
 
Viimeksi muokattu:
Pelejä on kuitenkin pilvin pimein markkinoilla niin lapsille kun mummoille eikä mun mielestä kaikkien mummojen tarvitse päästä kaiken maailman returnaleita ja soulseja läpi.
Aika inhottavasti ilmaistu tämä. Myös nuorella ihmisellä voi olla fyysisiä syitä, miksi esim. käsien motoriikka on normaalia hitaampaa tai joku muu fyysinen syy tekee pelaamisesta keskiverto pelaajaan verrattuna vaikeampaa. Kovasti soisin heillekin mahdollisuuden pelata mahdollisimman laajasti erilaisia pelejä.

Lisäksi kukaan meistä ei ole ikuisesti nuori. Kyllä mua ainakin harmittaisi kovasti, jos tulevaisuudessa (ollessani osa ”kaikkia mummoja”) fyysisistä syistä pitäisi jättää itseä kiinnostavat pelit kokonaan pelaamatta.

Mun on siis edelleen vaikea nähdä mitä se easy-mode keltään veisi pois. Jos joku huolehtii online-pelaamisesta, niin eikö sielläkin voisi saman vaikeustason valinneet pelailla aina keskenään?
 
Aika inhottavasti ilmaistu tämä. Myös nuorella ihmisellä voi olla fyysisiä syitä, miksi esim. käsien motoriikka on normaalia hitaampaa tai joku muu fyysinen syy tekee pelaamisesta keskiverto pelaajaan verrattuna vaikeampaa. Kovasti soisin heillekin mahdollisuuden pelata mahdollisimman laajasti erilaisia pelejä.

Lisäksi kukaan meistä ei ole ikuisesti nuori. Kyllä mua ainakin harmittaisi kovasti, jos tulevaisuudessa (ollessani osa ”kaikkia mummoja”) fyysisistä syistä pitäisi jättää itseä kiinnostavat pelit kokonaan pelaamatta.

Mun on siis edelleen vaikea nähdä mitä se easy-mode keltään veisi pois. Jos joku huolehtii online-pelaamisesta, niin eikö sielläkin voisi saman vaikeustason valinneet pelailla aina keskenään?

Tässä alkaa keskustelu menemään jo siihen suuntan että "onko vammaislla ja sokeilla tarkoitus olla pelaamatta?"
 
Nämä fyysiset syyt ja motoriikat ovat melko halpoja perusteita sille, miksi peliä pitäisi helpottaa. Niiden tuomista mukaan keskusteluun on vaikea arvostella siten, ettei kukaan pääsisi pahoittamaan mieltään. Siksi niitä on niin helppo esittääkin.

Mielestäni tässä ei keskustella kenenkään terveydestä eikä ole tarkoitus myöskään vähätellä kenenkään terveyttä. Näen niin, että tässä keskustellaan siitä, että toiselle pelaajalle on ihan ok kuolla kymmeniä kertoja. Toiselle taas voi yksikin kuolema aiheuttaa ohjaimen sensoreissa hetkellisesti nopean kiihtyvyyden ja sen perään äkkipysähdyksen läheiseen seinään.

Kun pelin laittaa helpolle niin syvyys katoaa täysin. On melko sama kehittääkö aseita, onko mitään taktiikoita, hiippaileeko selustaan jne. ER on peli, josta ei yksinkertaisesti voi saada pelinkehittäjien tavoitteena ollutta pelikokemusta, jos sen pystyy läpsyttelemään hack and slash tyylillä läpi.

Yhteenvetona edelliseen. Vaikka pelin säätäisi hitaammalle pelaajan refleksien mukaan ja muutenkin helpoksi niin se pelin ydin jää kokematta. Ja monella peruste helpolle vaikeustasolle on ollut nimenomaan se, että jokainen pääsisi kokemaan pelin.

Onlinen puolella olisi ainakin helppo juosta itselleen ensin easy modella kaikki loppupään tavarat ja sitten hyökätä sellaisten pelaajien peleihin, jotka tahtovat helppoa pelikokemusta. Matchmaking muuttuisi uuden rajoituksen myötä turhaan monimutkaisemmaksi.
 
Varsin hyvä pointti ottaa esille nuo fyysiset rajoitteet. Itse muistan kohdanneeni pelejä, joissa nuokin asiat on otettu huomioon varsin monipuolisesti! Naughty Dog on ainakin tehnyt tätä. Muistan The Last Of Us 2:ta aloitellessani ihmetelleeni kaikkia niitä erilaisia mahdollisuuksia säätää peliä sopivaksi lähestulkoon 'kaikille'. Peliä en ole pelannut aikoihin, joten en nyt muista tarkalleen kaikkia eri vaihtoehtoja, mutta muistan ihmetelleeni hyvässä mielessä, kuinka esimerkiksi vakavasti näkörajoitteisille oli omia 'helpotusasetuksia' ja taisipa olla jotain 'yksikätisillekin' helpottamaan taistelukohtauksia ja vastaavia. ND oli todella laajasti ottanut huomioon käytännössä 'kaikki' ja tarjosi todella paljon erilaisia tapoja pelata peliä ja nauttia sen tarinan lävitse.

'Tavallisille' pelaajille tarjottiin sitten monta erilaista vaikeustasoa ja taisipa niitä yksittäisiäkin aspekteja niiden sisällä päästä säätämään taisteluista puzzle-haasteiden vaikeuteen ja niin edelleen. En toki odota, että jokaiseen peliin tehtäisiin noin laajat säädöt, mutta onpa kyseessä hyvä esimerkki kuitenkin siitä, kuinka ottaa mahdollisimman laaja asiakaskunta huomioon. Äärimmäistä haatetta etsiville oli mahdollisimman vaikea vaikeustaso tarjolla, 'normaaleille pelaajille' se perustaso ja rajoitteisillekin tarjottiin jos vaikka millaisia mahdollisuuksia ja helpotuksia, jotta pystyi itse pelaamaan peliä rajoitteista huolimatta.

Jos pelin tekijöillä vaan on halua ja taitoa, niin kyllä jopa rajoitteisille pystyy tarjoamaan viihdyttävän ja nautinnollisen pelikokemuksen. Joku firma haluaa tehdä 'kapeakatseisemman' näkemyksen mukaan pelinsä ja joku toinen tarjota jopa vaikeasti vammautuneille pelimahdollisuuden heidän tuotteeseensa. Pidän esimerkiksi tuota The Last Of Us 2:n lähestymistapaa erittäin hienona ja sitä soisi näkevän enemmänkin. Voin vain kuvitella sitä tunnetta, kun vaikkapa esimerkiksi yksikätinen henkilö pääsee tuollaisten asetusten avulla ihan itse nauttimaan ja pelaamaan pelin sen sijaan, että vain katsoisi vierestä tai striimiltä. 'Tavalliselle pelaajalle' pelin pelaaminen voi olla itsestäänselvyys, jota ei tule ajatelleeksikaan, mutta jollekin rajoittuneelle tuollainen erikoismahdollisuus voi merkitä hyvinkin paljon.
 
Nämä fyysiset syyt ja motoriikat ovat melko halpoja perusteita sille, miksi peliä pitäisi helpottaa. Niiden tuomista mukaan keskusteluun on vaikea arvostella siten, ettei kukaan pääsisi pahoittamaan mieltään. Siksi niitä on niin helppo esittääkin.

Mielestäni tässä ei keskustella kenenkään terveydestä eikä ole tarkoitus myöskään vähätellä kenenkään terveyttä. Näen niin, että tässä keskustellaan siitä, että toiselle pelaajalle on ihan ok kuolla kymmeniä kertoja. Toiselle taas voi yksikin kuolema aiheuttaa ohjaimen sensoreissa hetkellisesti nopean kiihtyvyyden ja sen perään äkkipysähdyksen läheiseen seinään.

Kun pelin laittaa helpolle niin syvyys katoaa täysin. On melko sama kehittääkö aseita, onko mitään taktiikoita, hiippaileeko selustaan jne. ER on peli, josta ei yksinkertaisesti voi saada pelinkehittäjien tavoitteena ollutta pelikokemusta, jos sen pystyy läpsyttelemään hack and slash tyylillä läpi.

Yhteenvetona edelliseen. Vaikka pelin säätäisi hitaammalle pelaajan refleksien mukaan ja muutenkin helpoksi niin se pelin ydin jää kokematta. Ja monella peruste helpolle vaikeustasolle on ollut nimenomaan se, että jokainen pääsisi kokemaan pelin.

Onlinen puolella olisi ainakin helppo juosta itselleen ensin easy modella kaikki loppupään tavarat ja sitten hyökätä sellaisten pelaajien peleihin, jotka tahtovat helppoa pelikokemusta. Matchmaking muuttuisi uuden rajoituksen myötä turhaan monimutkaisemmaksi.
Sinä, kuten moni muukin vaikeustasojen valintaa ymmärtämättömät ajattelette asiaa vain omasta näkökulmastanne. Ajatusmaailmana on se, ettei pelissä tarvitse olla vaikeustasoja, kun vaan on tarpeeksi taitava niin pääsee kokemaan pelin sellaisena kuin se on tarkoitettu. Jos olet niin hyvä, niin onneksi olkoon, mutta nyt unohtuu se, että jollekin heikommilla ominaisuuksilla varustetulle pelaajalle se easy-vaikeustaso saattaa olla esim. ihan yhtä haastava kuin vaikkapa sinulle on se normaali taso. Hän siis saisi ihan vastaavan kokemuksen sillä tasolla pelatessaan, kun peli olisikin hänelle vaikeustason helppoudesta huolimatta haastava. Ja tämä ei kyllä mitenkään olisi keneltäkään normaalilla tasolla pelaavalta pois. Minusta se terveys ei ole ainoa syy siihen miksi peleissä pitäisi aina olla vaikeustasot. Muita syitä ovat myös ne kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet ja kaikille meistä eteen jossain vaiheessa tuleva ikääntyminen.

Täällä kirjoittavista toki varsin moni on vielä kovin nuori joten saattaa tuntua siltä, että ollaan ikuisesti nuoria ja eipä noita tarvitse murehtia, mutta kyllä se jossain vaiheessa tulee kuitenkin väistämättä eteen, jos vaan elinikää suodaan, että ne refleksit hidastuvat ja jossain vaiheessa ei juurikaan pelivaihtoehtoja ole, jos pelaaminen vielä ikäihmisenäkin kiinnostaa, eikä omiin suosikkigenreihin löytyisi peleihin valittavia vaikeustasoja. Edelleen en mitenkään voi käsittää ajatusmaailmaa siitä, että se olisi jotenkin joiltakin pois jos kaikkiin peleihin vain lisättäisiin niitä helpompia vaikeustasoja. Ei sillä teille mitään merkitystä ole, jotka ette niitä helpompia tasoja tarvitse. Ja niille, jotka niitä taas tarvitsevat on se suuri merkitys, että voivat pelata niitä itseään eniten kiinnostavia pelejä, vaikka taidot ja edellytykset taidokkuutta vaativaan pelaamiseen olisivat heikot.

Varsin hyvä pointti ottaa esille nuo fyysiset rajoitteet. Itse muistan kohdanneeni pelejä, joissa nuokin asiat on otettu huomioon varsin monipuolisesti! Naughty Dog on ainakin tehnyt tätä. Muistan The Last Of Us 2:ta aloitellessani ihmetelleeni kaikkia niitä erilaisia mahdollisuuksia säätää peliä sopivaksi lähestulkoon 'kaikille'. Peliä en ole pelannut aikoihin, joten en nyt muista tarkalleen kaikkia eri vaihtoehtoja, mutta muistan ihmetelleeni hyvässä mielessä, kuinka esimerkiksi vakavasti näkörajoitteisille oli omia 'helpotusasetuksia' ja taisipa olla jotain 'yksikätisillekin' helpottamaan taistelukohtauksia ja vastaavia. ND oli todella laajasti ottanut huomioon käytännössä 'kaikki' ja tarjosi todella paljon erilaisia tapoja pelata peliä ja nauttia sen tarinan lävitse.

'Tavallisille' pelaajille tarjottiin sitten monta erilaista vaikeustasoa ja taisipa niitä yksittäisiäkin aspekteja niiden sisällä päästä säätämään taisteluista puzzle-haasteiden vaikeuteen ja niin edelleen. En toki odota, että jokaiseen peliin tehtäisiin noin laajat säädöt, mutta onpa kyseessä hyvä esimerkki kuitenkin siitä, kuinka ottaa mahdollisimman laaja asiakaskunta huomioon. Äärimmäistä haatetta etsiville oli mahdollisimman vaikea vaikeustaso tarjolla, 'normaaleille pelaajille' se perustaso ja rajoitteisillekin tarjottiin jos vaikka millaisia mahdollisuuksia ja helpotuksia, jotta pystyi itse pelaamaan peliä rajoitteista huolimatta.

Jos pelin tekijöillä vaan on halua ja taitoa, niin kyllä jopa rajoitteisille pystyy tarjoamaan viihdyttävän ja nautinnollisen pelikokemuksen. Joku firma haluaa tehdä 'kapeakatseisemman' näkemyksen mukaan pelinsä ja joku toinen tarjota jopa vaikeasti vammautuneille pelimahdollisuuden heidän tuotteeseensa. Pidän esimerkiksi tuota The Last Of Us 2:n lähestymistapaa erittäin hienona ja sitä soisi näkevän enemmänkin. Voin vain kuvitella sitä tunnetta, kun vaikkapa esimerkiksi yksikätinen henkilö pääsee tuollaisten asetusten avulla ihan itse nauttimaan ja pelaamaan pelin sen sijaan, että vain katsoisi vierestä tai striimiltä. 'Tavalliselle pelaajalle' pelin pelaaminen voi olla itsestäänselvyys, jota ei tule ajatelleeksikaan, mutta jollekin rajoittuneelle tuollainen erikoismahdollisuus voi merkitä hyvinkin paljon.
Täysin samaa mieltä kaikesta tässä kirjoittamastasi. Vaikka en sinänsä pitänyt tietyistä asioista TLoU 2:ssa, niin täytyy kyllä myöntää, että kuitenkin ihailin pelissä juuri tuota miten valtavan laajasti ja hienosti pelin accessibility-valinnat oli tehty. Lähes täydellistä ihmisten yksilöllisyyden huomioon ottamista ja todellakin vastuullista toimintaa pelin kehittäjiltä. Onneksi tätä on sentään näkynyt ainakin jossain määrin enemmän joillakin muillakin pelikehittäjillä. Muistaakseni Ubisoftin peleissä ainakin on myöskin varsin laajasti annettu näitä accessibility-valinnanmahdollisuuksia. Näin vastuullisesti pitäisi tosiaankin mielestäni pelikehittäjien pyrkiä toimimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Näitä lukiessa tulee mieleen, että mikä on riittävä helpotus peliin, että sen voivat kaikki läpäistä? Mitä ominaisuuksia siinä tarkastellaan? Riittääkö pelkästään pelin asetukset vai pitäisikö ohjaimenkin olla kaikille sopiva? Olen työni puolesta ollut mukana auttamassa aisteiltaan erittäin rajoittunutta henkilöä videopelien maailmaan, eikä vaihtoehdoksi jäänyt kuin Youtube-videon kuunteleminen. Jos näitä ääriesimerkkien kautta halutaan tarkastella, niin käytäntö on osoittanut ainakin minun elämässäni niin, ettei pelaaminen ole kaikille mahdollista vaikka valikoista tai ohjaimista löytyisi mitä.

En ole vaikeustasojen valintaa vastaan, mutta en toisaalta jokaiseen peliin sitä olisi myöskään vaatimassa. Pelaaminen harrastuksena ja pelit sen harrastuksen sisällä valitaan tietyin kriteerein. Toinen tykkää räiskinnästä, toinen urheilusta. Toinen arvostaa kaunista grafiikkaa ja toinen mahtavaa ääniraitaa. Vaikeustaso on vain yksi elementti, joka muiden osien kanssa muodostaa kokonaisuuden nimeltä pelaaminen. En tiedä miksi tai ennen kaikkea miten vaikeustaso olisi jotenkin erikseen nostettava elementti, jonka kautta inklusiivisuutta tms. tarkastellaan.
 
Näitä lukiessa tulee mieleen, että mikä on riittävä helpotus peliin, että sen voivat kaikki läpäistä? Mitä ominaisuuksia siinä tarkastellaan? Riittääkö pelkästään pelin asetukset vai pitäisikö ohjaimenkin olla kaikille sopiva? Olen työni puolesta ollut mukana auttamassa aisteiltaan erittäin rajoittunutta henkilöä videopelien maailmaan, eikä vaihtoehdoksi jäänyt kuin Youtube-videon kuunteleminen. Jos näitä ääriesimerkkien kautta halutaan tarkastella, niin käytäntö on osoittanut ainakin minun elämässäni niin, ettei pelaaminen ole kaikille mahdollista vaikka valikoista tai ohjaimista löytyisi mitä.

En ole vaikeustasojen valintaa vastaan, mutta en toisaalta jokaiseen peliin sitä olisi myöskään vaatimassa. Pelaaminen harrastuksena ja pelit sen harrastuksen sisällä valitaan tietyin kriteerein. Toinen tykkää räiskinnästä, toinen urheilusta. Toinen arvostaa kaunista grafiikkaa ja toinen mahtavaa ääniraitaa. Vaikeustaso on vain yksi elementti, joka muiden osien kanssa muodostaa kokonaisuuden nimeltä pelaaminen. En tiedä miksi tai ennen kaikkea miten vaikeustaso olisi jotenkin erikseen nostettava elementti, jonka kautta inklusiivisuutta tms. tarkastellaan.
Elämässä pärjää hyvin pitkälle kahden asian avulla. Toinen niistä on terve maalaisjärki. Ja toinen on tilannetaju. Ne sivuavat toisiaankin monissa asioissa, mutta joka tapauksessa ne auttavat ymmärtämään, että ei ole vain mustaa ja valkoista vaan muitakin eri värejä ja värisävyjä. Samalla ne auttavat myös ymmärtämään kohtuullisuutta sekä ihmisten välistä yhdenvertaisuutta - sen merkitystä ja miten sitä voidaan kohtuullisin keinoin tavoitella menemättä kuitenkin asioita kohtuuttomasti hankaloittaviin ääripään ratkaisuihin.
 
Viimeksi muokattu:
Ippenator. Ei, minä en koe olevani hyvä pelaaja. Olen todennäköisesti monta sellaista pelaajaa huonompi, joka puhuu helpon asetuksen puolesta. Olen vain sinnikäs ja pidän siitä, että haastetta on.

Eikä pidä sekään paikkaansa, että ajattelen asiaa vain omasta näkökulmastani. Olen itse asiassa hyvinkin epäitsekäs ihminen. Itsekkyys on asia, jota en voi sietää.

Lisäys:

Olen itse miettinyt, että minun sukupolvi on ensimmäinen, joka pelaa varmasti vielä vanhainkodissakin. Viime vuosina ajatus vanhana pelaamisesta on kuitenkin muuttunut. Ei niinkään hidastuneiden refleksien vuoksi vaan siksi, että pelit eivät enää innosta samalla tapaa. Sellainen nuoren miehen into pelejä kohtaan hävisi ehkä kymmenisen vuotta sitten.
 
Viimeksi muokattu:
Ippenator. Ei, minä en koe olevani hyvä pelaaja. Olen todennäköisesti monta sellaista pelaajaa huonompi, joka puhuu helpon asetuksen puolesta. Olen vain sinnikäs ja pidän siitä, että haastetta on.

Eikä pidä sekään paikkaansa, että ajattelen asiaa vain omasta näkökulmastani. Olen itse asiassa hyvinkin epäitsekäs ihminen. Itsekkyys on asia, jota en voi sietää.
Olethan sinä hyvä pelaaja, jos pystyt pelaamaan loppuun pelejä, joita toiset eivät vain pysty pelaamaan loppuun ilman vaikeustason säätämistä. Ainakin olet hyvä pelaaja heihin verrattuna. Ei sillä edes ole merkitystä oletko itsesi mielestä hyvä pelaaja vai et. Mutta olet kuitenkin taidoiltasi objektiivisesti katsoen varsin hyvä pelaaja, jos pystyt pelaamaan vaikkapa Soulsborne-pelit läpi. Et ole ehkä niin hyvä pelaaja kuin ne taitavimmat Soulsborne-pelaajat, mutta pelitaidoiltaan aidosti rajoittuneisiin pelaajiin nähden olet kuitenkin taidoiltasi todellinen eliittipelaaja, jonka tasolle he eivät voi koskaan päästä vaikka kuinka sinnikkäitä olisivat.

Itsekään en pidä itseäni moneen todella taitavaan pelaajaan nähden hyvänä pelaajana. Toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt Sekiroa (senkin pelasin kahta bossia vaille loppuun, kunnes hinkkaaminen alkoi tuntua liian luotaantyöntävältä) lukuunottamatta pelaamaan kaikki Soulsborne-pelit läpi (toki kaikki pelien suomat keinot surutta hyväksikäyttäen), enkä yleisesti juurikaan ole pelejä alle normaalin pelitason pelannut. Koen siis olevani kuitenkin moneen heikomman tason pelaajaan nähden jopa tavallaan eliittipelaaja, jota ei ainakaan vielä ikäkään (kesällä tulee 50 vuotta mittariin) ole ainakaan ratkaisevasti hidastanut. Mutta kyllä refleksien hidastumista sen verran on huomannut nuoruusvuosiin nähden, että entistä enemmän olen hyödyntänyt surutta kaikkia pelien sisäisiä pelien helpottamiskeinoja, jotta varmistan peleissä etenemisen ja niiden riittävän nautinnollisen pelaamisen.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä keskustelussa haisee erittäin vahvasti nykyinen elämänmeno, jossa kaikki asiat pitäisi olla kaikkien saavutettavissa. Onneksi näin ei ole ja ei pidä koskaan ollakaan. En halua tässä siis mollata ketään ja omien henkilökohtaisten ominaisuuksien takia itseltäkin jää monia asioita saavuttamatta elämässä ja pidän tätä ihan normaalina.

Soulsborn pelien idea on syvimmillään aina ollut se, että vaikeuksien kautta voittoon. Miten tämä voi toimia jos lähtökohtaisesti ei ole vaikeutta? Kuten joku jo aikaisemmin sanoi, on EldenRing jo todella lähestyttävä Fromin peliksi ja siellä on jo aika hyvin annettu apuja. Tarpeeksi pitkälle ajateltuna "Press A to win"-ajattelu tuottaa lopuksi vaan tasaista harmaata pelimassaa, joita harvat jaksavat pelata.
 
Soulsborn pelien idea on syvimmillään aina ollut se, että vaikeuksien kautta voittoon. Miten tämä voi toimia jos lähtökohtaisesti ei ole vaikeutta? Kuten joku jo aikaisemmin sanoi, on EldenRing jo todella lähestyttävä Fromin peliksi ja siellä on jo aika hyvin annettu apuja. Tarpeeksi pitkälle ajateltuna "Press A to win"-ajattelu tuottaa lopuksi vaan tasaista harmaata pelimassaa, joita harvat jaksavat pelata.
Se voi toimia, koska jollekin toiselle se easy-tasokin olisi tuollainen vaikeuksien kautta voittoon? Syystä tai toisesta.

Ja ne, jotka ovat olleet tyytyväisiä siihen entiseen vaikeustasoon ja selvinneet senkin kanssa voisivat edelleen sillä pelata pelit läpi. Eihän heidän pelikokemuksensa muuttuisi mitenkään tuollaisen easy-tason myötä vai muuttuisiko? Jos muuttuisi niin miten?
 
Tässä keskustelussa haisee erittäin vahvasti nykyinen elämänmeno, jossa kaikki asiat pitäisi olla kaikkien saavutettavissa. Onneksi näin ei ole ja ei pidä koskaan ollakaan. En halua tässä siis mollata ketään ja omien henkilökohtaisten ominaisuuksien takia itseltäkin jää monia asioita saavuttamatta elämässä ja pidän tätä ihan normaalina.

Soulsborn pelien idea on syvimmillään aina ollut se, että vaikeuksien kautta voittoon. Miten tämä voi toimia jos lähtökohtaisesti ei ole vaikeutta? Kuten joku jo aikaisemmin sanoi, on EldenRing jo todella lähestyttävä Fromin peliksi ja siellä on jo aika hyvin annettu apuja. Tarpeeksi pitkälle ajateltuna "Press A to win"-ajattelu tuottaa lopuksi vaan tasaista harmaata pelimassaa, joita harvat jaksavat pelata.
Onhan siellä silti aina se normaali vaikeustaso, jolle peli on mahdollisesti suunniteltu, jolla suurin osa suhteellisen osaavista pelaajista voi pelin kuitenkin pelata ilman, että peli olisi tuota mainitsemaasi harmaata pelimassaa. Ja jos pelissä on sitten ne itse valittavat vaikeustasot, niin sama peli se edelleen on, mutta paremman accessibilityn ansiosta ei vain rajattu niin kapean piirin aidosti nautittavaksi.

Eikö sitä tosissaan täällä ymmärretä, että jollekin ominaisuuksiltaan rajoitetummalle pelaajalle ns. easy-taso vaikkapa Bloodbornessa saattaisi olla ihan oikeasti yhtä haastava pelattava, kuin se on monelle normaalilla vaikeustasollaan. Tällainen rajoittuneempien ominaisuuksien pelaaja siis voisi saada aivan vastaavan kokemuksen omien rajojensa äärirajoilla onnistumisesta kuin, joku joka kovan treenaamisen jälkeen läpäisee Bloodbornen sen nykyisellä tasolla
 
Kyllä se liittyy ihan siihen, että pitäisi saada se vastine rahoilleen, vaikka sitten taidot eivät siihen riittäisikään. Ja itsehän en noita valikoista käytettäviä vaikeustason muutoksia ole juurikaan sinänsä käyttänyt, mutta ajattelen tässä kuitenkin, että jokaisella pelin ostaneella pitää todellakin olla mahdollisuus peli pelata loppuun asti, vaikka taidot tai kekseliäisyys juustoamiseen (minä teen tämän aina häpeilemättä, jos peli on muutoin mielestäni liian vaikeaksi suunniteltu) eivät riittäisikään pelin läpäisemiseen pelin normaalilla vaikeustasolla.
Jos sinulle riittää se, mitä Elden Ring tarjoaa, niin emme ole mistään kai eri mieltä. Pääosassa peleistä kuitenkin on vaikeustasot ja vain näihin tiettyihin poikkeuksiin en sellaisia halua mutta koska mainitset juuri ne, niin... No, Sekiroonkaan en ottaisi, sillä silloin kokemukseni olisi ollut ihan eri enkä olisi varmasti koskaan saanut sitä onnistumisen ja saavutuksen tunnetta kun vihdoin opin pelaamaan niin että pistelin pomoja pinoon ja palasiksi. En minä mitenkään ylivoimainen ollut silloinkaan mutta se oli ihan eri tunne kuin se minkälaista pään seinään hakkaamista se oli joidenkin pomojen kanssa ekalla kerralla.

Minä siis soisin tämän mahdollisuuden nimenomaan toisille, vaikka en sitä itse ole juuri koskaan tarvinnut tai edes itseäni varten yleensä kaipaillut peleissä. Minusta tämä on kuitenkin periaatteessa suorastaan kuluttajansuojaan liittyvä periaattellinen kysymys. Ja samalla myös sinänsä kevyehkö arvokysymys, mutta sitäkin siis jossain määrin kuitenkin.
Minusta ainakin tuo kuluttajansuojaan viittaaminen on naurettavaa. Jos ostat tuotteen, jota et voi käyttää, ei ole minkäänlaista "kuluttajansuojaa" olemassa tuossa kohtaa. Vähän samaa kuin ostaisi liian pienen paidan vaikka omankin kokoisia on tehty.

Edelleen kysyn myös sen kysymyksen, että jos peli suunnitellaan tietylle vaikeustasolle alunperin ja sen jälkeen siihen lisätään vaikeustasoja niin, että kaikki pystyvät halutessaan pelin pelaamaan loppuun, millähän helvetin tavalla sellainen on teiltä pelitisteiltä pois? Ettekö edelleen voi pelata pelin läpi sillä normaalilla tasolla tai jopa vaikeimmalla tasolla läpi ja sitten päteä sillä, jos sillä suorituksella pätemisellä on sitten niin paljon merkitystä?
Keksin heti sellaisen ongelma että silloin on vaikea edes tietää mikä on se alkuperäinen vaikeustaso. Sellaista ei edes ole enää, sillä peli on varmasti jouduttu tasapainottamaan ihan eri tavalla. Lisäksi se normaali-taso on yleensä oletuksena vain suuren yleisön vuoksi enkä tiedä pitäisikö sitten Soulseissa valita hard tai joku muu ja olisivatko kehittäjät laittaneet siihen sen merkinnän että "tällä pitää pelata jos haluaa oikean kokemuksen".

Mikä muuten estää ettei ala valitus myös sitten siitä että ei saakaan "oikeaa kokemusta"? Itse ainakin pyrin pelaamaan pelini vähintään sillä jos se noin mainitaan ja tuntuu aina vaikealta laittaa sen alle jos noilla saatesanoilla on vaikeustaso ilmaistu.

Hehheh. Mutta olisiko se sinulta pois, että peliin vain lisättäisiin ne helpommat tasot, joilla se Pihtiputaan mummo, (tai oletettavasti joku muu kuitenkin, joka olisi aidosti pelistä kiinnostunut, mutta olisi vaikkapa pelaamista haittaava vamma) voisi pelin pelata alusta loppuun?
Mutta eihän se mummo tai muukaan nimenomaan voi pelata SITÄ peliä vaan helpotettua versiota siitä. Se ei ole sama peli koska peli on kokemus ja tuossa kohtaa siitä on kaksi täysin erilaista mallia tarjolla. Suurin osa peleistä kuitenkin voi ihan hyvin sisältää helpotuksia ja vaikeustasoja mutta nimenomaan olen tarkoittanut painottaa että on poikkeuksia, joita ei pidä "sovittaa".

--voisi samasta pelistä nauttia, jos se lore ja pelin ympäristöt noin muuten todella kiinnostaisivat.
Jos/kun nyt soulslikeistä puhutaan niin niiden loren nyt joutuu joka tapauksessa katsomaan selitysvideoilta :D

Varsin hyvä pointti ottaa esille nuo fyysiset rajoitteet. Itse muistan kohdanneeni pelejä, joissa nuokin asiat on otettu huomioon varsin monipuolisesti! Naughty Dog on ainakin tehnyt tätä. Muistan The Last Of Us 2:ta aloitellessani ihmetelleeni kaikkia niitä erilaisia mahdollisuuksia säätää peliä sopivaksi lähestulkoon 'kaikille'. Peliä en ole pelannut aikoihin, joten en nyt muista tarkalleen kaikkia eri vaihtoehtoja, mutta muistan ihmetelleeni hyvässä mielessä, kuinka esimerkiksi vakavasti näkörajoitteisille oli omia 'helpotusasetuksia' ja taisipa olla jotain 'yksikätisillekin' helpottamaan taistelukohtauksia ja vastaavia. ND oli todella laajasti ottanut huomioon käytännössä 'kaikki' ja tarjosi todella paljon erilaisia tapoja pelata peliä ja nauttia sen tarinan lävitse.
Sonyn elokuvamaiset pelit nyt on vähän eri asia koska siinä pääosassa on nimenomaan se tarina ja tunne. Elden Ringissä ja muissa soulslikeissä pointti on haasteessa. Niihin ei pidä juuri siksi koskea koska se muuttaa koko idean. TLOU2 ja vastaavat ei siitä kärsi jos pelin katsoisi vaikka videona koska se on yhtä ja samaa suojaräiskintää ja hiippailua alusta loppuun. Vaikka se ihan viihdyttävää onkin niin ihan eri pelejä pelaisin jos pitäisi suojaräiskintää ja/tai hiippailua pelata MUTTA kun TLOU2:sta pelasin nimenomaan se tarinan vuoksi.

Tässä siis on ongelmana jo se mitä verrataan ja mihin eikä selvästi ole ymmärretty mitä on yritetty sanoa. Ei sitä etteikö vaikeustasoja ja muuta helpotusta saisi olla VAAN että jotkut teokset on sellaisia, jotka muuttavat sen idean täysin jos niitä aletaan säätämään. Tässä on myös tullut jo ilmi kuinka paljon Elden Ringissä itse asiassa on jo helpotuksia pelin sisällä.

Jos pelin tekijöillä vaan on halua ja taitoa, niin kyllä jopa rajoitteisille pystyy tarjoamaan viihdyttävän ja nautinnollisen pelikokemuksen. Joku firma haluaa tehdä 'kapeakatseisemman' näkemyksen mukaan pelinsä ja joku toinen tarjota jopa vaikeasti vammautuneille pelimahdollisuuden heidän tuotteeseensa.
Kapeakatseinen on ikävä tapa sanoa se, että on tehty tinkimätön teos, jonka idea on haasteessa. Peli vesitettäisiin vaikeustasoilla ja koko yhteisöllinen idea sen voittamisesta menisi vaikeustasojen myötä.

'Tavalliselle pelaajalle' pelin pelaaminen voi olla itsestäänselvyys, jota ei tule ajatelleeksikaan, mutta jollekin rajoittuneelle tuollainen erikoismahdollisuus voi merkitä hyvinkin paljon.
Minä en ikinä pelaisi tiettyjä pelejä koska ne on niin vaikeita. Se joku ninjapeli: en ikinä. Minä hyväksyn että en halua edes yrittää ja se on minulle ihan fine. Samoin Nioh 2 on kaapissa koska pelkään aloittaa sitä koska ykkösestäkin jäi niin vaikea kuva ja jatko-osaa on sanottu pahemmaksi. En minä vaadi niihin vaikeustasoja tai muuta koska en itse osaa. Ne on tarkoitettu niille, jotka osaa. Kaiken ei tarvitse olla kaikille.

Sinä, kuten moni muukin vaikeustasojen valintaa ymmärtämättömät ajattelette asiaa vain omasta näkökulmastanne. Ajatusmaailmana on se, ettei pelissä tarvitse olla vaikeustasoja, kun vaan on tarpeeksi taitava niin pääsee kokemaan pelin sellaisena kuin se on tarkoitettu. Jos olet niin hyvä, niin onneksi olkoon, mutta nyt unohtuu se, että jollekin heikommilla ominaisuuksilla varustetulle pelaajalle se easy-vaikeustaso saattaa olla esim. ihan yhtä haastava kuin vaikkapa sinulle on se normaali taso. Hän siis saisi ihan vastaavan kokemuksen sillä tasolla pelatessaan, kun peli olisikin hänelle vaikeustason helppoudesta huolimatta haastava. Ja tämä ei kyllä mitenkään olisi keneltäkään normaalilla tasolla pelaavalta pois. Minusta se terveys ei ole ainoa syy siihen miksi peleissä pitäisi aina olla vaikeustasot. Muita syitä ovat myös vain ne kunkin ihmisen yksilölliset ominaisuudet ja kaikille meistä eteen jossain vaiheessa tuleva ikääntyminen.
Aika moni täällä tuntuu ajattelevan että tuollainen vaikeustasojen lisääminen on pari klikkausta ja asetusta ja homma on sillä selvä. Se voi todellakin viedä todella paljon työtä oikein ja hyvin tehtynä ja lisäksi hukata alkuperäisen vision kokonaan jonnekin niiden väliin koska tasapainotus ei ole varmasti mitään helppoa hommaa.'

Jos kuvittelee että saa hyvät vaikeustasot vain säätämällä yksinkertaisia statseja niin ei ole pelannut tarpeeksi pelejä huomatakseen kuinka paskoja kokemuksia niistä saa kun esim. hard tai insane on vain sitä että on nostettu ja/tai laskettu tiettyjä statseja.

Juuri sen vuoksi en halua tiettyihin peleihin vaikeustasoja koska en usko että sitä "oikeaa ja alkuperäistä" kokemusta on enää niiden jäljiltä olemassa. Ei sellaista varmasti ole jos koko pelin idea on tasapainottaa kaikki niin ettei vaikeustasovalintaa ole. Jos koko homma suunnitellaan alusta lähtien usealle vaikeustasolle niin ei ole enää mitään "originaalia visiota". Samoin jos tehdään ensin se perustaso, on helposti ongelmana tuo aiemmin kuvaamani skenaario, jossa väin vähän pyöritellään "nuppeja" eri asentoon sen mukaan tehdäänkö vaikeampaa vai helpompaa.

Täällä kirjoittavista toki varsin moni on vielä kovin nuori joten saattaa tuntua siltä, että ollaan ikuisesti nuoria ja eipä noita tarvitse murehtia, mutta kyllä se jossain vaiheessa tulee kuitenkin väistämättä eteen, jos vaan elinikää suodaan, että ne refleksit hidastuvat ja jossain vaiheessa ei juurikaan pelivaihtoehtoja ole, jos pelaaminen vielä ikäihmisenäkin kiinnostaa, eikä omiin suosikkigenreihin löytyisi peleihin valittavia vaikustasoja. Edelleen en mitenkään voi käsittää ajatusmaailmaa siitä, että se olisi jotenkin joiltakin pois jos kaikkiin peleihin vain lisättäisiin niitä helpompia vaikeustasoja. Ei sillä teille mitään merkitystä ole, jotka ette niitä helpompia tasoja tarvitse. Ja niille, jotka sitä taas tarvitsevat on se suuri merkitys, että voivat pelata niitä itseään eniten kiinnostavia pelejä, vaikka taidot ja edellytykset taidokkaaseen pelaamiseen olisivat heikot.
Minä en ole pelannut vuosikausiin mitään nopeita refleksiräiskintöjä juuri sen vuoksi ettei niissä enää pysty mihinkään. Elden Ringit ja vastaavat on kuitenkin iha eri tavalla haastavia ja niitä väittäisin pystyvän pelaamaan iän puolesta pitkäänkin. Itsekin sen tavallasi toteat että siellä on mahdollisuudet "säätää" vaikeutta monella tapaa.

Täysin samaa mieltä kaikesta tässä kirjoittamastasi. Vaikka en sinänsä pitänyt tietyistä asioista TLoU 2:ssa, niin täytyy kyllä myöntää, että sinänsä ihailin pelissä juuri tuota miten valtavan laajasti ja hienosti pelin accessibility-valinnat oli tehty. Lähes täydellistä ihmisten yksilöllisyyden huomioon ottamista ja todellakin vastuullista toimintaa pelin kehittäjiltä. Onneksi tätä on sentään näkynyt ainakin jossain määrin enemmän joillakin muillakin pelikehittäjillä. Muistaakseni Ubisoftin peleissä ainakin on myöskin varsin laajasti annettu näitä accessibility-valinnanmhdollisuuksia. Näin vastuullisesti pitäisi tosiaankin mielestäni pelikehittäjien pyrkiä toimimaan.
Kysyn nyt sinultakin että etkö näe mitään outoa verrata elokuvamaista "tarinapeliä", jossa peliosuudet on lähinnä sen vuoksi mukana että sitä voi sanoa peliksi, teokseen, jonka koko idea on tarjota perinteisen #pelimäinen" teos ja pelaajalleen haasteita, jotka ylittää?
 
Jos sinulle riittää se, mitä Elden Ring tarjoaa, niin emme ole mistään kai eri mieltä. Pääosassa peleistä kuitenkin on vaikeustasot ja vain näihin tiettyihin poikkeuksiin en sellaisia halua mutta koska mainitset juuri ne, niin... No, Sekiroonkaan en ottaisi, sillä silloin kokemukseni olisi ollut ihan eri enkä olisi varmasti koskaan saanut sitä onnistumisen ja saavutuksen tunnetta kun vihdoin opin pelaamaan niin että pistelin pomoja pinoon ja palasiksi. En minä mitenkään ylivoimainen ollut silloinkaan mutta se oli ihan eri tunne kuin se minkälaista pään seinään hakkaamista se oli joidenkin pomojen kanssa ekalla kerralla.


Minusta ainakin tuo kuluttajansuojaan viittaaminen on naurettavaa. Jos ostat tuotteen, jota et voi käyttää, ei ole minkäänlaista "kuluttajansuojaa" olemassa tuossa kohtaa. Vähän samaa kuin ostaisi liian pienen paidan vaikka omankin kokoisia on tehty.


Keksin heti sellaisen ongelma että silloin on vaikea edes tietää mikä on se alkuperäinen vaikeustaso. Sellaista ei edes ole enää, sillä peli on varmasti jouduttu tasapainottamaan ihan eri tavalla. Lisäksi se normaali-taso on yleensä oletuksena vain suuren yleisön vuoksi enkä tiedä pitäisikö sitten Soulseissa valita hard tai joku muu ja olisivatko kehittäjät laittaneet siihen sen merkinnän että "tällä pitää pelata jos haluaa oikean kokemuksen".

Mikä muuten estää ettei ala valitus myös sitten siitä että ei saakaan "oikeaa kokemusta"? Itse ainakin pyrin pelaamaan pelini vähintään sillä jos se noin mainitaan ja tuntuu aina vaikealta laittaa sen alle jos noilla saatesanoilla on vaikeustaso ilmaistu.


Mutta eihän se mummo tai muukaan nimenomaan voi pelata SITÄ peliä vaan helpotettua versiota siitä. Se ei ole sama peli koska peli on kokemus ja tuossa kohtaa siitä on kaksi täysin erilaista mallia tarjolla. Suurin osa peleistä kuitenkin voi ihan hyvin sisältää helpotuksia ja vaikeustasoja mutta nimenomaan olen tarkoittanut painottaa että on poikkeuksia, joita ei pidä "sovittaa".


Jos/kun nyt soulslikeistä puhutaan niin niiden loren nyt joutuu joka tapauksessa katsomaan selitysvideoilta :D


Sonyn elokuvamaiset pelit nyt on vähän eri asia koska siinä pääosassa on nimenomaan se tarina ja tunne. Elden Ringissä ja muissa soulslikeissä pointti on haasteessa. Niihin ei pidä juuri siksi koskea koska se muuttaa koko idean. TLOU2 ja vastaavat ei siitä kärsi jos pelin katsoisi vaikka videona koska se on yhtä ja samaa suojaräiskintää ja hiippailua alusta loppuun. Vaikka se ihan viihdyttävää onkin niin ihan eri pelejä pelaisin jos pitäisi suojaräiskintää ja/tai hiippailua pelata MUTTA kun TLOU2:sta pelasin nimenomaan se tarinan vuoksi.

Tässä siis on ongelmana jo se mitä verrataan ja mihin eikä selvästi ole ymmärretty mitä on yritetty sanoa. Ei sitä etteikö vaikeustasoja ja muuta helpotusta saisi olla VAAN että jotkut teokset on sellaisia, jotka muuttavat sen idean täysin jos niitä aletaan säätämään. Tässä on myös tullut jo ilmi kuinka paljon Elden Ringissä itse asiassa on jo helpotuksia pelin sisällä.


Kapeakatseinen on ikävä tapa sanoa se, että on tehty tinkimätön teos, jonka idea on haasteessa. Peli vesitettäisiin vaikeustasoilla ja koko yhteisöllinen idea sen voittamisesta menisi vaikeustasojen myötä.


Minä en ikinä pelaisi tiettyjä pelejä koska ne on niin vaikeita. Se joku ninjapeli: en ikinä. Minä hyväksyn että en halua edes yrittää ja se on minulle ihan fine. Samoin Nioh 2 on kaapissa koska pelkään aloittaa sitä koska ykkösestäkin jäi niin vaikea kuva ja jatko-osaa on sanottu pahemmaksi. En minä vaadi niihin vaikeustasoja tai muuta koska en itse osaa. Ne on tarkoitettu niille, jotka osaa. Kaiken ei tarvitse olla kaikille.


Aika moni täällä tuntuu ajattelevan että tuollainen vaikeustasojen lisääminen on pari klikkausta ja asetusta ja homma on sillä selvä. Se voi todellakin viedä todella paljon työtä oikein ja hyvin tehtynä ja lisäksi hukata alkuperäisen vision kokonaan jonnekin niiden väliin koska tasapainotus ei ole varmasti mitään helppoa hommaa.'

Jos kuvittelee että saa hyvät vaikeustasot vain säätämällä yksinkertaisia statseja niin ei ole pelannut tarpeeksi pelejä huomatakseen kuinka paskoja kokemuksia niistä saa kun esim. hard tai insane on vain sitä että on nostettu ja/tai laskettu tiettyjä statseja.

Juuri sen vuoksi en halua tiettyihin peleihin vaikeustasoja koska en usko että sitä "oikeaa ja alkuperäistä" kokemusta on enää niiden jäljiltä olemassa. Ei sellaista varmasti ole jos koko pelin idea on tasapainottaa kaikki niin ettei vaikeustasovalintaa ole. Jos koko homma suunnitellaan alusta lähtien usealle vaikeustasolle niin ei ole enää mitään "originaalia visiota". Samoin jos tehdään ensin se perustaso, on helposti ongelmana tuo aiemmin kuvaamani skenaario, jossa väin vähän pyöritellään "nuppeja" eri asentoon sen mukaan tehdäänkö vaikeampaa vai helpompaa.


Minä en ole pelannut vuosikausiin mitään nopeita refleksiräiskintöjä juuri sen vuoksi ettei niissä enää pysty mihinkään. Elden Ringit ja vastaavat on kuitenkin iha eri tavalla haastavia ja niitä väittäisin pystyvän pelaamaan iän puolesta pitkäänkin. Itsekin sen tavallasi toteat että siellä on mahdollisuudet "säätää" vaikeutta monella tapaa.


Kysyn nyt sinultakin että etkö näe mitään outoa verrata elokuvamaista "tarinapeliä", jossa peliosuudet on lähinnä sen vuoksi mukana että sitä voi sanoa peliksi, teokseen, jonka koko idea on tarjota perinteisen #pelimäinen" teos ja pelaajalleen haasteita, jotka ylittää?
Vastaus vain viimeiseen kommenttiisi. En näe mitään eroa todellakaan. Kyse on kuitenkin pelikokemuksista, jotka jokainen kokee loppujen lopuksi yksilöllisesti. TLoU 2:ssa on tarinan lisäksi pelimekaniikaltaan toimivia taisteluita jotka kiehtovat minuakin, kunhan niiden vaikeustaso on minulle sopivan haastava. Mutta vastaavasti henkilökokohtaisesti esim. minulle Soulsborne-pelien viehätys ei todellakaan tule siitä ns. mahdottomalta tuntuvan haasteen voittamisesta. En voi sanoa saavani tuollaisesta sen kummempia kiksejä. Lähinnä alkaa ärsyttää, mikäli pelissä eteneminen alkaa vaatia lukuisien kertojen uudelleen yrittämistä ja jatkuvaa virheistä oppimista kantapään kautta. En pelaa siis Soulsborne-pelejä sen haasteen voittamisen takia ensisijaisesti, vaan mielenkiintoisten ja innovatiivisten peliympäristöjen ja vihollisten, sekä hyvin toteuttettujen pelimekaniikkojen sekä myöskin mielenkiintoisten hahmonkehityselementtien takia.

Minulle ei myöskään ole pätkänkään vertaa merkitystä sillä mikä visio pelien kehittäjillä on ollut pelikokemuksesta peliä suunnitellessaan, koska koen kuitenkin pelin henkilökohtaisella tavalla, joka varsin usein tarkoittaa sitä, että arvostan pelissä aivan eri asioita, kuin mikä se mahdollinen visio on kehittäjällä ollut. Itse asiassa monet erinomaiset elokuvaohjaajat kuten myös pelien kehittäjät ymmärtävätkin tämän, eivätkä läheskään aina yritä edes tarjota jotain valmiiksi määriteltyä visiotaan, vaan nimenomaan haluavatkin teoksestaan nauttivien määrittelevän omat tulkintansa ja merkityksensä teokselleen yksilölle itselleen merkittävien seikkojen kautta.

Myönnän, että olen äärimmäinen individualisti ja uskon erittäin vahvasti yksilöllisyyteen ja sen merkitykseen lähes kaikissa asioissa. Samalla uskon myös vahvasti yksilöiden erilaisuuden huomioon ottamiseen aina kun se vain suinkin on kohtuullisuuden puitteissa mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä peleistä pitäisi sitten poistaa ikärajatkin. Onhan se sekin epäreilua että 13v joutuu odottamaan vuosia että pääsee pelaamaan Elden Ringiä vaikka haluaisi. Verikohtaukset voisi muuttaa kukkasiksi? Aseetkin voisi kenties muuttaa legoista tehdyiksi.
Eiköhän pidetä kuitenkin kohtuullisuus sekä lakien ja sääntöjen noudattaminen asioissa mukana. Ei sen yksilöllisyyden huomioon ottamisen niiden yli kuitenkaan pidä mennä, vaikka tärkeä asia noin muutoin mielestäni onkin. Muistutan myöskin edelleen, että terve maalaisjärki ja tilannetaju auttavat kohtuullisuuden ymmärtämisessä varsin paljon. Ja ei se kyllä minulta ainakaan sinänsä olisi pois, jos esim. verikohtaukset voisi halutessaan muuttaa kukkasiksi. Tuskin se kuitenkaan merkittävästi pohjimmiltaan väkivaltaisen pelin ikärajoitusta silti muuttaisi. Vähän heikkoa analogiaa täällä tunnutaan nyt viljelevän. Kertoo ehkä siitä, ettei asian pointtia nyt alkuunkaan ymmärretä.

Täytyy varmaan muistuttaa myös siitä, etteivät ne alaikäisen perusoikeudet monessakaan asiassa ole samat (kuten ei ole usein harkintakykynsäkään) kuin ne ovat sitten vaikkapa täysi-ikäisellä aikuisella. Tästä joudun aika usein muistuttamaan myös tänä vuonna 9 vuotta täyttävää poikaani, vaikka toki hänenkin yksilöllisyyttään haluan ottaa huomioon niin paljon kuin se lakien, sääntöjen ja kohtuullisuuden puitteissa on mahdollista. Toki terveet rajat asioissa on todella tärkeää oppia erityisesti tuon ikäisenä. Muutoin ei voi koskaan oppia ymmärtämään mitä se kohtuullisuus ylipäätään on.
 
Viimeksi muokattu:
Ei yksikään peli tarvitse väkisin mitään vaikeusasteen säätöä jos niitä ei ole devit kokeneet tarpeelliseksi. Ei niitä ole ennenkään kaikissa peleissä ollut eikä tarvitse jatkossakaan. Ei kaikkien ole tarkoitettu oppia soittamaan kitaraa eikä kaikkien tarvitse pystyä nauttimaan kauhuelokuvien katsomisesta.

Eikä minulla mitään ole pelejä vastaan jotka sitten ne eri vaikeusasteet tuovat peleihinsä. Toivoisin vain, että peleihin joihin tuodaan se vaikeusasteen säätämisen mahdollisuus, olisi siellä sitten myöskin jonkinlainen palkinto niille jotka lähtevät haastamaan itseään. Tarkoitan nyt muutakin kuin vaikeuden viehätystä palkintona.

Esimerkkinä joka ensimmäisenä tulee mieleen on God of War 2018 jossa oli kiva huomata, että vaikeamman vaikeusasteen valinneet saivat astetta päheemmät värit kilpeensä. Tuohan ei mihinkään muuhun vaikuttanut kuin siihen, että pelaaja joka haastoi itsensä sai tästä mukavan palkinnon loppujen lopuksi. Näin homman pitäisikin mennä. Jos joku on valmis näkemään enemmän vaivaa kuin toinen pelin eteen, niin mielestäni on ihan OK, että tämä vaivannäkö jotenkin huomioitaisiin myös.

Resident Evilit on myöskin aina mukava juosta toisen tai kolmannen kerran läpi kun siellä odottaa lisäherkkuja aseiden muodossa vaikeimmalla vaikeusasteella. Tuollaiset lisäpalkinnot toimivat hyvinä motivaation lähteinä pelaajalle lähteä haastamaan itseään.

Ugg. Elitistimulkku on puhunut. :D
 
Se voi toimia, koska jollekin toiselle se easy-tasokin olisi tuollainen vaikeuksien kautta voittoon? Syystä tai toisesta.

Ja ne, jotka ovat olleet tyytyväisiä siihen entiseen vaikeustasoon ja selvinneet senkin kanssa voisivat edelleen sillä pelata pelit läpi. Eihän heidän pelikokemuksensa muuttuisi mitenkään tuollaisen easy-tason myötä vai muuttuisiko? Jos muuttuisi niin miten?
Jos nyt otetaan esimerkiksi ER esimerkiksi, niin siinähän on myös aika kompleksinen kenttärakenne, itseasiassa todella kompleksinen paikka paikoin. Jos joudutaan ottamaan ihan jokainen pelaaja huomioon, niin kenttiä pitää yksinkertaistaa, koska reittejä on nykyisellään useita. Entä pelissä olevat ansat, pitääkö nekin poistaa? Ja n. tuhat muuta asiaa jotka soulsborneista tekee soulsborneja.

Vaikka nämä kaikki muutokset täydellisessä maailmassa voitaisiin tehdä, niin kokemus on täysin erilainen vaikeustasojen kesken ja voidaan jopa puhua eri pelistä. Kun puhutaan eri pelistä, niin miksei lähtökohtaisesti sitten jo osta ihan eri peliä, joka sopii itselle. Kuten huomasit, olemme lähtöpisteessä, mutta tämähän ei kelvannut, vaan jokainen peli piti olla jokaiselle.
 
Jos nyt otetaan esimerkiksi ER esimerkiksi, niin siinähän on myös aika kompleksinen kenttärakenne, itseasiassa todella kompleksinen paikka paikoin. Jos joudutaan ottamaan ihan jokainen pelaaja huomioon, niin kenttiä pitää yksinkertaistaa, koska reittejä on nykyisellään useita. Entä pelissä olevat ansat, pitääkö nekin poistaa? Ja n. tuhat muuta asiaa jotka soulsborneista tekee soulsborneja.

Vaikka nämä kaikki muutokset täydellisessä maailmassa voitaisiin tehdä, niin kokemus on täysin erilainen vaikeustasojen kesken ja voidaan jopa puhua eri pelistä. Kun puhutaan eri pelistä, niin miksei lähtökohtaisesti sitten jo osta ihan eri peliä, joka sopii itselle. Kuten huomasit, olemme lähtöpisteessä, mutta tämähän ei kelvannut, vaan jokainen peli piti olla jokaiselle.
Kyllä se ihan riittää, että ne pelaajan omat attribuutit eri tasovaihtoehdoilla pystyy muuttamaan sellaisiksi, että se heikompikin pelaaja pystyy halutessaan pääsemään tavallisen pelaajan haasteellisiksi kokemista taisteluista eteenpäin. Se, että pääsee rakenteeltaan kompleksisen kentän läpi ei todellakaan ER:ssä vaadi taitoa, jos taisteluista sinänsä selviää ok. Tiettyä viitseliäisyyttä se voi toki vaatia. Ja sinänsä en ainakaan itse muista, että varsinainen kampanjassa eteneminen olisi juurikaan kompleksisuutta sisältänyt. Vaikeutta toki, varsinkin taisteluiden puolesta.

En minäkään sitä edellyttäisi, että kaikki katakombit pitäisi pystyä helposti ratkaisemaan niiden rakenteen osalta, mutta ne ovatkin sinänsä vapaaehtoisia kenttiä, joista useita jätin itsekin ihan suosiolla väliin. Yhtäkään ansaakaan pelissä ei myöskään ole, jota ei kampanjan osalta pystyisi jotenkin välttämään tai väistämään, kunhan sen ansan on ainakin kerran kokenut ja sen kautta tiedostaa missä se on ja miten se sitten olisi vältettävissä. Katakombeissa toki ansoja olikin sitten enemmän, ja ne olivat paikoittain vaikeammin vältettävissä. Mutta edelleenkin ne katakombit ovat vain valinnaisia paikkoja pelissä. Ja nekin helpottuisivat merkittävästi, mikäli niissä olisi vaikeustasolla hahmon attribuutit merkittävästi nostettavissa vihollisiin nähden.

Ja edelleenkään ei tässä nyt mistään mustasta ja valkoisesta taas kerran ole kyse. En minä ainakaan ole vaatinut, että kaikissa mahdollisissa asioissa pitää kaikki pelaajat ottaa huomioon. Ainoastaan, että vaikeustasoja antamalla annettaisiin paremmat mahdollisuudet taidoiltaan rajoittuneemmille pelata haastaviakin pelejä alusta loppuun. Kohtuullisuus olisi ajattelussa mukana, eli ei tosiaan kaikkia yksityiskohtia tarvitse alkaa säätämään, kunhan se teoreettinen eteneminen pelissä tehtäisiin vaikeustasojen valinnan avulla mahdolliseksi myös taidoiltaan rajoittuneemmille pelaajille.

Kompleksisisiin kenttärakenteisiin löytyy sitten myös aina ystäväksi YouTube, jota itsekin käytän surutta varsin matalalla kynnyksellä, jos en keksi johonkin pulmaan ratkaisua. En minä pitkäksi ajaksi suostu jäämään junnaamaan missään pelissä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom