Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

  • Viestiketjun aloittaja denzo69
  • Aloituspäivämäärä
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Kovemmat keinot? Tällä kertaa jätetään torumiset väliin ja siirrytään suoraan toimintaan eli kirjoitetaan viiden euron sakko ( jonka valtio maksaa ) ja laitetaan kotiarestiin kahdeksi päiväksi? Uuuuuuuuuu.... Laitettaisiin Kiinalaiset peukaloraudat niin jo vaikeutuisi nettipetosten teko :p

Käsittämätöntä miten näitä velmeitä vekkuleita ei saada kuriin.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Lain käsi toimi, vaikka Oulussa vaikuttanut huijari oli jo joutunut pakenemaan maasta:

Oulu. Lukuisista nettipetoksista epäilty saksalaismies vangittiin Oulun käräjäoikeudessa tiistaina. Noin 30-vuotias mies ehti olla etsintäkuulutettuna lähes kaksi vuotta ennen kuin hän jäi kiinni viime lauantaina Oulussa.

Poliisin mukaan mies on kaupitellut internetissä muun muassa Playstation-pelejä, navigaattoreita, digikameroita, polkupyöriä ja astioita. Hän on saanut olemattomista tavaroista kaikkiaan yli 10 000 euroa.

Ostajat olivat maksaneet tuotteet suoraan miehen pyytämälle tilille. Kun tuotteita ei tullut postitse, he tekivät asiasta rikosilmoituksen poliisille. Poliisi on kirjannut kaikkiaan 85 rikosilmoitusta eri puolilta maata.

Rikokset ajoittuvat lokakuun 2007 ja maaliskuun 2009 väliselle ajalle.

Mies on tehnyt rikokset etupäässä Suomessa asuessaan. Rikosten paljastuttua mies pakeni maasta, ja poliisi etsintäkuulutti hänet.

Poliisin mukaan mies on tunnustanut rikokset ja katuu niitä syvästi.

Nettipetoksista etsintkuulutettu vangittiin Oulussa - HS.fi - Kotimaa
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Hei! se eetu pakkanen sai eilen huijattua minulta 120 euroa. väitti minua huijariksi ja että laittamani rahat eivät ole tulleet tilille. olen kyllä lukenut kyseisestä kaverista suomi24 sivulla mutta en olisi ikinä arvannut että hän omalle kohdalleni sattuu. Vei muka ps2 paketin postiin nyt odotan pakettia mutta sitä ei varmasti tule. kävin heti seuraavana päivänä tekemässä rikosilmoituksen. Haluan vain rahat takaisin. Kun luin netistä tietoja varmistuin vielä asiasta. Tiedättekö että onko se eetu ikinä palauttanut huijaamiaan rahoja?
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Vartti.fi tietää kertoa:

Vantaalaismiehestä 176 etsintäkuulutusta

Itä-Uudenmaan poliisilaitos vangitsi tiistaina noin 20-vuotiaan vantaalaismiehen epäiltynä lähes sadasta nettipetoksesta.

Miehen epäillään kaupanneen olematonta tavaraa huuto.net-sivustolla yli kahden vuoden ajan. Miehestä on tehty 176 etsintäkuulutusta ympäri Suomen.

Petoksen uhriksi joutuneet olivat maksaneet kauppasumman miehen pankkitilille, mutta eivät saaneet ostamiaan tavaroita.

Poliisin mukaan mies ansaitsi petoksillaan tuhansia euroja. Hän kauppasi muun muassa tietokoneita, puhelimia ja konserttilippuja. Mies kertoi käyttäneensä rahat elämiseen.

Poliisi pääsi miehen jäljille tämän pankkitilin kautta.
 
Vastaus: Myyn pelejä! Red dead redemption, Heavy rain yms

Kiitokset Corcalle!

Tosiaan mullekkin pääsi pieni kämmi tapahtumaan, kun sokeasti menin täysin uudelta käyttäjältä ostamaan.

Turha melkeen noita rikosilmotuksia tehä poliisille kun kyseessä noinkin pieni summa, täysin omaa hölmöyttäs... Ei virkavallalla oo mitää resursseja alkaa jäljittämään tota ostajaa, lähes mahdotonta. Saati sitten kun puhutaan jostakin muutamista kympeistä. Muutenkin poliisit taitaa vähät välittää yksityisten henkilöiden kaupanteosta, jotakin pientä saatetaan tehdä riippuen edelleenkin huijatusta summasta tai jos samasta henkilöstä on tehty jo useita ilmoituksia. Toki sinultahan se nyt ei ole paljoa pois jos rikosilmotuksen teet.
Ei muuta kuin tarkkana vaan täällä netissä jatkossa ja Corca antoikin jo hyvät neuvot miten välttää huijaamiseksi joutumista!
 
Miksi tehdä turhaan rikosilmoitusta? Keneltä se on pois? Jos kys. henkilöön jatkossakin törmätään näissä merkeissä ja rikosilmoituksia rupeaa kertymään, uskon että kyllä se jossain vaiheessa kiinni jää. Ja kyllä edelleen uskon, että poliisi käy jutun ainakin läpi - toinen homma mitä sille tehdään.

Tosta jäljittämisestä, ylempänä selvitin jo kys. henkilön puhelinnumeron sekä osoitteen. Pankkinumerosta jäljittäminen on tuskin mitään vaikeampaa puuha, toinen seikka että ryhdytäänkö siihen.

Kaveriltani huijattiin 250€ PS3 ostossa viime vuonna, teki rikosilmoituksen, huijari tuotiin kuulusteluun ja maksoi kuin maksoikin summan takaisin.

E: Tässä vielä jryin kirjoittama lyhyt juttu

On. Tämä tarina sisältää opetuksen, joten kannattaa lukea.

Jossain vaiheessa tuossa kevään puolella totesin, että koska kaverilistalla kaikki pelaavat CoD:WaWia, niin pakkohan minunkin on se ostaa. Vähän aikaa tiirailin tätä foorumia ja huuto.netiä ja lopulta bongasin ihan hyvän tarjouksen jälkimmäisestä. Tein tarjouksen, voitin, kaveri heitti tilinumeron, maksoin ja jäin odottamaan peliä.

Meni viikko. Meni toinen. Lähettelin sähköposteja ja kirjoituksen sävy alkoi muuttua vähän ärtsymmäksi. Lopulta lähetin viimeisen viestin, että jos ei nyt ala vastausta ja peliä kuulua, kävelen poliisin puheille.

Ei kuulunut. Kävelin.

Rikosilmoituksen teko kesti ehkä vähän reilun tunnin. Heppu oli poliisin vanha tuttu (kuten näissä tapauksissa usein on). Huuto.netin yhteystiedoista löytyi tietysti puhelinnumero, ja poliisi soitti numeroon, josta "myyjä" vastasi. Pikaisen keskustelun aikana tämä vanhempi konstaapeli ei niinkään sopinut kuin saneli, miten tästä jatketaan. Annoin tilinumeroni, jolle poliisi käski myyjän palauttaa rahat, minkä lisäksi viranomainen ilmoitti kollegoidensa käyvän visiitillä ja tuovan sakkolapun lievästä petoksesta.

Seuraavalla viikolla kavalletut rahat palautuivat tililleni. Muutamaa viikkoa myöhemmin sain vielä puhelun Kemin poliisista, ja minua haastateltiin vielä kerran tapahtumien kulusta. Lopuksi kysyttiin, vaadinko syylliselle rangaistusta. Totta helvetissä vaadin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Nyt se opetus: jos teitä kusetetaan nettikaupoissa, niin älkää missään tapauksessa ajatelko, että "no, se oli vain muutama kymppi". Juuri tuollainen ajattelutapa tekee tällaisista pikkurötöksistä kannattavia. Jos kymmentä kusettaa ja vain yksi vie asian poliisille, niin voittoa tehdään palautettujen rahojen ja sakkojen jälkeen jotain 150 euroa.

Tosiasiahan on, että kovakaan rangaistus ei pelota, jos kiinnijäämisen riski on olematon. Ja kiinnijääminen edellyttää uhrin omaa aktiivisuutta. Takaisin ette kuitenkaan saa kuin omanne (tai ette aina sitäkään), mutta aktiivisuus tekee rikollisuudesta kannattamatonta.

Kriminaaleille turpaan. Mutta yhtä lailla satikutia niille, jotka eivät vaivaudu viemään asiaa loppuun asti.

En tiedä, käsitelläänkö noita netissä tehtyjä rikosilmoituksia yhtä tarkasti, mutta menen itse paikanpäällä käymään jos rikosilmoitusta lähden tekemään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Myyn pelejä! Red dead redemption, Heavy rain yms

Miksi tehdä turhaan rikosilmoitusta? Keneltä se on pois? Jos kys. henkilöön jatkossakin törmätään näissä merkeissä ja rikosilmoituksia rupeaa kertymään, uskon että kyllä se jossain vaiheessa kiinni jää. Ja kyllä edelleen uskon, että poliisi käy jutun ainakin läpi - toinen homma mitä sille tehdään.

Itsehhän jo viestissäsi vastasit tuohon ekaan kysymykseen...
Mitä tuohon toiseen kysymykseen tulee niin niiltähän se on pois ketkä hyvä uskoisena tältä huijari X:ltä ostaa tavaraa...
 
Vastaus: Myyn pelejä! Red dead redemption, Heavy rain yms

Turha melkeen noita rikosilmotuksia tehä poliisille kun kyseessä noinkin pieni summa, täysin omaa hölmöyttäs... Ei virkavallalla oo mitää resursseja alkaa jäljittämään tota ostajaa, lähes mahdotonta. Saati sitten kun puhutaan jostakin muutamista kympeistä. Muutenkin poliisit taitaa vähät välittää yksityisten henkilöiden kaupanteosta, jotakin pientä saatetaan tehdä riippuen edelleenkin huijatusta summasta tai jos samasta henkilöstä on tehty jo useita ilmoituksia. Toki sinultahan se nyt ei ole paljoa pois jos rikosilmotuksen teet.
Ei muuta kuin tarkkana vaan täällä netissä jatkossa ja Corca antoikin jo hyvät neuvot miten välttää huijaamiseksi joutumista!

Tämä on väärin, rikosilmoituksen teko on ainoa oikea tapa toimia näitä vastaan, et välttämättä saa rahojasi ikinä takaisin, mutta nämä ilmoitukset seuraavat huijaria, ja kun niitä on mukana tarpeeksi monta mies saa niistä tuomion. Uutisissa näitä on vähän väliä ja jos ette ilmoitusta tee mies pääsee kaikesta kuin koira veräjästä. Rikosilmoituksen teko kestää 5 minuuttia netissä jokaisella netti heebolla on sen verran aikaa hengailla selaimensa kanssa ja tehdä se ilmoitus.
Muistakaa aina tehdä se ilmoitus mikäli teiltä varastetaan netti kauppojen yhteydessä vaikkapa 5 euroa, se on kaikki sen huijarin tulevaisuudesta pois. Nyt se ehkä juo juhannuskaljoja jonkun rahoilla mutta seuraavan juhannuksen se voi viettää jo tuomittuna varkaana, joka estää tehokkaasti pääsyn moniin työpaikkoihin, ja omaa luottoluokituksessaan sakkotuomioita, jotka estävät miestä monessa asiassa.

Voin taata että mies joskus vielä siinä tapauksessa katuu 30 € varkauksiaan kun se tuomio tulee, ja saa loppuelämänsä viettää pikkuvarkaana.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Miksi ihmiset ei ymmärrä ettei kannata maskaa etukäteen käyttäjälle joka on ollut jäsen viikon ja palaute 0?

Se on tosi helppoa selittää toiselle osapuolelle että "ostan mutta maksan kuin tuote on minulla ja syy tähän on se että sinulla on 0 pistettä ja olet rekiströitynyt hetki sitten"
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Tämä "ghost" myyjä ei koskaan ottanut minuun yhteyttä, kun olin ilmoittanut halukkuuteni ostaa kasvotusten pelin Tampereella.

Näistä voisi melkein ilmoittaa viestiketjussa muille kauppaa käyville.

Voisihan sen tulkita ehkä pienen pieneksi käupankäynnin häirinnäksi, mutta ei varmaan herättäisi ostajissa luottamusta kun juuri rekisteröitynyt 0-viestin myyjä kieltäytyy face-2-face kaupoista.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Lisäksi noista Huuto.net -palautteista:

Kannattaa myös hieman katsella ajankohtia, milloin palautteet on annettu, ja onko niitä tullut esimerkiksi kaupoilta tai yrityksiltä ostoina. Vaikka itselläni onkin jotain 20-30 positiivista palautetta, ne ovat tulleet kolmen ja puolen vuoden aikana vähän silloin tällöin. Itseäni alkaisi ainakin myyjä epäilyttämään, joka on ollut rekisteröityneenä noin puoli vuotta, ja saanut yhdessä kuussa 20 palautetta parin viikon sisällä, ja muuten ei ollenkaan.
 
Ite oon ollut huuto.netissä rekisteröityneenä pari kuukautta. Mulla on tällä hetkellä noin 40 palautetta, suurin osa tuli heti alussa 2-3 viikon aikana. Epäilyttäisikö sinua, jos mulla on parin viikon jälkeen päälle 20 positiivista palautetta, kaikki eri tyypeiltä. Kaikki heistä olivat käyneet kauppaa siellä ennenkin. Lisäksi palautteista näkyi selvästi, että olin myös ollut ostajana parissa kohteessa.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Ei, mikäli kävisin kurkkaamassa myös näiden palautteen antajien pistemäärät, joiden uskoisin olevan runsaasti erityyppisiä (yhdellä myös alle 20, yhdellä reippaasti päälle 100, jne.).

Mutta itse harrastan tätä palautekyyläystä usein vain, mikäli kyseessä on arvokas kohde, tai rupeaa kauppatoveri epäilyttämään (mitä käy aika harvoin).
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Itseäni alkaisi ainakin myyjä epäilyttämään, joka on ollut rekisteröityneenä noin puoli vuotta, ja saanut yhdessä kuussa 20 palautetta parin viikon sisällä, ja muuten ei ollenkaan.
Ei tarvetta epäilemiseen. Jos myyjä on saanut palautteita tiiviimmin yhden ajanjakson aikana eikä muulloin, niin se vain kertoo siitä että tavaraa on laitettu yhdessä isommassa köntässä myyntiin, eikä myyjällä ole ollut myöhemmin lisäkaupattavaa. Jos sama myyjä laittaa vaikkapa vasta puolen vuoden päästä uutta tavaraa myyntiin, niin on hän edelleen yhtä luotettava kuin 20 palautteen kauppahistoria antaa ymmärtää. Kauppapalautteen antajat voi toki kertaalleen läpikäydä, jos siellä on jotain hämärää ollut . Muuten en olisi huolissani näistä kaupustelijoista.

Enemmän olisin huolissani muutaman positiivisen palautteen myyjistä, jotka voivat niiden varaan rakentaa illuusion omasta luotettavuudestaan ja sitä kautta näennäisestä ostoturvallisuudesta. Nämä ovat ostajille kertaluokkaa vaarallisempia sudenkuoppia kuin harvoin kaupustelevat muutaman kymmeneen palautteen myyjät.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

"- Eetu Poika Pakkanen
- ee.tupakka.nen@hotmail.com
- Login | Facebook
- little_eddy • IRC-Galleria
- 0466462003 & 0417825559
- ylöjärventie 28, Tampere, Finland
- Myy olemattomia rammsteinin lippuja ja ps3 konsoleita "rahat tilille paketti postiin" tyylillä. "
!

Mistähän tää nimi on mulle tuttu.. Rupesin miettimänä, koska toi sähköpostiosoite on jääny mieleen.Aaivan, huutonetistä, tsekkasin nimittäin palautteeni. Huutonetissä kyseinen tyyppi kauppasi Cod nelosta aikoinaan, ja tein siitä suurimman (29e) huudon. Tämän jälkeen tyyppi kuitenkin vaati kohteesta ns. hintavarausta (kyseessä oli hintavaraukseton kohde), joka oli osta heti -hinta (40e). No tuohon en tietenkään suostunut, ja sitten myyjä ei vastaillut enään viesteihin yhtään mitään. Myöhemmin kun oli toinen ps3 hakusessa, niin löysin aivan liian hyvännäköisen paketin huutonetistä ja ajattelin huutaa sen. Tarkistin kuitenkin ensin myyjän, ja jäi ostamatta, kun pelotti mahdollinen häikkä siinäkin kaupassa...
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Jos joku ihmettelee mihin hävisi kahden bannatun jäsenen tiedot tästä ja toisesta ketjusta, niin ne jouduttiin poistamaan henkilötietolain nojalla. KonsoliFINin ylläpito ei voi julkaista jäseniensä henkilötietoja. Jäsenet itse voivat näin tehdä, mutta ylläpito ei voi siihen kehottaa.

Mikäli siis joudut huijatuksi KonsoliFINissä tai muualla internetissä, julkaiset omalla vastuullasi sinua huijanneen henkilön tiedot varoittaaksesi kanssajäseniä.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Taas on yksi puliveivari jäänyt kiinni.
32-vuotias hämeenlinnalainen mies kaupitteli nettihuutokaupassa tietokoneita ja pelikonsoleita, joita hän ei koskaan toimittanut ostajille.

Mies sai petettyä 41 henkilöä maksamaan hänen tililleen rahaa yhteensä lähes 11 000 euroa. Kaupankäynti tehtiin viime vuoden aikana.

Mies esiintyi netissä tekaistulla nimellä ja osoitteella. Hän pyysi kuitenkin maksamaan ostokset omalle tililleen.

Kun ostajat alkoivat kysellä huutamiensa tavaroiden perään, mies kertoi monenlaisia tarinoita siitä, miksi tavarat ovat myöhässä.

- Miehellä on aikaisempaa rikostaustaa omaisuusrikoksista, kertoo komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista.

Ei myönnä

Rikosilmoituksia miehen tekemisistä kirjattiin eri puolilta Suomea. Tutkinta keskitettiin Hämeenlinnaan tekijän kotipaikalle.

Miestä epäillään petoksista, joiden esitutkinta on valmistunut ja lähetetty syyttäjälle. Esitutkinnassa epäilty ei ole myöntänyt syyllistyneensä rikokseen.

Poliisin mukaan oikeus pystyy palauttamaan noin puolet huijatuista rahoista ostajille epäillyn takavarikoidusta omaisuudesta.
Tuntuu, että pelit ja konsolit ovat nykyään varsin suosittu kepulointikohde. Joten olkaa varuillanne.

Lähde: Iltalehti
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Uutisesta: "Mies sai petettyä 41 henkilöä maksamaan hänen tililleen rahaa yhteensä lähes 11 000 euroa."

Aika hurjaa miten moni taas meni lankaan. Vielä kun kerrottaisiin, että mikä oli miehen palaute yms (eli onko sillä huijaaminen nyt se viimeisin kikka). Vai liekö sitten myynyt ns. halpaan hintaan, mikä aina houkuttelee ostajia.
 
Vastaus: Varoitus huijareista: mm. Paul Roger Brander ja Aku Petteri Aaltojärvi

Tiedän, että kyseessä on vanha ketju, mutta pakko vastata, sillä kyseinen Paul Brander sattuu olemaan samalla luokalla kanssani! Porissa tietenkin, ammattikoulussa. Äijä on liki 25-vuotias ja heti näkee ettei ole pesän pörröisin mehiläinen. Onko huijaillut vielä?

Ja asiasta kukkaruukkuun, onko kukaan hieronut kauppoja ''nokialand'' nimimerkillä esiintyvän kaverin kanssa? Ulkomaalainen on, maksoin tuotteesta 115 euroa, tyhmä kun olin. Yhteydenpito oli erittäin hyvää aina kun tuotteesta keskusteltiin. Vastaus s-postiin tuli aina 15 minuutin sisällä. Kunnes ilmoitin maksaneeni. Sen jälkeen ei ole vastauksia tullut. Kohta on viikko kulunut. Jossei tuotetta näy, teen rikosilmoituksen. Tyypillä oli kuitenkin lähemmäs sata positiivista palautetta.
 
Ylös Bottom