VRR eli Variable Refresh Rate PS5:llä

TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Muuttuva virkistystaajuus (Variable Refresh Rate, VRR) synkronoi television tai näytön virkistystaajuuden vastaamaan PS5-konsolin antamaan ulostuloon. Ominaisuutta varten televisiossa tai näytössä tulee olla HDMI 2.1 -liitäntä.

Ominaisuuden ansiosta monissa PS5-peleissä pelaaminen tuntuu sujuvammalta ja grafiikka näyttää terävämmältä. Pelit eivät automaattisesti tue muuttuvaa virkistystaajuutta, joten vanhempiin peleihin pitää tuoda päivitys, mutta tulevat pelit todennäköisesti tukevat heti tätä ominaisuutta heti julkaisun yhteydessä.

Muuttuvan virkistystaajuuden voi kuitenkin halutessaan laittaa päälle peleihin, jotka eivät sitä tue. Tämä saattaa parantaa videon laatua, mutta voi myös aiheuttaa ongelmia.

VRR-tuki saapuu PS5:lle tällä viikolla julkaistavan päivityksen myötä! Kunnolla tuo muuttuva virkistystaajuus toimii vain niissä peleissä, joissa on sitä varten erillinen tuki. Lähiaikoina kuitenkin ainakin oheiset pelit saavat VRR-päivityksen. Lisäksi ominaisuus on mahdollista laittaa päälle myös kaikkiin muihinkin peleihin, mutta täydestä toimivuudesta ei anneta takeita.

Astro’s Playroom
Call of Duty: Vanguard
Call of Duty: Black Ops Cold War
Destiny 2
Devil May Cry 5 Special Edition
DIRT 5
Godfall
Marvel’s Spider-Man Remastered
Marvel’s Spider-Man: Miles Morales
Ratchet & Clank: Rift Apart
Resident Evil Village
Tiny Tina’s Wonderlands
Tom Clancy’s Rainbow Six Siege
Tribes of Midgard

Update! Jo nyt linjoille tupsahteli päivityksiä mm. molempiin Hämis-peleihin sekä R&C: Rift Apartiin.

Update 2! VRR toimii vain PS5-peleissä, ei lainkaan PS4-peleissä. Ei edes God Of Warin ja Days Gonen kaltaisissa peleissä, jotka ovat saaneet 60 fps -tilan PS5:llä.

Lähde: PS.Blog
 
Viimeksi muokattu:

Poochie

Active Member
VRR-tuki saapuu PS5:lle tällä viikolla julkaistavan päivityksen myötä! Kunnolla tuo muuttuva virkistystaajuus toimii vain niissä peleissä, joissa on sitä varten erillinen tuki. Lähiaikoina kuitenkin ainakin oheiset pelit saavat VRR-päivityksen. Lisäksi ominaisuus on mahdollista laittaa päälle myös kaikkiin muihinkin peleihin, mutta täydestä toimivuudesta ei anneta takeita.

Update! Jo nyt linjoille tupsahteli päivityksiä mm. molempiin Hämis-peleihin sekä R&C: Rift Apartiin.

Lähde: PS.Blog
Kannattaako asentaa telkkarin puolesta ennen vai jälkeen?
 
TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Näin vähän ajattelinkin, mutta kunhan varmistelin. Niin saiko nuo hämikset sen tuen jo? Jos sai niin pitänee varmaan laitella tulille.
Sai, mutta et sitä VRR-ominaisuutta saa päälle, ennen kuin PS5:n firmispäivitys on julkaistu. Itse pelit voi toki päivittää jo valmiiksi.

PS. Myös Deathloopin ja COD BO: Cold Warin VRR-pätsi tuli.
 
Juu alkoi lataamaan kun laitoin päälle, mutta pleikkarin päivitys oli jo tullut muutama päivä sitten itselleni, tai siis ainakin näyttää, että on uusin ja vrr löytyy asetuksista.
 
TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Juu alkoi lataamaan kun laitoin päälle, mutta pleikkarin päivitys oli jo tullut muutama päivä sitten itselleni, tai siis ainakin näyttää, että on uusin ja vrr löytyy asetuksista.
Kappas kehveliä! Nyt on VRR-säädöt itelläkin ilmestyneet, vaikka PS5:ssä on edelleen tämä jo pari viikkoa sitten julkaistu 22.01-05.02.00-päivitys. Eli ominaisuus onkin vaan jotenkin stealthisti etänä laitettu päälle, eikä tällä viikolla välttämättä erillistä uutta firmware-päivitystä tulekaan.

Update! Video Output Information -näkymän perusteella LG OLED C9:llä VRR toimii vain 48-120 hertsin virkistystaajuuksilla, eli jos 60 fps -peli dippaa alle 48 fps:n, niin silloin edes VRR ei pelasta. Onkohan tuo TV-mallikohtainen rajoitus vai onko Sony päättänyt, että 48 hertsin alle ei PS5:n VRR:n kanssa mennä?
 
Viimeksi muokattu:

Powerslider

Well-Known Member
Eikös tuon VRR hyöty tule jossakin vaiheessa vastaan, jos liikaa dippaa niin edes VRR ei pelasta.
 
TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Eikös tuon VRR hyöty tule jossakin vaiheessa vastaan, jos liikaa dippaa niin edes VRR ei pelasta.
Niinhän tuossa juuri kirjoitin, eli ainakin tällä C9:llä alle 48 fps:n ei passaa mennä. Ja 30 fps -peleille tuosta ei siis ole koskaan mitään hyötyä.
 
ramse

Active Member
Mikä vrr? ;) Missä on useampi lataus samaan aikaan tai sen superhitaan kopioinnin parantaminen tai poistaminen? Onko tämä PS5 niinkuin PS3, ettei saada potentiaalia käyttöön kun paperilla?

Kopioiko muuten lisä-ssdlle nopeampaa? Jos sellaisen hommaisi ja asentaisi.
 
TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Mikä vrr? ;) Missä on useampi lataus samaan aikaan tai sen superhitaan kopioinnin parantaminen tai poistaminen? Onko tämä PS5 niinkuin PS3, ettei saada potentiaalia käyttöön kun paperilla?
Toistaiseksi tilanne on valitettavasti juuri tuo.

Todennäköisesti ratkaisua ei saada ennen kuin Sony muuttaa PS5:n kehitystyökaluissa kokonaan tapaa, jolla pelipäivitykset luodaan.

Kopioiko muuten lisä-ssdlle nopeampaa? Jos sellaisen hommaisi ja asentaisi.
En ole kellottanut, mutta käytännössä yhtä hidasta on M.2-lisätilaan asennetun PS5-pelinkin kanssa.
 
Pirate fin

Well-Known Member
Kappas kehveliä! Nyt on VRR-säädöt itelläkin ilmestyneet, vaikka PS5:ssä on edelleen tämä jo pari viikkoa sitten julkaistu 22.01-05.02.00-päivitys. Eli ominaisuus onkin vaan jotenkin stealthisti etänä laitettu päälle, eikä tällä viikolla välttämättä erillistä uutta firmware-päivitystä tulekaan.

Update! Video Output Information -näkymän perusteella LG OLED C9:llä VRR toimii vain 48-120 hertsin virkistystaajuuksilla, eli jos 60 fps -peli dippaa alle 48 fps:n, niin silloin edes VRR ei pelasta. Onkohan tuo TV-mallikohtainen rajoitus vai onko Sony päättänyt, että 48 hertsin alle ei PS5:n VRR:n kanssa mennä?
Omassa Sonyn telkkarissa on myös tuo 48-120hz tuolla VRR:llä.
 
koomikko

Active Member
Mulla ei VRR-asetukset näy. Noinkohan PSVR-yksikkö välissä blokkaa ne?

XSX:llä on toiminut kauniisti kaiken tämän ajan.
 
TT-2k

Päämoderaattori
Ylläpitäjä
Mulla ei VRR-asetukset näy. Noinkohan PSVR-yksikkö välissä blokkaa ne?
Se että asetusta ei näy lainkaan voi johtua ihan vaan siitä, että Sony jotenkin etänä enabloi tuon asetuksen eri konsoleille päälle hieman eri aikaan. Kokeile käynnistää koko PS5 uusiksi, jos se auttaisi. Tosin PSVR-läpiviennin kautta VRR ei tosiaan ymmärtääkseni toimi lainkaan, joten lopputulos ei kannaltasi hirveästi muutu, ellet kytke konsolia suoraan telkkariin.
 
Ode_

Well-Known Member
Ainakin LG CX:ssä on päivitysten myötä Low Framerate Compensation (LFC), jonka ansiosta VRR toimii 20-120Hz välillä. Myös uudemmissä C1 jne. malleissa tämä. En ole varma onko se perus HDMI Forum VRR:n vai pelkästään FreeSync Premiumin (jota käytän) ja G-Syncin kanssa. En tiedä onko PS5:ssä rajoitin sitten 48-120Hz, vai onko TV-kohtaista.

Todella positiivista että VRR-päivitys tulee! Hieno ominaisuus se on.
 
Lordi Pohjola

Lg C1 näyttää myös 48-120hz eli rajoitus on pleikkarin päässä.
 
Routa

Well-Known Member
Täppäsin tuon "käytä peleissä, joita ei tueta" päälle, niin ainakin Ghostwire Tokyo:ssa kuvasta tuli niin pirun haalea.
 
Ylös Bottom