Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

X-Men 1 & 2

Jouko Luhtala

New Member
Hmph, näille pitää kyllä nyt virittää ketju ja mielellään myös sitä keskustelua. Eilen tuli katsottua X1, ja se oli kyllä jopa jonkinverran parempi kuin muistin, vaikka selvänä neljän tähden elokuva sitä jo ennestäänkin pidin.

X-Men:

Elokuva alku on omaan makuuni oikein tehokas, ja vaikka Rogue onkin sarjakuvan kick-ass mallista muutettu tämmöiseksi itsestään epävarmaksi teinitytöksi, jolla on ison luokan ongelma käsissään (hehe), on hahmo silti toimiva ja Anna Paquin on hyvä valinta näyttelijäksi. Myöskin Wolverine esitellään tyylikkäästi, ja muutenkin ensimmäiselle X-Men-elokuvalle pakollinen maailman ja henkilöiden esittely saadaan vietyä läpi varsin kivuttomasti. Kaikki tulee selväksi, mutanttien voimat saadaan esiteltyä ensimmäisessä lyhyessä toimintakohtauksessa, eikä hommaan tuhlata ylimääräistä aikaa, vaan asiaan päästään mukavan nopeasti. Lisäksi tietty itseironia lähdemateriaalia kohtaan on mukavaa (viittaus keltaisiin asuihin ja hahmojen hölmöihin nimiin).

Näyttelijävalinnat on tehty oikeinkin mukavasti. Hugh Jackman on hyvä, samoin jo mainittu Paquine, eikä Magnetona pyörivässä Gandaffissakaan mitään vikaa ole, kuten ei kyllä oikeastaan kenessäkään muussakaan. Pitä nyt Halle Berryn aksentti-väännös on aika hirveää kuunneltavaa. Hahmoissa ongelmana on oikeastaan vain, että niitä on pikkuisen liikaa. Storm, Jean Grey ja Cyclops jäävät kovin pieniin rooleihin kukin.

Vaikka tarina on lievästi sanottuna simppeli, kuin suoraan X-Men -sarjakuvan perustarina, on se silti tarpeeksi toimiva. Juoni etenee vauhdilla, eikä tylsiä jaaritteluhetkiä ole. Loveshitin karsimisesti minimiin myös bonukset, ei tämmöinen elokuva moista kaipaa. Loppu on tyylikäs, ja lupaa jatko-osaa, joita nyt on sitten tulossa tällä haavaa yksi ja tuo kakkonenhan on toki jo tullutkin. Vaikka väittävätkin X3:n olevan viimeinen, niin jos se pärjää yhtä hyvin kuin X2, niin pikkuinsen epäilen.

4+ / 5

X-Men 2:

Muistikuvan mukaan pikkuinsen parempi kuin X1, sisältöä enemmän, tarina mielenkiintoisempi. Lisäkommentit irtoaa, jahka tänään tulee varmasti uudelleen katseltua.

X-Men 3:

Tähän liittyvä keskustelu tänne.
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Jouko Luhtala sanoi:
vaikka Rogue onkin sarjakuvan kick-ass mallista muutettu tämmöiseksi itsestään epävarmaksi teinitytöksi


Roguella ei alunperin ollut muita voimia, kuin se muiden voimien varastaminen. Kick-ass vaihe tuli hieman myöhemmin kun Rogue vei Carol Danversin voimat, jotka jostain syystä jäivät pysyviksi. Roguen pahis vaihe jätettiin väliin, mutta eipä se olisi elokuvassa tällaiseenaan toiminutkaan.


Tällaiselle sarjisnörtille molemmat X-Menit kolahtivat todella kovaa. Elokuvat ovat juuri tarpeeksi uskollisia sarjakuvalle ilahduttaakseen faneja ja tarpeeksi erilaisia toimiakseen elokuvana. Ainoa pettymyksen aihe on Kolossin liian pieni rooli, mutta kyllä senkin ymmärtää, kun hahmoja on tosiaan enemmän kuin mitä ruudulle mahtuu.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: X-Men 1 & 2

TeKe sanoi:
Roguella ei alunperin ollut muita voimia, kuin se muiden voimien varastaminen. Kick-ass vaihe tuli hieman myöhemmin kun Rogue vei Carol Danversin voimat, jotka jostain syystä jäivät pysyviksi. Roguen pahis vaihe jätettiin väliin, mutta eipä se olisi elokuvassa tällaiseenaan toiminutkaan.

Juu, en kuulu sarjakuvan lukijoihin (no mitä nyt pari Uncanny essential-pakettia kahlannut läpi leffojen jälkihurmoksessa). Lukea tekisi kyllä mieli, mutta kun ei oikein tiedä mikä noista miljoonasta X-Menista olisi se paras vaihtehto. Ultimateja on vähiten, joten ehkä sitten ne. Lähinnä tarkoitan tuolla Rogue-jutulla sitä, että käsittääkseni Rogue ei ole tuollainen "itseään pelkäävä" sarjakuvassa, vai?

Pitäisiköhän nämä sarjakuvajututkin pistää spoileritageihin? Ainakin ne isommat spoilerit olisi hyvä laittaa, ottaen huomioon, että ne voivat samalla spoilata leffoja.
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Jouko Luhtala sanoi:
Lukea tekisi kyllä mieli, mutta kun ei oikein tiedä mikä noista miljoonasta X-Menista olisi se paras vaihtehto. Ultimateja on vähiten, joten ehkä sitten ne.

Ultimate on ihan hyvä vaihtoehto aloittaa. Siinähän on koko stoori aloitettu uudestaan alusta asti ja samalla päivitetty vähän nykyaikaisemmaksi ja muutenkin muokkailtu sieltä täältä. Jos vanhemmat alkuperäiset sarjikset kiinnostavat niin Ihmesarjan X-men kokoelmat ovat oikein mainioita paketteja. Näistä uudemmista on kyllä vaikea saada selkoa kun on New X-Meniä, X-Treme X-Meniä ja mitä kaikkea.

Lähinnä tarkoitan tuolla Rogue-jutulla sitä, että käsittääkseni Rogue ei ole tuollainen "itseään pelkäävä" sarjakuvassa, vai?

Ihan aluksi kyllä. Voimatkin ilmenivät samalla tavalla kuin elokuvassa (suuteli poikaa). Sarjiksissa Rogue päätyi tämän jälkeen ensin Mystikon hoiviin ja rupesi pahistelemaan.


Pitäisiköhän nämä sarjakuvajututkin pistää spoileritageihin? Ainakin ne isommat spoilerit olisi hyvä laittaa, ottaen huomioon, että ne voivat samalla spoilata leffoja.

Kyllä varmaan. Ajattelin kuitenkin, että suurin osa tuntee Roguesta vain tämän myöhemmän vaiheen. Korjataan varmuuden vuoksi.
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Juuh, kiitoksia vinkeistä. Voisihan tuota Ultimatea pari albumia hommata. Toivottavasti tuostakin löytyy Rogue ja Gambit, näin olen ainakin itselleni antanut ymmärtää. Essential Uncannyja tosiaan löytyy 3*500 sivua, mutta nuo ei oikein tunnu iskevän, joten ehkä pieni taktiikan vaihdos sarjakuvan valinnassa voisi olla paikallaan.
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Ensimmäinen X-Men ei oikein iskenyt aikoinaan, mutta sellainen 3-3½ tähden elokuva. Varsinkaan elokuvan loppukohtaus ei mielestäni oikein toiminut. Mutta pitääpä katsoa elokuva uudemman kerran, kun viime kerrasta on jo aikaa.

Toinen X-Men iskikin jo sitten lujaa. Erinomaista viihdettä kaikenkaikkiaan. 4½ tähteä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: X-Men 1 & 2

Jouko Luhtala sanoi:
Juuh, kiitoksia vinkeistä. Voisihan tuota Ultimatea pari albumia hommata. Toivottavasti tuostakin löytyy Rogue ja Gambit, näin olen ainakin itselleni antanut ymmärtää. Essential Uncannyja tosiaan löytyy 3*500 sivua, mutta nuo ei oikein tunnu iskevän, joten ehkä pieni taktiikan vaihdos sarjakuvan valinnassa voisi olla paikallaan.

Rogue tulee kiinteäksi osaksi tarinaa lehden #28 kohdalla, ja Gambit tulee kunnolla mukaan vasta lehdessä #50 (sitä ennen hän esiintyy vain lehdessä #13). Suomessa mennään lehden mitä luultavammin lehden 30 kohdalla (tosin en ole varma koska hankin kaikki sarjakuvani englanninkielisinä).
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Kuten ekassa viestissä naputtelin, X-Men 2 tulikin sitten eilen katsottua. Ja jösses, se oli jopa parempi kuin muistin.

Nightcrawlerin alun esittelykohtaus on todella upea, ja nostattaa odotukset elokuvaa kohtaan heti aivan uudella tasolle. Parempaa starttia olisi ollut vaikea kuvitella. Wolverinen samoilu nyt on sinällään vähän turha näyttää, mutta tämä ja pari seuraavaa kohtausta näyttävät hienosti kuinka kelläkin tätä nykyä menee ja myös juonta potkitaan samaan aikaan liikkeelle. Nightcrawlerin lisäksi muutkin uudet hahmot ovat mielestäni paikkansa ansaitsevia, William Stryker nyt toki on niin kliseinen pahis kuin voi olla, mutta silti kohtuu tyylikäs. Heikkouksina hahmopuolella edelleen kaksikko Cyclops, Storm. Kummastakaan ei saada paria nättiä erikoisefektiä lukuun ottamatta mitään irti. Cyclopsiakin nähdään elokuvassa onneksi hyvin vähän, tuo nyättelijäkään ei ole oikein lahjakas kaveri.

Mutta kyllä sieltä hahmoporukasta löytyy myös niitä hyviä puolia. Mystique on vähintäänkin loistava, ja saa enemmän aikaa vaikka oikeassa asussaan kohtuullisen vähän keikisteekin. Magneto pyyhkii kuitenkin tälläkin kenttää, metallinpyörittelijästä saadaan huomattavasti enemmän irti kuin ensimmäisesen elokuvan kohtuullisen 1-ulotteisesta pahiksesta. Lisäksi Ian McKellan on päässyt hahmoon huomattavasti paremmin sisälle, kuten oikeastaan koko muukin casting. Wolverine on oma loistava itsensä, ja pääsee revittelemään huomattavasti enemmän. Rougessa alkaa olla jo hieman puhtia ja vaikka kaksikosta Pyro, Iceman aika vähän irti saadaankaan, pyörivät he ihan mukavasti mukana menossa.

Kokonaisuutena itse tarina on huomttavasti toimivampi kuin ykkösosassa. Se on jotain muuta kuin sarjakuvasta tuttu päivänpelastus tarina, ja hommassa on potkua enemmän. Toimintakohtaukset on hienosti kuvattu, ohjattu ja leikattu ja mätössä on menoa. Efektit ovat komeita, ja kokonaisuutena elokuvan visuaalinen ilme on astetta parempi ja hiotumpi kuin edellisessä. Tarina imee hyvin mukaansa, eikä laahaa missään vaiheessa. Ainoa pieni moite pitää antaa varsinaisen lopun jälkeen olevasta vähän kornahtavista loppuminuuteista, jotka eivät ole turhia, mutta eivät oikein pysty vakuuttamaankaan (tästä kiitos paljolti vähän ponnettoman näyttelijätyön + kun leffa ei muutenkaan ole semmoinen itkuskeludraama). Sen sijaan aivan viimeiset kuvat ovat lupauksia antavia...

Kokonaisuutena X2 on kuitenkin erittäin, erittäin toimiva paketti, jota ei voi kuin suositella kaikille erinomaisesta toiminnasta pitäville

4½ / 5
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Jaksa uuttakaan ketjua perustaa tälle ja laiska kysyy aina kun on tilaisuus. Eli mitä konkreettista eroa on noiden em. X-Menin normi ja 1.5-julkaisujen välillä. En ole pahemmin asiaan tutustunut, mutta mieli tekisi ne hommata jos ovat vaivan arvoisia hankkia.
 
Vastaus: X-Men 1 & 2

Jarmo Hänninen sanoi:
Jaksa uuttakaan ketjua perustaa tälle ja laiska kysyy aina kun on tilaisuus. Eli mitä konkreettista eroa on noiden em. X-Menin normi ja 1.5-julkaisujen välillä. En ole pahemmin asiaan tutustunut, mutta mieli tekisi ne hommata jos ovat vaivan arvoisia hankkia.

_Hieman_ myöhäistä tietoa, mutta tietääkseni 1.5 on vain enemmän lisämateriaalia.

Mutta itse asiaan. Tuli tuossa X-Men tiirailtua eilen illalla ja samaan jatkumoon X-Men 2 lopeteltiin juuri. Illemmalla olisi tarkoitus käydä katsomassa kolmas tuleminen leffoissa. Analyysintapaista:

X-Men:

Perussettiä, jonka katsoi nyt jo hieman kriittisemmällä silmällä. Puolitoistatuntinen on pääosin hahmojenesittelyä, joka on kuitenkin tehty suht tyylillä, eikä tarpeettomia pidennyksiä löydy. Tarina etenee luontevasti, vaikkakaan ei ole kovin suurta.

Näyttelijätyö on kauttaaltaan melko keskinkertaista, pois lukien leffan vanhukset, Steward ja McKellen. Jälkimmäiset ovat rooleissaan heti luontevia, muilta löytyy hapuilua. Etenkin Jackman ja Berry eivät ole hahmojen kanssa sinut. Jackman sentään petraa huomattavasti jatko-osaan, toisin kuin Berry. Minä en pikkuhiljaa ymmärrä miksi hän edes näyttelee.

Toimintakohtauksia ei ole kovinkaan paljoa. Irtaimistoa lentää, mutta etenkin pahikset ovat kovin mitättömiä. Toad on suoraan sanottuna surkea, ja Sabertoothista ei ole saatu mitään irti. Tosin liiallisella selittelyllä leffa olisi vain mennyt pilalle.

~3/5

X-Men 2:

Tällä kertaa hahmot ovat selvät ja toiminta voi alkaa. Wolverinen iskeminen huomattavaan pääosaan toimii, ja kun hahmo nyt sattuu vielä olemaan eräitä lemppareitani, en valita. Eläimellistä raivoa ja menneisyyden selvittely yhdessä pääjuonen kanssa toimii hienosti. Myös muu hahmokaarti on onnistunut.

Näyttely parantunut kaikilla huomattavasti, vaikka Berry on edelleen perseestä. Etenkin Wolverine on löytänyt hahmonsa kakkososassa. Toiminta rokkaa alusta lähtien, eikä turhaa sohimista juuri ole. Parit hienot kamerakikkailut loppupään tappeluissa piristivät mieltä, ja juoni on suhteellisen laadukas. Tästä on hyvä jatkaa.

4/5

X-Men 3:

Who do you stand with?

Link
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylös Bottom