Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Onen päivitysmalli: Xbox One X (2017)

Kuinka saa samassa taloudessa kahdella konsolilla samat pelit pyörimään? Taustaa....

Ostin käytettynä One S. Siinä oli ladattuna joitain pelejä sekä entisen omistajan tilit. Poistin tilit ja loin omat. Myöhemmin ostin uuden konsolin ja loin siihen samat tilit kuten ensimmäisessä on. Olen saanut siirrettyä ensimmäisestä konsolista pelit uuteen (kopiona), mutta en voi pelata niitä uudessa kun konsoli herjaa levyä tai kirjautumista Liveen. Ensimmäisessä konsolissa pelit toimivat. Olen poistanut ne ekasta ja myös ladannut takaisin silti toimivat, mutta uudessa ei. Perhe on muodostettu jne.

Jotain väärin, mutta mitä?
 
Ensimmäisessä konsolissa pelit toimivat. Olen poistanut ne ekasta ja myös ladannut takaisin silti toimivat, mutta uudessa ei. Perhe on muodostettu jne.

Jotain väärin, mutta mitä?
Jotta toisella tunnuksella hankitut pelit toimisivat uudessa konsolissa, täytyisi se uudempi boksi asettaa ns. kotikonsoliksi sillä edellisen omistajan tunnuksella.

Tuon myötä pelit eivät sitten luonnollisestikaan toimi enää sillä vanhalla laitteella.
 
Kiitos vastauksesta. Eli ao. ominaisuudellakaan ei voi jakaa käytetystä konsolista kun ei tiedä vanhan omistajan tunnuksia?

Kiitos vastauksesta. Eli ao. ominaisuudellakaan ei voi jakaa käytetystä konsolista kun ei tiedä vanhan omistajan tunnuksia?

Muistaakseni meni suunnilleen niin, että kotikonsolissa pelit toimivat kaikilla. Toisessa konsolissa pitää pelien ostotunnuksella olla yhteys Liveen, jotta pelit toimivat. En ulkoa muista, miten muut profiilit käyttäytyivät tässä tapauksessa.
 
Eli ao. ominaisuudellakaan ei voi jakaa käytetystä konsolista kun ei tiedä vanhan omistajan tunnuksia?
Juuri näin. "Kotikonsoliuden" vaihto laitteesta toiseen vaatii kirjautumisen sillä vanhan omistajan tunnuksella.

Muistaakseni meni suunnilleen niin, että kotikonsolissa pelit toimivat kaikilla. Toisessa konsolissa pitää pelien ostotunnuksella olla yhteys Liveen, jotta pelit toimivat. En ulkoa muista, miten muut profiilit käyttäytyivät tässä tapauksessa.
Ei-kotikonsolissa muilla tunnuksilla ei ole käyttöoikeutta niihin peleihin lainkaan.
 
Ei-kotikonsolissa muilla tunnuksilla ei ole käyttöoikeutta niihin peleihin lainkaan.

Jotenkin olisi mielikuva, että jos omistaja profiili on kirjautunut sisään niin pelit toimisivat kaikille. Mutta myönnettäköön, että kyseessä on hyvin hatara mielikuva ja saattaa olla, että menee konsolit iloisesti sekaisin. Cooppien luulisi onnistuvan vähintään myös ei omistaja profiileilta.
 
Muistaakseni meni suunnilleen niin, että kotikonsolissa pelit toimivat kaikilla. Toisessa konsolissa pitää pelien ostotunnuksella olla yhteys Liveen, jotta pelit toimivat. En ulkoa muista, miten muut profiilit käyttäytyivät tässä tapauksessa.

Kokeillaas tällä tavalla selittää, jos jäisi paremmin mieleen ;)

Sauli Niinistöllä on Xbox One X joka on Kultarannassa Naantalissa. Sale on ostanut omalle Live tililleen/Gamertagilleen CODin ja Änärin.

Sale lähtee valkoiseen taloon visiitille vetään Trumpetille yläfemmat. Trump ystävällisesti antaa Xboxin Salen käyttöön, mutta pelejä ei ole. Ei hätää, Sale voi kirjautua Trumpetin lainakoneeseen ja pelata CODia ja Änäriä aivan kuten kotona.

Meanwhile in Kultaranta...

Sale on määrittänyt Kultarannan koneen kotikonsolikseen: Tämä tarkoittaa sitä, että siivooja, puutarhanhoitaja tai vaikka Salen kaverit jotka käy saunomassa voi kirjautua omalla Gamertagilla Salen koneeseen. Heillä ei ole CODia omalla tilillä, mutta voivat silti pelata kyseisellä konsolilla kaikkia pelejä jotka Sale omistaa.
 
Jotenkin olisi mielikuva, että jos omistaja profiili on kirjautunut sisään niin pelit toimisivat kaikille. Mutta myönnettäköön, että kyseessä on hyvin hatara mielikuva ja saattaa olla, että menee konsolit iloisesti sekaisin. Cooppien luulisi onnistuvan vähintään myös ei omistaja profiileilta.
Oikein itse asiassa muistit. En tätä aspektia huomioinutkaan, koska omassa ei-kotikonsolissa ei ole koskaan ollut kuin yksi ainoa tunnus, joten tämä vaihtoehto ei käynyt mielessä. Nyt kun tuossa kokeeksi laitoin toisen ohjaimen Guest-vierastilille, niin kyllä sillä pystyi oman Live-tunnarini pelejä iloisesti käyttämään.

Mutta toisaalta jos tilanne on se, että vanhan omistajan kirjautumistietoja ei uudessa konsolissa ole lainkaan, niin ei tuostakaan sitten ole tilanteen pelastajaksi.

Update! Vierastunnuksen lisäksi myös toinen Xbox Live -tunnus pystyi pelejäni käyttämään, kunhan vaan se oma tunnarini oli Liveen kirjautuneena.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää keskustelua! Hämmennetään vielä.

Voiko toisella konsolilla (alakerrassa) ottaa yhteyttä toiseen konsoliin (siihen mihin ei ole tunnuksia, yläkerrassa) ja pelata alakerran koneella yläkerran konsolin pelejä

Heh heh! Olipa helppo teksti
 
Tuossa olis tyylikäs modaus @Pirate fin vähän toivoi tuon tyylistä :D

Näytä liitetiedosto 3258
Kyllä tommonenki kelpais siihen asti, että Microsoft tekee erikoismallin orkkis Xboxin kuoriin :)

Tekis kyllä mieli ostaa Xbox One X ja tämä skini siihen.

81VJB63jNEL._AC_SL1500_.jpg
 
Kyllä tommonenki kelpais siihen asti, että Microsoft tekee erikoismallin orkkis Xboxin kuoriin :)

Tekis kyllä mieli ostaa Xbox One X ja tämä skini siihen.

81VJB63jNEL._AC_SL1500_.jpg
Oletko nähnyt tuollaista skiniä jossain myynnissä? Vai onko vaan fani kuva. On meinaan upea. eka boxi oli niin kova vehje aikanaan :) ei muuta kuin ostamaan mustaa star wars jedi fallen order bundle elisalta 299e ja tuollainen siihen ;)
 
Tässä valmistajan sivut.

Mikähän tuossa on, kun sekä Xbox One X:llä että Xbone S:llä tekee ajoittain tuommoista pysähtelyä? Kesken pelin pätkäisee noin sekunniksi tai hieman alle sattumanvaraisissa kohdissa. Oma arvaukseni olisi, että hakee jotain kiintolevyltä. Eri kiintolevyjä on kokeiltu, kaikki ovat testien mukaan kunnossa/uusia. Onko muilla ilmennyt vastaavaa ja onko tuohon jotain ratkaisua? Ulkoinen SSD-levy käynyt mielessä...
 
Itsellä ei ole perus onessa eikä x ollut mitään ongelmia. Mikä peli kyseessä?
 
Itsellä ei ole perus onessa eikä x ollut mitään ongelmia. Mikä peli kyseessä?

Ei ole pelikohtainen ongelma, voi esiintyä missä tahansa pelissä. Helpoiten ilmiö on toistettavissa Forza Horizon 4-pelissä, kun peli lataa kilpa-ajoa (näyttö missä oma auto pyörii). Lataukseen liittyy tuossakin, eli liike pätkii satunnaisesti ja todella lyhyitä aikoja. Tämä sama sitten saattaa toistua missä tahansa pelissä ja täysin ilman nähtävää logiikkaa.
 
Ylös Bottom