Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

Tää on ehkä väärä ketju jatkaa tätä aihetta mutta luin tuossa yhden artikkelin (ja linkkasin sen toiseen ketjuun) xboxin Medium-pelistä. Se oli loistava esimerkki siitä miten vanha rauta rajoittaa uuden sukupolven peliä, toimittaja hämmästeli miten jumalattoman hienon cgi trailerin jälkeen peli näytti hyvin keskinkertaiselta eikä tuonut pelimekaniikan suhteen mitään uutta mukaan mikä nostaisi sen uuden sukupolven peliksi, kaikki se oli jo toteutettu vanhoissa peleissä. Syy, koska vanhalla raudalla ei voi tehdä uusia juttuja vaikka miten haluaisi, tällöin myös vaikka peli olisi optimoitu uudelle koneelle ei sielläkään voida toteuttaa uutta pelimekaniikan suhteen, silloin pelit olisivat liian erilaiset. Joten jäljelle jää graafiset parannukset.

Miten vanha rauta voi rajoittaa peliä, jota tehdään vain uudelle sukupolvelle? Aikamoista foliohattu kamaa.

Lisäksi tuo Mediumin kahden maailman pelattavuushan juuri tuntuu next geniltä.
 
No sitten on varmaan jotain sekaannusta meneillään tuon pelin suhteen. ResetErassa ovat ainakin ihan pihalla siitä mille alustalle peli tulee ja Major Nelson itse sanoi että on ennakkotilattavissa Xbox Onelle. Ja eikös se Booty sanonut myös että ekat kaksi vuotta kaikkien XSX pelien on pyörittävä myös Onella? Eikö se enää yhtäkkiä pädekkään enää? Vai oliko se vain first party peleissä näin?

Samapa tuo, ei se silti muuta sitä mitä toimittaja pelistä oli mieltä, ei tuntunut next geniltä.
 
Viimeksi muokattu:
No sitten on varmaan jotain sekaannusta meneillään tuon pelin suhteen. ResetErassa ovat ainakin ihan pihalla siitä mille alustalle peli tulee ja Major Nelson itse sanoi että on ennakkotilattavissa Xbox Onelle. Ja eikös se Spencer sanonut myös että ekat kaksi vuotta kaikkien XSX pelien on pyörittävä myös Onella? Eikö se enää yhtäkkiä pädekkään enää?

Samapa tuo, ei se silti muuta sitä mitä toimittaja pelistä oli mieltä, ei tuntunut next geniltä.
Ulkopuoliset pelintekijät saavat tehdä suoraan xbox series X ei ole heitä pakotettu mihinkään. Puhetta ollut vain first party peleistä eli oman studion. Tuokin varmaan lausunnosta sen pari vuotta eteenpäin. On toi medium kyllä upeimpia nextgen pelejä mitä julkistettu.
 
Juu lisäsin tuohon mun viestiin tuon kyssärin vielä et koskeeko se first party -pelejä ja näinhän se oli. No kyllä se ainakin eilisen perusteella näytti tosi hienolta ja mielenkiintoiselta.

Olis kyllä pirun mielenkiintosta nähdä miltä Fable näyttää. Silloin muinoin aikanaa myin mun PS2:n pois ja ostin Xboxin tilalle ja sille Halon ja Fablen :D En tosin usko että nyt tapahtuu samoin :)
 
No sitten on varmaan jotain sekaannusta meneillään tuon pelin suhteen. ResetErassa ovat ainakin ihan pihalla siitä mille alustalle peli tulee ja Major Nelson itse sanoi että on ennakkotilattavissa Xbox Onelle. Ja eikös se Spencer sanonut myös että ekat kaksi vuotta kaikkien XSX pelien on pyörittävä myös Onella? Eikö se enää yhtäkkiä pädekkään enää?

Samapa tuo, ei se silti muuta sitä mitä toimittaja pelistä oli mieltä, ei tuntunut next geniltä.
Ei todellakaan kaikki tule Onelle, ei ne vaan voi, koska niitä ei saada siinä toimimaan esim. tätä Medium-peliä. Se on aivan sama mitä mieltä jokin tietyn asenteen omaava toimittaja sanoo tästä ja mistään muustakaan Series X pelistä, uskotko kaikki mitä netistä luet? Väittämä on silkkaa skeidaa, tämä peli jos mikä on nyt sitä nexgeniä. Kahta eri hyvänlaatuista pelikuvaa renderöidään telkulle, tuohon ei ainakaan perus One pysty, eli on nexgen peli.
 
Juu lisäsin tuohon mun viestiin tuon kyssärin vielä et koskeeko se first party -pelejä ja näinhän se oli. No kyllä se ainakin eilisen perusteella näytti tosi hienolta ja mielenkiintoiselta.

Olis kyllä pirun mielenkiintosta nähdä miltä Fable näyttää. Silloin muinoin aikanaa myin mun PS2:n pois ja ostin Xboxin tilalle ja sille Halon ja Fablen :D En tosin usko että nyt tapahtuu samoin :)
Eihän sitä koskaan tiedä fable on sen verran mahtava peli sarja ;)
 
Juu lisäsin tuohon mun viestiin tuon kyssärin vielä et koskeeko se first party -pelejä ja näinhän se oli. No kyllä se ainakin eilisen perusteella näytti tosi hienolta ja mielenkiintoiselta.

Olis kyllä pirun mielenkiintosta nähdä miltä Fable näyttää. Silloin muinoin aikanaa myin mun PS2:n pois ja ostin Xboxin tilalle ja sille Halon ja Fablen :D En tosin usko että nyt tapahtuu samoin :)
Minäkin omistin aikoinaan Playstation 2:n ja möin pois, puolen vuoden kuluttua kuulemma hajosi sillä ostajalla. Ostin orggis Xboxin ja sille Halon josta pidin (pidän vieläkin) todella paljon. Siihen aikaan tulivat Halo 2 ja 3 pelit jotka pitivät minut Xbox-pelaajana ja ostin sitten uuden Xbox 360:n, Playstation 3 ei käynyt enää mielessäkään. Gears of War pelit Xbox 360:selle vain lujittivat Xbox-pelaajana olemista. Sillä tiellä olen vieläkin, toki PC on aina ollut ja muutama Nintendon konsoli, N 64 ja Gamecube, ne on myyty pois, valitettavasti, vähän kaduttaa. Jos Xboxilla ei mielestäsi ole tarpeeksi vetovoimaisia yksinoikeuksia niin silloin sitä ei kannata hankkia. Itse en ainakaan molempia konsoleita hanki, Series X riittää, olen oppinut elämään ilman Playstationin yksinoikeuksia mutta en ilman Haloa, Gearssia, Forzaa ja monia muita esim. Sea of Thief:siä. Anteeksi kun eksyin ketjun aiheesta.
 
On se silti varmasti parempi kuin se kinect hirvitys. Vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen herään välillä keskellä yötä siihen kun huudan "fireball fireball fireball ja teen ihme eleitä käsilläni".
No en sentään, mutta oli se ihan kamala.
 
Nyt tuli sellaisia huhuja mistä monet ovat varmasti tyytymättömiä, uusi Fable ei olisi Fable 4 vaan MMO

Onneksi sieltä pitäisi kuitenkin olla tulossa ihan kunnon yksinpeli, eikä MMO:ta. Jotakin online elementtejä löytyy, mutta ei mitään semmoista, joka sen luokittelisi MMO:ksi.

For anyone who is concerned about not getting a proper role-playing game (RPG), your fears are unfounded. Multiple sources familiar with the plans for Playground's take on Fable have confirmed to us that it is an action-RPG, one that you can play in single-player. There may be online elements like co-op functionality or limited, optional shared spaces but nothing to the extent that would justify classifying the game as an MMO

Nyt tuli sellaisia huhuja mistä monet ovat varmasti tyytymättömiä, uusi Fable ei olisi Fable 4 vaan MMO

Tämä huhu kumottiin heti. ennenkuin kerkisi edes alkamaan samanlailla halo multiplayer jutun kanssa. Se peruttu fable legends aikanaan taisi olla?

Siitä vielä juttu kaikki mitä tiedämme uudesta fablesta

Compulsion games kasvaa vauhdilla. Tavoitteena selvästi nostaa (tämänkin) studion pelit uudelle tasolle.

CrossfireX pääsi yllättämään itseni melkolailla Eventin aikana. Pitää ottaa peli selvästi tarkemman tutkan alle. Toivotaan, ettei jää Remedyltä välityöksi, jolla rahoitetaan omia projekteja.

Tässä vähän hyviä ja huonoja uutisia. MS:sällä on alkanut pyörät pyörimään isommin vasta vuonna 2018. Tämä on toki hyvä uutinen, mutta tarkoittanee että isot tykit laulavat aikaisintaan 2021 jouluna.

Olen siinä ymmärryksessä että Remedy on tehnyt vain CrossfireX:n yksinpeliä ja olettanut tämän tarkoittavan siis lähinnä tarinaa. Vai onko myös pelimekaniikat Remedyn käsialaa? Perusräiskintäähän tuo ei ollut, mikä siis plussaa mutta onko se moninpeli sitten lähempänä jotain COD:ia ja Remedy teki tähän täysin erilaisin yksinpelin? Google saattaisi asian kertoa mutta jos joku täällä tietää niin mieluusti luen täältä.

Näytti niin paljon mielenkiintoisemmalta mitä odotin. En peliltä odottanut muutenkaan mitään eritystä mutta vähintään tuo yksinpeli täytyy laittaa harkintaan.
 
Nindis, joka tunnetaan myös Suomen nintendofanina on kommentoinut Xbox Showcasea näin: hyvä pelivalikoima ja kesän paras pelitapahtuma. Minullekin tuli hieman mieleen, että Xboxin tuleva pelivalikoima saattaa innostaa Switch-pelaajia.

Microsoft on paljastanut, että heillä on vielä enemmän ilmoituksia ja paljastuksia. Nyt vaikuttaa siltä, että on yksi yllätys vähemmän: World of Warcraft: Shadowlands on tulossa huhun mukaan PC:lle ja Xbox Series X:lle.

worldwarcraft_3220713.png

Ylös Bottom