Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

xXx2: The Next Level

NviperO

KonsoliFIN Alumni
Sarjassamme viimeisen päivän voimassaolevien leffalippujen tuhoamista tuli eilen tarkistettua tämä pätkä. Odotuksia ei juuri ollut, kun en ollut edellistä edes nähnyt, mutta toisaalta ei jaksanut keskittyä mihinkään niin aivot narikkaan äksöniä oli haussa. Ja sitä toimitettiin. Ice Cube hoiteli uuden Triple X:n hommia ja koko leffakin oli enemmän bling bling kuin alunperin odotin. Sinänsä ihan mukava lisä, ehkä erottuu massasta jotenkin. Ihan mukavaa vaihtelua sekin, että "pahikset" olivat jostain muualta kuin arabimaista.

Jotenkin leffan erikoistehosteet vaikutti hieman tönköiltä tai sitten näössäni on jotain vikaa. Toisaalta kuulemma leffaa oli jouduttu kuvaamaan paljon studiossa, koska Liittotasavallan pääkaupungissa on astetta tai kahta tiukemmat turvatoimet, eikä esim. helikoptereita tai lentokoneita saa käyttää tärkeiden monumenttien lähettyvillä.

Samuel L. Jackson pelasti aika paljon, hoitihan hän oman Mr. Cool -roolinsa tyylillä läpi. Muuten näyttelijöistä ei jäänyt paljoa käteen, mikä toisaalta sopii leffan tyyliin. Ihan mielellään sen vajaat kaksi tuntia istui paikallaan mutustellen poppareita. Ei surkea, mutta ei paljon muutakaan.

2½/5

---

Vaikka on vappu tulossa ja oli torstai, niin silti oli todella vähän katsojia Kinopalatsissa 18:15 alkaneessa näytöksessä. Ei taida kauhean suuria summia kerätä lippuluukulta...
 
Vastaus: xXx2: The Next Level

Itsellä ei ole mitään odotuksia leffasta, enkä usko että edes menen katsomaan. En tajua miksi tästä tehtiin edes kakkososa. Ykkönenkin oli kakkaa, ja sitten se että kakkosessa ei ole dieseliä, sitä en ymmärrä, mutta ei sillä niin väliä. Ei kiinnosta bling bling tällä kertaa
 
Vastaus: xXx2: The Next Level

Podu sanoi:
Itsellä ei ole mitään odotuksia leffasta, enkä usko että edes menen katsomaan. En tajua miksi tästä tehtiin edes kakkososa. Ykkönenkin oli kakkaa, ja sitten se että kakkosessa ei ole dieseliä, sitä en ymmärrä, mutta ei sillä niin väliä. Ei kiinnosta bling bling tällä kertaa
Eipä tämän paremmin voi asiaa kiteyttää.

Itselle tuli täysin yllätyksenä tämä jatko-osa niinkin yhdentekevästä ison budjetin kliinisestä toimintahutusta kuin xXx oli. TV:ssä mainospalana ekan kerran nähty xXx2: The Next Level -puffi loksautti leuat lattiaan...ja vielä Samuel-heepo mennyt laittamaan itsensä mukaan. Oh boy.

xXx...**/*****

xXx2: The Next Level...en tule katsomaan.

--------
Ironista sinänsä, että herra Diesel osasi välttää sen, mitä mister Jackson ei. Irtodollarit toimivat siis edelleen hyvänä motiivina joillekin eturivin näyttelijöille projektien sisällöstä ja laadusta sen suuremmin välittämättä. Noh, varaa Samu-sedällä tietysti on, mutta varaa Samu-sedällä pitäisi tosin olla jo entuudestaan. Twisted.
 
Vastaus: xXx2: The Next Level

Podu sanoi:
Ykkönenkin oli kakkaa
Tällaiset kommentit pistää kyllä miettimään, että kuinkahan kännissä mä tuota ekaa osaa katselin, kun muistan kuitenkin ihan viihtyneeni. No, ehkä täytyy tarkistaa joskus uudestaan.
 
Vastaus: xXx2: The Next Level

jryi sanoi:
Tällaiset kommentit pistää kyllä miettimään, että kuinkahan kännissä mä tuota ekaa osaa katselin, kun muistan kuitenkin ihan viihtyneeni. No, ehkä täytyy tarkistaa joskus uudestaan.
Makuasioista on paha kiistellä. Itse pidän Dieselin Fast and Furious -kaahailupätkästä komeiden ajostunttien ja metallipornon takia enemmän kuin moni muu keskiverto leffadiggari.
Kaikilla meistä on omat fetissimme ja pimeät puolemme. ;)
 
Vastaus: xXx2: The Next Level

Mie tykkäsin pikkasen tuosta ykkösestä. Olihan siinä silti Rammstein, hyvä asennemätöllä kyllästetty soundtrack (joka löytyy hyllystäkin) ja ihan asiallisia stuntteja. Tuhlaukseksi voidaan sanoa, että kuvausten aikana yksi stuntmies menehtyi (se lopun silta+laskuvarjo veneen perässä -juttu). Mutta "uuden ajan Bondi"??? *köh* MY ASS! :D

Mutta joo... kakkonen taitaa olla über-scheissea parhaimmillaan.
 
Ylös Bottom