Yritys ja erehdys x10 -pelit

[FelisLeo]

Olen nyt pelaillut tuota vastailmestynyttä Cuben Metal Gear Solidia ja melko pian joutunut huomaamaan, että yritys ja erehdys x10 -taktiikalla peli edistyy. "Snake? SNAAAAKE!" -huutoa tulee kuunneltua aina muutamaan otteeseen ennen kuin pelissä pääsee etenemään.

Olen kai tottunut sellaisiin peleihin kuin Zeldan WW ja Metroid prime, joissa voi pelata koko pelin läpi kuolematta kertaakaan (jos on taitava).

Ajatuksia yritys ja erehdys -peleistä?

 

[Hex]

Ei yritys ja erehdys ole itsessään paha, riippuu pelistä, mutta toteutuksen voi tehdä hyvin tai huonosti. Uudelleenaloituspaikan tulee olla tarpeeksi lähellä vaikeaa paikkaa, missä kuoli. Harva asia on ärsyttävämpää, kuin joutua pelaamaan samaa pitkää kohtaa uudestaan ja uudestaan, jotta pääsee yrittämään jälleen kerran sitä kiperää paikkaa.

Tuo on nykyään aika hyvin ymmärretty, mutta kuoleman jälkeinen siirtyminen takaisin peliin on usein hoidettu huonosti. Jos pelissä kuolo korjaa usein, olisi tärkeää, että pääsee lähes heti yrittämään uudestaan. Kuolinanimaatiot yms. käyvät ärsyttämään todella nopeasti, jos niitä joutuu usein katsomaan. Jo tuo MGS:n "Sneeeik!!!" -huuto ja hidas game over -animaatio käyvät ärsyttämään, kun itse haluaisi vain pikaisesti päästä yrittämään uudestaan.

Ikävän usein joutuu myös uudelleenyritykseen valitsemaan ladattavan tilanteen ja sitä varten käymään liian monen valikon kautta ja siten naputtelemaan ohjainta ihan liian monta kertaa. Pieniä juttujahan nämä ovat, mutta myös helposti ärsyttäviä. Ärsyttäviä erityisesti siksi, että kyse on vain huonosta suunnittelusta asioissa, jotka olisi helppo tehdä kunnolla.

 

[Jyyki]

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Hex
Ei yritys ja erehdys ole itsessään paha, riippuu pelistä, mutta toteutuksen voi tehdä hyvin tai huonosti. Uudelleenaloituspaikan tulee olla tarpeeksi lähellä vaikeaa paikkaa, missä kuoli. Harva asia on ärsyttävämpää, kuin joutua pelaamaan samaa pitkää kohtaa uudestaan ja uudestaan, jotta pääsee yrittämään jälleen kerran sitä kiperää paikkaa.

Tuo on nykyään aika hyvin ymmärretty, mutta kuoleman jälkeinen siirtyminen takaisin peliin on usein hoidettu huonosti. Jos pelissä kuolo korjaa usein, olisi tärkeää, että pääsee lähes heti yrittämään uudestaan. Kuolinanimaatiot yms. käyvät ärsyttämään todella nopeasti, jos niitä joutuu usein katsomaan. Jo tuo MGS:n "Sneeeik!!!" -huuto ja hidas game over -animaatio käyvät ärsyttämään, kun itse haluaisi vain pikaisesti päästä yrittämään uudestaan.

Ikävän usein joutuu myös uudelleenyritykseen valitsemaan ladattavan tilanteen ja sitä varten käymään liian monen valikon kautta ja siten naputtelemaan ohjainta ihan liian monta kertaa. Pieniä juttujahan nämä ovat, mutta myös helposti ärsyttäviä. Ärsyttäviä erityisesti siksi, että kyse on vain huonosta suunnittelusta asioissa, jotka olisi helppo tehdä kunnolla.

Toinen ääripää on Beyond Good & Evil. Siinä pääsee jatkamaan heti samasta paikasta missä kuoli. Pelin ajatuksena on ilmeisesti päästää pelaaja koko ajan etenemään seikkailussa ilman jumittumisia.

Oma pelaamiseni on sen verran satunnaista, että tämänkaltainen peli sopii minulle. Myös Wind Waker oli vaikeustasoltaan minulle sopiva. Viewtiful Joe on jäänyt Adult-vaikeustasolla Another Joe loppuvastukseen jumiin, enkä ole pelannu peliä muutamaan kuukauteen (asiaan tosin vaikutti myös Hori:n digipadin L-napin rikkoutuminen liian voimakkaan slow:n käytön johdosta). Tiedän, että voittaisin Another Joen, jos yrittäisin tarpeeksi monta kertaa. Koska pelaan maksimissaan 4-5 h yhteensä lauantai-sunnuntaiaamuisin, en kunnolla pysty hiomaan taitojani vaativammissa peleissä, joten helposti etenevät pelit sopivat minulle paremmin.

 

[krl85]

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Jyyki
Myös Wind Waker oli vaikeustasoltaan minulle sopiva.

haluaisin vain tuon Wind Wakerin osalta kommentoida, että minulle henkilökohtaisesti peli oli liian helppo. Kertaakaan en läpipeluun aikana kuollut, vaikka se itsessään ei mitään merkitse. Sitä vaan että nautinnollista pelissä on kun saa aidosti taistella voitosta mutta kuitenkin niin että homma ei käy liian turhauttavaksi (wind wakerin taistelut olivat kaikki läpihuutojuttuja). Tällöin pääsee parhaimmillaan kunnon adrenaliini hurmioon.

Hyvänä esimerkkinä vaikeustason tasapainotuksesta muistan ainakin Metroid Primen loppuosan, Viewtiful Joen, Devil May Cryn ja Kingdom Heartsin taistelun Sephirothia vastaan. Nämä sopivat ainakin minun taidoilleni loistavasti. Kun on kamppailun jälkeen aidosti hengästynyt ei peli voi olla täysin turha

 

[FAMAS]

Itse jäin Metroid Primessä pariksi viikoksi jumiin kohtaan, jossa Phazon Minesissä piti päästä Central Dynamoon. Aivan liian pitkä aika ilman tallennuspaikkaa, varsinkin kun lopussa on ärsyttävä näkymätön Drone. Nyt olen samaisessa pelissä jumissa Omega Piratessa, joka on Sadistisen Vaikea.

 

[krl85]

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan FAMAS
Itse jäin Metroid Primessä pariksi viikoksi jumiin kohtaan, jossa Phazon Minesissä piti päästä Central Dynamoon. Aivan liian pitkä aika ilman tallennuspaikkaa, varsinkin kun lopussa on ärsyttävä näkymätön Drone. Nyt olen samaisessa pelissä jumissa Omega Piratessa, joka on Sadistisen Vaikea.

Minusta Prime oli juuri Phazon Minestä eteenpäin kutkuttavan ihanan vaikea! Niin että sai henkeä haukkoa.

 

[Jyyki]

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan krl85
haluaisin vain tuon Wind Wakerin osalta kommentoida, että minulle henkilökohtaisesti peli oli liian helppo. Kertaakaan en läpipeluun aikana kuollut, vaikka se itsessään ei mitään merkitse. Sitä vaan että nautinnollista pelissä on kun saa aidosti taistella voitosta mutta kuitenkin niin että homma ei käy liian turhauttavaksi (wind wakerin taistelut olivat kaikki läpihuutojuttuja). Tällöin pääsee parhaimmillaan kunnon adrenaliini hurmioon.

Hyvänä esimerkkinä vaikeustason tasapainotuksesta muistan ainakin Metroid Primen loppuosan, Viewtiful Joen, Devil May Cryn ja Kingdom Heartsin taistelun Sephirothia vastaan. Nämä sopivat ainakin minun taidoilleni loistavasti. Kun on kamppailun jälkeen aidosti hengästynyt ei peli voi olla täysin turha

Wind Waker oli minulle ensimmäinen Zelda. Asia olisi ollut varmasti toisin, jos olisin pelannut aikoinani esim. OoT:a, koska siinä on käsittääkseni samantyylinen logiikka.

Metroid Prime on minulla muuten Metroid Primea vaille läpi. Meta Ripley oli aika paha, mutta sen luokse pääsi aina helposti talletuspaikalta ja pystyin yrittämään tuhota sitä aina silloin tällöin. Viimeksikin kun pelasin, niin en päässyt edes Metroid Prime:n luokse niiden tavallisten metroidien takia, kun meni jo hermot ja vaihdoin peliä. Pitää yrittää vetää peli viimeistään kesälomalla läpi, ettei se jää vaivaamaan.

Olen alkanut harkitsemaan, että aloittaisin VJ:n uudelleen alusta Kids-vaikeustasolla. Periaatteestakaan en ala arvostelemaan VJ:tä liian vaikeaksi (se on korkeintaan liian vaikea minulle). Nykyisellä pelaamismäärällä en vain pysty harjoittelemaan niin paljon, että pääsisin eteenpäin. Pitkän tauon jälkeen opettelu on aloitettava ikäänkuin alusta.

 

[Jona Asih]

Miksei kukaan ole maininnut tässä ketjussa Super Monkey Balleja? Siinä on klassinen esimerkki yrityksestä ja erehdyksestä, vaikkakin 10 on aivan liian pieni kerroin. :-/

Kakkonen oli kyvyilleni sopivan vaikea, ykkösen expert mode saa jäädä pro-pelaajille. Oma ennätykseni on yhdeksäs kenttä viidestäkymmenestä käyttäen yksinpeliä tahkoamalla hankittuja loputtomia continueita.

Nimimerkillä "Loppumetreillä tippuessa meinasi lentää ohjain seinään"

 

[Solid Snake]

Noh, ärsyttäviä yritys ja erehdys pelejä on monia. Muistan kun pelasin PS2:lla Max Paynea. Peli ei itsessään ole kovin vaikea, mutta auta armias jos kuolet vaikka kolme kertaa peräkkäin samassa kohdassa. Jokaisen kuoleman jälkeen joutuu valitsemaan tehtävän uudestaan ja odotettava vielä tuskastuttavan pitkä latausaika.

Super Mario Sunshinessa taas ongelma oli ratkaistu käyttäjäystävällisemmin. Parissa tasoloikka kentsässä meinasi hermo palaa, kun hypit jonkun hiekkalinnun päällä, mikä kääntyy sivuttain ja väärinpäin ja ties mitä. Sitten kun sen oivalsi se meni ihan mukavasti läpi. SMS:n tasoloikka kohdat ovat sen verran hyviä että niitä jaksaa ihan oikeasti pelatakkin, vielä läpäisemisen jälkeen.

Splinter Cellissä latauskohtia oli aika paljon, eikä sen takia hermo mennyt, vaikka olenkin surkea pelaaja siinä. Valikoissa liikkuminen on vaan niin auttamattoman hidasta kyseisessä pelissä, että aina sitä pelatessa tuli mieleen onko ohjaimessa jotain vikaa, kun ei tuo napin painaminen viekään seuraavaan valikkoon.

Muutama esimerkki siinä. Jos kuoleman jälkeen ei joudu liikkumaan valikoissa, ainakaan kovinkaan paljon se on ihan jees. Pahimpia mahdollisia ovat jotkut pitkät kuolinanimaatiot, lyhyetkin ottaa päähän. Esim. Metal Gear Solid 2:ssa siinä Snaken osuuden lopussa, kun se "en muista nimeä" sotilas piti sitä puhetta ja piti napata niitä kuvia RAY:stä. Kohta on sinänsä helppo, mutta leikkimistä ei vain voi välttää ja jos jää kiinni, niin suhteellisen lyhyt pätkä tulee, missä Snake nostaa kädet ilmaan kymmenet sotilaat ympärillä. Alkoi ärsyttämään kun oli nähnyt sen jo monta kertaa.

 

[XRay]

Joitakin yritys&erehdys-pelejä jaksan pelata kauemmin kuin toisia. Esim. Super Mario Sunshinessä hermoja raastavia tasohyppelykohtia en jaksanut kovinkaan monta kertaa yrittää, kun taas Splinter Celliä tai Hitman 2/Contractsia jaksaa tahkota vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä tässä ilmenee oma pelityyppien todellinen kiinnostumisasteeni.

 

[Solid Snake]

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan XRay
Joitakin yritys&erehdys-pelejä jaksan pelata kauemmin kuin toisia. Esim. Super Mario Sunshinessä hermoja raastavia tasohyppelykohtia en jaksanut kovinkaan monta kertaa yrittää, kun taas Splinter Celliä tai Hitman 2/Contractsia jaksaa tahkota vaikka kuinka monta kertaa. Ehkä tässä ilmenee oma pelityyppien todellinen kiinnostumisasteeni.

Super Mariossa tasohyppely kohdat olivat välillä hermoja raastavia, mutta onneksi ei sen takia, että ohjattavuus on huono, vaan puhtaasti siksi, että ne vaan ovat vaikeita. Joissain FPS peleissä ohjain lentää seinään kun pitää hyppiä ja käyttää tätä hyppy ja ilmassa kyykkyyn taktiikkaa. Laskeutumis kohtaa on lähes mahdoton arvioida ja nähdä jne.