Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Onneksi oikeus toteutui, ja USA potki lohkovoittoon. Kohtahan se vastustajakin selviää. Todella epäilyttävää kyllä tämä tuomareiden toiminta, kaksi käsittämätöntä tuomiota, joilla USAlta vietiin kaksi maalia. Sattumaako?
 
USA on vähän turhankin monessa piirissä mukana.. olisi kyllä jenkkinä pannuun ottanut mutta pahemmin sinänsä kiinnosta mitä niille käy. Oli se kyllä aika surkea vihellys siltä yhdeltä tuomarilta kuiteskin.

Uskoisin että huumeparonit (BRA) voittaa kisat, mutta on siellä niillekkin vastusta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Jos Englanti olisi voittanut USA:n, toisin sanoen jos Green olisi torjunut sen yhden lirun, Englanti olisi ollut lohkonsa ykkönen. Tällöin vastaan tulisi Ghana, ja sen jälkeen Uruguay/E-Korea.
Nyt vastaan tulee ensin Saksa, sitten Argentiina/Meksiko.

Jos nyt halutaan spekuloida oikein rankalla kädellä. :D
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Onneksi oikeus toteutui, ja USA potki lohkovoittoon.

Samaa mieltä, ehdottomasti olen jenkkilän puolella näissä kisoissa ja olisihan tuo ollut oikeusmurha jos olisivat tuomareiden takia tippuneet. Tekee vain hyvää maailman jalkapallolle muutenkin jos USA pärjää. ;)
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Itekin haluan, että Usa pääsee pitkälle. Mutta nyt on pakko ihmetellä, että mitä sen Capellon päässä liikkuu. Green on mun mielestäni englannin parhain maalivahti ja Capello ei peluuta yhden virheen takia. Oikeastaan Capello ei edes enää voikaan laittaa Greeniä maaliin, koska Green ei ole saanut pelata sen virheen jälkeen paljon yhtään, niin se olisi liian riski pudotuspeleihin. Varsinkin, jos Englanti häviää ja Green olisi maalissa, niin Englannin itserakkaat 'fanit' haukkuisivat Capellon lyttyyn. Oon aina vihannut Englantia jalkapallossa ja varsinkin niitä huligaaneja. Luulee olevansa jalkapallon kuninkaat, vaikkei sitä ole..
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Ranska ja Italia ulkona ennen kun tosipelit edes alkaa... Nää on parhaat kisat ikinä!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Italia ja Ranska pois jatkosta. Voiko parempia kisoja olla?:)
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Italia ja Ranska pois jatkosta. Voiko parempia kisoja olla?:)

Eipä oikeastaan. Ärsyttää nuo filmaajat. Ja italia on voittanut vasta ja ranska.. no se vaan on ranska. Ei kiinnosta. Olisi kiva jos joku pienempi jalismaa veisi tänä vuonna.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Itel kyl lässähtää into kisoihin siinä kohtaa kun Argentiina mahdollisesti häviää Englannille/Saksalle puolivälierissä. Sit pitäs vaan toivoo et joku voittaa em. joukkueet/joukkueen mahollisimman nopeesti. Diegolle nyt vaan sois mielellään kultaa, samoin loistaville argentiinalaispelaajille!
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

En edes pahoittele, mutta USA mihinkään finaaliin ole menossa.

Oli aika surkea vihellys tuolta "pikku-draculalta" vai mikskä tota tuomaria kutsuivatkaan.
Filmauksesta "kampannut" sai punasen, Estrada (CHI-ESP).
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Taas vaihteeksi peli muuttunut filmauksen MM-kisoiksi. Jaksa tätäkään matsia enää katsoa.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Meni kyllä viimeisetkin respektit Torresia kohtaan. Samanlainen ballerina kuin italialaisetkin.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Oli kieltämättä melkoinen esitys Torresilta. Eihän mies ole saanut näissä kisoissa mitään aikaiseksi.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

MM-välierissä varmasti joku näistä Uruguay/Etelä-Korea/USA/Ghana :D
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Aivan uskomatonta perseilyä Torresilta. FIFA saisi laittaa tuollaiset apinat kotimatkalle. :mad:
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Cry bitches, cry;)

Torres kompuroi omiin jalkoihinsa, jäi huilimaan ja Dracula arpoi keltaisen. Väärin meni, mutta chileläinen olisi joutanut ulos jo edellisestä tilanteesta, joten ei se kovin suuri vääryys siltä kannalta ollut. Espanja oli parempi koko pelin ajan.
 
Nyt ne torres lasit pois päästä! Miksi Torres olis muka jäänyt kuin kuollut makaamaan nurmelle, jos se olisi vaan kompastunut omiin jalkoihin? Itekkin tykkään torresista, mutta pisteet laski aika lailla tuo filmauksen jälkeen.
 
Ylös Bottom