Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Via Dolorosa

Tahtoisin kertoa teille pienen tarinan.
Ota kiva asento ja rentoudu hetkeksi, tämä on Peran tarina.

Prologi

Tie ei ole aina helppo kulkea ja jokaisella meillä on oma risti kannettavanaan. Toisinaan kaveri pettää ja sitten taas herätään palmulautantaina kuolleista.
Yksin mennään ja seimessä itketään.

Olen yksin, niin yksin.

Ympäriltä kuuluu "Heitä se! Heitä se!"

Kuka julkeaa sen tehdä. Kuka on tämä Juutas. Sitte se tapahtuu! Se lentää kaaressa, se liitä halki taivaan kuin lintu.
Katsot liitoa ja mietit samalla omiasi, mitä minun pitikään kaupasta muistaa..? Kuulet suurta ulvontaa ja huomaat että opetuslapsesi, jotka juuri hetki sitten olivat rinnallasi.
Heitä ei näy, kaikki ovat poissa.

Pelin viityttämisestä saamasi rangaistuksen jälkeen jatkat tuskien taivalta.

1. Luku

Tule mukaan kirjoittamaan omaa tarinaasi, jota luultavasti muistellaan vielä 2000 vuoden päästä.

3 Grannyä voittanut Via Dolorosa pistekirjoituksella toteutettu äänivideo on voittanut lukuisia palkintoja. Osa palkinnoista on myös lainattu promokuvia varten.


Arviot:

Ilta-Lehti
"Kuka tää jätkä luulee olevansa"

Donnatu
A- "Teos oli niin paska että tuntui hyvältä kun se loppui"

KonsoliFIN
2/5 Kokematta paska

Isac Eliot
Annan kakkoseen. "Kaks pojoo sulle hupsu"

Kustantaja: Via Dolorosa
Valmistettu: 2014 , Ensimmäinen painos
Kiitokset ja mahdolliset reklamaatiot.

Väh. Leg-kortti tai vastaavasti osaava kaveri muuten.
Monipuolisuus +
Kiekko liikahtaa lavasta myös kavereille
Pelataan 3,4,5 VS matseja
Joukkueen keski-ikä 26,4V
Peliaika: Pääsääntöisesti 21->
Turhat kikkailijat ja tsäppäilijät jättäkää suosiolla hakematta. Etsimme oikeita pelureita, jotka eivät vaihda kerhoa päivittäin.
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Total Domination hakee pelaajia kesän peleille ja mahdollisesti jatkamaan sitten NHL15 parissa seuran kokoonpanossa. Joukkueen keski-ikä on siinä ~20v tietämillä. Mikäli haet hyviä kesäpelejä satunnaisesti tai aktiivisesti, harkitse tätä vaihtoehtoa. Kortilla ei niinkään väliä kunhan löytyy peliälyä ja joukkuepelaamista. Tarjoamme Suomen huonointa vessahuumoria ja puujalkavitsejä.

Jos kiinnostuksesi heräsi niin tavoittele minua täällä, PSN:ssä nick Jerberi.
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Moro. Haetaan vahvistuksia joka paikalle. Ollaan 3.divarissa. Pelataan ihmis MV:n kanssa, pelataan 4vs-6vs pelejä.Ota yhteyttä täällä tai psn: Zabelon_900
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Hoi,

itsellä olisi vielä hiukan pelihaluja kesäiltojen ratoksi, mutta nyt on EHL ohi ja nykyinen joukkue jää kesätauolle. Nyt olisi siis kesän ajaksi joukkuetta haussa. Joukkueelta toivoisin mahdollisimman paljon 6vs6-pelejä ja aktiivista kiekon liikuttamista. Skypen käyttö pelin aikana onnistuu ja pleikkarille löytyy myös mikki. Pelipaikkoina mieluiten KH, OL ja VL.

Yhteydenotot mieluiten täällä YV:llä.
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Olisin kesä seuraa vailla!
Pelailen pakkia mielummin vp ja maalivahtia
kentältä löytyy legenda2 ja maalista noin kymmentäpeliä vaille legenda2
Löytyy mikit skypet ja muut härpättimet
haen aktiivista seuraa ja isoja pelejä 6vs6 tai ainakin 5vs5
edellisiä seuroja mm Total DOMINATION
Yhteyden otot täälä tai psn zaukki159
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Paikat täytetty.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Elikkä olisi EASHL-seura hakusessa, omani on ikävä kyllä liian epäaktiivinen(saa taistella että saa 3 paikalle samaa aikaa). Olisi pirun jees jos voisi vääntää säännöllisesti 6on6 meininkejä, tarkoitus on myös hankkia tietenki nhl15.
Mieluiten pelaan sentteriä sitten laitoja, ja diggaan mv-pelailusta. Kovanaama pakkiakin on tullut pelailtua(Legenda ofc 3).
Kokemusta löytyy 1-5 divaripelailusta.
Naama ei hajoo häviämisestä nii paljoo, ku se hajoo jos on mulkkuja tiimikavereita.(mikki löytyy).
Mielellää try-outille

Uusi klubi löydetty.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Joukkue hakusessa!
- ikää 21
- kokemusta jo NHL 11 asti, NHL 14 jäänyt vähän vähemmälle kuin NHL 13 erinäisten kiireiden/menojen takia, mutta nyt olisi aikaa alkaa taas pelaamaan
- mielellään pelaisin VL/OL, sekä tarvittaessa KH. Hätätilanteessa menee myös puolustaja, mutta puolustajana ei ole tullut pelattua lähes ollenkaan, toisaalta pelaamallahan sitä oppisi!
- tällä hetkellä tilastoissa 81 ottelua, tehot 77+62
- mahdollisuus pelata arkisin joka päivä klo 15.00-22.00, viikonloppuisin vaihtelevasti
- 6vs6 pelit kiinnostaisi, tai ainakin 5vs5, pienemmät pelit ei niinkään. Joukkueen divarilla/tasolla ei niinkään väliä, kunhan pääsee pelaamaan

Yhteydenotot/kysymykset mielellään PSN Rambomakkara :)

//Lisätään nyt vielä että olen pelinrakentaja, ja tykkään syötellä paljon, ja kyllähän se lätty joskus minunkin lavasta verkkoon lentää.

Voittaminen on kuitenkin tärkeämpää kuin omat pisteet!

Edellisen joukkueen hajottua uudelleen hakua! //Nyt tilastot näyttävät 210 ottelua, 225+203 Ja yhteydenotot edelleen Rambomakkara Tahtoo pelaamaan ;__;
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Moro.
Oisin jengiä vailla. +/- on yli 200 ja pisteitä noin 2 per peli jos jotakin kiinnostaa.

Vähän perustietoa itsestäni:
-Olen alaikäinen.
-Mikki, skype, fb yms löytyy.
-Pelaan VP, VL, KH, OL, OP ja MV.
-Paljon kokemusta isoista peleistä!!
-Pelaan päivittäin.
-Entisiä jengejä mm. Hat Trick (nykyinen Legendat) ja muutama oma jengi...

Vaatimuksia:
-Pelataan isoja pelejä.

Yht otot. Täällä tai psn: Zabelon_900
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Morommoro!

Etin joukkuetta, bottipelejä suurimmaks osakseni pelannu ja live the lifea...
- ikää kohta puolin 18
- Pelailen lähinnä Hyökkääjä/maalivahti
- Kokemusta tietty bottipeleistä löytyy mutta kiinnostus ois enemmän tohon EASHL peleihin ;)!
- Mikki löytyy pleikkarille ja skype tarvittaessa :)
- Ei muutakun ilmotteleen psn: TattiMasa tai täällä samalla nimellä!
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Morjesta vaan, tein seuran 2accollani jonka nimi on VainPutinJutut !
Tälläinen rento kesäjengi,jossa kuitenkin pyritään 6vs6 peleihin ja myös voittamaan niitä :)
Ne jotka kaipaavat rentoa meininkiä ja kunnon 6vs6 pelejä liittykää ihmeessä!

Seuran Vaatimukset:

-Omistat hyvän pelisilmän,luet peliä siis hyvin
-Kortilla ei väliä,aloitamme 10 divarista joten kortti kehittyy :)
-Omistat hyvän pelihuumorin
-Ikäraja on 16v ylöspäin
-Seurauskollisuutta
-ELIKKÄ YHTEENVETONA OLET FIKSU IMMEINEN JOKA OSAA PELATA JA HUUMORITAJUINEN!

Seura Tarjoaa:

-Rentoa meininkiä
-Veska pelejä,6vs6 pelejä kun pelaajia on hyvin
-Kehittämis mahdollisuudet järkevälle pelaajalle
-JONNE FREE! Emme ota kirjaimellisesti kusipäitä seuraan,jos haiset siltä et ole tervetullut!


Ottakaa yhteyttä täällä mutta mieluiten pistäkää viestiä PSN:EpicGamerSkills
1acc.jg697000 ja sillä pelaan Punakoneessa

Liittykää Immeiset! :)
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

active 6v6 jengii MV:lle. Kokemusta on! Kiekko tarttuu ja läppä lentää.

-Leg2 kortti, ovr 77
-mikki löytyy
-ikää 25

PSN: eichibo
 
Vastaus: NHL 14 EASHL-keskustelu

Moro etsisin seuraa itselle!

tietoja minusta:

supertähti 3

mikki

OL VL OP VP

joukkuepeli vahvuus

seuralta vaadin: 1-2div

ehl olisi plussaa

jos kiinnostaa niin yhteyttä pleikalla peli_paul
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

tärkeintä ei ole voitto vaan murska voitto!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

M U R S U T (Kar) on joukkue, jota lähdettiin rakentamaan jo NHL15:ttä varten. Tarkoituksenamme on pelata pelkästään ihmis-mv pelejä 5-6 pelaajalla. Rosterimme on kohtuu kapea johtuen pelaajien hyvästä aktiivisuudesta. Yhdelle täsmävahvistukselle olisi kuitenki vielä paikka vapaana.

Haemme try-outin kautta maalivahtia. Muut paikat ovat toistaiseksi täynnä.

Kriteereitä:
- 1.acco
- ikä väh. 25v.
- pelisilmää on oltava
- koppien olis hyvä tarttua :)

Yhteyttä voi ottaa täällä yv:llä minulle, mustaseiska tai hemuel tai vaihtoehtoisesti psn: Jorma

Laitathan hakemukseen tärkeimpiä tietoja itsestäsi, jotta päästään sopimaan käytännön asioista.


P.S. Kuva ois kiva :p
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Morjesta vaa.

Elikkä olisin joukkuetta vailla. Aikesemmat seurat the puck of crew ja pultstars. Mieluisin pelipaikka op mutta muutkin hätätapaukses jotenki menee. Legenda kolmonen on auki ja ei mielellään mitään 2vs2 matseja ja oma peliaika viikolla 18.00-22.00 välillä. Viikonloppuisin sit kuinka sattuu ja aktiivinen seura hakuses. Psn AAABBBBBB54321 niin ja ikää on kertyny 29v et ei kiitos mitään teini seuroja.



Nostellaas tätä. Bloody elbowsis ja ruoskas tuli huseerattua viime ajat mutta pelit loppu ku seinään. Joten uutta joukkuetta olisin vailla.

seura löytynyt.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

HOOLIGANS KORSO hakee pelaajia lähinnä mv ja op pelipaikoille. Pyritään pelaaman 5v5 ja 6v6 pelejä enimmäkseen, tällä hetkellä 1div ja top100 6v6. Ikä ois hyvä olla vähintään siinä 18v paikkeilla. Mikki jos löytyy niin veri good juttu heiii. Ilmoituksia psn vidgren tai vidgren2.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Kesäksi joukkuetta!

Kokenut puolustaja hakee kesän ajaksi joukkuetta. Useista omanpään hasseista tunnettu puolustaja löytää vastustajan lavan millintarkasti ja ei jätä ketään kylmäksi, varsinkaan omanpään maalivahtia. Aktiivisuus hieman vähissä kesällä mutta ainakun kerkeen niin olen käytettävissä. Pelimiehet tietää, ei miul muuta!
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

BIG RIGS etsii lisää leveyttä kokoonpanoon. Nimenomaan leveyttä, sillä minimivaatimukset ovat 198cm ja 98kg. Muuta et meillä tarvitse.

Kiekollisena yritetään pelata ja kiekottomana ajetaan vastustajat pystyyn. Simple as that ja vieläpä suhteellisen toimiva (25-8-2) pelisysteemi.

Rosterissa 11 enemmän ja vähemmän aktiivista peluria, mutta kesän ajaksi esimerkiksi loistava höntsäjengi, jossa ei turhia jännitetä. Mulla kolme peliä ja 92 jäähyminuuttia — että siltä pohjalta :)

joukkue on auki, tervetuloa!
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Jöö pitäs löytää jengi vielä. Ja sellanen joka pelais päivittäin ja 6v6 mahollisimman paljon. Ol ja vl pelannu..op ja miks ei mv myös jotenkin hätätapauksis. Jos tilastoja haluu tietää niin : 551 807+602=1409p
 
Vastaus: PS3 NHL 14 EASHL pelaaja- ja joukkuehakuilmoitukset

Laitetaan nyt sitten itsekin ilmoitusta, kun tiimistä porukkaa häipynyt näin kesän alla ovista ja ikkunoista. Tätä versiota pelannut Ruoskassa (entinen Bloody Elbows) ja myös edellisessä änärissä.

- ikää löytyy 27v
- en pelaa 24/7, en edes 2 tuntia joka päivä. Vaan silloin kun paikalle satun pääsemään. Nykyisin enimmäkseen sen max. 3-4h ehkäpä 3 tai 4 iltana viikossa.
- perhettä löytyy, ja myös 2-vuorotyö, joten en pelaa edes välttämättä noin usein :D
- paikkoina VL/OL/VP/OP/KH/MV
- kerhopelejä tässä versiossa vain jotakuinkin n.350
- FB ja mikki löytyy, muita en tarvitse

Kerholta en kummempia vaadi.

- vain MV pelejä (5vs5,6vs6)
- täysikäistä porukkaa
- suht laajaa rosteria, joka takaa aktiivisuutta, että mielellään olisi niitä pelejä sillon kun itsekin pystyisin pelaamaan
- mihinkään nipottaja porukkaan en ole kiinostunut liittymään. elämääni mahtuu muitakin ahdistuksen aiheita kun virtuaalilätkä
- jonkinlaista käsitystä joukkuepelistä, eli myöskään mitkään sooloilija porukat eivät mahdu minun ihannointien kohteisiin.

Ottakee yhteyttä täällä tai psn: qla69
 
Ylös Bottom