Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation Now -pelipilvipalvelu

Tuli testattua PS Now ja pelasin Grim Fandango Remasteredia muutaman tunnin.

Peli ei tosiaan ole tunnettu nopearefleksisyydestään, mutta kokonaisuutena kyseisestä pelisessiosta on sanottava, että pelistreamaus on sellaisella tasolla, jossa itseni kaltainen kasuaalipelaaja ei huomaa normaalissa pelaamisessa mitään erikoista. Muutaman kerran pelikuva pätkäisi ehkä sekunniksi, mutta näitä oli kolme kertaa n. 5 tunnin setissä.

Todella vaikuttavaa. En olisi uskonut että pelaaminen tuntuu noin sulavalta. Jos katson kristallipalloon, olen melko varma että tästä viiden vuoden kuluttua valtaosa pelataan pilvipalveluissa.
 
Tässä on ongelman syy. Mobiiliverkoissa on latenssia sen verran, että itse en edes kuvittelisi pelaamisen onnistuvan sillä. Muistan joskus vuosia sitten, kun juttelin Onliven tyyppien kanssa, että he eivät mahdollistaneet edes WLANin yli pelaamista. Kaikissa langattomissa verkoissa on viivettä ja häiriötä niin paljon, että niitä käyttäessä vain kerjää ongelmia.

10-megaisella ADSL:llä toimisi paremmin.

No enpä tiedä, nettipelien pingi jne mittarit on olleet ihan yhtä vihreenä ADSL -> 4G siirtymän jälkeenkin, ei ole cooppi nettipeleissä mitään warppailuja tai lagisuutta näkynyt. Mutta jos sony nojaa tämmöiseen selitykseen niin onnea vaan :D

Otin aikaa kuinka kauan kestää käynnistää MotorStorm.

Olet näistä "nopeista" ajoista ennenkin maininnut, onko mitään pihviä että olisi yhtään sen nopeampi kuin ps3:lla (kovalevyllä?) Eikös nämä pyöri ps3 raudalla siellä "pilvessäkin" joten liekkö mitään eroa normaaliin käynnistykseen?
 
No enpä tiedä, nettipelien pingi jne mittarit on olleet ihan yhtä vihreenä ADSL -> 4G siirtymän jälkeenkin, ei ole cooppi nettipeleissä mitään warppailuja tai lagisuutta näkynyt. Mutta jos sony nojaa tämmöiseen selitykseen niin onnea vaan :D
Nettipelien pingi on kuitenkin aika erilainen, siinä ei sata millisekuntia tunnu missään (tai ainakin se pystytään piilottamaan ennakointialgoritmien taakse). Kokeile jollain Speedtestillä (https://www.speedtest.net/), minkälaisen pingin sieltä saat. Jos tulos on toistuvasti alle 20ms, niin sitten verkon latenssi on riittävän alhainen.

Sony ei mahda fysiikan laeille mitään. Jos ohjainkomento kulkee palvelimelle 40 millisekunnissa ja kuvan palaamiseen kuluu toinen mokoma, niin millään taikuudella ei pelin viivettä saada alle 80ms:n. (Ja tämä oli vuonna 2010 todettu kelvolliseksi latenssiksi.)
 
Olet näistä "nopeista" ajoista ennenkin maininnut, onko mitään pihviä että olisi yhtään sen nopeampi kuin ps3:lla (kovalevyllä?) Eikös nämä pyöri ps3 raudalla siellä "pilvessäkin" joten liekkö mitään eroa normaaliin käynnistykseen?

Mutuna kestää sen saman kuin ajaisi suoraan itse PS3:lta. Tuossa on tietysti se, ettei tarvitse ensikäynnistyksellä imuroida/asentaa yhtään mitään. Kynnys pelaamisen aloittamiseen on tehty matalaksi.

Alkuperäinen konsepti oli lähempänä pelivuokraamoa. Siinä tärkeää on päästä heti pelaamaan.
 
Nettipelien pingi on kuitenkin aika erilainen, siinä ei sata millisekuntia tunnu missään (tai ainakin se pystytään piilottamaan ennakointialgoritmien taakse). Kokeile jollain Speedtestillä (https://www.speedtest.net/), minkälaisen pingin sieltä saat. Jos tulos on toistuvasti alle 20ms, niin sitten verkon latenssi on riittävän alhainen.

Sony ei mahda fysiikan laeille mitään. Jos ohjainkomento kulkee palvelimelle 40 millisekunnissa ja kuvan palaamiseen kuluu toinen mokoma, niin millään taikuudella ei pelin viivettä saada alle 80ms:n. (Ja tämä oli vuonna 2010 todettu kelvolliseksi latenssiksi.)

Eli 80ms on ok mutta 4g lisä 15ms päälle ( vaikkapa 35ms (en mitannut kuin puhelimesta nyt kokeeksi) vs mainitsemasi kelvollinen 20ms sijaan) muuttaisi tilanteen huonoksi? Toki kaikki viive lisää lagin tuntua mutta nythän tässä ollaan oudon äärellä, ADSL on kallista ja vanhaa, kuitua saa opiskelijat ja muut "kuplassa" elävät, kaikki muut massat käyttää 4g liittymiä. Eli ei striimaaminen ole korvaamassa 4k HDR pelaamista vuosikymmeneen, ja sitten jotkut vanhat pelit, mieluumin emulaationa tai aidolla koneella terävänä (ja lagittomana näin kuplan ulkopuolella)
 
Mutuna kestää sen saman kuin ajaisi suoraan itse PS3:lta. Tuossa on tietysti se, ettei tarvitse ensikäynnistyksellä imuroida/asentaa yhtään mitään. Kynnys pelaamisen aloittamiseen on tehty matalaksi.

Alkuperäinen konsepti oli lähempänä pelivuokraamoa. Siinä tärkeää on päästä heti pelaamaan.

Onhan se rasittavaa valita ohjelma ja ladata, kännykässäkin lopetin moisen työn, hirvee vaiva että saisi uuden pelin tai ohjelman, huh, ei ole nykyaikaa. Sähköautoonkin joutuu töpselin laittamaan että lataa, liian vaikeaa ;)
Noh, jos tuo on jollekin tärkeää niin eihän se minulta ole pois, samoin jos suttuinen ja makroblokkien kaunistama kuva kelpaa. Pelaahan jotkut kännykkäpelejäkin!! (Sori kevennys...)
 
Eli 80ms on ok mutta 4g lisä 15ms päälle ( vaikkapa 35ms (en mitannut kuin puhelimesta nyt kokeeksi) vs mainitsemasi kelvollinen 20ms sijaan) muuttaisi tilanteen huonoksi? Toki kaikki viive lisää lagin tuntua mutta nythän tässä ollaan oudon äärellä, ADSL on kallista ja vanhaa, kuitua saa opiskelijat ja muut "kuplassa" elävät, kaikki muut massat käyttää 4g liittymiä. Eli ei striimaaminen ole korvaamassa 4k HDR pelaamista vuosikymmeneen, ja sitten jotkut vanhat pelit, mieluumin emulaationa tai aidolla koneella terävänä (ja lagittomana näin kuplan ulkopuolella)
Vaikka jengi käyttää 4G:tä, se ei muutu yhtään paremmin suoratoistoon soveltuvaksi. Jos pingi on korkea, niin se on korkea. Jos ohjaimen napin painalluksen ja ruudulla näkyvän toiminnan välillä on pelkästään verkkoviiveen takia 70ms väliä, niin siitä voi nillittää vaikka kuinka paljon, mutta viive ei siitä mihinkään katoa.

Jonkin verran verkkotekniikasta ymmärtävänä en odottaisi suoratoistopelaamiselta mobiiliverkossa oikeastaan mitään. Olen tosi ihmeissäni ollut siitä, että pystyn Pirkanmaalla vieraillessa pelaamaan kotona olevaa PS4:ää mukaan ottamallani Macilla, mutta kotona onkin kuitu, jonka ping on ethernetin päässä olevalla tietokoneella jotain kahden ja neljän millisekunnin välillä ja sukulaisilla kohtuullisen vakaa kaapelimodeemi.

Ihan yksinkertaisesti PS Now ei sovellu sinun käyttöösi johtuen käyttämästäsi verkosta. Se ei tee palvelusta sinänsä paskaa, palvelu vain edellyttää tietynlaista verkkokonfiguraatiota.
 
Oma 4G vetää ainakin jatkuvasti alle 20 pingiä, se toivottavasti sitten jo riittää pelaamiseen.
 
Ensi fiilikset, about 4h käytön jälkeen, 150m 4g yhteydellä, (kaupungissa, pekseiltään ok masto lähellä ja asetukset kunnossa). Ihan hyvä palvelu, kunhan ladattavien PS4 pelien tarjonta on kunnossa.

Streamaus sopii lähinnä nopeeseen pelien testaukseen ja matkakäyttöön. Toki jotain rauhallisempia pelejä voi hyvinkin pelata sitä kautta kokonaan. Nopeet pelit, vaativimmilla kontrolleilla ei oikeen sovellu suoratoistoon. Pienetkin takapakit totuttuun on pidemmänpäälle liikaa. Kuva tahtoo mennä rakeiseksi ja ohjauksesta puuttui se viimeinen tatsi. Suoratoisto voisi saada tuen myös riittävän tehokkeille tableteille, lisäisi matkakäyttö mahdollisuuksia.

Loppujenlopuksi on ihan hauska päästä kokeilemaan sellaisiakin pelejä joista ei ole valmis pulittamaan erikseen. Onneks Ps4 pelit saa ladattua ja se voisikin olla syy maksaa palvelusta. On tarjonnasta kiinni tuleeko itse tilattua tuota, nyt vaikuttaa vähän ylihintaiselle, 10e/kk olis passeli perushinta.

Ps. Imo, varsinainen pelien suoratoistopalvelu ei ole juurikaan kehittynyt 4 vuodessa. Aikoinaan mäkillä testasin sellaista 1kk ja vastasi muistikuvien mukaan hyvin pitkälle tätä pleikkarin omaa.
 
Viimeksi muokattu:
Testasin ja ''hienosti'' toimii kun kerran pääsi pelaamaan jonka jälkeen jokaisessa pelissä error... Pelivalikoima ei näköjään mitään huippua ole, ne jotka kiinnostaa niin löytyny jo kauan itseltä, mutta jos saavat toimimaan niin kai sitä jotain voi pelata. Sen huomasin, että ps4 pelejäkään ei jostain syystä skaala koko ruudun kokoiseksi, jää joka pelissä palkit ympäri ruutua...

edit: Kokeilin ladata tuon now systeemin pc:lle niin mikä yllätys, ei toimi. Tulee vaan File not found. Ei voi kun nauraa miten paskasti nää on toteutettu;)
 
Viimeksi muokattu:
Testasin käynnistysnopeutta PS4-pelillä. Minuutin nopeampi käynnistää verrattuna PS3-peliin.

Haki muuten vanhan kolminkertaisen läpiinpeluu-tallennuksen pilvestä. Pääsi jatkamaan siitä, mihin vuosia sitten oli digiversiossa jäänyt,

Tuo tieto vanhoista tallennuksista olikin kyllä hyvä tieto - kiitos Nisu! Jos noin todella toimii, niin sitten tämän palvelun arvo kyllä nousi aika selkeästi lisää ainakin itselleni. Eikä tuo viive kyllä kuitenkaan kovin suuri ole. Olen kyllä nyt vakavasti alkanut harkitsemaan jopa tuohon 15 euron kuukausihintaan.

Laatu ei kyllä päätä huimaa tuossa pelikirjastossa, mutta määrä on kyllä aika vakuuttava, ja jo nyt olen huomannut, että ennakkoluulottomasti kokeilemalla sieltä voi löytyä yllättäviäkin helmiä, joista en ole tiennyt mitään aikaisemmin. Legends of Troy (vai mikä sen nimi onkaan, en nyt varmuudella muista) ainakin tuntui ihan mukavalta, vaikka aika aivotonta hack and slashia onkin, niin mukavasti on tuota antiikin Kreikan meininkiä tehty peliin. Täysin itselleni ohi mennyt PS3-peli.

Muitakin kiinnostavia tuossa on toki löytynyt jo paljonkin. Isot itseäni kiinnostavat hitit kuitenkin loistavat ainakin toistaiseksi poissaolollaan, joten kyllä tuohon laatupuoleen toivon kuitenkin jatkossa selkeää parannusta. Game Passin isot nimet ovat huomattavasti kovempia kaiken kaikkiaan.
 
Kyllähän tämä ihan pelattava oli mitä betassa testailin, nettiliittymä on 35-50 mbit/s niin pitäis kyllä riittää.
Kyllähän siinä hieman viivettä on ja jos PS4 pelejä striimaa niin 720p näyttää huonolta.

Se tuossa sen suurimman wow efektin aiheutti, että kuin nopeaa se peli käynnistyy kun suoratoistaa.
Vielä kun saatais vähän paremmat yhteydet niin kyllä tämä ainakin yksinpeleissä ois hyvä, nyt pelaan kyllä ennemmin pelini kovalevyltä.

Vähintään 1080p pitäis olla ja miks ei jopa 4K, niin alettais olemaan hyvän äärellä.
PS4 pelien tarjonta on myös tällä hetkellä surkea, jos tuonne alkais tulemaan yksinoikeuksia niin kuin game passiin niin ottais kyllä tuulta alleen.
 
Vaikka jengi käyttää 4G:tä, se ei muutu yhtään paremmin suoratoistoon soveltuvaksi. Jos pingi on korkea, niin se on korkea. Jos ohjaimen napin painalluksen ja ruudulla näkyvän toiminnan välillä on pelkästään verkkoviiveen takia 70ms väliä, niin siitä voi nillittää vaikka kuinka paljon, mutta viive ei siitä mihinkään katoa.

Jonkin verran verkkotekniikasta ymmärtävänä en odottaisi suoratoistopelaamiselta mobiiliverkossa oikeastaan mitään. Olen tosi ihmeissäni ollut siitä, että pystyn Pirkanmaalla vieraillessa pelaamaan kotona olevaa PS4:ää mukaan ottamallani Macilla, mutta kotona onkin kuitu, jonka ping on ethernetin päässä olevalla tietokoneella jotain kahden ja neljän millisekunnin välillä ja sukulaisilla kohtuullisen vakaa kaapelimodeemi.

Ihan yksinkertaisesti PS Now ei sovellu sinun käyttöösi johtuen käyttämästäsi verkosta. Se ei tee palvelusta sinänsä paskaa, palvelu vain edellyttää tietynlaista verkkokonfiguraatiota.

Nyt on aika päivittää niitä verkkotekniikkatietoja entisestään sillä hyvissä olosuhteissa 4G yhteys rokkaa vallan hyvin jo tänä päivänä, viiveet alkaa olla pieniä kuten monet ovat näilläkin foorumeilla raportoineet itseni mukaanlukien. Elisa tarjoaa 4G liittymiin myös uudempaa IPv6 protokollaa joka on tosi harvinainen ylipäänsä missään liittymissä tänä päivänä. Se teoriassa ja ehkäpä myös käytännössäkin omienkin testien perusteella toimii nopeammin kuin samanlainen yhteys joka käyttää perinteistä IPv4 protokollaa. Tästä on tietenkin mahdoton palleja pantiksi laittaa, koska täysin identtisiä yhteyksiä en ole testannut vaan vertasin Telia & Elisa joiden 4G tukarit ovat molemmat samassa tolpassa naapuritontilla. Pingissä tuntui olevan ihan vissi ero Elisan hyväksi, joka on siis 20 ms luokkaa täältä "maalta" Helsinkiin. Telian SIM vastaava lukema oli 30 ms huitteilla. Liekö sitten sattumaa, eroa 4G tukiasemarojuissa vaiko nimenomaan IPv6 ansiota voidaan arvailla? Mutta näin ne viisaammat väittää että pitäisi nopeammin rokata kun käytetään uudempaa protokollaa.

Lisätietoa vaikkapa täältä:

https://developer.apple.com/library...standingandPreparingfortheIPv6Transition.html

Oli miten oli IPv kanssa niin se on ihan kiistatonta höpöhöpöä/vanhentunutta tietoa että kaikki mobiiliyhteydet olisi hitaita ja huonoja. Bitit virtaa ilmassa lähimpään tukiasemaan esimerkiksi omassa tapauksessa vain sata tai parisataa metriä sen jälkeen matkaa maailmalle ihan tasan niitä samoja runkoverkkovalokaapeleita pitkin kuin naapurin valokuitu-yhteys. Pingailin tuossa vähän Helsinkiin ja täältä "maalta" vaikutti viive olevan sinne ~20 ms. Aiemmin kun minulla oli lankayhteys muistelisin vastaavan lukeman olleen 13 ms mutta voin muistaa väärinkin. Oli miten oli niin hyvin marginaalinen ero alkaa olemaan vaikka ADSL tai kaapelimodeemi yhteyksiin.

4G yhteyksiä myös päivitellään jatkuvasti paremmaksi 5G odotellessa ja kehitys ollut huikeaa. Sama tapahtui 2G ja 3G datasiirrossa jossa elinkaaren viimeisin nopeusluokka oli aivan eri kaliberia kuin se ensimmäinen. Sama kaava tuntuu toistuvan nyt 4G kanssa.

Ettei nyt menisi ihan offtopic koko sepostus sanotaan vaikka näin että pelien striimaamiseen 4G yhteyden kautta hyvissä olosuhteissa ei ole mitään ongelmaa JOS Sonylla on tarjota kunnollista serverikapasiteettia kohtuullisen etäisyyden päässä. Jos taas serverit sijaitsevat on jossain huitsin nevadassa niin varmaan lägää_ihan kaikilla yhteyksillä suomesta käsin, ja sitten jos pelaat vaikka 4G kanssa niin lägää sen inan vielä vähän päälle mitä vaikkapa valokuidulla. Hidastempoisen pelin kohdalla (esim. vuoropohjastrategia) aivan sama jos mennään vaikka 100 ms viiveellä, mutta nopeatempoiset pelit jää tottakai aika kauaksi "optimi pelikokemuksesta" jos viivettä alkaa paukkumaan merkittävästi. Paha sanoa missä se raja menee ennen kuin se muuttuu epämielyttäväksi? Mene ja tiedä, täytyy ehkä testailla joskus.

Edit: Löytyykö muuten sieltä pelikirjastosta PS3 paras vuoropohjastrategia/lautapeli "Dungeon Twister" ? Niin paljon ikävä sitä, toisaalta PS3 konsoli pyörii vielä takkahuoneessa tekee DVD-soittimen virkaa...kai sillä pelatakin voisi.
 
Viimeksi muokattu:
Se tuossa sen suurimman wow efektin aiheutti, että kuin nopeaa se peli käynnistyy kun suoratoistaa.

Mitä tuossa mittailin, käynnistyy PS4 peli 1 minuuttiin ja 20 sekunttiin ja PS3 peli siihen minuutin päälle lisää.

Tätä nopeutta voitaisiin käyttää hyväksi esimerkiksi peliä ostaessa. Asiakas pääsee heti pelaamaan ja peliä imuroidan taustalla/myöhemmin.
 
Itselleni tällä käynnistymisen nopeudella ei juuri merkitystä ole. Kun pelin on ostanut ja asentanut, käynnistyy se kuitenkin sen jälkeen aina vähintään yhtä nopeasti tai nopeammin kuin NOW:n kautta. Eikä nuo pelit ainakaan itselläni ole aina yhtä nopeasti ja ongelmattomasti käynnistyneet NOW:lla. Jo kolme kertaa on jäänyt johonkin looppiin ja on täytynyt uudelleen käynnistää NOW ja sitten yrittää uudelleen, jolloin peli on toki käynnistynyt. Muutaman kerran on vaan kestänyt hiton kauan ja tullut ilmoitus, että peli odottaa vuoroaan jonossa. Eli ei tämä nyt niin kovin varmasti aina ole nopea käynnistymään. Usein on toki. Itselläni on kuitenkin sen verran kärsivällisyyttä ja aikaa odotella, ettei tämä käynnistymisen nopeus tai hitaus ole itselleni minkäänlainen myyntivaltti suuntaan tai toiseen.

Vanhat pilveen tallennetut gamesavet tuntuvat muutoin tosiaan NOW:lla toimivan, mutta siinä törmäsin ongelmiin, että kun olen aikoinaan tilannut paljon PS3 pelejä Zavvi.com:ista, niin aina välillä sieltä tulleet pelit olivat brittiversioita. Näiden brittiversioiden savet eivät näköjään tässä Suomen NOW:ssa toimi, mikä on sinänsä jonkin sortin pettymys. Onneksi suurin osa Zavvi.com:ista tulleet pelit ovat sentään olleet yleiseurooppalaisia versioita, joiden savet näyttäisivät toimivan. Kuvittelisin, että sama tilanne voi tulla eteen myös jenkki- tai japsiversioiden savejen suhteen? Onko jollain jo tietoa tästä?
 
Viimeksi muokattu:
Itselleni tällä käynnistymisen nopeudella ei juuri merkitystä ole. Kun pelin on ostanut ja asentanut, käynnistyy se kuitenkin sen jälkeen aina vähintään yhtä nopeasti tai nopeammin kuin NOW:n kautta.

Kuten tuo nimi sanoo, PlayStation Now. Siitä voi jo arvata minkälaisella konseptilla ollaan liikkeellä.

Palvelu sopii erinomaisesti esimerkiksi lapsiperheelle, joka haluaa pelattavaa juuri nyt. Jokainen lapsien kanssa pelannut tietää miten nopeasti siellä hermot menee jos ei päästä heti pelaamaan. Kiinteällä reilu 8 € kuukausihinnalla pelaamiselle ei tule ihan heti loppua. Lapsille on täysin samantekevää mille sukupolvelle mikä peli on tehty. Mikäli mekaniikka on kunnossa, lapsi kyllä ihastuu samaan peliin kuin vanhempansa vuosikymmen sitten.
 
Kuten tuo nimi sanoo, PlayStation Now. Siitä voi jo arvata minkälaisella konseptilla ollaan liikkeellä.

Palvelu sopii erinomaisesti esimerkiksi lapsiperheelle, joka haluaa pelattavaa juuri nyt. Jokainen lapsien kanssa pelannut tietää miten nopeasti siellä hermot menee jos ei päästä heti pelaamaan.
Eilen kun ajattelin kokeilla striimaamista, tuli ilmoitus että olen jonossa ja pääsen pelaamaan n. 40 minuutin päästä. En jäänyt odottelemaan...
 
Ylös Bottom