Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5

Kumman PlayStation 5 -version aiot hankkia?

  • Perinteisen, tarvitsen sen levyn

    Äänet: 300 74,6%
  • Digital Edition, pelit ykkösinä ja nollina

    Äänet: 102 25,4%

  • Äänestäjiä yhteensä
    402
Mikähän tuossa muuten on taustalla että ohjaimet yms. lisätarvikkeet saa tänään 12.11 julkaista täällä Suomessakin, mutta itse konsolia joudutaan odottamaan vielä viikko? Isossa maailmassa saavat konsolinsa tänään.
 
Konsolin julkaisu on jaoteltu ympäri maailmaa useammalle julkaisupäivälle, eikä Eurooppa ole edes tässä se viimeinen. Näin on menetelty aina ennenkin eikä tämänkertainen ole siitä poikkeus. Syitä voimme vain arvailla, logistiikka, markkina-alueiden painotukset, Eurooppa on tilkkutäkki maahantuojia ja kieliryhmiä lokalisoitavaksi jne. Meillä Pohjoismaissa on eri maahantuoja kuin esimerkiksi Saksassa.
 
Noista se syy varmaan löytyy.

Tulee olemaan pitkä viikko kun itsekin saan DualSensen tänään hypisteltäväksi :D
 
Tulee olemaan pitkä viikko kun itsekin saan DualSensen tänään hypisteltäväksi :D

Kyllä! Kuvittele se vuosi 2000, jolloin saimme odottaa yli puoli vuotta Japanin jälkeen konsolin julkaisua. Tämä viikko on vielä pientä. :D

Iltalehdellä on 10 kohdan muistilista meille PS5 tuleville omistajille.
 
Osaako joku warzone harrastelija sanoa, että pystyykö pelaamaan niin että esim 3 kaverilla on ps4 ja yhdellä ps5 samassa partyssä niin että ps oma chatti toimii kaikilla neljällä?
 
Karak (ACG) vahvisti PS5 arvostelussa sen, että USB DAC/kuulokevahvistimet toimii loistavasti PS5:ssa. Saan sitä kautta 3D Audion käyttöön.

Karakin mukaan toistaiseksi 3D Audio ei ole peleissä tarjonnut mitään ihmeellistä, mikä on tietysti lievä pettymys. No jospa se edes tarjoaa kelvollisen surround äänen, toistaiseksi itsellä on kuulokemaailmassa stereoääni on dominoinut surroundia mennen tullen.

Mutta kuten Cerny sanoi, että tämä on vasta alku ja 3D Audio vielä kehittyy. Tärkeintä on, että PS5:ssä on panostettu äänipuoleen ja audion rautapuoli on huipputasoa. Antaa hyvän lähtökohdan.
 
Osaako joku warzone harrastelija sanoa, että pystyykö pelaamaan niin että esim 3 kaverilla on ps4 ja yhdellä ps5 samassa partyssä niin että ps oma chatti toimii kaikilla neljällä?
Eikö ne sen takia tehny tuon uuden p*skan päivityksen ryhmiin? Eli kyllä toimii. o_O
 
Videolla kerrotaan kuinka suoratoistaminen Youtubeen ja Twitchiin käy kätevästi peliohjaimen Create-napin kautta.

KonsoliFINin striimiporukassa hankalinta on ollut taannoisen Twitch-päivityksen jälkeinen ongelma, joka pakottaa lähetyksen jälkeen katkaisemaan yhteyden Twitchistä (ottamaan valtuutuksen pois), jonka jälkeen "paritetaan" oma masiina Twitchiin Pleikkarin puolelta uudemman kerran ja lopuksi kirjaudutaan ulos. Vasta sen jälkeen seuraava striimaaja voi yhdistää oman laitteensa PS:n kautta Twitchiin, eli "valtuuttaa" yhteyden kanavalle omalla laitteellaan.

Onkohan tähän tullut jotain järkevää parannusta, sillä touhu on hermoja raastavaa jos samaa kanavatunnusta käyttää useampi kuin yksi ihminen.

Create-nappi kuulostaa hyvältä, paljon sujuvampaa aloittaa lähetys kuin nykyisellä alustalla.
 
Uusi peliohjain saa kehuja Eurogamerin artikkelissa. Verrataan merkityksellisyydessään samaan kuin siirtyminen ajopeleissä ruudunpäivityksessä 30->60 fps.

On PlayStation 5, WRC 9's got a helping hand with the DualSense, Sony's handsomely featured new controller, and it's a bit of a game-changer. Force feedback has often played a big part in driving games - my first experience of a DualShock, like many others I'm sure, came when rippling across the kerbs of the original Gran Turismo - so it's only right that the best DualSense workout I've experienced outside of Astro's Playroom comes here. There's a nuance and added fidelity here that, if explored a bit more fully, could be as transformative for driving games as the shift from 30fps to 60fps.

Uusi peliohjain saa kehuja Eurogamerin artikkelissa. Verrataan merkityksellisyydessään samaan kuin siirtyminen ajopeleissä ruunpäivityksessä 30->60 fps.

On PlayStation 5, WRC 9's got a helping hand with the DualSense, Sony's handsomely featured new controller, and it's a bit of a game-changer. Force feedback has often played a big part in driving games - my first experience of a DualShock, like many others I'm sure, came when rippling across the kerbs of the original Gran Turismo - so it's only right that the best DualSense workout I've experienced outside of Astro's Playroom comes here. There's a nuance and added fidelity here that, if explored a bit more fully, could be as transformative for driving games as the shift from 30fps to 60fps.

Vakuuttava alku... autopelit, räiskintä ja seikkailu ovat nyt genrejä, joissa DS on jo näyttänyt kyntensä. Mikä vielä parempaa, kaksi näistä on multiplattareissa, joten luulisi, että pääsemme nauttimaan DS:n ominaisuuksista melko usein tulevaisuudessa:)
 
Mielenkiinnosta kysyn, mitä käyttöä sille on?
Perheellisenä laitteet ovat aina varattuja, läppärit sun muut, enkä ole luurilla netissä kuin harvoin konsolilla pelatessani - ts. Samalla laitteella kaikki.
Erityisesti YouTuben videonmuokkaus ja kirjaston hallinta oli vanhaan PS4-aikaan kätevä, mikä on nyttemmin mahdotonta selaintuen loppumisen myötä.
Toivottavasti selain tulee. Eipä tuolla sikäli kiire ole, koska ostan PS5:n vasta ensi vuonna lähempänä uutta Gran Turismoa. Nyt tuleva kun on jo myyty eteenpäin.
 
Onko mitään keinoa saada siirrettyä PS4 tallennetut video leikkeet sekä kuvat PS5:n? Koska ainakin ulkoisen kovalevyn asennus PS4:n ilmoitti että kuvia ja videoita ei voi tallentaa sille. USB tikun kautta?
 
Jos se ulkonen kovalevy on alustettu laajennetuksi tallennustilaksi eli siellä on PS4 pelejä, ei sinne pysty laittaan kuvia tai videoita. Toisella ulkosella kovalevyllä tai usb-tikulla voi siirtää kuvat ja videot. Kotiverkon välityksellä voi myös siirtää tietoja konsolista toiseen. Tai voit kytkeä konsolit verkkokaapelilla toisiinsa. Tapoja on monia.
 
Tämä vahvisti epäilykseni: PS5:llä voi pitää pelistä sekä PS4- että PS5-versiota asennettuna yhtä aikaa. Eli NMS:n tapauksessa PS5-version pääsee "ostamaan" Storesta maksutta, jos PS4-version on hankkinut.

Tämä myös selittänee mm. sen, miten Hitman 3:n PSVR-tuki toimii: PS5:llä voi olla kumpainenkin versio, ja PSVR:llä pääsee pelaamaan käynnistämällä nimenomaan sen PS4-version.

Mielenkiinnosta kysyn, mitä käyttöä sille on?
Voi hyvänen aika, vain todellinen Pleikkari fani hyväksyy tuonkin mukisematta, kyllä internet selain kuuluu vuoden 2020 pelikonsolinkin sovellus valikoimaan. No, todennäköisesti se sinne joskus tulee yhteisön painostuksesta mutta ihme homma ettei ole jo valmiina. Nyt siinä on tuollainen ihme "viritys" millä ei tee mitään.

Ylös Bottom