Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Hajoavalta kiintolevyltä tuo minustakin kuulostaa. Samaan tapaan oireili edellinen WD:n levyni, ja siinähän se vika sitten olikin eikä Pleikassa itsessään.Joo, pitää varmaan ostaa isompi kovis. Se ilmoitti tuosta samasta ongelmasta vähän aikaa sitten myös ja ja sillon se poisti Killzonen demon.
NHL08 teki samaa, samoin SingStar ABBA ennen (pelin) uusinta päivitystä. Kyseessä on ihan vaan bugiset pelit.
Jos Pleikkarisi on liitetty PlayStation Networkiin, Trophy-tiedot ovat kyllä tallessa. Ne vaan saattavat päivittyä näkyviin vasta, kun olet pelannut kutakin peliä kerran (ja tehnyt synkkauksen serverin kanssa).Olin tehnyt edellisen back upin joskus kesällä, joten trophyt ja suurin osa pelitalletuksisyta meni siinä.
Et kertonut, mistä pelistä oli kyse, mutta kyllä tuollaista voi silloin tällöin tapahtua. Ei se kerro oikeastaan muusta kuin bugisesta pelistä.PS3 juuri "jäätyi" kesken pelin. Sain sen sitten käynnistettyä mutkitta uudelleen. Ei kyllä ole ikinä ennen tehnyt noin. Miksiköhän se tilttasi ja onkos tämä vaarallista?![]()
Tuossa nyt muutaman kerran on pleke sammuttanut itsensä mutta nyt leikkas vissiin ihan kiinni kun ei suostu käynnistymään ? Power muuttuu kyllä vihreeks mutta sitten kun alkaa se järjestelmän hurina niin leipasee taas kiinni ja punainen alkaa vilkkumaan ? Onxs tietoo muilla onko kellään sattunut samaa ja mikähän vois olla kyseessä ? Kiitos etukäteen !
Mulle tapahtui ihan sama, ei muuta kun pleikkari huoltoon.
Jaa ,no rock rock ...... mites se elämä nyt . Voisko joku auttaa?
Ja kannattaa lukea tuo ongelma-FAQ, jonka otsikossakin ystävällisesti lukee "tietoa mm. takuusta ja PS3:n huoltoon lähettämisestä".Jaa ,no rock rock ...... mites se elämä nyt . Voisko joku auttaa?
Ja kannattaa lukea tuo ongelma-FAQ, jonka otsikossakin ystävällisesti lukee "tietoa mm. takuusta ja PS3:n huoltoon lähettämisestä".![]()
Ei se nyt autossa olemisesta rikki sentään mene, eikä tuollainen pieni pudotuskaan normaalisti mitään särje. Jos se "pieni jälki" on vain naarmu, ei takuuvaihtoa sen vuoksi varmastikaan evätä. Ainoastaan tapauksissa, joissa Pleikka on avattu, sen ulkokuori on rikkoutunut, tai jos siinä muuten vaan on törkeän huolimattomuuden merkkejä, silloin takuuvaihto ei ole enää ilmainen.Voisiko siinä mennä jtn rikki jos pitää konsolia n.3 tuntia lämpimässä autossa. On ennenkin tehnyt samaa mutta alkanut silti toimimaan. No taisi mennä lopullisesti peeks?(ps2:n pelit ei pyöri enää ollenkaan) Entäs jos takuu on vielä voimassa ja konsoli on tippunut kerran 5 cm:n päästä pöydälle ja tuli pieni jälki nii voiko ne olla tämän takia korvaamatta konetta?
Ei se nyt autossa olemisesta rikki sentään mene, eikä tuollainen pieni pudotuskaan normaalisti mitään särje. Jos se "pieni jälki" on vain naarmu, ei takuuvaihtoa sen vuoksi varmastikaan evätä. Ainoastaan tapauksissa, joissa Pleikka on avattu, sen ulkokuori on rikkoutunut, tai jos siinä muuten vaan on törkeän huolimattomuuden merkkejä, silloin takuuvaihto ei ole enää ilmainen.
Kiintolevyongelmilta nuo eivät kuitenkaan kuulosta, vaan tuntuu olevan jotain muuta vikaa. Huoltoa kohti vaan.