Jäsenen Emm1h uusimmat tuotokset

  1. Emm1h

    Huhu: Persona 4 Golden saattaa saada PC-julkaisun ensi lauantaina

    PlayStation Vitan hittipeleihin lukeutuva Persona 4 Golden on huhujen mukaan saamassa Steam-julkaisun. Eurogamer ja Gematsu raportoivat, kuinka kuluneen päivän aikana nettiin ilmestyi SteamDB -sivustolle listaus takavuosien roolipelihitille. Kyseinen sivusto pitää kirjaa Steamin tietokantaan...
  2. Emm1h

    Summer Game Fest -tapahtuma jatkuu tänään Geoff Keighleyn julkistuksella

    Parin tunnin kuluttua nähdään The Game Awardsin perustaneen Geoff Keighleyn Youtube-kanavalla paljastetaan nimike, jota tapahtuman sivuilla kuvaillaan yllätyspeliksi. Kesän julkistukset eivät suinkaan lopu tähän päivään, sillä samaan aikaan huomenna käynnistyy virallinen Summer Game Fest...
  3. Emm1h

    E3-messujen kokoinen aukko täyttyy – Ubisoft julkisti heinäkuulle oman tilaisuutensa

    E3-messujen puuttuessa Ubisoft on julkistanut twitterissä oman peliesittelytilaisuutensa heinäkuulle. Tapahtuma kantaa nimeä Ubisoft Forward, ja kuten E3-messujen aikana, yhtiö kertoo sen aikana tuoreimmat uutiset heidän nimikkeistä ja palveluista. Tilaisuuden sisältöä ei ole sen tarkemmin...
  4. Emm1h

    Microsoft esitteli uuden logomerkinnän Series X -nimikkeille

    Microsoft muistutteli pelikansaa Twitterissä tämän illan Inside Xbox ohjelmasta paljastamalla etukäteen logon, jota tullaan näkemään tiedotteen mukaan muutamaan otteeseen. Toistaiseksi ei tiedetä onko ikoni tarkoitettu vain nimikkelle, jotka tukevat Smart Delivery -toimintoa, vai erotellaanko...
  5. Emm1h

    Counter-Strike: Global Offensive rikkoi pelaajaennätyksen – koronavirus mahdollisena osatekijänä

    Counter-Strike: Global Offensive saavutti viime sunnuntaina korkeimman pelaajapiikkinsä kun samaan aikaan räiskintää oli pelaamassa yhteensä 924 045 käyttäjää samanaikaisesti. Steam Chartsin mukaan aikaisempi vastaava ennätys meni rikki muutama viiko sitten, kun linjoilla oli 916 996 käyttäjää...
  6. Emm1h

    Tänään on ilon ja onnen päivä – Final Fantasy VII Remaken demo on vihdoin täällä

    Eurogamer raportoi tammikuussa tiettyjen käyttäjien ladanneen kuvamateriaalia vuotaneesta Final Fantasy VII Remaken demoversiosta, josta pystyi löytämään spoilereita koko julkaisulle. Siitä asti fanit ovatkin odottaneet into pinkeänä ja juonipaljastuksia peläten, että milloin tämä demoversio...
  7. Emm1h

    The Long Darkin kehittäjät haluavat nimikkeensä pois Geforce NOW'sta

    Kanadan metsikköön sijoittuvan selviytymisnimikkeen ohjannut Raphael van Lierop pahoittelee Twitterissä faneille päätöstään poistattaa pelinsä Nvidian Geforce NOW -palvelusta. Lieropin mukaan Nvidia ei kysynyt studiolta lupaa tai laatinut sopimusta nimikkeen jakelun suhteen. "Meillä on...
  8. Emm1h

    Gears of Waria luotsinut Rod Ferguson Diablon johtoon

    Gears of Waria johtanut Rod Ferguson siirtyy Blizzardille johtamaan Diablo-sarjaa. Ferguson työskenteli The Coalition -studiolla viidentoista vuoden ajan suositun räiskintäsarjan parissa sekä avusti Irrational Gamesia Bioshock Infiniten viimeistelyssä. The Coalition julkaisi edellisvuonna...
  9. Emm1h

    Final Fantasy VII Remake pysyttelee yhä vuoden Sonyn laitteilla

    Final Fantasy VII Remaken julkaisupäivää oli vastikään lykätty huhtikuun kymmenenteen päivään. Kyseinen muutos ei kuitenkaan vaikuta vuoden yksinoikeussopimukseen, joten muille mahdollisille alustoille toimintaroolipeli saapuu ensi vuoden huhtikuussa. Odotetun roolipeliuusinnan oli määrä saapua...
  10. Emm1h

    Steam päihitti oman ennätyksensä – lähes yhdeksäntoista miljoonaa käyttäjää palvelussa paikalla

    Steam ylitti eilen ennätyslukemansa samanaikaisten käyttäjien määrässä. Korkein piikki käyttäjälukemissa tapahtui sunnuntaina noin 16.30 Suomen aikaa kun 18,8 miljoonaa henkilöä käytti Steamia samanaikaisesti. Mielenkiintoisesti uudesta ennätysmäärästä vain noin kuusimiljoonaa ihmistä oli...
  11. Emm1h

    Facebook osti Beat Gamesin – liittyy osaksi Oculus Studiosia

    Beat Saber virtuaalitodellisuushitin luonut studio, Beat Games kuuluu tällä hetkellä osaksi Facebookin omistamaa Oculus Studiosia. Facebookin Mike Verdu juhlisti uutta kumpanuutta blogijulkaisussa, jossa myös päiviteltiin miten yhteistyö saattaisi vaikuttaa Beat Saberin kehitykseen. Verdun...
  12. Emm1h

    Huhut kertovat kolmannen Resident Evilin saavan remake käsittelyn

    Capcom näyttäisi jatkavan menestysreseptiään Resident Evil 2 remaken jälkeen uusimalla Resident Evil 3: Nemesiksen samalla tyylillä. Studion seuraavasta nimikkeestä lähtenyt huhu on saanut alkuunsa Youtube-käyttäjältä SpawnWave, jonka kertoman myös Eurogamerin omat lähteet vahvistavat...
  13. Emm1h

    The Game Awards julkisti gaalansa ehdokkaat – Death Stranding ja Control kärjessä

    Vuosittainen palkintogaala The Game Awards kolkuttelee pian ovilla, sillä tämän vuotisen tilaisuuden ehdokkaat ovat julkistettu. Ehdolla on yhteensä 107 eri nimikettä, joista yleisö palkitsee parhaat kun palkinnot jaetaan 12.12.2019. Suomea gaalassa edustavat Remedyn Control ja Hempulin Baba Is...
  14. Emm1h

    Detroit: Become Human joulukuussa Epic Games Storeen – samalla julkaistaan ilmainen demo

    Edellisvuoden hittipeli Detroit: Become Human saapuu PC-pelaajille Epic Games Storeen 12. joulukuuta. Tietokonejulkaisussa saa nauttia 4K resoluutiosta, sekä 60 fps:n ruudunpäivitysnopeudesta. Jos et ole varma venyykö ja paukkuuko pelikoneen rauta pyörittämään edellä mainittuja grafiikka...
  15. Emm1h

    Kaikki Stadiasta ja vähän enemmän - KonsoliFIN kävi testaamassa uutta tapaa pelata

    Googlen videopelipalvelu Stadia avautuu Founder's -ja Premier Editionin ennakkotilanneille huomenna, marraskuun 19. päivä. KonsoliFINin toimitus sai mahdollisuuden tutustua palveluun tarkemmin Googlen kutsusta. Stadia on ensisijaisesti kauppapaikka ja pelien suoratoistopalvelu. Käyttäjät...
Ylös Bottom