Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jäsenen Paavi uusimmat tuotokset

  1. P

    Nintendo on paras

    Nintendo on maailman paras yhtiö, väitetään konsultointiyhtiö A.T. Kearneyn BusinessWeekille kokoamassa listassa. Japanilaisen pelijätin kaveriksi palkintokorokesijoille pääsivät Google ja Apple. 40 yritystä sisältävä lista on koottu arvioimalla muun muassa yhtöiden tulevaisuuden visioita ja...
  2. P

    E3 2011: Beyond Good & Evil 2 ei ehdi nykykonsoleille

    Ubisoftin Beyond Good & Evil 2 ei ehdi nykyisille konsoleille. Ranskalaisjulkaisijan tähtäimessä on jo seuraava laitesukupolvi. Ubisoftin Michel Ancel kertoi asiasta GamesIndustrylle päivällisellä E3-messujen yhteydessä. Hän vahvisti kehityksen olevan jo niin pitkällä, ettei paluuta enää ole...
  3. P

    Xbox Series X/S: ostopaikat ja hintatiedot

    Jännityksellä täälläkin odotellaan, tuleeko mistään yhtään mitään. Toivotaan parasta ja pelätään tai pelataan pahinta. Kieltämättä heikosti hoidettu julkaisu tiedotuksen osalta. Parempaan pitäisi pystyä, mutta mitäpä sitä täällä Pohjolan pussinperällä voi odottaa.
  4. P

    E3 2010: Need for Speed -ajojahtia syksyllä

    Need for Speed: Hot Pursuit julkaistaan 18. marraskuuta konsoleille ja PC:lle. Tehokonsolipainoksia kehittää Burnout-studio Criterion Games, ja Wii-versiosta vastaa Exient. Criterion panostaa pelissään verkko-ominaisuuksiin. Uusi Need for Speed Autolog -ominaisuus seuraa pelaajan edesottamuksia...
  5. P

    KonsoliFIN täyttää 10 vuotta!

    Hyvä KonsoliFINin ystävä, sivustomme kymmenvuotispäivä on ovella. Elokuussa 2000 avattiin uusi konsolipelaamiseen keskittynyt suomalainen verkkosivu - pelaajien rakkaudesta harrastukseensa syntynyt KonsoliFIN lähti liikkeelle nöyristä alkuasetelmista. Harva osasi vielä tuolloin uskoa tai toivoa...
  6. P

    Limbo

    Julkaisija: Playdead Kehittäjä: Playdead Julkaisupäivä: 21.7.2010 Lajityyppi: Tasohyppely, ongelmanratkonta Pelaajia: 1 Live-tuki: Tulostaulut PEGI-suositus: 18+ Hinta: 1200 (noin 14,4 euroa) Koko: 117 Mt Muuta: Arvostelukoodista kiitokset...
  7. P

    Ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat maailmalla

    Vastaus: Ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat maailmalla Minä en ollut Juuson ohjelmasta tietoinen ennen haastattelupyyntöä, mutta laitoin välittömästi omaan podcast-soittolistaani. Kiinnostavia aiheita hänellä, ja tekee hyvää välillä kuunnella keskustelua suomeksi, kun suurin osa...
  8. P

    Ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat maailmalla

    Vastaus: Ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat maailmalla Joo, tollainen setti tuli vedettyä. Hauska puhua joskus vähän muustakin kuin peleistä! Pidempäänkin olisi voinut puhua, ja näin jälkikäteen mietittynä olisi voinut rakentaa enemmän aasinsiltoja ja heittää läpyskää elokuvien...
  9. P

    Halo Wars 2

    Vastaus: Halo Wars 2 [avoin beta 13. -20.6.2016] Yhden matsin verran ehdin viikonloppuna kokeilemaan, eikä tuo vielä vakuuttanut. Toki kyseessä on vielä beetaversio, joten kehitystä ehtii vielä toivottavasti tapahtua, mutta edellisten kommenttien tapaan peli tuntui tutulta, vähän liiankin...
  10. P

    NHL-jääkiekko

    Vastaus: NHL-jääkiekko Suklaamunat eivät koskaan valehtele. Sharksille olisi suonut, mutta so not, jos ei voita.
  11. P

    Podcast-tiedotteet, tehoketjut ja yleinen palaute

    Vastaus: Podcast-tiedotteet, tehoketjut ja yleinen palaute Eihän tää mikään änärikastin ole, mutta tänään olisi tarkoitus striimailla kolmen änärikastinveteraanin voimin NHL 16:tta. Striimin voi havainnoida siinä seiskan aikaan esimerkiksi etusivulta. EDIT: Ja löytyy täältä.
  12. P

    NHL-jääkiekko

    Vastaus: NHL-jääkiekko Avaahan toki, johan noita kisoihin liittyviä uutisikian tupsahtelee päivittäin ilmoille. Mitä änäripleijareihin tulee, sain eilen suklaamunasta Pingviinien avaimenperän, joten eiköhän se ole riittävän vahva enne yllätysmestaruudesta.
  13. P

    Lokalisointi: Turhaa vai tärkeää?

    Vastaus: Lokalisointi: Turhaa vai tärkeää? Jep, mutta pohjimmiltaan kuitenkin metsään menty jo siinä vaiheessa, kun valinta on otettu pois pelin valikoista. Mutta niin, tuohon aikaisemmin mainittuun Halo 4:n pahamaineiseen lokalisaatioon palatakseni, minusta kyseinen peli on hauskasti...
  14. P

    Lokalisointi: Turhaa vai tärkeää?

    Vastaus: Lokalisointi: Turhaa vai tärkeää? Jos lokalisoinnin peliin sisällyttää, tämä on se typerin tapa toteuttaa.
  15. P

    Quantum Break

    Vastaus: Quantum Break Kannattaa huomata, että tuo mainittu luku on arvio nimenomaan myynnistä Briteissä. Yhtään väheksymättä Remedyn suoritusta pitää vielä lisätä, että Microsoft ei ole vielä tainnut yhtäkään menestynyttä uutta pelisarjaa startata tässä sukupolvessa, joten tuollainen...
Ylös Bottom