Ei sytyttänyt tämä kakkoskausikaan. Isoin ongelma tarinan päämäärätön haahuilu asiasta toiseen, minkä myötä juonen punaista lankaa pitää vähän väliä selittää auki katsojalle. Kieltämättä, jos en olisi peliä pelannut, niin olisin saattanut itsekin pudota monessa kohtaa kärryiltä, että mistä tässä kaudessa nyt olikaan ytimeltään kysymys.
Arvet ja Sudet jäi täysin turhanpäiväiseen sivurooliin, mutta aikaa niiden vatvomiseen tuhlattiin yhteensä varmaan kokonaisen jakson verran. Silti kauden lopussa emme tiedä kummastakaan ryhmittymästä tai heidän konfliktinsa taustoista käytännössä mitään. Jeffrey Wrightin sopimukseen on varmaan kirjattu vähimmäismäärä vuoronsanoja, joten tekijöiden on ollut pakko pistää tämä vähän väliä ruudulle lässyttämään tyhjänpäiväisyyksiä.
Myös Ellien teinimäisyys ja jatkuva hassuttelu pisti tällä kaudella todella pahasti silmään. Se valitettavasti syö uskottavuutta kostotarinalta, koska tämä Ellie tuntuu olevan jo täysin sujut tapahtumien kanssa. Viha ja kostonhimo tulee esiin kuin veitsellä leikaten silloin kun tarina sitä vaatii (eli yleensä silloin kun Ellien pitää toimia tyhmästi tai joutua riitoihin jonkun kanssa), mutta muulloin se loistaa poissaolollaan.
Sarja on muutenkin täynnä omituisia typeryyden hetkiä, joka ei kylläkään ole käsikirjoittaja Mezinille mitään uutta. Useinkin huomaa, että kun Mezin haluaa johdatella tarinaa tiettyyn suuntaan, niin sinne mennään vaikka karmit kaulassa, välittämättä tarinan ja hahmojen jatkumosta. Hänen käsikirjoituksensa ovat hämmentävän kömpelöitä ottaen huomioon sen ylistyksen, jota hänen sarjansa saavat osakseen.
Pari esimerkkiä spoilerien sisällä. Nämä on kauden loppupuolelta, koska alkupuolen muistot on jo hämärtyneet, eikä kiinnosta alkaa ylettömästi kertailemaan:
Toiseksi viimeisessä jaksossa kerrotaan mitä moneen otteeseen mainitulle Eugenelle oikeasti kävi. Eugene on siis saanut partiomatkalla pureman ja Joelin ja Ellien pitää ratkaista miten tämän kanssa toimitaan. Joel hoitaa asian kaikin puolin huonoimmalla mahdollisella tavalla niin, että satuttaa mahdollisimman montaa ihmistä mahdollisimman pahasti ja mikään siitä ei ollut millään tavalla tarpeellista. Lopuksi Joel valehtelee tapahtumista tavalla, jolla olisi jäänyt kiinni ilman Ellien puuttumistakin. Miten Eugene olisi ampunut itse itseään takaraivoon?
Joel ei vain ole näin tyhmä tai näin huono valehtelija. Kohtauksen tarkoitus oli syventää Joelin ja Ellien välistä kuilua, mutta se on niin tekemällä tehty, että ainoa tunnelataus on ärsytys käsikirjoitusta kohtaan. Nimenomaan karmit kaulassa määränpäätä kohti välittämättä siitä oliko matkassa mitään järkeä.
Huvittavin aivopieru oli kuitenkin aivan kauden lopussa: Ellie lähtee myrskyn keskellä moottoriveneellä kohti Abbyn oletettua majapaikkaa, akvaariota, mutta voi ei! Tyhjästä ilmaantuva hyökyaalto kaataa veneen. Ellie huuhtoutuu tuntemattomalle rannalle, mutta voi ei! Se onkin Arpien kotisaari ja seuraavassa hetkessä häntä jo raahataankin metsään hirtettäväksi ja suolistettavaksi. Juuri kun suolistus on alkamaisillaan, Arpien kylään hyökätään, joten Arvet niittaavat Ellien nopeasti ja... Eikun eivätpäs niittaa, vaan tekevät seuraavaksi loogisimman vaihtoehdon, eli päästävät tämän epäilyttävän tunkeilijan vapaaksi kotisaarelleen, jossa tietävät vihollisten tekevän parhaillaan tuhojaan! Mitä ihmettä käsikirjoittaja on tässä ajatellut? Eikö loogisin olettamus Arvilta tuossa tilanteessa olisi, että Ellie on sitä samaa porukkaa, jotka parhaillaan räjäyttää heidän kyläänsä palasiksi? Mutta silti tämä päästetään menemään noin vain?
Noh, kiitos ainakin metrin paksuisen plot armorin, Ellie on jälleen vapaalla jalalla ja hoippuu takaisin rannalle, jossa hänen veneensä kohteliaasti odottaa myrskystä huolimatta ja niin Ellie pääsee jatkamaan matkaansa tasan siitä mihin pari minuuttia sitten jäätiin. Kyllä, tarkastin ja koko saarikeikka kestää jota kuinkin kolme minuuttia. Mikä osa tästä oli tarpeellista? Oliko tämä vain testi, kuinka monta tarinankerronnan kirjoittamatonta sääntöä tekijät ehtii rikkoa kolmessa minuutissa?
Pelin pelanneet tietenkin arvaa, että tässä yritetään rakentaa niitä pelistäkin tuttuja aasinsiltoja seuraavalle kaudelle, mutta näin kömpelöä siltaa en kyllä ole vielä eläessäni nähnyt.
Voi kuulostaa pieniltä lillukanvarsilta, mutta kaikki nämä kuitenkin osaltaan nakertaa sitä perustusta, jonka varassa tarinan uskottavuus ja tunnetason kohtaaminen lepää. Kun hahmot käyttäytyy tyhmästi ja tekee tyhmiä ratkaisuja tai heidän selviämisensä on toistuvasti vain hatarien ihmeiden varassa, niin heidän haasteisiinsa on aina vaikeampi samaistua.
MoistCr1tikal tiivisti paljon hyviä ajatuksia videolleen.
En itse tullut edes ajatelleeksi Ellien suhdetta ystäviinsä, vaikka kyllä se koko ajan tuntui jotenkin oudolta: Dina ja Jesse tosiaan tuntuvat enemmän lapsenvahdeilta, kuin oikeilta ystäviltä ja Dina vaikuttaa olevan kostoretken oikea eteenpäin vievä voima, Ellien hengaillessa ja hassutellessa mukana.
Kun nyt tarkemmin ajattelee, niin Ellie on tosiaan kirjoitettu tällä kaudella samaksi lapsihahmoksi kuin ykköskaudella, mutta aikuiset tämän ympärillä vaan vaihtuu.
Hyvä huomio myös tuo Ellien hahmon moraalisen selkärangan taipuisuus viimeisen jakson aikana:
Ensin Ellie oli valmis henkensä uhalla pelastamaan täysin tuntemattoman nuoren Arven Susien kynsistä.
Hetken päästä tämä kuitenkin kieltäytyy lähtemästä pelastamaan Tommya Jessen kanssa, koska kosto on ystävien henkeä tärkeämpi.
Myöhemmin Jesse kehuu, kuinka Ellie tekisi tarvittaessa mitä tahansa hänen pelastamisekseen, vaikka Ellie kirjaimellisesti hetki sitten jätti Jessen ja Tommyn oman onnensa nojaan hädän hetkellä.
Voi olla, että tekijät ovat yrittäneet tahallaan luoda hahmoon sisäisiä ristiriitoja, mutta itse sanoisin, että tuollainen absoluuttisella moraalilla varustettu valkoritari ja kostonhimoinen ihmisraunio ovat aikalailla toisensa poissulkevia ominaisuuksia.
Ja tuolle Jessen kommentille ei ole yhtään mitään perusteita löydettävissä, paitsi että se nyt vaan on tuollainen klisee mitä elokuvissa on vastaavissa tilanteissa tapana jauhaa.
