Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Virallinen trivia/täyteketju urheilulle (jalkapallo, jääkiekko, F1 ja muut)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IlpoNuokko
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Todella väsynyttä aina suomalaisessa mediassa tämä itku tuomareista. Siellä taas Selänne tekee itsestään pelleä sosiaalisessa mediassa. Suomi taisteli hyvin, mutta olihan tuossa tasoeroa ja ensimmäisen erän jälkeen näytti olevan vain ajan kysymys kun Kanadan maalit tulevat.
Hyvänä päivänä olisi voinut olla kääntymättä.
 
Komeastihan Leijonat haastoi Kanadaa, vaikka varsinkin toisessa erässä jäätiin pahasti jalkoihin. Ainoastaan jää harmittamaan, että kaksi kolmesta jäähystä oli jossain määrin omaa huolimatonta mailankäsittelyä. Ja molemmista kanukit tottakai pääsivät rankaisemaan.

Pirun hieno taistelu Leijonilta, mutta oikea joukkue voitti. Illalla Slovakiasta revanssi.
 
Jep, parempi joukkue voitti. Hieno alku leijonilta mutta sitten se lässähtikin aika pahasti. Mutta kova on Kanadan joukkue ja toivotaan, että lyövät vielä Trumpetistitkin finaaleissa. En ainakaan itse huomannut tuossa mitään isompaa tuomarivirhettäkään jäähyjen osalta, ihan oikeinhan nuo meni. IMO todella typerä haasto tuohon loppuun. Siinä olisi pienen pienet mahikset ollut vielä 6v5 viidellä tasoittaa jos ei olisi otettu tuota turhaan jäähyä haaston takia. Pennanen ei vaan vakuuta kyllä meikäläistä.
 
IMO todella typerä haasto tuohon loppuun. Siinä olisi pienen pienet mahikset ollut vielä 6v5 viidellä tasoittaa jos ei olisi otettu tuota turhaan jäähyä haaston takia. Pennanen ei vaan vakuuta kyllä meikäläistä.

Minusta haasto oli tuossa tilanteessa täysin oikea veto. Oma peli ollut pitkään selviytymistaistelua ja pelikellossa aikaa puoli minuuttia. Hidastuksistakin nähdään, että paitsio on aivan kintaalla. Framin puolikas suuntaan tai toiseen olisi voinut muuttaa tilanteen. Mielenkiintoista olisi toki tietää, mitä kuvaa Leijonien videokoutsit näkivät. Jos peliaikaa olisi ollut vähänkään enemmän jäljellä, edes lähempänä minuuttia, olisi haasto minustakin kannattanut jättää tekemättä, jollei videokoutseilta tullut 100% tietoa paitsiosta.

Minusta Pendo on saanut koko turnauksen melko lailla syyttä kuraa niskaansa. Lähes kaikki ketjumuutokset yms. reagoinnit pelien sisällä ja pelien välillä ovat olleet perusteltuja järkeviä. Lisäksi Leijonien peliesityksetkin ovat olleet vahvoja.
 
Kyllä siitä vikasta maalista jää vähän suolainen maku suuhun koska se jäähy oli vähän kyseenalainen. Kanadan pelaaja itse omalla mailallaan nostaa suomalaisen mailaa ja se sitten osuu häntä ehkä juuri hipoen naamaan ja sitten kauheat filmit päälle.
 
Itsekin vähän ihmettelin, että miten voi olla Kanadan pelissä kanadalaiset tuomarit. Mutta eipä tuo tuomareihin kaatunut.

Ensimmäisen erän jälkeen Kanada hallitsi peliä ja paikkoja olisi ollut saada aikaan paljon rumemmatkin numerot. Haasto lopussa oli hyvä päätös mutta harvemmin maaleja kumotaan jos ei ole täysin selkeää syytä. Ja nyt ei ollut. Kanadalle myös vihellettiin yksi paitsio joka ei ollut paitsio. Mistä olisi mahdollisesti tullut hyvä maalipaikka. Hyvä peli silti Suomelta.
 
Harmillinen tappio, mutta parempi voitti. Esimerkiksi pari kappaletta korkeita mailoja Suomen pelaajilta ja nämä maksoivat lopulta kalliisti.

Ensimmäinen erä oli tosiaan parasta lätkää Suomelta näissä kisoissa. Odotettavissahan se hieman olikin, että Kanada rupeaa pelaamaan aggressiivisemmin toisessa erässä ja Suomelta vietiin aika ja tila kunnollisiin kontrolloituihin hyökkäyksiin. Kahden maalin johdossa alettiinkin sitten peruuttelemaan jo hieman liikaa. Tämä on toki varsinkin Suomelle jopa luonteenomaista.

Tasoitusmaalissa tuo Marchandin aiheuttama Saroksen tasapainon heikentäminen oli osittain avitettua Haulan toimesta, joten ehkä tuon haastaminen olisi ollut liian suuri riski. Tosin IIHF:n säännöillä haasto olisi jopa voinut mennä läpi. NHL:ssä näin olisi tuskin käynyt. Johtomaalin paitsiohaasto oli pienestä kiinni, ilmeisesti yksittäistä paitsion vahvistavaa freimiä ei saatu katseltavaksi. Paremmilla kameroilla olisi saattanut käydä hyvinkin...

NHL-tuomareiden mukaan saaminen oli yksi NHL:n mukaan tulemisen ehdoista, joten turhaa kai tuokin spekulointi on näin jälkikäteen. Tuomarilinja ei mielestäni suosinut erityisesti Kanadaa mitenkään.

Ei toki huonolle hävitty, vaan maailman parhaalle joukkueelle. Olikohan jossain laskettu, että tuollainen 190+ miljoonan nippu yhden kauden NHL-tienesteillä laskettuna.
 
Tuomarilinja ei mielestäni suosinut erityisesti Kanadaa mitenkään.
Just näin. Tietty porukat itkee mediassa yms mutta tällainen oma sohvaurheilija mielipide on samaa mieltä. Oli reilu peli, ja lopputulos jo alkoi näkymään siinä ko kakkoserä alkoi.

Suomi ois voittanut ton matsin jos kanukit ois mennyt 2-0 johtoon ekassa erässä suomen sijaan :D me osataan pitää kaasu pohjassa silloin kun on pakko mutta ei silloin kun ei ole pakkoa :D
 
Ei olis se kanukkien tasoitus mennyt maaliin, jos Juusea ei olis häiritty. Eli hyvin Marchand horjutteli Sarosta kun saivat pelin tasoihin, ammattimies.

Lopun jäähy oli kyllä aika läppä. Mikkola pitää yhdellä kädellä mailan päästä kiinni ja kurottaa ainoastaan ranteen liikkeellä kiekkoa. Aiemmissa arvokisoissa ei ole vastaavissa tilanteissa vihelletty pelin lopussa mistään sikailusta edes.

Paitsio oli ehkä paitsio tai sitten ei. Lähtökohtaisesti perseestä, että nykyisin noita jälkikäteen tutkitaan videolta nanometrin tarkkuudella, mutta ilman muuta kannatti tuossa kohtaa haastaa riskin uhalla. Se oli aika fiftysixty ja pienempi todennäköisyys olis ollut tasoittaa peli ilman veskaa.

Mutta perkeleen hienoa saada revanssi Slovakiasta. Viime pelin jälkeen vähön jopa syletti. Häviö kanukeille ei oikeastaan sylettänyt juurikaan, vaikka muutama yksittäinen tilanne jäi hampaan koloon.

Edit: ja kohta mennään taas prkl!
 
Saros on kyllä surkea mailapelissä maalin takana. Aina saa pelätä kun sen lähtee sinne maalin taakse haahuilemaan. Ero on kuin yöllä ja päivällä kun vertaa Jenkkien tai Kanadan maalivahteihin. En heti keksi kyllä yhtäkään Suomen maalivahtia joka olisi hyvä mailapelaamisessa.
 
Viimeksi muokattu:
Nooo, jos tulee Olympiatasolla mitali kuten meidän leijonille nyt, ei ihan kaikki ole mennyt pieleen.

Miltähän vaikka Ruotsin jääkiekkofaneista tuntuu.
 
Eikai kukaan sellaista ole väittänyt vaan kyse oli tuosta maalin takana tapahtuvasta mailapelaamisesta. Esim. Sveitsin ensimmäinen maali syntyi Saroksen epävarmasta pelaamisesta maalin takana. Todella usein kun Saros menee maalin taakse kiekon perään niin niihin syöttöihin pääsi ensimmäisenä vastustajat kiinni eikä omat. onhan se hyvä maalivahti, mutta tuo mailapelaaminen on suhteellisen heikkoa ollut näissä Olympialaisissa. Kumma, että Suomessa ei opeteta tuota mailapelaamista samalla tavalla kuin mitä Jenkeissä ja Kanadassa.

Muistuu mieleeni yli kymmenen vuotta sitten NHL:n pudotuspelit jossa olivat vastassa Predators ja Coyotes ja Predatorssia pidettiin ennakko suosikkina menemään jatkoon, mutta toisin kävi. Ja tästä Sarjasta jäi mieleeni se, että Arizonan maalivahti Mike Smith vei pitemmän korren Pekka Rinnettä vastaan ja mailapelaaminen erityisesti oli Mike Smithillä ihan eri tasolla kuin Rinteellä. Eli näitä esimerkkejä kyllä löytyy muitakin kuin vain Saros.
 
Upea suoritus Leijonilta olympiapronssi! Vähän jäi harmittamaan välierä-tappio, sillä finaalipaikka oli niin lähellä, mutta ei voi mitään.

Suomi oli kuitenkin turnauksen paras eurooppalainen joukkue, jotten ollaan siitä iloisia. :)


EDIT:
Perhana, kun tuota välierätappiota ei voi sitten mitenkään saada pois mielestä. Kuuntelin äsken Wicked and Grim: A True Crime podcastin uusinta jaksoa (hostaajat kanadalaisia) ja nauhoituksen aikana oli kuulemma Suomi-Kanada peli käynnissä. Jakson lopussa tietenkin mainitisvat Kanadan voitosta. :D No, onneksi toivottivat Suomelle onnea pronssipeliin.
 
Viimeksi muokattu:
Eikai kukaan sellaista ole väittänyt vaan kyse oli tuosta maalin takana tapahtuvasta mailapelaamisesta. Esim. Sveitsin ensimmäinen maali syntyi Saroksen epävarmasta pelaamisesta maalin takana. Todella usein kun Saros menee maalin taakse kiekon perään niin niihin syöttöihin pääsi ensimmäisenä vastustajat kiinni eikä omat. onhan se hyvä maalivahti, mutta tuo mailapelaaminen on suhteellisen heikkoa ollut näissä Olympialaisissa. Kumma, että Suomessa ei opeteta tuota mailapelaamista samalla tavalla kuin mitä Jenkeissä ja Kanadassa.
Juuse Saroksen mailapelaamisen vuoksi Suomella taisi mennä yksi maali omiin. Ja siitäkin pelistä kairattiin voitto. Muutenkin Saros tunnetaan NHL:ssä mm. hyvästä mailapelaamisestaan!


Mielestäni Saros pelasi olympialaisissakin pääasiassa varsin hyvin ja varmasti kiekon kanssa oman maalin takana ja muutenkin. Tosiaan tuo yksi sekoilu sitten korostuu.

Niitä mokia sattuu välillä parhaimmillekin!


Kyllähän mailapelaaminen on varsinkin nykyisin yksi maalivahtipelin treenattava osa-alue junnuista saakka, myös Suomessa. Maalivahtihan on tavallaan kuudes kenttäpelaaja juurikin tuosta syystä.

Muistuu mieleeni yli kymmenen vuotta sitten NHL:n pudotuspelit jossa olivat vastassa Predators ja Coyotes ja Predatorssia pidettiin ennakko suosikkina menemään jatkoon, mutta toisin kävi. Ja tästä Sarjasta jäi mieleeni se, että Arizonan maalivahti Mike Smith vei pitemmän korren Pekka Rinnettä vastaan ja mailapelaaminen erityisesti oli Mike Smithillä ihan eri tasolla kuin Rinteellä. Eli näitä esimerkkejä kyllä löytyy muitakin kuin vain Saros.
Ei Pekka Rinne nyt kovin heikko mailan kanssa sentään ollut. Hän oli itse asiassa kuuluisa mm. maalin takaa haetuissa kiekoissa. Rinne nimenomaan erottui muista juurikin hyvän mailapelaamisensa ansiosta.
Harvemmin pudotuspelisarja muutenkaan sentään ratkeaa paremmin mailallaan pelaavaan maalivahtiin. Ja mittatikkuna Mike Smith oli tosiaan yksi parhaista mailapelaajista yhdessä Tom Hextallin, Tom Barrasson, Grant Fuhrin, Martin Brodeurin ja kumppaneiden kanssa.

Onhan niitä taidokkaita tosiaan Suomestakin. Esimerkiksi juurikin mainittu Pekka Rinne ampui NHL:ssä maalin ja antoi urallaan lisäksi 14 maalisyöttöä.

Kari Lehtonen on NHL:n kaikkien aikojen maalivahtien pistepörssissä kymmenentenä (0+28) ja on siellä kaiken lisäksi vähimmällä pelatulla ottelumäärällä. Lehtonen oli varsin hyvä mailan kanssa muutenkin.

Miikka Kiprusoff ei ollut mikään hyvä mailapelaaja NHL:ään mennessään, mutta oppi siellä kovalla harjoittelulla varsin hyväksi mailapelaajaksi(kin).

Menneisyyden nimistä Jarmo Myllys oli suorastaan legendaarinen mailansa kanssa. Hän ampui Ruotsin liigassa pelatessaan peräti kaksi maalia. Myllyksen aikalaisista myös esimerkiksi Jukka Tammi ja Kari Takko olivat hyviä mailapelaajia. Takkohan sai kasaan SM-liigassa parhaalla kaudellaan peräti seitsemän syöttöpistettä!

Pointtina tässä pitkähkössä tekstissä siis: suomalaisia hyviä mailapelaajia on ollut "aina" ja tulee olemaan jatkossakin. Yksittäisiä virheitä sattuu hyvillekin mailapelaajille.
 
Kanada laittoi kunnon mankelin finaalin kolmannessa erässä päälle. Maali roikkuu ilmassa, mutta Hellebuyckin huippuotteet ja Kanadan huono viimeistely pitävät lukemat numeroissa 1-1.

Ehkä se Suomen vastaava ahdinko välierässä ei ollutkaan Pendon syytä?
 
Kyllä tämä Olympialaisturnaus on ollut alusta saakka pelkkää iloa seurata. Huikeeta suorittamista ja mahtava nähdä maailman parhaimpien pelaajien pelata keskenään.
Siis sillain ilman Suomilaseja. Ja miksei Suomilasienkin kanssa :)

Harmi että toi Crosby tossa jotain polvea vai mitä kävi harmittoman näköisessä tilanteessa. Ilo olisi häntä ollut seurata finaalissa. Noilla vuosilla mies on seuraavissa olympialaisissa puku päällä penkin takana jos tommosesta tykkää.
Tiukkaa vääntöä. Aina jaksaa huvittaa tää jenkkien Eichel kun sukunimi on suomeksi terska.
Tää meni vähän ohi? :D avaatko lisää?
 
Viimeksi muokattu:
No niin nyt ne NHL-tähdillä terästetyt olympiakiekot ovat sitten ohitse ja Suomen osalta päättyivät ihan jalometallisesti, eli lopulta ihan hyvin meni. Metallista palkintoa toivoin ja sellainen saatiin, vaikka vähän jäikin hampaan koloon. Jos itse olisin kuulunut Suomen joukkueen 'johtokuntaan', niin en olisi kyllä suostunut pelaamaan Kanada-välierää kanadalaisten tuomareiden tuomaroimana, mutta meni, miten meni. Lopputulema kuitenkin, että Suomi oli, vieläpä aika kirkkaasti, paras eurooppalainen joukkue kisoissa, jota voi pitää ihan maininnan arvoisena saavutuksena. Tuskinpa kukaan ennen kisoja olisi osannut arvata, että Armia ja Haula olisivat ne Suomen tehopelaajat, mutta näin kävi. Se kaksikon taiteilema alivoimamaali Ruotsia vastaan jää kyllä muistiin ja muistoihin pitkäksi aikaa! Saroskin pelasi aika mallikkaat kisat, vaikka se avaus Slovakiaa vastaan oli ainakin omasta mielestä vähän keskinkertainen. Onneksi se moka Sveitsiä vastaan ei maksanut mitalipelipaikkaa, vaikka lähellä olikin.

Finaaliksi sitten saatiin se Kanada-USA, jonka järjestäjät, NHL ja tuomarit varmaan halusivatkin. Ennakkoon ajattelin, että kisojen kulku taitaa noudattaa sellaista "ensin pelataan kaksi viikkoa ja lopulta Kanada voittaa"-käsikirjoitusta, mutta toisin kävi sitten lopulta. Sinänsä ihan piristävää näinkin, kun saatiin "uusi mestari". Edelliset isot voitot USA:lta taisivat kuitenkin olla World Cup '96 ja The Miracle On Ice-olympiakulta '80, että jo se oli "Kanadan pikkuveljeltä" aikakin onnistua. Tietysti viime kevään MM-kullan voi myös laskea mukaan. NHL-turnaus on kuitenkin NHL-turnaus, joten se on vähän tulkinnanvaraista sitten. Ei mitään USA:n voittoa vastaan näin urheilullisesti, kun jätetään kaikki poliittiset asiat ulkopuolelle.

Voittamisesta tuli mieleen, että on se vaan niin vaikeaa, vaikka olisi kuinkakin hyvä ja näyttävä pelaaja. Nyt on sitten Connor McDavid ollut kolmena vuotena peräkkäin isojen pelien finaalissa ja onnistunut häviämään joka kerta. Tällä kertaa ei voi syyttää edes "huonosti kasattua ja kapeamateriaalista joukkuetta, jota hänen piti johtaa yksin tai kaksin", kun Kanadalla oli kuitenkin kisojen nimekkäin ja taitavin ryhmä. Eikä jäänyt kiinni voittamisen kulttuuristakaan, kun joukkueessa oli mukana kokeneita voittajia kuten esimerkiksi Marchand, MacKinnon, Makar ja niin edelleen. Joistain ei vain tunnu olemaan voittamaan. Eikä McDavid sinänsä ole tuon asian kanssa yksin, koska onhan noita isoja staroja yli lajirajojen vaikka kuinka, jotka ovat tosi taitavia ja nakuttavat kovia tehoja ja keskiarvoja, mutta se voittaminen ei vain onnistu. Kyllähän tuo 3 finaalia ja 3 tappiota 3 vuoteen alkaa näyttää ansioluettelossa vähintään vähän pahalta. Ehkä tässä nyt jinxaan sitten tulevat NHL-pudotuspelit oikein kunnolla ja Edmonton laskettelee tyylikkääseen ja ylivoimaiseen mestaruuteen siellä...No, jotenkin en jaksa uskoa.

Sellainen hauska tilastofakta ja knoppitieto tuli tuossa kirjoittaessa mieleen, että Jack Eichel, joka oli silloin vuosikymmen sitten se "lohdutuspalkinto" siinä draftissa, jossa McDavid valittiin ykkösenä ja jonka kaikki halusivat, on nyt sitten kakkosvarauksena onnistunut voittamaan tämän päivän jälkeen sekä Stanley Cupin että NHL-tähditetyn olympiakullan. McDavid ei ole voittanut vielä mitään. Osasta kasvaa voittajia, osasta ei. Tai ei ole ainakaan vielä kasvanut.
 
Se on helppo pistää McDavid ikuiseksi häviäjäksi joukkueurheilussa. Joka kerta on silti paras pelaaja ollu. Se jäi sivuuttamatta että aina on paska maalivahti sen joukkueella. Niin se Messikin oli ikuinen alisuorittaja monen mielestä maajoukkueessa vaikka kyseessä oli vain surkea joukkue miks ei voittanu kunnes sitten alkoi voittaakin. Mutta pointti oli nyt se että McDavid ei oo kertaakaan vielä pettäny henkilökohtaisen suorituksen osalta joukkuettaan. Ehkä viime stanley cup finaalit vähän mutta eipä ois ilman McDavidia sielläkään olleet edes yrittämässä. Mutta oma henkilökohtainen mielipide tai mitä koko asialla on itselle on merkitystä on pelkästään se, että ajattelen tuon olevan liian hyvä pelaaja jäämään ilman Stanley cup voittoa. Olympia voittoa nyt on vaikeampi sanoa onko vääryys vai ei jos jää ilman kun niitä mahdollisuuksia ei montaa tule kuitenkaan.

Kyllähän se Eichel sitä voittavaa pelaamista toikin ihan älyttömästi Buffaloon vois suorastaan ihmetellä miks ei varattu ekana McDavidin sijaan kun on niin varma voittaja.
 
Ylös Bottom