Se on täällä! Shovel Knightin tekijöiden suuresti odotettu toimintaroolipeli gameboycolormaisella twistillä on lyhyesti sanottuna odotuksen arvoinen, mutta kannattaa varautua mojovaan haasteeseen!
[[{"fid":"98864","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Juusto vieköön, tässäpä sitä on teos, jota on tullut odoteltua käytännössä sen julkistamisesta lähtien. Massiivisen hyvän Shovel Knightin tehtaillut Yacht Club Games julkisti voimakkaasti Game Boy Color -estetiikkaan nojaavan Mina the Hollower -toimintaroolipelinsä jo helmikuussa 2022. Ja aivan kuten lapioritari, myös Mina-hiirulainen saatettiin pelaajien tietoisuuteen Kickstarter-projektina. Teos keräsi lopulta yli 1,2 miljoonaa Amerikan dollaria joukkorahoituksen turvin, mutta projekti ei ole ollut aivan ongelmaton, sillä seikkailu on kokenut vuosien varrella useammankin viivästyksen.
[[{"fid":"98865","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Yacht Club Games on kertonut avoimesti, miten paljon Mina the Hollowerin harteilla lepää. Käytännössä jopa studion tulevaisuus on kiinni teoksen menestymisestä, sillä vuosien varrella saadut tuotot ovat oletettavasti sulaneet uusimman projektin aikana. Samalla lapioritarin tuomien paineiden turvin on tietenkin haluttu luoda mahdollisimman hyvä toimintaroolipeli, joka vastaisi tukijoiden toiveisiin sekä ennakkoon ilmoitettuihin mainospuheisiin. Nyt olemmekin totuuden äärellä, mutta onnistuuko kovertajahiiri lopulta nakertamaan tiensä vuoden peli -listauksiin saakka?
Pelillisesti homma rokkaa alkajaisiksi todella hienosti, ja Game Boy Color -estetiikkaan nojaava audiovisuaalinen tyyli on tällaiselle retrosedälle mannaa.
Älä anna ulkoasun hämätä
Seikkailu starttaa, kun Mina saa kirjeen Ossexin kaupungin marsalkalta. Hiirulaisen kymmenen vuotta sitten tekemät "kipinägeneraattorit" ovat tuottaneet sekä kaupunkiin että koko Tenebrous Isle -saarelle turvaa ja virtaa pitkään, mutta nyt marsalkka kertoo tolppien oireilun alkaneen. Kaupungin paroni Lionel haluaisi hänkin Minan korjaavan tilanteen, sillä molemmat uskovat pallokorvan olevan oikea hiiri tehtävään taustansa ansiosta. Niinpä Mina lähtee miehistönsä kanssa kohti saarta, eikä aikaakaan, kun kauhistuttava Kraken täräyttää paattia useampaan kertaan. Lyhyen taistelun jälkeen laiva karauttaa karille, ja seikkailu pääsee kunnolla alkamaan.
[[{"fid":"98866","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Ei mikään Janne Hurmeen Kirje.
Pelillisesti homma rokkaa alusta alkaen todella hienosti, ja Game Boy Color -estetiikkaan nojaava audiovisuaalinen tyyli on tällaiselle retrosedälle mannaa. Alkuun valitaan kolmesta aseesta suosikki, jota käytellä. Itselleni valikoitui Castlevania-tyylinen Nightstar-moukari, jolla pystyy lyömään mukavan kauas. Vastaavasti se ei tee ihan niin paljon vahinkoa kuin vaikkapa moukari, mutta tasapainoltaan siitä muodostui nopeasti suosikkini. Ensimmäinen osuus eli matka Ossexiin etenee suhteellisen virtaviivaisesti, kun Mina mäiskii vihollisia sekä kerää luita, jotka muuten toimivat sekä valuuttana että kokemuspisteinä. Ensimmäisen bossin jälkeen päästään seikkailun keskiössä olevaan kaupunkikeskukseen, josta haarautuvat reitit kaikkiaan kuutta eri kipinägeneraattoria kohti.
[[{"fid":"98867","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"4":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"4"}}]]
Joku ryökäle päästi Krakenin irti!
Samalla kun peli avautuu, leppoisa ensivaikutelma muuttuu pieneksi järkytykseksi. Silmille lävähtää yllätys toisensa perään: Tämähän on pirun vaikea tapaus sekä hahmonkehitykseltään yllättävän syvä ja vieläpä kaiken kukkuraksi soulslike! Käytännössä ensimmäisen kuoleman jälkeen kerätyt luut jäävät Minan päihittäneen vihollisen haltuun, ja jos ei koskaan pääse kostamaan, katoavat luut iäksi. Ja jos taas ei malta kehittää hahmoaan, joka suunnassa on luvassa erehtymistä, kuolemista ja vielä kerran kuolemista.
Lisäksi keskiössä oleva Ossexin kaupunki on varsin iso, eikä karttaa ole käytössä ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Sinällään tämän kanssa pystyy jotenkin vielä elämään, koska useimmissa paikoissa on maamerkkejä, joiden avulla suunnistaa. Aitoon souls-tyyliin täytyy siis itse selvittää, mikä olisi Minalle paras suunta virtaviivaisen alun jälkeen. Vapaus on eittämättä mukavaa, mutta silti tämä vaihe seikkailusta tuntuu alkuun turhan lannistavalta, koska kylässä pyörii jatkuvalla syötöllä luita pöllivä taskuvaras, jolta on käytännössä mahdotonta saada kaikki valuutat takaisin. Se taas tekee grindaamisesta alkuun vähän ärsyttävää ja hidasta.
[[{"fid":"98868","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"5":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"5"}}]]
Printattu media ei ole nykyään enää kovin kovassa huudossa, mutta Minan maailmassa paikallislehti toimii kätevänä muistijälkenä viimeisimpiin tapahtumiin, ja siihen minne seuraavaksi kenties voisi suunnata.
Mutta sitten tapahtui käänne! Harmitus alkoi lopulta hälvetä, kun keksin, miten taskuvarkaan saa kiinni ja vieläpä niitattua siten, ettei kaverista ole enää vaivaa. Aikani pyörittyäni Ossexin laitamilta löytyi lopulta otollinen reitti seuraavan kipinägeneraattorin luokse. Samalla nautin todella paljon siitä, miten hyvin ja kekseliäästi esimerkiksi aarteita ja hyödykkeitä Minan maailmaan on kätketty. Ympäristö kannustaa myös luontevasti kokeilemaan kaikenlaista matkan varrella. Seinistä tulee nuolia? Ei hätää, lyö ne takaisin! Joku rontti nakkelee pommeja niskaan? Kaivaudu maahan tai vedä vastapalloon! Ja korostan vielä: maahan kaivautuminen avaa reittejä ja taktikointia niin paljon, että sitä ei kannata ikinä unohtaa!
[[{"fid":"98869","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"6":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"6"}}]]
Tuolla jossain on Ossex.
Pelaajaa kannustetaan ansiokkaasti ajattelemaan laatikon ulkopuolelta vähän kuin varkain, sillä maailma toimii hyvin orgaanisesti. Asioiden hoksaaminen on äärimmäisen tyydyttävää, kun juuri mitään ei väännetä rautalangasta, vaan pelaajan älykkyyteen luotetaan. Ja jos epäusko alkaa kuitenkin valtaamaan mieltä, valikoiden uumenista löytyy todella iso kattaus erilaisia muuttujia, joiden turvin voi joko vaikeuttaa tai helpottaa meininkiä, mikä on eittämättä mukava juttu. Oletusasetuksilla teokseen on syytä orientoitua aivan tosissaan, ja se lopulta myös palkitsee ohjaimen haltijan ruhtinaallisesti – muun muassa kivoilla hyödykkeillä sekä käytännöllisillä oikoreiteillä.
Tarina puolestaan ottaa itsensä yllättävän vakavasti, mutta toisaalta studion aiemmista nimikkeistä tuttua hassuttelua on kivasti mukana tasapainottamassa menoa.
Kovertajan kosto
Mina the Hollower saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä sympaattiselta pikkuseikkailulta, mutta uusretron ulkoasun takaa paljastuu mekaniikoiltaan varsin syvä ja mielenkiintoinen tapaus. Reissun alkajaisiksi Mina saa valita kolmesta aseesta mieleisensä. Nightstar on kauas ylettyvä moukari, Blaststrike Maul nuija, jolla voi täräyttää niin pientä kuin viiveellistä isoa iskua, ja Whisper and Vesper taas tikaripari, jolla voi tuikata lähietäisyydeltä tehokkaasti, mutta kaukaa ei niinkään. Kyseisen kolmikon ohella pääaseita voi löytää vielä pari lisää, mutta alkuun joutuu tulemaan toimeen vain yhden pääaseen turvin, kun taas toisessa napissa olevia sivuaseita löytää matkan edetessä varsin nopeasti yhä enenevissä määrin. Alkuun sivuaseita voi olla vain yksi kerrallaan, mutta tämänkin saa muutettua ajan myötä.
[[{"fid":"98870","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"7":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"7"}}]]
Mina korjaustöissä.
Minaa itseään kehitetään luonnosta ja vihollisista irtoavilla luilla, jotka toimivat sekä maailman valuuttana että kokemuspisteinä. Oveliin paikkoihin jemmatut keltatimantit puolestaan kerääntyvät suoraan hiirulaisen kotiluolassa olevaan kirstuun, ja timanteista voi halutessaan valjastaa itselleen joko lisää luita tai sitten käyttää niitä valuuttana esimerkiksi varustekaupoissa. Soulsmaisen kuolinmekaniikan ansiosta saattaa välillä menettää vähän isompiakin "luuannoksia" kerralla, mutta onneksi seikkailun edetessä saa käyttöönsä toisenkin yrityksen saada luut takaisin. Pallokorvan kehittyessä vaikeustaso tasaantuu selkeästi, mutta kuten sanottua, pelaajan kannattaa olla asian suhteen systemaattinen.
[[{"fid":"98871","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"8":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"8"}}]]
Veden pinnasta heijastuu kammottava kuu.
Kokonaan oma lukunsa on vielä Trinketit eli helyt, jotka toimivat siimahännän kykylisänä. Näitä on löydettävissä kaikkiaan huikeat 60 kappaletta! Niiden joukossa on esimerkiksi hyökkäystä ja puolustusta parantavat helyt sekä "teräskeuhkot" pidempiaikaiseen maan ja veden alla pysymiseen, mutta myös todella paljon erikoisuuksia. Huomasin käyttäneeni eniten pidon säilyttäviä kenkiä sekä protonikipinää, joka pelastaa kertaalleen kuolemiselta. Kannattaa myös muistaa, että kotiluolassa pääsee käymään aina tallennuspisteillä maahan sukeltamalla. Siellä voi vaihtaa niin helyjä kuin asettakin ja aitoon Zelda-tyyliin parantaa itsensä lähteessä, mutta toisaalta tämäkin kannattaa tehdä harkiten, sillä visiitit tuovat jo niitatut viholliset takaisin.
[[{"fid":"98872","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"9":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"9"}}]]
Sammakkomies jahtaa.
Hattu nousee päästä myös audiovisuaaliselle toteutukselle. Game Boy Color -estetiikkaan sekä varsin goottilaiseen tyyliin nojaava grafiikka on kerrassaan upeaa, mutta vielä korkeammalle arvostan pelin äänisuunnittelua ja -raitaa. Nautin lähtökohtaisesti chiptune-musiikista, joten olen ehkä vähän jäävi sanomaan tämän, mutta näin upeaa tavaraa kuulee harvoin. Yli 90 kappaletta kattava ääniraita on kerrassaan hienoa työtä, ja sävellykset sopivat tunnelmaan käytännössä joka puolella saarta. Switch 2:n omistajille on luvassa vielä pienenä lisäherkkuna varsin hyvä High Dynamic Range -värimaailma sekä 120 hertsin tila.
[[{"fid":"98873","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"10":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"10"}}]]
Possulla ei taida olla kaikki hyvin.
Tarina puolestaan ottaa itsensä yllättävän vakavasti, mutta toisaalta studion aiemmista nimikkeistä tuttua hassuttelua on kivasti mukana tasapainottamassa menoa. Draaman ja komedian suhdanne on erinomainen, ja erityisen paljon pidin siitä, miten asioiden konteksti muuttuu yksityiskohtien valjetessa. Ahaa-elämykset eivät siis koske vain maailmassa itsessään tehtyjä löydöksiä. Mina the Hollowerissa on kehittäjien mukaan yli 1200 ruutua, joista jokainen on suunniteltu käsin huolella ja rakkaudella. Mielettömän hyvä kenttäsuunnittelu ja maailman saumattomuus takaavat sen, että käytännössä jokainen reitti on heti kuljettavissa, eikä kykykohtaisia esteitä ole. Mutta jos valittu reitti tuntuu erityisen hankalalta, päätä ei kannata hakata seinään määräänsä enempää, vaan tällöin kannattaa miettiä suunta ja strategia uusiksi – aitoon souls-tyyliin siis.
[[{"fid":"98874","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"11":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"11"}}]]
Septemburgissa on nättiä ja syksyistä.
Juustoa puuttuu, kaikki muu onkin sitten priimaa!
Mina the Hollower möyrii haastavan alun jälkeen heittämällä allekirjoittaneen indiesuosikkeihin kautta aikain. Seikkailu ei tunnu pitkästä, noin 25-30 tunnin kestostaan huolimatta pitkitetyltä, sillä peli pysyy alusta loppuun raikkaana vaihtelunsa ansiosta, ja kaiken kukkuraksi koin kymmeniä ahaa-elämyksiä matkan varrella. Käytännössä ihan jokaisesta aspektista paistaa tekijöiden intohimo ja huolenpito omaa magnum opustaan kohtaan, ja ennen kaikkea Yacht Club Games ei ole sortunut kikkailuun silkan kikkailun vuoksi, vaan kekseliäät mekaniikat sekä taidolla rakennettu maailma tukevat toisiaan loistavasti. Päätä saa toki välillä raapia ja joskus ärsytyskin nousee hieman pinnalle, kunnes tajuaa ratkaisun olevan ihan nenän edessä.
Vertailut vanhempiin Zeldoihin sekä Souls-peleihin ovat sinällään oikeutettuja, mutta toisaalta vähän väsyneitä, sillä Mina the Hollowerilla on ehdottomasti omanlainen ja -näköinen identiteettinsä viittauksista huolimatta. Tiivistettynä voisi sanoa, että vaikka tässä on tuntemukset vaihdelleet ihastuksesta ärsytykseen ja takaisin, on päällimmäisenä mielessä suuri kunnioitus studiota kohtaan. Mitä pidemmälle pelaa, sitä enemmän alkaa valkenemaan, miksi projektissa kesti ja miksi studio hioi luomustaan niin pitkään. Jotain kertoo sekin, että pelisessiot venyivät toistuvasti useamman tunnin mittaisiksi, ja pelaamisen ulkopuolella Mina the Hollower pyöri jatkuvasti mielessä. Jos sellainen teos ei ole vuoden peli -ehdokkaiden joukossa, niin mikä sitten?
Minä olen myyrä hiiri, mätäpussit!
Maansiirtokone! Terminaattori!
Tiluksienne alle minä kaivan katakombini
En jää vieraskutsujanne odottelemaan
Vaan kutsunpa itse itseni
Vieraaksenne ja vaivaksenne
Ja kotinne on linnani!
Lue juttu sivustolla...
[[{"fid":"98864","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Juusto vieköön, tässäpä sitä on teos, jota on tullut odoteltua käytännössä sen julkistamisesta lähtien. Massiivisen hyvän Shovel Knightin tehtaillut Yacht Club Games julkisti voimakkaasti Game Boy Color -estetiikkaan nojaavan Mina the Hollower -toimintaroolipelinsä jo helmikuussa 2022. Ja aivan kuten lapioritari, myös Mina-hiirulainen saatettiin pelaajien tietoisuuteen Kickstarter-projektina. Teos keräsi lopulta yli 1,2 miljoonaa Amerikan dollaria joukkorahoituksen turvin, mutta projekti ei ole ollut aivan ongelmaton, sillä seikkailu on kokenut vuosien varrella useammankin viivästyksen.
[[{"fid":"98865","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Yacht Club Games on kertonut avoimesti, miten paljon Mina the Hollowerin harteilla lepää. Käytännössä jopa studion tulevaisuus on kiinni teoksen menestymisestä, sillä vuosien varrella saadut tuotot ovat oletettavasti sulaneet uusimman projektin aikana. Samalla lapioritarin tuomien paineiden turvin on tietenkin haluttu luoda mahdollisimman hyvä toimintaroolipeli, joka vastaisi tukijoiden toiveisiin sekä ennakkoon ilmoitettuihin mainospuheisiin. Nyt olemmekin totuuden äärellä, mutta onnistuuko kovertajahiiri lopulta nakertamaan tiensä vuoden peli -listauksiin saakka?
Pelillisesti homma rokkaa alkajaisiksi todella hienosti, ja Game Boy Color -estetiikkaan nojaava audiovisuaalinen tyyli on tällaiselle retrosedälle mannaa.
Älä anna ulkoasun hämätä
Seikkailu starttaa, kun Mina saa kirjeen Ossexin kaupungin marsalkalta. Hiirulaisen kymmenen vuotta sitten tekemät "kipinägeneraattorit" ovat tuottaneet sekä kaupunkiin että koko Tenebrous Isle -saarelle turvaa ja virtaa pitkään, mutta nyt marsalkka kertoo tolppien oireilun alkaneen. Kaupungin paroni Lionel haluaisi hänkin Minan korjaavan tilanteen, sillä molemmat uskovat pallokorvan olevan oikea hiiri tehtävään taustansa ansiosta. Niinpä Mina lähtee miehistönsä kanssa kohti saarta, eikä aikaakaan, kun kauhistuttava Kraken täräyttää paattia useampaan kertaan. Lyhyen taistelun jälkeen laiva karauttaa karille, ja seikkailu pääsee kunnolla alkamaan.
[[{"fid":"98866","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Ei mikään Janne Hurmeen Kirje.
Pelillisesti homma rokkaa alusta alkaen todella hienosti, ja Game Boy Color -estetiikkaan nojaava audiovisuaalinen tyyli on tällaiselle retrosedälle mannaa. Alkuun valitaan kolmesta aseesta suosikki, jota käytellä. Itselleni valikoitui Castlevania-tyylinen Nightstar-moukari, jolla pystyy lyömään mukavan kauas. Vastaavasti se ei tee ihan niin paljon vahinkoa kuin vaikkapa moukari, mutta tasapainoltaan siitä muodostui nopeasti suosikkini. Ensimmäinen osuus eli matka Ossexiin etenee suhteellisen virtaviivaisesti, kun Mina mäiskii vihollisia sekä kerää luita, jotka muuten toimivat sekä valuuttana että kokemuspisteinä. Ensimmäisen bossin jälkeen päästään seikkailun keskiössä olevaan kaupunkikeskukseen, josta haarautuvat reitit kaikkiaan kuutta eri kipinägeneraattoria kohti.
[[{"fid":"98867","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"4":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"4"}}]]
Joku ryökäle päästi Krakenin irti!
Samalla kun peli avautuu, leppoisa ensivaikutelma muuttuu pieneksi järkytykseksi. Silmille lävähtää yllätys toisensa perään: Tämähän on pirun vaikea tapaus sekä hahmonkehitykseltään yllättävän syvä ja vieläpä kaiken kukkuraksi soulslike! Käytännössä ensimmäisen kuoleman jälkeen kerätyt luut jäävät Minan päihittäneen vihollisen haltuun, ja jos ei koskaan pääse kostamaan, katoavat luut iäksi. Ja jos taas ei malta kehittää hahmoaan, joka suunnassa on luvassa erehtymistä, kuolemista ja vielä kerran kuolemista.
Lisäksi keskiössä oleva Ossexin kaupunki on varsin iso, eikä karttaa ole käytössä ennen kuin vasta paljon myöhemmin. Sinällään tämän kanssa pystyy jotenkin vielä elämään, koska useimmissa paikoissa on maamerkkejä, joiden avulla suunnistaa. Aitoon souls-tyyliin täytyy siis itse selvittää, mikä olisi Minalle paras suunta virtaviivaisen alun jälkeen. Vapaus on eittämättä mukavaa, mutta silti tämä vaihe seikkailusta tuntuu alkuun turhan lannistavalta, koska kylässä pyörii jatkuvalla syötöllä luita pöllivä taskuvaras, jolta on käytännössä mahdotonta saada kaikki valuutat takaisin. Se taas tekee grindaamisesta alkuun vähän ärsyttävää ja hidasta.
[[{"fid":"98868","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"5":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"5"}}]]
Printattu media ei ole nykyään enää kovin kovassa huudossa, mutta Minan maailmassa paikallislehti toimii kätevänä muistijälkenä viimeisimpiin tapahtumiin, ja siihen minne seuraavaksi kenties voisi suunnata.
Mutta sitten tapahtui käänne! Harmitus alkoi lopulta hälvetä, kun keksin, miten taskuvarkaan saa kiinni ja vieläpä niitattua siten, ettei kaverista ole enää vaivaa. Aikani pyörittyäni Ossexin laitamilta löytyi lopulta otollinen reitti seuraavan kipinägeneraattorin luokse. Samalla nautin todella paljon siitä, miten hyvin ja kekseliäästi esimerkiksi aarteita ja hyödykkeitä Minan maailmaan on kätketty. Ympäristö kannustaa myös luontevasti kokeilemaan kaikenlaista matkan varrella. Seinistä tulee nuolia? Ei hätää, lyö ne takaisin! Joku rontti nakkelee pommeja niskaan? Kaivaudu maahan tai vedä vastapalloon! Ja korostan vielä: maahan kaivautuminen avaa reittejä ja taktikointia niin paljon, että sitä ei kannata ikinä unohtaa!
[[{"fid":"98869","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"6":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"6"}}]]
Tuolla jossain on Ossex.
Pelaajaa kannustetaan ansiokkaasti ajattelemaan laatikon ulkopuolelta vähän kuin varkain, sillä maailma toimii hyvin orgaanisesti. Asioiden hoksaaminen on äärimmäisen tyydyttävää, kun juuri mitään ei väännetä rautalangasta, vaan pelaajan älykkyyteen luotetaan. Ja jos epäusko alkaa kuitenkin valtaamaan mieltä, valikoiden uumenista löytyy todella iso kattaus erilaisia muuttujia, joiden turvin voi joko vaikeuttaa tai helpottaa meininkiä, mikä on eittämättä mukava juttu. Oletusasetuksilla teokseen on syytä orientoitua aivan tosissaan, ja se lopulta myös palkitsee ohjaimen haltijan ruhtinaallisesti – muun muassa kivoilla hyödykkeillä sekä käytännöllisillä oikoreiteillä.
Tarina puolestaan ottaa itsensä yllättävän vakavasti, mutta toisaalta studion aiemmista nimikkeistä tuttua hassuttelua on kivasti mukana tasapainottamassa menoa.
Kovertajan kosto
Mina the Hollower saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä sympaattiselta pikkuseikkailulta, mutta uusretron ulkoasun takaa paljastuu mekaniikoiltaan varsin syvä ja mielenkiintoinen tapaus. Reissun alkajaisiksi Mina saa valita kolmesta aseesta mieleisensä. Nightstar on kauas ylettyvä moukari, Blaststrike Maul nuija, jolla voi täräyttää niin pientä kuin viiveellistä isoa iskua, ja Whisper and Vesper taas tikaripari, jolla voi tuikata lähietäisyydeltä tehokkaasti, mutta kaukaa ei niinkään. Kyseisen kolmikon ohella pääaseita voi löytää vielä pari lisää, mutta alkuun joutuu tulemaan toimeen vain yhden pääaseen turvin, kun taas toisessa napissa olevia sivuaseita löytää matkan edetessä varsin nopeasti yhä enenevissä määrin. Alkuun sivuaseita voi olla vain yksi kerrallaan, mutta tämänkin saa muutettua ajan myötä.
[[{"fid":"98870","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"7":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"7"}}]]
Mina korjaustöissä.
Minaa itseään kehitetään luonnosta ja vihollisista irtoavilla luilla, jotka toimivat sekä maailman valuuttana että kokemuspisteinä. Oveliin paikkoihin jemmatut keltatimantit puolestaan kerääntyvät suoraan hiirulaisen kotiluolassa olevaan kirstuun, ja timanteista voi halutessaan valjastaa itselleen joko lisää luita tai sitten käyttää niitä valuuttana esimerkiksi varustekaupoissa. Soulsmaisen kuolinmekaniikan ansiosta saattaa välillä menettää vähän isompiakin "luuannoksia" kerralla, mutta onneksi seikkailun edetessä saa käyttöönsä toisenkin yrityksen saada luut takaisin. Pallokorvan kehittyessä vaikeustaso tasaantuu selkeästi, mutta kuten sanottua, pelaajan kannattaa olla asian suhteen systemaattinen.
[[{"fid":"98871","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"8":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"8"}}]]
Veden pinnasta heijastuu kammottava kuu.
Kokonaan oma lukunsa on vielä Trinketit eli helyt, jotka toimivat siimahännän kykylisänä. Näitä on löydettävissä kaikkiaan huikeat 60 kappaletta! Niiden joukossa on esimerkiksi hyökkäystä ja puolustusta parantavat helyt sekä "teräskeuhkot" pidempiaikaiseen maan ja veden alla pysymiseen, mutta myös todella paljon erikoisuuksia. Huomasin käyttäneeni eniten pidon säilyttäviä kenkiä sekä protonikipinää, joka pelastaa kertaalleen kuolemiselta. Kannattaa myös muistaa, että kotiluolassa pääsee käymään aina tallennuspisteillä maahan sukeltamalla. Siellä voi vaihtaa niin helyjä kuin asettakin ja aitoon Zelda-tyyliin parantaa itsensä lähteessä, mutta toisaalta tämäkin kannattaa tehdä harkiten, sillä visiitit tuovat jo niitatut viholliset takaisin.
[[{"fid":"98872","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"9":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"9"}}]]
Sammakkomies jahtaa.
Hattu nousee päästä myös audiovisuaaliselle toteutukselle. Game Boy Color -estetiikkaan sekä varsin goottilaiseen tyyliin nojaava grafiikka on kerrassaan upeaa, mutta vielä korkeammalle arvostan pelin äänisuunnittelua ja -raitaa. Nautin lähtökohtaisesti chiptune-musiikista, joten olen ehkä vähän jäävi sanomaan tämän, mutta näin upeaa tavaraa kuulee harvoin. Yli 90 kappaletta kattava ääniraita on kerrassaan hienoa työtä, ja sävellykset sopivat tunnelmaan käytännössä joka puolella saarta. Switch 2:n omistajille on luvassa vielä pienenä lisäherkkuna varsin hyvä High Dynamic Range -värimaailma sekä 120 hertsin tila.
[[{"fid":"98873","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"10":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"10"}}]]
Possulla ei taida olla kaikki hyvin.
Tarina puolestaan ottaa itsensä yllättävän vakavasti, mutta toisaalta studion aiemmista nimikkeistä tuttua hassuttelua on kivasti mukana tasapainottamassa menoa. Draaman ja komedian suhdanne on erinomainen, ja erityisen paljon pidin siitä, miten asioiden konteksti muuttuu yksityiskohtien valjetessa. Ahaa-elämykset eivät siis koske vain maailmassa itsessään tehtyjä löydöksiä. Mina the Hollowerissa on kehittäjien mukaan yli 1200 ruutua, joista jokainen on suunniteltu käsin huolella ja rakkaudella. Mielettömän hyvä kenttäsuunnittelu ja maailman saumattomuus takaavat sen, että käytännössä jokainen reitti on heti kuljettavissa, eikä kykykohtaisia esteitä ole. Mutta jos valittu reitti tuntuu erityisen hankalalta, päätä ei kannata hakata seinään määräänsä enempää, vaan tällöin kannattaa miettiä suunta ja strategia uusiksi – aitoon souls-tyyliin siis.
[[{"fid":"98874","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"11":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"11"}}]]
Septemburgissa on nättiä ja syksyistä.
Juustoa puuttuu, kaikki muu onkin sitten priimaa!
Mina the Hollower möyrii haastavan alun jälkeen heittämällä allekirjoittaneen indiesuosikkeihin kautta aikain. Seikkailu ei tunnu pitkästä, noin 25-30 tunnin kestostaan huolimatta pitkitetyltä, sillä peli pysyy alusta loppuun raikkaana vaihtelunsa ansiosta, ja kaiken kukkuraksi koin kymmeniä ahaa-elämyksiä matkan varrella. Käytännössä ihan jokaisesta aspektista paistaa tekijöiden intohimo ja huolenpito omaa magnum opustaan kohtaan, ja ennen kaikkea Yacht Club Games ei ole sortunut kikkailuun silkan kikkailun vuoksi, vaan kekseliäät mekaniikat sekä taidolla rakennettu maailma tukevat toisiaan loistavasti. Päätä saa toki välillä raapia ja joskus ärsytyskin nousee hieman pinnalle, kunnes tajuaa ratkaisun olevan ihan nenän edessä.
Vertailut vanhempiin Zeldoihin sekä Souls-peleihin ovat sinällään oikeutettuja, mutta toisaalta vähän väsyneitä, sillä Mina the Hollowerilla on ehdottomasti omanlainen ja -näköinen identiteettinsä viittauksista huolimatta. Tiivistettynä voisi sanoa, että vaikka tässä on tuntemukset vaihdelleet ihastuksesta ärsytykseen ja takaisin, on päällimmäisenä mielessä suuri kunnioitus studiota kohtaan. Mitä pidemmälle pelaa, sitä enemmän alkaa valkenemaan, miksi projektissa kesti ja miksi studio hioi luomustaan niin pitkään. Jotain kertoo sekin, että pelisessiot venyivät toistuvasti useamman tunnin mittaisiksi, ja pelaamisen ulkopuolella Mina the Hollower pyöri jatkuvasti mielessä. Jos sellainen teos ei ole vuoden peli -ehdokkaiden joukossa, niin mikä sitten?
Minä olen myyrä hiiri, mätäpussit!
Maansiirtokone! Terminaattori!
Tiluksienne alle minä kaivan katakombini
En jää vieraskutsujanne odottelemaan
Vaan kutsunpa itse itseni
Vieraaksenne ja vaivaksenne
Ja kotinne on linnani!
Lue juttu sivustolla...
Viimeksi muokattu: