Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja maagiset
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Toivoisin, että tekoälyaiheinen ketju palautettaisiin, sillä se liittyy läheisesti myös pelaamisen tulevaisuuteen ja tarjoaa paljon mielenkiintoisia keskustelunaiheita. Ymmärrän kuitenkin, että ketjun palauttamiseen saattaa liittyä haasteita erään käyttäjän toiminnan takia.

Samaa toivoisin itsekin. Tekoäly tulee olemaan tulevaisuutta, myös pelialalla, joten olisi outoa, että siitä ei voisi peliaiheisella foorumilla keskustella.

Seuraava avautuminen kuuluisi enemmänkin moderointipolitiikkaan, mutta mua on siis tällä palstalla häirinnyt se, että täällä on muutaman kerran ollut tapana sulkea ketjuja kirjoittajien rangaistamisen sijaan. Ymmärrän sinänsä moderaattorin näkökulman, että on vaan helppompaa lätkiä ketjuja lukkoon kuin antaa huomautuksia/jäähyjä, mutta kun tämä keskustelupalsta, joten ei se keskustelun estäminen kokonaan kaikilta voi olla oikea vaihtoehto.

Menihän tuo tekoäly-ketju aika överiksi yhden käyttäjän takia, muta onhan se tavallaan huvittavaa, että yksi käyttäjä voi niin paljon hallita tätä foorumia, että emme voi keskustella melko tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Joku muu konsti olisi pitänyt löytyä.
 
Ja jälleen, @DestiZ, nyt jarrua ja otetaan vähän etäisyyttä taas tähän menoon.

juu en meinannu aiheesta enempää jatkaakaan, tuli vaan mieleen tuosta aiemmasta viestistä.

jos tekoäly ketju palautetaan niin sen kun poistatte sen vanhan ketjun kokonaan, ja että uusi ketju on vain tekoäly keskustelua varten. et sen kun laittaa ketjun sääntöihin ei ollenkaan omia tuotoksia ja selfpromoa, ihan sen takia kun nuo tekoäly jutut kumminkin lisääntyy peleissä, elokuva tuotannoissa yms tulevaisuudessa. niin niille olisi hyvä olla se oma ketju. ja muissakin jutuissa,, (uutisissa yms) ettei niitä tule sitten muihin ketjuihin.
 
Viimeksi muokattu:
juu en meinannu aiheesta enempää jatkaakaan, tuli vaan mieleen tuosta aiemmasta viestistä. jos tekoäly ketju palautetaan niin sen kun poistatte sen vanhan ketjun kokonaan, ja että uusi ketju on vain tekoäly keskustelua varten. et sen kun laittaa ketjun sääntöihin ei ollenkaan omia tuotoksia ja selfpromoa, ihan sen takia kun nuo tekoäly jutut kumminkin lisääntyy peleissä, elokuva tuotannoissa tulevaisuudessa. niin niille olisi hyvä olla se oma ketju. ja muissakin jutuissa,, (uutisissa yms) ettei niitä tule sitten muihin ketjuihin.

Ei minua ainakaan haittaa, jos joku julkaisee omia tuotoksiaan tai kertoo tekemisistään. Päinvastoin, niitä on usein kiinnostava seurata, ja sinullakin on ollut monia mielenkiintoisia projekteja ja tuotoksia.

Mielestäni olennaisempaa on se, miten asiat esitetään. Jos omaa osaamistaan tai tekemistään korostaa jatkuvasti hyvin kärkkääseen tai itseään ylistävään sävyyn samalla vähätellen muiden osaamista, se helposti herättää vastareaktioita. Silloin kyse ei välttämättä ole siitä, että ihmiset vastustaisivat itsensä markkinointia tai omien töiden esittelyä, vaan enemmänkin tavasta, jolla se tehdään.

Kun omista saavutuksista kertoo asiallisesti ja muita kunnioittaen, useimmat suhtautuvat siihen paljon myönteisemmin.
 
joo mä voin henkilökohtaisesti sanoa en tiedä mistä johtuu mutta olen tosiaan erittäin yliherkkä ihminen niin fyysisesti kun henkisestikkin, mä en tiedä onko se fibromyalgia joka itselläni on myös hyvin voimakkaana esim mä en voi käyttää edes housuja missä on saumoja polvien kohdalla, koska ne sattuu polviin, vai onko se tuo ADHD vai mikä, että koen jokaisen tunteen erittäin voimakkaasti, liikutun about jokaisen leffan sarjan aikana, pienestäkin jutuista, sama sitten onnistumisen tunteissa et jos mä koen että onnistun jossain oli sitä mitä tahansa, mä tykkään julistaa koko maailmalle sitä onnistumista, vaikka kyseessä olisi vain pieni juttu. sitten jos saan rapaa niskaan tarpeettoman paljon niin se mun yliherkkyys voi sitten muuttua helposti ylimielisyydeksi.

eli pään sisällä on aikamoinen vuoristorata kokoajan, että pelaamisessakin unohdin välillä keskittyä dialogiin, vuoden sisään unohdan et mites tätä peli pelattiin, ja juonikin on jo unohtunut jos jatkan peliä tai sarjaa joten aloitan sitten alusta, unohtelen asioita jatkuvasti, eli en keskity mihkään, vaikka itse olenkin hyvin rauhallinen, generatiivinen AI on sitten minulle se keinoo purkaa ja rauhoittaa se mieli kun pääsen käyttämään luovuuttani. salitreeni taas vie sitten fibro kivut, moni tässä tapauksessa varmaan olisi jo ottanut jonkun ADHD lääkkeen käyttöön mutta itse pysyn kaukana niistä, sen sijaan koitan kääntää tämän kaiken lopulta voimavaraksi
 
Viimeksi muokattu:
joo mä voin henkilökohtaisesti sanoa en tiedä mistä johtuu mutta olen tosiaan erittäin yliherkkä ihminen niin fyysisesti kun henkisestikkin, mä en tiedä onko se fibromyalgia joka itselläni on myös hyvin voimakkaana esim mä en voi käyttää edes housuja missä on saumoja polvien kohdalla, koska ne sattuu polviin, vai onko se tuo ADHD vai mikä, että koen jokaisen tunteen erittäin voimakkaasti, liikutun about jokaisen leffan sarjan aikana, pienestäkin jutuista, sama sitten onnistumisen tunteissa et jos mä en koen että onnistun jossain oli sitä mitä tahansa, mä tykkään julistaa koko maailmalle sitä onnistumista, vaikka kyseessä olisi vain pieni juttu. sitten jos saan rapaa niskaan tarpeettoman paljon niin se mun yliherkkyys voi sitten muuttua helposti ylimielisyydeksi.

eli pään sisällä on aikamoinen vuoristorata kokoajan, että pelaamisessakin unohdin välillä keskittyä dialogiin, vuoden sisään unohdan et mites tätä peli pelattiin, ja juonikin on jo unohtunut jos jatkan peliä tai sarjaa joten aloitan sitten alusta, unohtelen asioita jatkuvasti, eli en keskity mihkään, vaikka itse olenkin hyvin rauhallinen, generatiivinen AI on sitten minulle se keinoo purkaa ja rauhoittaa se mieli kun pääsen käyttämään luovuuttani. salitreeni taas vie sitten fibro kivut, moni tässä tapauksessa varmaan olisi jo ottanut jonkun ADHD lääkkeen käyttöön mutta itse pysyn kaukana niistä, sen sijaan koitan kääntää tämän kaiken lopulta voimavaraksi
Tsemppiä, välillä sitä tuppaa unohtamaan mitä kaikkea sakki voi käydä elämässä läpi. Olen pahoillani kun hermostuin, mutta en vaan voi sietää ylimielisyyttä. En pidä siitä että kun nostetaan itseään jalustalle, lytätään muita. Kun siihen ei ole tarve. Sinä saat olla ylpeä tekemisistäsi, kuuluu ollakin, ja saat jopa sanoa sen ääneen. Mutta kun lähdet toistelemaan ja toistelemaan, samalla käyttäytyen ylimielisesti, ei kukaan enää kiinnitä mitään huomiota sinun saavutuksiisi, vain siihen kuinka mulkusti käyttäydyt.

Mutta nyt, puhtaalta pöydältä. Kiinnitä huomiota omaan käytökseesi, me muut omaamme. Sinä jatkat AI:n parissa, se on sinun intohimosi, ja toivottavasti pääset siinä eteenpäin. Ei sinulta ainakaan kunnianhimoa puutu, ettei siitä ainakaan riipu menestyksesi. Edelleen, tsemppiä.

PS. Itsehän teen noisea ja ambienttia rauhoittuakseni, purkaakseni stressiä, aggressioita, epävarmuuksia jne. ja pitääkseni mieleni kondiksessa.
 
Seuraava avautuminen kuuluisi enemmänkin moderointipolitiikkaan, mutta mua on siis tällä palstalla häirinnyt se, että täällä on muutaman kerran ollut tapana sulkea ketjuja kirjoittajien rangaistamisen sijaan. Ymmärrän sinänsä moderaattorin näkökulman, että on vaan helppompaa lätkiä ketjuja lukkoon kuin antaa huomautuksia/jäähyjä, mutta kun tämä keskustelupalsta, joten ei se keskustelun estäminen kokonaan kaikilta voi olla oikea vaihtoehto.
Samaa mieltä. Moderoinnissa on kova homma, mutta kyllä sen pitäisi mennä niin, että se laitetaan jäähylle, joka ei osaa käyttäytyä ja muut saavat sitten jatkaa asiallista keskustelua. Itse toivoisin myös politiikkaketjun avaamista takaisin. Vaikka politiikka onkin vaikea aihe, niin maailman ja Suomen nykytilanteessa pitäisi kyllä olla paikka, missä asioista keskustella.

Alle vuoden päästä on eduskuntavaalit, jotka tulevat olemaan Suomen tulevaisuudelle hyvin tärkeät. Vaalipeli on jo käytännössä lähtenyt käyntiin, kun uutisia lukee. Monella puolueella on käynnissä puoluekokoukset, joissa vedetään jo linjoja vaalityöhön ja pääministerikin kestitsi juuri tuossa virka-asunnollaan somettajanaisia. Nämä ovat sellaisia asioita, joista soisi saavan puhua täälläkin. Hyvän käytöksen kanssa tietenkin, henkilökohtaisuuksiin menemättä.
 
Minulle on yksi ja sama onko täällä politiikkaketjua vai ei, kunhan politiikkaa vaan ei aleta sotkea kaikkialle. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on kans turhauttavaa, mutta se taitaa olla päivän henki. Eniten kuitenkin ärsyttää sellaiset puoliletkeät poliittiset heitot, joilla pyritään provosoimaan näennäisen viattomasti. Vaikka nyt lainasinkin viestiäsi en nyt millään tavalla viittaa sinuun, kunhan jatkoin omilla ajatuksillani aiheesta.

Kun tietää miten sakeaa ilma on vuoden päästä kaikesta politiikasta, on kyllä vallan mukavaa keskustella vain raudasta ja peleistä yms. silloin kun ketju ei ole muulle tarkoitettu.
 
Samaa toivoisin itsekin. Tekoäly tulee olemaan tulevaisuutta, myös pelialalla, joten olisi outoa, että siitä ei voisi peliaiheisella foorumilla keskustella.

Seuraava avautuminen kuuluisi enemmänkin moderointipolitiikkaan, mutta mua on siis tällä palstalla häirinnyt se, että täällä on muutaman kerran ollut tapana sulkea ketjuja kirjoittajien rangaistamisen sijaan. Ymmärrän sinänsä moderaattorin näkökulman, että on vaan helppompaa lätkiä ketjuja lukkoon kuin antaa huomautuksia/jäähyjä, mutta kun tämä keskustelupalsta, joten ei se keskustelun estäminen kokonaan kaikilta voi olla oikea vaihtoehto.

Menihän tuo tekoäly-ketju aika överiksi yhden käyttäjän takia, muta onhan se tavallaan huvittavaa, että yksi käyttäjä voi niin paljon hallita tätä foorumia, että emme voi keskustella melko tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta. Joku muu konsti olisi pitänyt löytyä.
Foorumi, kuten koko sivusto, pyörii vapaaehtoisvoimin. Tällä hetkellä työn alla on useita sivustomuutoksia ja niihin kuuluvat myös uudet pelisäännöt ja linjavedot foorumilla. Jahka ne ovat tehty ja julki, niin osa ketjuista saattavat myös aueta uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa mieltä. Moderoinnissa on kova homma, mutta kyllä sen pitäisi mennä niin, että se laitetaan jäähylle, joka ei osaa käyttäytyä ja muut saavat sitten jatkaa asiallista keskustelua. Itse toivoisin myös politiikkaketjun avaamista takaisin. Vaikka politiikka onkin vaikea aihe, niin maailman ja Suomen nykytilanteessa pitäisi kyllä olla paikka, missä asioista keskustella.

Alle vuoden päästä on eduskuntavaalit, jotka tulevat olemaan Suomen tulevaisuudelle hyvin tärkeät. Vaalipeli on jo käytännössä lähtenyt käyntiin, kun uutisia lukee. Monella puolueella on käynnissä puoluekokoukset, joissa vedetään jo linjoja vaalityöhön ja pääministerikin kestitsi juuri tuossa virka-asunnollaan somettajanaisia. Nämä ovat sellaisia asioita, joista soisi saavan puhua täälläkin. Hyvän käytöksen kanssa tietenkin, henkilökohtaisuuksiin menemättä.

Minun mielestäni myös politiikkaketju pitäisi palauttaa. Vaikka tämä on ennen kaikkea pelifoorumi, täällä on paljon pitkäaikaisia käyttäjiä, joita kiinnostavat myös yhteiskunnalliset aiheet. Monelle tämä on vuosien aikana muodostunut yhteisöksi, jossa on keskusteltu muistakin asioista kuin peleistä.

Ymmärrän hyvin, että politiikka herättää tunteita ja voi tehdä moderoinnista haastavampaa. Silti uskon, että parempi ratkaisu olisi puuttua ongelmalliseen käytökseen kuin luopua koko keskustelualueesta. Jos jonkun tarkoituksena on jatkuvasti provosoida, hakea riitaa tai tehdä keskustelusta mahdotonta muille, siihen pitäisi voida puuttua riittävän jämäkästi.

Ensi vuoden eduskuntavaalit ovat tulossa, ja niillä tulee olemaan iso merkitys Suomen suunnalle tulevina vuosina. Siksi olisi mielestäni hyvä, että foorumilla olisi paikka, jossa näistä asioista voi keskustella ja vaihtaa näkemyksiä muiden käyttäjien kanssa.

Toivon, että politiikkakeskustelulle löytyisi sellainen toimintamalli, jossa asiallinen keskustelu on mahdollista ja jossa mahdolliset ongelmatilanteet pystytään hoitamaan ilman, että koko ketju katoaa. Uskon, että suurin osa käyttäjistä osaa kuitenkin keskustella näistä aiheista hyvässä hengessä.
 
Minun mielestäni myös politiikkaketju pitäisi palauttaa. Vaikka tämä on ennen kaikkea pelifoorumi, täällä on paljon pitkäaikaisia käyttäjiä, joita kiinnostavat myös yhteiskunnalliset aiheet. Monelle tämä on vuosien aikana muodostunut yhteisöksi, jossa on keskusteltu muistakin asioista kuin peleistä.
Olisi kiva pitää kaikki ketjut auki, mutta olisi myös kiva luottaa siihen, että aikuiset ihmiset osaisivat käyttäytyä :) Helpoin tapa pitää foorumi mukavana kaikille, on pohtia pari kertaa ennen kuin painaa Lähetä viesti -nappia.

Kiitos kaikille palautteesta ja mielipiteistä. Tällä hetkellä linjavedot on tosiaan pohdinnassa, kun pitkäaikainen päämode luopui valtikasta.
 
Olisihan se toki ihanteellista, että aikuiset ihmiset osaisivat käyttäytyä, mutta kokemuksen perusteella osa käyttäytyy välillä huonommin kuin lapset. Sen takia pelkkä luottamus ei valitettavasti aina riitä, vaan tarvitaan myös selkeät pelisäännöt ja niiden tasapuolinen valvonta. :D
 
Minä en henkilökohtaisesti kaipaa politiikkaketjua takaisin. Se ei tuo lisäarvoa lähinnä pelaamiseen liittyvälle keskustelupalstalle. Se on yksi voimakkaimmin polarisaatiota synnyttävistä aiheista, vaikka jokainen kontollaan pyrkisi parempaan. Helpostihan se lipsahtaa heti sen oman perustellun näkemyksen jälkeen siihen nälvimiseen, tyyliin "toisin kuin vassarit/persut/jokin muu". Jos tämä olisi joku äänestys, niin äänestäisin vastaan.

Sen sijaan tekoälystä olisi ihan hyvä keskustella, koska se on joka tapauksessa tulossa tähän harrastukseen. Itse inhoan varsinkin tätä tekoälypsykoosivaihetta erityisen paljon. Ja viittaan tässä tapauksessa tekoälypsykoosilla toimareiden AI-kiimaan, en niinkään terveydelliseen ilmiöön. Inhosta huolimatta on väistämätöntä, että tekoälyn käyttö lisääntyy pelialalla. Onhan sitä jo käytettykin taustalla, pelaajalle näkymättömillä tavoilla. Koko ajan näkyvämpi käyttö kuitenkin lisääntyy. Esimerkkeinä mm. COD käyttää ihan avoimesti tekoälysisältöä, tulevasta Stellar Bladesta on löytynyt jälkiä runsaasta generatiivisen tekoälyn käytöstä ja niin edelleen.

Tekoälyn mukaantulo vaikuttaa ainakin mielestäni myös pelaamisen mielekkyyteen jatkossa. Pelaaminen voi muuttua jatkossa esimerkiksi Nvidian näyttämään suuntaan, jossa peruspalikat muuttuvat lennosta tekoälyn tulkinnalla johonkin muuhun. Tai valtaosa visuaalisesta ilmeestä ja äänimaailmasta "luodaan" tekoälyllä ja kaikki tämä parsitaan kasaan vibekoodaamalla. Ehkä jotain siltä väliltä. Kaikkea tätä yhdistää inhimillisen osuuden kaventuminen ja konemaisuuden lisääntyminen. Minusta se ei ole hyvää kehitystä.

Loppukaneettina pohdittakoon, että joskushan tämänkin harrastuksen on tultava päätepysäkillensä. Toistaiseksi seuraavasta sukupolvesta ei ole valunut sellaista tietoa, joka näyttäytyisi erityisen houkuttelevalta ja kannustaisi hyppäämään kyytiin. Onko tämä nyt se hetki, että kannattaa jättää se lippu ostamatta ja siirtyä selaamaan vanhempia, vielä pelaamattomia pelejä?
 
Viimeksi muokattu:
Minä en henkilökohtaisesti kaipaa politiikkaketjua takaisin. Se ei tuo lisäarvoa lähinnä pelaamiseen liittyvälle keskustelupalstalle. Se on yksi voimakkaimmin polarisaatiota synnyttävistä aiheista, vaikka jokainen kontollaan pyrkisi parempaan. Helpostihan se lipsahtaa heti sen oman perustellun näkemyksen jälkeen siihen nälvimiseen, tyyliin "toisin kuin vassarit/persut/jokin muu". Jos tämä olisi joku äänestys, niin äänestäisin vastaan.

Sen sijaan tekoälystä olisi ihan hyvä keskustella, koska se on joka tapauksessa tulossa. Itse inhoan varsinkin tätä tekoälypsykoosivaihetta erityisen paljon. Ja viittaan tässä tapauksessa tekoälypsykoosilla toimareiden AI-kiimaan, en niinkään terveydelliseen ilmiöön. Inhosta huolimatta on väistämätöntä, että tekoälyn käyttö lisääntyy pelialalla. Onhan sitä jo käytettykin taustalla, pelaajalle näkymättömillä tavoilla. Koko ajan näkyvämpi käyttö kuitenkin lisääntyy. Esimerkkeinä mm. COD käyttää ihan avoimesti tekoälysisältöä, tulevasta Stellar Bladesta on löytynyt jälkiä runsaasta generatiivisen tekoälyn käytöstä ja niin edelleen.

Tekoälyn mukaantulo vaikuttaa ainakin mielestäni myös pelaamisen mielekkyyteen jatkossa. Pelaaminen voi muuttua jatkossa esimerkiksi Nvidian näyttämään suuntaan, jossa peruspalikat muuttuvat lennosta tekoälyn tulkinnalla johonkin muuhun. Tai valtaosa visuaalisesta ilmeestä ja äänimaailmasta "luodaan" tekoälyllä ja kaikki tämä parsitaan kasaan vibekoodaamalla. Ehkä jotain siltä väliltä. Kaikkea tätä yhdistää inhimillisen osuuden kaventuminen ja konemaisuuden lisääntyminen. Minusta se ei ole hyvää kehitystä.

Loppukaneettina pohdittakoon, että joskushan tämänkin harrastuksen on tultava päätepysäkillensä. Toistaiseksi seuraavasta sukupolvesta ei ole valunut sellaista tietoa, joka näyttäytyisi erityisen houkuttelevalta ja kannustaisi hyppäämään kyytiin. Onko tämä nyt se hetki, että kannattaa jättää se lippu ostamatta ja siirtyä selaamaan vanhempia, vielä pelaamattomia pelejä?
Mainiosti sanottu. Nykyisin on varsin rasittavaa kun politiikka tunkeutuu kaikkialle, mukavaa kun sitä ei kaikkialla olisi.

Tekoälykeskustelu on mukavaa sinänsä, mutta täällä kannattanee keskittyä enemmän pelinäkökulmiin. Ei sillä etteikö muistakin saisi keskustella, mutta epäilen vahvasti että siihen keskusteluun on paljon parempia ammatillisia foorumeita ja on hieman turhauttavaakin miten AI nähdään helposti vain uhkien kautta. Aika moni näyttää sen myös ymmärtävän lähinnä generatiivisen puolen kautta, kun se on kuitenkin osa monia tämän päivän tuotteita ja mahdollistaa paljon asioita elämässämme. Pelipuolella tekoälyn käyttö nimenomaan luomiseen onkin paljon keskustelua herättänyt, joten sikäli tämän ymmärtää.

Ainakin nyt on mainio aika hypätä vanhojen koneiden ja pelien pariin, kun FPGA laitteet mahdollistavat oikeastaan kaikkien vanhimpien tietokoneiden ja konsolien (lähes) 1:1 käytön aina -96 vuoteen saakka. Itsekkin laitoin superstationin tilaukseen.
 
  • Like
Reactions: Zod
Mutta kun sitä politiikkaketjua ei ole pakko lukea. Onhan täällä nytkin ketjuja, jotka eivät monia (ja itseäni) kiinnosta, mutta aika itsekästä olisi vaatia niitä sen takia lukkoon. Lisäksi se olisi helvetin epäreilua käyttäjille, joita asia kiinnostaa. Jättää vaan ne ketjut lukematta ja ongelma on ratkaistu.

Niin kauan kun politiikka pysyy vain sille tarkoittamassa ketjussa, keskustelu on asiallista ja henkilökohtaisuuksista ja muista rikkeistä rangaistaan, niin en näe syytä, miksei ketjua voisi avata uudestaan.
 
Olen toki itse vahvasti melko rajoittamattoman sananvapauden puolella. Toisaalta kyseessä on tosiaan pelaamiseen pääasiassa keskittyvä palsta. Mikäli politiikkakeskustelu kuuluu palstalle, kuuluvatko kaikki muutkin kuviteltavissa olevat (lailliset) aiheet? En osaa itse siihen vastata, eikä onneksi tarvitsekaan. Vaikka kirjoitin "äänestäväni" politiikkaketjun avaamista vastaan, olen täysin sinut myös sen avaamisen kanssa. Lähinnä ensimmäisessä lauseessa kerrotun perusteen vuoksi.
 
Mutta kun sitä politiikkaketjua ei ole pakko lukea. Onhan täällä nytkin ketjuja, jotka eivät monia (ja itseäni) kiinnosta, mutta aika itsekästä olisi vaatia niitä sen takia lukkoon. Lisäksi se olisi helvetin epäreilua käyttäjille, joita asia kiinnostaa. Jättää vaan ne ketjut lukematta ja ongelma on ratkaistu.

Niin kauan kun politiikka pysyy vain sille tarkoittamassa ketjussa, keskustelu on asiallista ja henkilökohtaisuuksista ja muista rikkeistä rangaistaan, niin en näe syytä, miksei ketjua voisi avata uudestaan.
Näinpä. Parempihan se olisi, että politiikalle(ja miksei muullekin pelaamisen ulkopuoliselle keskustelulle, jos sellaista isommasti herää/syntyy) olisi se oma ketju ja paikka, missä siitä keskustella sen sijaan, että muiden aiheiden ohessa/välissä heitellään niitä omia poliittisia näkemyksiä ja keskustelu lähtee sitten ihan sivuraiteille sen alkuperäisen ketjun aiheesta.

Kuten sanottua, niin eihän sitä politiikkaketjua tarvitsisi lukea, jos ei aihe pelifoorumilla kiinnosta.
Toisaalta kyseessä on tosiaan pelaamiseen pääasiassa keskittyvä palsta. Mikäli politiikkakeskustelu kuuluu palstalle, kuuluvatko kaikki muutkin kuviteltavissa olevat (lailliset) aiheet?
Toisaalta tällä foorumilla on valtaosan ajasta niin hyvä ilmapiiri ja niin hyvää ja selkeää, hyvin argumentoitua keskustelua, että täällä juttelee välistä ihan mielellään pelaamisen ulkopuolisistakin asioista. Pelaaminen ja siitä keskustelu on tietysti tämän paikan pääpointti, mutta kyllä tämä maailman meno nykyään on välillä niin hurjaa, että siitä on ihan avartavaa jutella täälläkin 'tuttujen' nimimerkkien kanssa.
 
Täällähän on keskustelualueita, kuten "Muu keskustelu", joiden tarkoitus on nimenomaan mahdollistaa keskustelu myös muista aiheista kuin pelaamisesta. Siksi lähtökohtaisesti ajattelen, että kaikista laillisista aiheista pitäisi voida keskustella, ellei niitä ole erikseen kielletty foorumin säännöissä.

Politiikka on kuitenkin hieman erityinen aihe, koska se kytkeytyy tavalla tai toisella lähes kaikkeen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Sen vaikutukset näkyvät esimerkiksi taloudessa, teknologiassa, kulttuurissa ja jopa pelialalla. Tämän vuoksi politiikkaa on käytännössä mahdotonta rajata täysin pois keskusteluista.

Jos politiikalle tarkoitettu ketju pysyy suljettuna, voi seurauksena olla se, että poliittinen keskustelu alkaa levitä muihin ketjuihin, joihin se ei välttämättä kuulu. Tämä riski korostuu erityisesti silloin, kun eduskuntavaalit lähestyvät ja poliittiset aiheet ovat tavallista enemmän esillä. Silloin myös pelaamiseen keskittyvissä ketjuissa saatetaan ajautua sivuraiteille keskustelemaan politiikasta, koska sille ei ole omaa selkeää paikkaa.

Siksi voisi olla foorumin kannalta jopa parempi, että politiikasta käytävä keskustelu keskitetään sille tarkoitettuun ketjuun sen sijaan, että samat keskustelut hajaantuvat ympäri foorumia.
 
Loppukaneettina pohdittakoon, että joskushan tämänkin harrastuksen on tultava päätepysäkillensä. Toistaiseksi seuraavasta sukupolvesta ei ole valunut sellaista tietoa, joka näyttäytyisi erityisen houkuttelevalta ja kannustaisi hyppäämään kyytiin. Onko tämä nyt se hetki, että kannattaa jättää se lippu ostamatta ja siirtyä selaamaan vanhempia, vielä pelaamattomia pelejä?
Melkoinen oletus ja ajatus että pelaamisen "on joskus tultava päätepysäkille". Ei ole. Se jatkuu, kehittyy ja muuttuu mutta niin kauan kuin on ostavaa yleisöä, on myös tämä harrastus.

Se on sitten taas eri asia että onko siinä muuttuvassa versiossa enää itse mukana mutta kuten kirjoitit, niin ei pelaamisen harrastuksena tarvitse ikinä loppua. Pelattava tuskin keneltäkään loppuisi ikinä vaikka kaikki pelikehitys loppuisi tähän hetkeen.
 
Pelaaminen tulee päätepysäkille yksilötasolla. Päätepysäkiltä ei mennä eteenpäin, mutta siitä pääsee taaksepäin. Pelaaminen yleisellä tasolla ei tietenkään pääty, vaan muuttaa muotoaan.
 
Ylös Bottom