Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dragonfly
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kohta se alkaa. Odotukset ovat korkealla ja toivottavasti luvassa on sekä yllätysjulkistuksia että uusia yksityiskohtia jo odotetuista peleistä - esimerkiksi Fablesta ja Clockwork Revolutionista. :cool:
 
Jälleen kerran loistava show Xboxilta!

Clockwork näyttää edelleen hyvältä videoilla, saa nähdä miten itse pelaaminen sitten.

Gears of Warin oma esittely shown jälkeen oli aikamoista. En ole tykännyt pelisarjasta ensimmäinen osan jälkeen, mutta nyt tuli sellainen olo, että Coalition keitokset on aika maukkaat. Mielestäni näytti olevan potentiaalia modernin ajan Xbox klassikoksi. Ihme on, jos vuoden pelistä ei haasta ihan tosissaan.

Näin PS5 pelaajana on tyytyminen siihen, että uusi Fable ja jälleen lämmitetty Halo onnistuisivat. Molemmat myös kiinnostavat, mutta Fablesta on nähty aika vähän pelikuvaa ja Halo UE5:lla on itselle vielä vähän kysymysmerkki.

Oli siellä muitakin mielenkiintoisia pelejä, mutta ne unohtui jo mielestä.
 
Odotukset olivat korkealla Xbox Games Showcasea kohtaan, mutta en kyllä pettynyt. Mukana oli paljon kiinnostavia pelejä, ja suuri osa niistä tulee vieläpä suoraan Game Passiin. Täytyy sanoa, että palvelu tarjoaa edelleen todella paljon vastinetta rahalle, vaikka tulevat Call of Duty -pelit eivät tulekaan enää palveluun ensimmäisenä päivänä.

Phil Spencer teki Xboxin eteen paljon hyvää. Game Pass, studiohankinnat ja Xboxin kasvattaminen olivat isoja onnistumisia. Viimeisinä vuosina suunta alkoi kuitenkin omasta mielestäni hämärtyä. Yksinoikeuspelejä tuli vähemmän, ja "This is Xbox" -ajattelu jätti välillä sellaisen tunteen, ettei Xbox-konsolin omistamiselle ollut enää yhtä vahvoja syitä kuin ennen.

Asha Sharma vaikuttaa ainakin näin alkuun lupaavalta johtajalta. Olen pitänyt erityisesti siitä, että Game Passin hinnoittelua on tarkasteltu uudelleen, Xboxin omaa identiteettiä on alettu vahvistaa ja yksinoikeuspeleihin on jälleen panostettu enemmän. Lisäksi viestintä pelaajille on ollut mielestäni selkeämpää. On hienoa nähdä, että Xboxille on tulossa konsoliyksinoikeuspelejä kuten Gears of War: E-Day ja Clockwork Revolution. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta näyttää mielestäni paremmalta kuin pitkään aikaan.

Kaiken kaikkiaan todella vahva esitys Xboxilta. Mutta pitikö Call of Duty olla jälleen kerran se viimeinen peli ennen Gears of War: E-Dayn esittelyä? Itse olisin toivonut showcase'n loppuun jotain täysin uutta yllätysjulkistusta tai odottamatonta paljastusta. Esitys oli muuten erinomainen, mutta loppuhuipennus ei tällä kertaa ollut aivan sitä, mitä odotin.
 
Oikean elämän kiireiden vuoksi ehdin katsoa shown kunnolla vasta näin aamutuimaan.

Totutun vahva show Xboxilta. Todella iso omien studioiden edustus, paljon pelejä, täysin uusia julkistuksia ja paljon Day One on Game Pass -ilmoituksia. Hyvää tekemistä kaiken kaikkiaan.

Oli myös mukava huomata, että kaikki esitellyt pelit taisivat olla PlayAnywhere tuettuja, joten yhdellä ostolla saa Xbox ja PC versiot. Iso plussa ainakin kaltaiselleni kahden tai jopa useamman laitteen välillä hyppivälle pelaajalle.

Mitä pelejä sitten esiteltiin.
1780898419141.png

First Party:

Gears of War E-Day. Invaasion alkupäivät. Hurjan hienon näköinen. Gears fanin toiveuni. Julkaisupäivä 6.10. Game Pass Day one.

Call of Duty Modern Warfare 4. Uusi codi näyttää aika selvästikin kiinnostavammalta kuin edellinen osa. Jos ja kun tässä nyt on kunnon elokuvamainen yksinpelikampanja wanhojen kunnon codien tapaan, niin ai että.

Halo Campaign Evolved. Todella ikoninen yksinpelikamppis. En ainakaan itse ollut ennen showta tietoinen, että tässä on 3 kokonaan uutta kenttää ympätty mukaan. Komean näköistä menoa, niin kuin Halolta voi odottaa. Game Pass Day one.

Fable. Hayley Atwell uutena kiinnityksenä mukaan. Tästä voi kehkeytyä sarjan ansaitsema rebootti, mutta lisää kunnon pelikuvaa kaipaisi. Game Pass Day one.

SENUA. Olen kovasti tykännyt sarjan kahdesta edellisestä osasta. Tämä oli positiivinen yllätys, että ylipäätään uusi osa on tulossa. Todellakin kelpaa. Game Pass Day one.

Minecraft Dungeons 2. Ensimmäinen osa oli onnistunut Diablo klooni, samaa voi varmasti odottaa myös tältä. Game Pass Day one.

State of Decay 3. Sarja ei ole säväyttänyt henkilökohtaisella tasolla, mutta näkee kyllä miksi jotkut tykkää. Game Pass Day one.

Spyro A Realm Beyond. Kuinka monta vuotta on edellisestä uudesta Spyro seikkailuista? Aivan huimaa, että tämä sarja saa uuden pelin. Game Pass Day one.

DOOM: The Dark Ages Revelations. Yksinpelikampanja lisäosa. Näytti Doomilta. Näytti hyvältä.

Clockwork Revolution. Gearsin ohella isoin kiinnostus. Kehittäjä inXile harvoin pettää ja tämä peli näyttää siltä, että studio on ottanut vielä jokusen askeleen eteenpäin suhteessa aikaisempiin peleihin. Game Pass Day one.

Kolmannen osapuolen pelit:
Wo Long 2. Lisää itämaista toimintaroolipeliä Team Ninjalta. Ensimmäisen osan pariin ei ole vielä ehtinyt, mutta pikkuhiljaa taitaisi olla aika. Game Pass Day one.

Vivarium. Olipa hurjan kivan näköinen peli. Graafinen tyyli miellytti todella paljon silmää, mutta varsinaista pelaamista näytettiin turhan vähän. Game Pass Day one.

Resonance: A Plague Tale Legacy. Sarjan kaksi edellistä osaa ovat olleet mainioita, joten lisää Plague Talea. Kyllä kiitos. Game Pass Day one.

Persona 6. Vain julkistus, eikä oikein mitään näytetty, mutta kiinnostus on isoa. Pelikuvaa odotellessa. Game Pass Day one.

Persona 4 Revival. Alkuperäinen on pelaamatta, joten kyllä tämä täysin uutena kokemuksena kelpaa. Noin muuten tällainen graafinen tyyli ei minusta niin kovin olisi uusioversiota kaivannut. Tosin taitaa siellä olla sen verran pelikokemusta parantavia juttuja, että alkuperäisen pelanneet saavat jotain irti. Game Pass Day one.

Valor Mortis. Napoleon Bonaparte, Ranskan vallankumous, soulslike ja ensimmäisen persoonan kuvakulma. Mielenkiintoiset ainekset on sopassa. Jännä nähdä millaisen keitoksen saavat aikaiseksi. Game Pass Day one.

Metro 2039. Miten hyvältä näyttikään. Tietää, että tulossa on jälleen äärimmäisen tunnelmallinen matka postapokalyptisen Moskovan syövereihin.

Magicians: The Devil’s Deal. Taikatempuilla vihollisia turpaan. Mikä jottei! Mukavan erilainen niin ulkoasultaan, kuin konseptiltaan. Game Pass Day one.

Crazy Taxi World Tour. Hullu taksi on takaisin. Offspring soi ämyreistä ja mutkat mennään kylkimyyryä. Ajaminen hallittua kaaosta. Kovin nostalgiatrippi hetkeen.

Castlevania: Belmont’s Curse. Uusi Castlevania on tapaus jo itsessään, vaikken ole sarjan suurin fani.

Bad Magpie. Varis tihutöissä. Tuo mieleen Untitled Goose gamen niin konseptiltaan kuin grafiikaltaan. Tosin trailerin loppu antaa sellaisen fiiliksen, että onkohan tässä jostain vähän isommastakin kysymys. Game Pass Day one.

Join Us. Tämä oli erikoinen. Olet kultin johtaja tai jotain. En tiedä.... jotenkin erikoiset fiilikset jäi tästä. Game Pass Day one.
 
Viimeksi muokattu:
Xboxin päästrategisti Matthew Ball on antanut omat kommenttinsa liittyen Xboxin uuteen yksinoikeuslinjaukseen.

Hän haluaa tehdä selväksi sen, että Gearsin ja Clockworkin yksinoikeusilmoitukset eivät ole yksittäistapauksia ja että pelaajat voivat odottaa jatkossa "tasaista virtaa" vastaavanlaisia ilmoituksia.

Vielä ei parane liikaa luottaa, mutta kyllähän tämä kovasti kuulostaa siltä, että Xboxin suunta on kääntymässä.

 
Xboxin päästrategisti Matthew Ball on antanut omat kommenttinsa liittyen Xboxin uuteen yksinoikeuslinjaukseen.

Hän haluaa tehdä selväksi sen, että Gearsin ja Clockworkin yksinoikeusilmoitukset eivät ole yksittäistapauksia ja että pelaajat voivat odottaa jatkossa "tasaista virtaa" vastaavanlaisia ilmoituksia.

Vielä ei parane liikaa luottaa, mutta kyllähän tämä kovasti kuulostaa siltä, että Xboxin suunta on kääntymässä.

Nyt vaan toivomaan että tulee yhtä laadukkaita yksinoikeuksia sitten kuin esimerkiksi Pleikkarilla on (Nintendon painivat aivan eri luokissa, niitä ei voi päihittää mitenkään). Koska, tämä on vain oma mielipiteeni, Xboxin yksinoikeudet eivät ole koskaan olleet mitään ihmeellisiä (paitsi ensimmäinen Halo ensimmäisellä Xboxilla räjäytti tajunnan). Ja ensimmäinen Gears of War tietenkin. Ja Fable... Joten toivon ja rukoilen että sieltä saapuu oikeasti tajunnanräjäyttäviä kokemuksia. :D
 
Koska, tämä on vain oma mielipiteeni, Xboxin yksinoikeudet eivät ole koskaan olleet mitään ihmeellisiä (paitsi ensimmäinen Halo ensimmäisellä Xboxilla räjäytti tajunnan). Ja ensimmäinen Gears of War tietenkin. Ja Fable... Joten toivon ja rukoilen että sieltä saapuu oikeasti tajunnanräjäyttäviä kokemuksia. :D
Xboxin alkuaikoina tuli kyllä paljon hyviä uusia IP:tä. Onneksi Senua tuoreempana niche-IP:nä saa edelleen jatkoa. Täytyy kommenttiisi lisätä, että autopeleistä nauttineena kaksi ensimmäistä Forza Motorsporttia oli jotain aivan muuta kuin niitä ennen tullut GT4, olkoonkin, että GT4 oli todella hyvä (etenkin GT3:n jälkeen).

Eka FM oli kyllä niin paljon hauskempi kuin Turismo ja tuntui kuitenkin riittävän realistiselta. Turismossa kun ei Top Gear -tyylistä powerslideä meinannut saada millään (autot joko puskevat tai sitten perä lähtee samantien alta, ainakin pädillä ajaessa), niin Forzassa oli nautinnollista ajaa överiksi tuunatulla takavedolla ja taistella mutkissa kieli keskellä suuta, että auto pysyy hanskassa. Lisäksi autojen tuunaus oli paljon parempi, GT:ssä tekniikkapuolen tuunaus tuntui hyvin geneeriseltä ja ulkonäköä ei pahemmin voinut muokata, toisin kuin Forzassa, jossa sai vaihdettua moniin autoihin jonkun toisen auton moottorin ja laitettua kaikenlaista korisarjaa. Toki Forzassa oli "vain" 231 autoa, kun GT4:ssä oli valtavat 721 autoa, joten GT:ssä ei varmasti ollut paukkuja kiinnittää jokaiseen autoon niin paljon huomiota. Kääntöpuoli vain oli, että niin moni auto tuntui hyvin samalta keskenään (Turismojen "perisynti" mielestäni).

Näin jälkikäteen ajatellen, harmittaa hieman, että en osannut arvostaa FM3:n raskaampaa ajotuntumaa aikoinaan ja uramoodin kalenterihommakin jotenkin hankasi vastaan. Ajotuntuma oli kuitenkin selvä hyppäys realismiin ja kohti nykyisiä simcadeja kakkososan jälkeen, jossa autot olivat hyvin massattoman oloisia näin jälkikäteen arvioituna. Uramoodikin oli virkistävän erilainen, kun sen pariin tuli kuutisen vuotta sitten palattua jonkun 10 vuoden tauon jälkeen.

Joka tapauksessa, kolmosen julkaisun aikoihin tulleen pettymyksen kautta jäi sitten nelonen kokonaan kokeilematta. Nyt se kyllä löytyy, mutta en ole ehtinyt ajella kuin aloituskisan siinä, mutta sutä on kehuttu sarjan parhaaksikin osaksi, joten täytyyhän sen osalta itseään koittaa sivistää myös. No, täytyy jossain kohtaa ajella taas kolmosta vähän eteenpäin, jos saisi siinä joskus kaiken merkityksellisen tehtyä, niin voisi sen nelosenkin ottaa sitten testiin.

Tulipas pitkä höpinä...
 
Oli kuulema ennen summer games kun ne päätti että ei tule ps5 vaikka tuossa on kaikki alusta mille se piti tulla
 

Liitetiedostot

  • Screenshot_20260609_065146_Facebook.jpg
    Screenshot_20260609_065146_Facebook.jpg
    197 KB · Lukukerrat: 8
Ylös Bottom