Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

aikka Forzaa en ole ikinä pelannut, osaan melko varmasti sanoa että arcade rälläys ei näihin lukemiin itsellä yltäisi.

iRacingin isot pojat on kertonut että tuo Gran Turismo on aika surkea nimenomaan simulaatio pelinä, eli aika arcade lällätys taitaa peli sitten kuitenkin olla?
Itse viihdyn oikein hyvin Forza Horizonin parissa, koska tykkään tuon moninpelistä niin ja viikottaiset playlistit pitää homman mielenkiintosena.
107 tuntia näyttää Forza Horizon 6 kello tällä hetkellä eikä peli ole edes vie kokonaista kuukautta vanha.

Tosin mulle kertyy peleihin aina paljon tunteja, kun tykkään pelata paljon moninpelejä ja sitten season mallin pelejä live service. esim. Diablo 4 kertynyt xboxin mukaan 63 päivää 21 tuntia 32 minuuttia.
 
Piti ihan mielenkiinnosta katsoa montako sataa tuntia on Gran Turismoa yhteensä pelattuna ja yllätyin todella että puhutaan jo yli tuhannesta tunnista. Ratti / VR lasit pitää mielenkiinnon edelleen yllä ja tätä tulee pelattua säännöllisen epäsäännöllisesti, viimeksi eilen meni nelisen tuntia. Vaikka Forzaa en ole ikinä pelannut, osaan melko varmasti sanoa että arcade rälläys ei näihin lukemiin itsellä yltäisi.
Ratti ja VR kypärä kyllä todellisesti antaa tälle pelille lisäarvoa ihan uskomattomalla tavalla :)
 
iRacingin isot pojat on kertonut että tuo Gran Turismo on aika surkea nimenomaan simulaatio pelinä, eli aika arcade lällätys taitaa peli sitten kuitenkin olla?
Tämä on varmasti totta. Tässä pitää myös muistaa se että jos tuonne isojen poikien liigaan lähtee hakemaan sitä pari napsua tiukempaa simulaatiomalli on se rahallinen panostus myös sitten toisenlainen. Jykevä peli PC sekä erikseen ostettavat radat ja autot itse peliin, puhumattakaan sitten PC:lle saatavilla olevista erilaisista ajolaitteista joissa hintalapun osalta on vain taivas rajana.

Pleikkarilla pääsee ”touhutonnilla” (ratti+penkki+VR) jo semmoiseen kokemukseen ajomallin osalta että ainakin tämmöisellä v.86 peliharrastuksen aloittaneelle tämä oli semmoinen wow elämys että ei ole montaa näiden vuosikymmenien aikana tullut vastaan, Turismon pelitunnit sen myös mielestäni osoittavat aika hyvin.

Loppukaneettina, ajelen satunnaisesti kartingia, käynyt ajelemassa myös koppiautoilla ja moottoripyörällä kilparadalla. Ei GT VR tietenkään sitä fiilistä korvaa, mutta kyllä sitä ihan mielellään siltä vääntää.
 
Viimeksi muokattu:
Forza Motorsport ja Gran Turismo ovat molemmat simcade ajomallin pelejä. Pyrkivät simulaatioon, mutta eivät tee sitä suuremman pelaajamassan kustannuksella. Helpotuksia on molemmissa, että saadaan varmasti kaikki matalalla kynnyksellä mukaan ajelemaan. Sitten taas Forza Horizon selvästi enemmän arcade, vaikkei senkään ajomalli mikään Need for Speed ole.

PC:llä pääsee monessakin pelissä kunnon simulaation makuun. iRacing nyt varmaan se selkein esimerkki. Itse olen pelaillut eniten Raceroomia.

Konsolilla taitaa lähimmäksi simulaatiota päästä Assetto Corsa Competizione. Siinä huomaa heti ettei autoa voi vaan huolettomasti heittää mutkaan, renkaiden pito on selvästi paremmin tuntuvaa, ratojen epätasaisuudet tuntuu ja vaikuttaa enemmän. Ajomalli on vaikeampi oppia, mutta kun siitä saa kiinni, niin nopeus kasvaa luonnostaan.
 
Pleikkarilla pääsee ”touhutonnilla” (ratti+penkki+VR) jo semmoiseen kokemukseen ajomallin osalta että ainakin tämmöisellä v.86 peliharrastuksen aloittaneelle tämä oli semmoinen wow elämys että ei ole montaa näiden vuosikymmenien aikana tullut vastaan, Turismon pelitunnit sen myös mielestäni osoittavat aika hyvin.
Joo totta tämäkin enkä minä pistäisi pahakseni että pääsisin Gran Turismoa pelaamaan xboxilla ja varmasti kertyisi aimo kasa tunteja peliin.
Mutta niinkuin tämä topiccikin kertoo niin tuota ei tule tapahtumaan, että Gran Turismoa pääsisin pelaan xboxilla, koska olemmehamme tässä kamalassa konsolisodassa. Jonka uhreja tässä ollaan kaikki eli ei pelailla toisten pelejä. Paitsi Sony on saanut xboxin osittaiseen siltaan, josta johtuen xboxin pelejä lirahtaa vihollisen leiriin.

Viimesimpien sotatantereen tietojen mukaan Sony olisi suuttunut Asha Sharmalle kun Halon traileri vedettiin viime hetkellä pois state of playsta.
Jäädään odottaan Sonyn vastausta. Ehkä näistä käänteistä vois joku pitää vaikka ihan sotapäiväkirjaa.
 
Jokainen pelaa mitä huvittaa mutta tilastojen valossa tiettyjä pelejä pelataan paljon muita enemmän ja siihen vaikuttaa myös pelin pituus. Sonylla tämä huomattiin muutama vuosi sitten ja alettiin kehittämään isoa joukkoa live service pelejä, joita ei ole kuitenkaan montaa näkynyt julkaistuna. Yksinoikeuksilla olisi merkitystä, jos ne olisivat myydyimpien ja pelatuimpien pelien listoilla. Sieltä varsinkin pleikkarin yksinoikeudet ovat häviämässä
 
Nämä tietyt pelit, joita pelataan paljon, ovat jo pitkään pyrkineet siihen että peli itsessään on alusta. Pelillä on oma sisäinen kauppansa ja valuuttansa. Peli saa tasaisin väliajoin uutta sisältöä, vähän kuin uuden osan pelisarjaan. Samaa peliä on tarkoitus pelata vuosia ja taas vuosia.

Ymmärrän hyvin miksi kuka tahansa julkaisija haluaisi julkaista seuraavan Fortniten. Siellä se raha on.

Pleikkarin yksinoikeudet, kuten monet muutkin pelit, ovat enemmän kertaluontoista viihdettä. On selvästi näkyvissä että isoa massaa kiinnostaa enemmän nämä Live Service -pelit, joihin voi upottaa kaiken vapaa-ajan ja ylimääräiset rahat.

Näiden kertaluontoisten pelien ongelmaksi hiipuneen kiinnostuksen lisäksi nousee jatkuva rahavirran puute. Se on kertaostos ja sillä selvä. Sen lisäksi niiden tekeminen on kallista, joten riskit on selvästi isommat. Miksei siis Sony tai kuka tahansa muu kokeilisi pariinkin otteeseen josko oma Live Service -peli löisi kultasuoneen?
 
Viimeksi muokattu:
Luulen että ollaan yleisestikin vääjäämättömän resetin edessä koko pelialalla. Tämä konsolien valmistus on ihan liian kallista muistien ja muiden osalta. Tämä tilanne nyt kestää kuulemma ainakin 2.5 vuotta vielä. Itse pelien tekeminen on ihan liian kallista ja niiden tekeminen kestää ihan liian kauan. Jos näihin ongelmiin ei keksitä jotain ratkaisuja niin noutaja tulee :D Taitaa tuo xbox olla vaan eka tässä resetissä ja muut seuraa sit perässä. Xboxi kun on julkinen eläin niin tämä heidän tilaanteensa on joka paikassa näytillä. Tuskin Sony on mikään teflon että nämä muistien ja muiden hinnat ei vaikuta tai ainakaan tuohon seuraavaan sukupolveen siirryttäessä. Mitään tuhannen dollarin konsoleita on turha yrittää myydä jos siis halutaan myydä näitä sen 100 miljoonaa. Eikä yrityksiä ole suunniteltu odotteleen ns. parempia aikoja eli takoo pitää kokoajan.
 
No öö GT7 kaikki ajoavut pois niin kyllä se Ferrarin F40 (missä ole ikinä ollutkaan teknologiaa helpottamaan ajamista kuten tracktion control) lähtee aika äkäseen lapasesta jos vähän taputtelee kaasua jo mutkan ulostulovaiheessa - tai jarruttaa liian voimakkaasti vinoon). Mutta joo. en epäile lainkaan etteikö noi isojen poikien pelit olisi viety ihan äärimmilleen realismissa. Minulle riittää paremmin kuin hyvin tuo GT7 + VR + Rattipoljin kombo
 
Luulen että ollaan yleisestikin vääjäämättömän resetin edessä koko pelialalla. Tämä konsolien valmistus on ihan liian kallista muistien ja muiden osalta. Tämä tilanne nyt kestää kuulemma ainakin 2.5 vuotta vielä. Itse pelien tekeminen on ihan liian kallista ja niiden tekeminen kestää ihan liian kauan. Jos näihin ongelmiin ei keksitä jotain ratkaisuja niin noutaja tulee :D
Saattaa olla että kaikesta yleisestä vastustelusta ja loanheitosta huolimatta tekoäly on tässä se pelastus pelien suhteen. Ei niin, että pelit tehtäisiin alusta loppuun tekoälyllä, vaan että pelien tekeminen tekoälyn avustuksella sekä nopeuttaa että säästää rahaa. Koodin tarkistusta, QA:ta noin ylipäätään, konseptitaidetta, stressitestausta, kehittäjän apuna ongelmanratkonnassa olemista ja niin edelleen.

Tämä ei tietenkään konsolin valmistuskustannuksiin auta. Uskon että siinä on isompi pala purtavaksi. Tilanne ei vain yksinkertaisesti ratkea nykyisellä kysynnän ja tarjonnan suhteella. Siksipä siis onkin todennäköistä että nykyinen konsolisukupolvi porskuttaa menemään vielä pari vuotta. Sitten ruvetaan ihmettelemään uusia laitteita.
Taitaa tuo xbox olla vaan eka tässä resetissä ja muut seuraa sit perässä. Xboxi kun on julkinen eläin niin tämä heidän tilaanteensa on joka paikassa näytillä. Tuskin Sony on mikään teflon että nämä muistien ja muiden hinnat ei vaikuta tai ainakaan tuohon seuraavaan sukupolveen siirryttäessä. Mitään tuhannen dollarin konsoleita on turha yrittää myydä jos siis halutaan myydä näitä sen 100 miljoonaa. Eikä yrityksiä ole suunniteltu odotteleen ns. parempia aikoja eli takoo pitää kokoajan.
Kyllähän sen näkee jo siitä, että tämä on kaikkiin vaikuttanut, kun kaikki ovat joutuneet nostamaan laitteiden hintoja. Jopa useampaan otteeseen.

No öö GT7 kaikki ajoavut pois niin kyllä se Ferrarin F40 (missä ole ikinä ollutkaan teknologiaa helpottamaan ajamista kuten tracktion control) lähtee aika äkäseen lapasesta jos vähän taputtelee kaasua jo mutkan ulostulovaiheessa - tai jarruttaa liian voimakkaasti vinoon). Mutta joo. en epäile lainkaan etteikö noi isojen poikien pelit olisi viety ihan äärimmilleen realismissa. Minulle riittää paremmin kuin hyvin tuo GT7 + VR + Rattipoljin kombo
Lapasesta lähteminen ja simulaatio ei varsinaisesti ole sama asia. :) Vaikka ymmärrän kyllä mitä ajat takaa. Sanotaan vaikka näin, että Gran Turismoa voi ihan hyvin ajaa padilla (ja olla nopea), vaikka ajoavut olisi pois päältä. Jo siinä huomaa kuinka peli "auttaa" pelaajaa ja autoa pysymään hallinnassa, vaikka tosiaan ajoavut olisi pois päältä. Auton saa kyllä lähtemään lapasesta, mutta niin sen saa lähtemään vaikka arcademaisemmassa Forza Horizonissakin.
 
Luulen että ollaan yleisestikin vääjäämättömän resetin edessä koko pelialalla. Tämä konsolien valmistus on ihan liian kallista muistien ja muiden osalta. Tämä tilanne nyt kestää kuulemma ainakin 2.5 vuotta vielä. Itse pelien tekeminen on ihan liian kallista ja niiden tekeminen kestää ihan liian kauan. Jos näihin ongelmiin ei keksitä jotain ratkaisuja niin noutaja tulee :D Taitaa tuo xbox olla vaan eka tässä resetissä ja muut seuraa sit perässä. Xboxi kun on julkinen eläin niin tämä heidän tilaanteensa on joka paikassa näytillä. Tuskin Sony on mikään teflon että nämä muistien ja muiden hinnat ei vaikuta tai ainakaan tuohon seuraavaan sukupolveen siirryttäessä. Mitään tuhannen dollarin konsoleita on turha yrittää myydä jos siis halutaan myydä näitä sen 100 miljoonaa. Eikä yrityksiä ole suunniteltu odotteleen ns. parempia aikoja eli takoo pitää kokoajan.
Tämä on totisinta totta ja valitettavasti tässä taistossa XBOX on se joka on tulilinjalla ensimmäisenä. Omia mietteitä ja ennustuksia.

XBOX
Konsolit eivät oikein mene kaupaksi ja ylipäätänsä pelidivisioonan rahallinen tuotto ei ole semmoista mitä maailman isoimpiin kuuluva korporaatio odottaa sijoitukselleen vastinetta. Jos ilmoitettu 3% tuotto pitää paikkansa ollaan melko kaukana siitä 30% mitä "softafirma" odottaa tekevänsä tulosta. Tässä oli Spencerin aikaan selkeä tavoite, Game Pass "jokaiselle pelaajalle" maailmassa ja sillä rahaa kassaan, mutta kun tämä ei oikein lähtenyt lentoon ollaan nyt tilanteessa että ostettujen studioden juoksevat kulut syövät ne tilausmallista saatavien tuottojen dollarit eikä pelit tietenkään myy yksittäiskappaleina semmoisia määriä mitä pitäisi koska ne voidaan pelata "ilmaiseksi" Game Passista. Hätätoimenpiteenä on MS sitten joutunut alentumaan ja julkaisee pelejä jopa kilpailijan alustalle, voi surkeuden surkeus.

Oma mielipiteeni oli alusta alkaen että Game Pass on tuhoon tuomittu tässä ajasssa, vaadittua kohdeyleisöä ei tähän yksinkertaisesti löydy maksajaksi siihen tarvittavassa mittakaavassa. Microsoft oli tässä Game Pass asiassa aikaansa hiukan liian edellä, siinä vaiheessa kun pilvestä pelaaminen on täysin samanlainen kokemus kuin konsolin päälle laittaminen ja pelit käyntiin tämä saattaisi toimia ja maksajia siihen löytyä. Se että pilvipelaaminen on käsittääkseni MS:lla jaoteltu vielä "jonotuksiin" pelivuoroista jos pelaajia on paljon linjoilla niin ei se oikein kivalta kuulosta, saati sitten jos siellä olisi tilaajia yhtäaikaa useita satoja miljoonia mitä sitten kävisi... infraa ei ole tähän vielä ihan tarpeeksi, ehkä tulevaisuudessa mutta ei vielä seuraavan konsoligeneraation aikana eli +10v eteenpän

Nyt siis XBOX:in pitäisi saada pakka kasaan ja muille alustoille karkaavat pelaajat takaisin omaan leiriin. Tämä vaatisi uutta rautaa julkaistavaksi koska nykyinen ei ole kilpailukykyinen ainakaan Euroopassa missä tilanne näyttää jo siltä että koko brändiä ei ole edes olemassa. Uuden kilpailukyisen raudan valmistus jotta se olisi houkutteleva kuluttajalle vaatisi huomattavan loikan tehoissa tai muuta innovaatiota pelien osalta, jos tämmöinen laitos valmistetaan ja laitetaan myyntiin sen kuluttajahinta tulisi olemaan lähempänä 1500$ nyykisillä valmistuskustannuksilla. RAM ja SSD hinnat ovat semmoisella tasolla jo nyt että niiden osuus itse muusta konsolista olisi yli 50%. Yhtälöön vielä se että hinnat tulevat nousemaan vielä lisää sekä saatavuus on niin heikkoa että jos haluat massana (miljoonia) ostaa näitä komponentteja jono tehtaan linjastoon on vuosia. Mikäli MS uuden konsolin nyt parin vuoden sisällä päättää julkistaa vaihtoehdot on nämä.

1. Korporaation pohjattomasta kassasta kompensoidaan komponenttien hintoja jotta kuluttajahinta saadaan "alas" . Konsolia aletaan myymään 600-800$ hintaluokkaan ja kauppa käy, saatavuus on tosin heikko 2029 saakka joten käyttäjäkuntaan tämä ei vaikuta positiivisesti siinä ajassa missä pitäisi. En usko että tämä skenaario tapahtuu koska sijoittajien usko alkaa olemaan koetuksella rahanjakoon, *köh köh* pelistudio ostot, kannattiko loppupeleissä? XBOX taru = Game Over 2030 mennessä

2. Julkistetaan hinnaltaan kallis "ylivoimanen" laite. Saatavuudesta ei ongelmaa koska massakuluttaja ei osta 1500$ konsolia
XBOX taru = Game Over 2030 mennessä

3. Jatketaan nykyisellä mallilla ja julkaistaan kaikki pelit jokaiselle mahdolliselle alustalle, suljetaan pelistudiota, vähennetään väkeä jotta tuotttavuus busineksessa saadaan järkevälle tasolle. Tähän bonukena GamePass muutokset, uudet pelit ei enää Day One palveluun vaan 1-2 vuoden viive julkistuksessa, tai muuta vastaavaa jotta saadaan inhouse pelimyyntiä ylös.
XBOX taru = mahdollisuuksia tulevaisuudessa (kuten aina tähänkin mennessä)

Jos näistä kolmesta pitäisi valita niin se turvallisin tie olisi tietenkin kohdan kolme skenaario. Tämä valitettavasti tappaa myös kyllä tehokkaasti nykyisen XBOX -alustalla olevan pelaajakunnan, he kun tuppaavat siirtymään muille alustoille ajan kuluessa tiimalasissa. Muut alustat tarjoaisi "kaiken" yhdellä alustalla miksi pelata siis XBOX:illa. Kyllä, tiedän että osalla on omat mieltymyksensä ja hyvät perustelut tähän "miksi" kysymykseen tälläkin foorumilla, nyt puhutaan massoista. Asha Sharma tuntuu olevan nyt pakon edessä ja häneltä odotetaan nopeita toimenpiteitä. Vaikka yhtään sympatiaa tähän MS:n ahdinkoon en koe on todettava että vaikealta tämä heidän tie juuri tässä ajassa näyttää ja mahdollista on että koko Gaming divisioona alaskirjataan tai myydään eteenpäin lähitulevaisuudessa.

Playstation
Konsolit käy kaupaksi jotenkuten, uusia käyttäjiä valuu XBOX leiristä, mutta pelikauppa takkuaaa. Tulosta tehdään tästä huolimatta ennätyslukemissa joten uskon että Playstation nyt vain odottaa komponenttimarkkinan laantumista ja uusi konsoli siirtyy vuodelle 2028 Q4 tai jopa vuodelle 2029 asti. PS5 ja varsinkin Pro versio on edelleen ihan relevantti pelikone koska tuon tasoinen PC:kin maksaa saman rahan nykyhinnoilla, massamarkkina ei nyt vain kaipaa uutta tehokonsolia, toisin sanoen massamarkkinaan 1500$ konsoli on liian kallis.

Nintendo
Nintendo on näistä kolmesta siinä mielessä parhaassa asemassa että uusin konsoli on varsin tuore eikä se ei ole varsinaisesti "tehokonsoli" jonka valmistuskustannukset uhkaisi karata pilviin. Eivät he tässä komponenttikurimuksessa markkinoilla immuuneja tietenkään ole, mutta vaikutus ei ole niin suuri kuin muilla. Paraiten asiat ovat myös sen saralla että isoimmat "system sellerit" ovat vasta tulossa joten näen Nintendon tilanteen varsin stabiilina Uskoisin että heillä ei nyt ole suurempaa hätää vaan homma on "Business as usual" tekevät omaa juttuansa ja menestyvät siinä. Konsolin hintaan tulee korotuksia, syksyllä nyt ensimmäinen ja toinen mokoma sitten vuoden 2027 alussa, Ennustan etttä suomihinta konsolille 2027 on noin 600€
 
Viimeksi muokattu:
Omia mietteitä ja ennustuksia.
Hyvää tekstiä. Tässä nyt on se ero vie yhtiöissä MS ja Sony että Sonylle playstation on elinehto kun taas MS voi katsoa että tuo xbox konsoli itsessään on vain riippakivi Microsoftille. MS siis voi jatkaa hyvin pelkkänä pelien julkaisijana Microsoftin pääelinkeino on kutenkin pilvessä ;)
Et voihan tässä käydä niinkin hullusti että Playstation jää ainokaiseksi tehokonsoli puolelle. Tämähän sitten tarkoittaa että hinnat ei ainakaan laske tai palvelut, pelit parane.
 
1. Korporaation pohjattomasta kassasta kompensoidaan komponenttien hintoja jotta kuluttajahinta saadaan "alas" . Konsolia aletaan myymään 600-800$ hintaluokkaan ja kauppa käy, saatavuus on tosin heikko 2029 saakka joten käyttäjäkuntaan tämä ei vaikuta positiivisesti siinä ajassa missä pitäisi. En usko että tämä skenaario tapahtuu koska sijoittajien usko alkaa olemaan koetuksella rahanjakoon, *köh köh* pelistudio ostot, kannattiko loppupeleissä? XBOX taru = Game Over 2030 mennessä

2. Julkistetaan hinnaltaan kallis "ylivoimanen" laite. Saatavuudesta ei ongelmaa koska massakuluttaja ei osta 1500$ konsolia
XBOX taru = Game Over 2030 mennessä

3. Jatketaan nykyisellä mallilla ja julkaistaan kaikki pelit jokaiselle mahdolliselle alustalle, suljetaan pelistudiota, vähennetään väkeä jotta tuotttavuus busineksessa saadaan järkevälle tasolle. Tähän bonukena GamePass muutokset, uudet pelit ei enää Day One palveluun vaan 1-2 vuoden viive julkistuksessa, tai muuta vastaavaa jotta saadaan inhouse pelimyyntiä ylös.
XBOX taru = mahdollisuuksia tulevaisuudessa (kuten aina tähänkin mennessä)

Jos näistä kolmesta pitäisi valita niin se turvallisin tie olisi tietenkin kohdan kolme skenaario. Tämä valitettavasti tappaa myös kyllä tehokkaasti nykyisen XBOX -alustalla olevan pelaajakunnan, he kun tuppaavat siirtymään muille alustoille ajan kuluessa tiimalasissa. Muut alustat tarjoaisi "kaiken" yhdellä alustalla miksi pelata siis XBOX:illa. Kyllä, tiedän että osalla on omat mieltymyksensä ja hyvät perustelut tähän "miksi" kysymykseen tälläkin foorumilla, nyt puhutaan massoista. Asha Sharma tuntuu olevan nyt pakon edessä ja häneltä odotetaan nopeita toimenpiteitä. Vaikka yhtään sympatiaa tähän MS:n ahdinkoon en koe on todettava että vaikealta tämä heidän tie juuri tässä ajassa näyttää ja mahdollista on että koko Gaming divisioona alaskirjataan tai myydään eteenpäin lähitulevaisuudessa.
Jokaisessa vaihtoehdossa on omat huonot puolensa. Jos nyt kuunteli Xboxin johdon kommentteja, niin luulen että ollaan jossain vaihtoehto kolmen ja vaihtoehto ykkösen välimaastossa. Tuntuu siltä, etteivät missään nimessä halua ainakaan nyt julkaista täysin ylihintaista laitetta.

Oikeastaan kaikki on kiinni siitä kuinka tiukassa narussa Xbox on Microsoftin johtoportaan suuntaan. Jos siimaa annetaan ja sitä kautta aikaa muutokselle, niin periaatteessa mikä tahansa skenaario on mahdollinen. Jos taas Satya tai Amy Hood sanovat, että vuonna 2028 pitää olla marginaalit jälleen 30% tai muuten ei hyvä heilu, niin silloin ollaan takaisin tässä tilanteessa kun Phil ja Sarah saivat lähteä.

Uusi (sopivan hintainen) konsoli olisi omiaan aiheuttamaan säpinää, mutta myös yksinoikeuspelit. Jos mennään täysin vaihtoehto kolmen suuntaan voidaan saada nopeita voittoja, mutta kuten sanottu se on alustana Xboxin tuomio. Sehän on jo nyt parin viime vuoden aikana nähty mitä tällaisessa tilanteessa tapahtuu. Kun jos taas ajatellaan pidemmällä aikavälillä, niin entisestään digitalisoituva maailma tuo peliostot entistä enemmän alustan omaan kauppaan, joka taas tarkoittaa rahaa jokaisesta ostoksesta 30%. Tällä hetkellä sekä Playstation että Nintendo voivat pärjätä kohtuullisen hyvin ilman isoja myyntejä omien pelinsä osalta, koska iso käyttäjäkunta takaa sen, että alustan omasta kaupasta ostetaan kuitenkin jotain. Samalla vielä myydään kuukausimaksullisia palveluita siihen päälle. Melkein haluaisin sanoa, että alusta on kuningas ja pelit lisätienestiä siihen kylkeen. Toki tämä vaatii tarpeeksi ison massan käyttäjiä, jota Xbox konsolilla ei ole tällä hetkellä.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää tekstiä. Tässä nyt on se ero vie yhtiöissä MS ja Sony että Sonylle playstation on elinehto kun taas MS voi katsoa että tuo xbox konsoli itsessään on vain riippakivi Microsoftille. MS siis voi jatkaa hyvin pelkkänä pelien julkaisijana Microsoftin pääelinkeino on kutenkin pilvessä ;)
Et voihan tässä käydä niinkin hullusti että Playstation jää ainokaiseksi tehokonsoli puolelle. Tämähän sitten tarkoittaa että hinnat ei ainakaan laske tai palvelut, pelit parane.
Tämä on se kauhuskenaario että MS lyö pillit pussiin ja tekee ns. "Nokiat" ja alaskirjaavat koko divisioonan (kauppahinta oli 7,2 miljardia) . Tuo Nokian alaskirjaushan näyttää nyt ihan taskurahoilta jos vertaa Activision Blizzard kauppahintaan (72 miljardia) joten täytyy sanoa että tämmöisen alaskirjauksen toteutuessa puhutaan jo maailman suurimmasta flopista. Toisaalta, koko firma tekee niin järkyttävää tulosta että eihän tuo missään tunnu ja näy jos päättävät tehdä ja lopettaa koko touhun.

Itsehän en tätä haluaisi nähdä että XBOX kuolee laitteena pois markkinasta. Omien silmälasien sangat sattuu olemaan toinen sininen ja toinen punainen, mutta kilpailu on aina hyvästä ja onhan tuota MS:n touhua ollut sangen viihdyttävää seurata 25 vuotta kaikkine käänteinensä.

Bisneksen myynti muualle olisi parempi vaihtoehto, mutta kuka hullu ostaa kuolevan pelibisneksen, Tencent, Take2, Valve? Ei taida kenenkään kassasta löytyä tarvittavia rahoja ilman että otetaan "lainarahaa" riskisijoitukseen. Valven jo julkistettu kotikonsoli olisi luonnollisesti semmoinen välimallin ratkaisu joka paikkaisi avautuvaa valtatyhjiötä konsolimarkkinassa, mutta heillä ihan sama homma, komponenttien hinnat estää vakavasti otettavan laitteiston tuomisen markkinaan juuri nyt.

Divisioonan pilkkomiseksihan tämä lopulta taitaa MS:llä mennä, joten tavallinen rivityöläinen pelistudiossa saa olla varpaillaan kuka palkan huomenna maksaa jos maksaa. Alaskirjauksia ja vähennyksiä tulee tapahtumaan tässä kohtaa järjestelyjä myös, valitettavasti.
 
Täytyy sen verran lisätä että Asha Sharmalla ei ole tuota 30% marginaalia rasitteena. Tämä tuli ilmi tuossa hänen bloomberg haastattelussa.

noin 8 min kohdalla tuo vastaus
 
Täytyy sen verran lisätä että Asha Sharmalla ei ole tuota 30% marginaalia rasitteena. Tämä tuli ilmi tuossa hänen bloomberg haastattelussa.

noin 8 min kohdalla tuo vastaus

Juu, tätä yritin vähän niinkuin sanoa. Tällä hetkellä ei ole tällaista rasitetta, mutta jos siellä ylin johto päättääkin, että parin vuoden päästä marginaalit pitääkin olla nämä ja nämä, niin se voi vaikuttaa Xboxin valitsemaan suuntaan.
 
Hyvää analyysiä kanssakirjoittajilta.

Ymmärrykseni myös on, että kalliin Helixin kuluttajahinnan alentamiseen etsitään "innovatiivisia" ratkaisuja. Mitä ne sitten olisivat, en tiedä, koska sitten ne eivät olisi kovin innovatiivisia. Suomessa kallista elektroniikkaa ostetaan kuluttomilla osareilla, en tiedä miten muualla. Jo aiemmin Xboksilla on joskus ollut muistaakseni jonkinlainen konsolin tilausmalli. Ehkä jokin kalliin konsolin tilausmalli + lunastus itselle tietyn ajan jälkeen voisi olla mahdollinen madaltamaan kalliin ostohinnan painetta. Tilausmalliin voisi lyödä vielä gamepassia päälle tms.
 
Jokunen kommentti tuli omaankin viestiin, joten selvennetään. Muutenkin hyvää pohdintaa!

"Forza vs. Sonyn elokuvalliset yksinpelit on vertauksena varmasti toimiva sellaisessa maailmassa, jossa esimerkiksi Gran Turismoa ei ole olemassa."

Kyseisellä esimerkillä oli tarkoitus kuvata sitä, että autopeliä on ehkä järkevämpi verrata johonkin toiseen autopeliin ennemmin kuin juonivetoiseen yksinpeliin. Aivan eri genret ja kohdeyleisö kyseessä. Toki yksinpeliäkin voi hangata vaikka hautaan saakka, jos harrastaa pelien uudelleenpelaamista tai pelissä muuten on paljon kerättävää. Itselle tulee mieleen esimerkiksi Mass Effect-trilogia, jota ajattelin pelailla säännöllisin väliajoin kunnes on mentävä uuniin.

Mitä nyt tähän muuhun keskusteluun liittyen ja muutoinkin pelialan näkymiin, niin pitkäänhän on ollut valloillaan verkkopalvelupelien ylivalta. Se ei ole murenemassa mihinkään, koska ihmiset pelaavat pitkälti samoja pelejä vuodesta toiseen. Sony yritti päästä tähän kultakaivokseen kiinni laittamalla liian paljon paukkuja uuden menestystarinan luomiseen ja vähemmän yllättäen homma meni ns. reisille. Jokainen näki kilometrien päästä, että esimerkiksi Concord tulee haukkaamaan...öh, kakkendaalia. Todennäköisyys onnistua on vain piskuinen murto-osa verrattuna siihen, että spagetit valuvat lahkeesta.

Microsoft ratkaisi pulman ostamalla isolla rahalla juuri ne pelisarjat, joita suuri osa pelaajista on jo vuosia pelannut muutenkin. Ei lähdetty tekemään uutta, vaan käytännössä ostettiin pelaajakunta, jonka mukana ne varsinaiset pelit tulivat ikään kuin kaupantekijäisinä. Nyt kun katsoo Microsoftin pelipuolen sikariosaston tuoreimpia ulostuloja, niin ilmeisesti luvassa on edelleen suurempaa keskittymistä juuri näihin jättiläisteoksiin. Ylimääräinen läski leikataan pois, tässä tapauksessa se tarkoittaa ns. niche-pelejä.

Jos nyt jotenkin pitäisi tiivistää, niin ihan takapuolestahan tällainen tilanne on. Miten moni studio ja työntekijä ehtii lyömään hakkunsa kiveen ennen kuin sieltä löytyy se seuraava timantti, jonka myötä taivaan portit aukeavat?
 
Sitten taas Forza Horizon selvästi enemmän arcade, vaikkei senkään ajomalli mikään Need for Speed ole.

Minulle Forza Horizon on kuin Mario Kart tai Destruction Derby aikaisemmin. Kevyttä hömppää. Ja juurikin nämä kolme on ajopelejä, jotka minua kiinnostaa, enkä todellakaan noin yleisesti ole kiinnostunut ajopeleistä.

Ja tosiaan, Forza Horizon 5 on myynyt miljoonia ja tehnyt satoja miljoonia myyntiä myös PlayStation 5:lla, vaikka se julkaistiin alustalle vasta neljä vuotta julkaisun jälkeen, joten tämä kyllä pelaajille maistuu alustasta riippumatta.

Forza Horizonin vähättelyä voi toki tehdä yksilönä, mutta ilmiönä tätä ei kannata lähteä kiistämään, faktat ei ole vähättelijän puolella.

Tuo Nokian alaskirjaushan näyttää nyt ihan taskurahoilta jos vertaa Activision Blizzard kauppahintaan (72 miljardia) joten täytyy sanoa että tämmöisen alaskirjauksen toteutuessa puhutaan jo maailman suurimmasta flopista.

Niin siis jos tämä erittäin teoreettinen alasajo tapahtuisi, niin eihän MS vain heittäisi näitä hankittuja oikeuksia roskiin. Mikä logiikka tässä on sinun analyysin mukaan ja tiedätkö sinä mikä Activision Blizzardin arvo juuri nyt on?

Ei heikko konsoliraudan kauppaaminen nimittäin tähän vaikuta mitenkään, joten Nokian rautaan vertaaminen on aika heikoilla kantimilla jo ihan lähtökohtaisesti.

**

Noin muutenkin nämä konsolisodassa kirjoitetut markkina-analyysit on nimenomaan substanssin puolesta aika kevyttä ja kaukana todellisuudesta, kun ei todellakaan ymmärretä oikeasti aiheesta. Eikä toki siinä mitään, eihän kai konsoliharrastajan yleisesti pidä ymmärtää.

Microsoft vaihtoi käteiskassaa Activision Blizzardiin ja sen vaihtoehto olisi ollut lepuuttaa rahaa tai investoida johonkin muuhun. Aika näyttää, että oliko tämä fiksu liike vai ei, mutta myydyimmät pelit sisältää nyt kaikilla konsoleilla Microsoftin pelejä, joten luulisi ihan pelkästään harrastajankin ymmärtävän, ettei tässä yhtälössä konsolien myynti ole mikään hyvä yksittäinen mittari - vaikka se toki soturin ainoa mittari onkin.
 
Ehkäpä käytin liian isoa pensseliä siinä että ”alaskirjataan koko roska”. Toki siellä tehdään muita siirtoja siinä välissä. Siellä alkuperäisen viestini lopussa oli kyllä luettavissa mitä hain takaa. Eli pilkotaan nykyiset pelipuolen studiot osiin, myydään osasia eniten tarjoaville ja alaskirjataan loput tappiona.

Tappiota pelipuolen seikkailusta tulee MS tällä hetkellä tekemään ellei suunta muutu ja nopeasti. Pelipuoli ei tuota inflaatiota enempää tämän päivän suorituksella yhtiölle rahaa ja se on iso ongelma. Se että melko riskittömällä sijoituksella saat muualta parempaa tuottoa rahoillesi kertoo jo aika paljon. Pelipuolella on tällähetkellä murros menossa ja riski sijoituksille melkoisen korkea, siinä on kuitenkin tämän hetken realiteetit joita korporaation on tutkittava.

Ja en todellakaan tiedä, eikä oikeastaan kiinnosta mikä Activision Blizzardin markkina-arvo on tänä päivänä. Sekin tässä pelimaailmassa on hauska homma että jokin ikuiseksi ajateltu pelisarja voi kuolla kupsahtaa jokin kaunis päivä.

Se että MS on päässyt markkinoilla asemaan jossa rahaa tulee ovista ja ikkunoista on tässä toinen juttu. Jonnekin se ansaittu raha pitää laittaa poikimaan kasvun toivossa ja viimevuodet sitä on kylvetty AI -puolen sijoituksiin. Jospa ensivuonna taas pistetään vähän miljardeja pelipuolelle, ehkäpä?

Mutta enhän minä näistä mitään oikeasti tiedä, ja konsolisoturi vääpeli EVP vain lämpimikseen mutisee kiikkustuolissa myhäillen.
 
Ylös Bottom