No itsellä ei ole auto-, tai asuntolainaa, joten onko (ei pysty maksamaan 2500 euroa-tilanteessa) kyse nyt siitä että on niin paljon enemmän jotain kuukausittaisia maksuja, joihin sitä rahaa pitää olla? Muuten tuo kuulostaa vähän oudolta kun en todellakaan ole mitenkään rikas ja taidan olla keskiarvon alapuolella reilusti palkansaajanakin. Menoja vain on vähän. Siinä se. Ja on kuitenkin auton kulut ja nelihenkinen perhe. Auto toki on 20 vuotta vanha ja hinta sen mukainen.
Eikö aina puhuta että pitäisi olla X määrä puskuriakin tilillä? Itsellä on sen verran että häiritsee että se vain lojuu normitilillä mutta toisaalta ei niin paljon että sillä mitään ihmeitä tekisi vaikka talokaupoilla tai uudemman auton ostossa kuin korkeintaan käsirahana. Rahastossa on melkein sama summa mutta sieltä nyt en ole ottamassa mitään pois vaan laittelen joka kk lisää pienehkön summan.
Ja kannattaa muistaa että tuo 2500 euroa oli kertaostos ja todella harvinainen. Yleensä vastaaviin ostoksiin ei mene vuodessakaan samaa (pidän kirjaa näistä). Kyse on siis tosiaan ostoksesta, jonka tekee kerran kymmeneen vuoteen, varsinkin kun aiemmalla 600 euron järkkärillä pärjäsin reilusti yli 10 vuotta ja se on yhä kakkoskamerana käytössä.
Silläkin uhalla että sohaisen jotain ampiaisenpesää, mutta miten ei muka voisi irrottaa tuollaista summaa kerran pitkällä aikavälillä? Miten jos pitää vaikka uusia joku isompi ja kalliimpi laite tai jotain, mikä olisi tuota hintaluokkaa? Ei pysty? Kädestä suuhunko sitä eletään vai onko kyse vain siitä ettei ole käyttörahaa mutta sitä on muualla sijoitettuna? Toki mitä tuttavilta kuullut, niin nimenomaan kaikki lainat sitä rahaa syö ja ne on otettu nimenomaan sillä ajatuksella että "tämän verran pystyy ottamaan", eli mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa ja jos tulee jotain vähänkään yllättävämpää, niin ollaan aika pahassa tilanteessa.
Käsittääkseni asut pääkaupunkiseudun ulkopuolella, niin silloin sinulla ei taida olla ainakaan vastaavia asumiskustannuksia kuin n. yleisesti pääkaupunkiseudulla asuvilla on. Itse taas asun pääkaupunkiseudulla töiden takia, ja olen tehnyt jo ihan aikuisiän kynnyksellä kauan sitten periaatepäätöksen, että jos ei tule pakkotilannetta elämässäni, niin en tule autoa koskaan omistamaan. Ja sitä pakkotilannetta ei ole kohta 54 vuoden ikään tultaessa koskaan tullut. Tämän päätökseni pitäminen on kuitenkin tarkoittanut, että olen joutunut aina katsomaan asumista aika optimaaliseksi, jotta en joudu päivittäin käyttämään pitkiä aikoja työmatkoihin (aika on minulle paljon arvokkaampaa kuin raha). Normaalitilanteessa minulla menee työmatkaan yhteen suuntaan 30 minuuttia julkisilla kulkuvälineillä. Jotta tämä taas on mahdollista olen hankkinut asuntoni varsin hyvältä alueelta Espoosta, jossa julkiset kulkuyhteydet ovat hyvät. Tämä asunnon sijainti on sitten vastaavasti aiheuttanut sen, että asunto, jossa asun on varsinkin muualla Suomessa asuvan näkökulmasta kallis, ja jotta minullakaan on ollut mahdollista se saada, on tarvinnut ottaa sen verran lainaa, että asumiskustannukset menevät lainan lyhennysten ja vastikkeen kanssa 1400 euroon kuukaudessa. Ja toki nuo asumiskustannuksetkin elävät korkomuutosten kautta. Ikävä kyllä kulujen nousua on taas tuoltakin osin näköpiirissä.
Varsinkin muualla Suomessa asuvan näkökulmasta edellä mainitun kaltainen asuminen on todennäköisesti kallista asumista, mutta kyllä se minultakin ihan hyvin tienaavalta ja vakituista työtä tekevältä vie varsin suuren osan kuukausituloistani. Nämä ovat toki omia valintoja, mutta juuri sellaisia valintoja, joilla elämäni on kyseisissä asioissa myös juuri minun toiveideni mukaista.
Rahaa menee sitten moneen muuhunkin asiaan, kuten omiin sekä pian 13-vuotiaan poikani harrastuksiin ja urheiluvälineisiin, yhteisiin lomamatkoihin säästäessä, ruokaan ja myös ihan puhtaasti viihteeseen tietty rahamäärä kuukaudessa. Eteen on tullut matkan varrella myös uusien huonekalujen ja asunnon ja sen keittiön laitteiden ja toki muidenkin laitteistojen uusimisia muutamankin vuoden välein. Säästöönkin on jotain pääsääntöisesti saanut pikkuhiljaa kertymään, kunnes säästötkin on sitten käytännössä aina tarvinnut varsin suurelta osin käyttää johonkin isompaan kuluerään, kuten matkaan tai vaikkapa isompaan juhlajärjestelyyn.
Tienaan lähes 100 000 euroa vuodessa nykyään, mutta edellä mainitsemistani seikoista (ja myös progressiivisesta verotuksesta, jota muuten sinänsä kannatan lämpimästi) johtuen ei minulla ainakaan ole mitään mahdollisuutta laittaa 2500 euroa kerralla asioihin kuin hyvin harvoin. Silloinkin on ollut yleensä jostain välttämättömästä kodinkoneesta tai huonekalusta kyse. Konsolit, televisiot ja vastaavat muut kapistukset olen jo pidempään hankkinut hyvällä omallatunnolla nimenomaan korottomalla osamaksulla. Tottakai noin tehdessä pitää kuitenkin tarkkaan miettiä budjettia, etteivät ne yhtä aikaa kuukausittain maksettavat osamaksukustannukset mene niin suuriksi, että eläminen hankaloituu.
Itse olen budjetoinut sellaiset 200 euroa maksimissaan tuollaisiin osamaksumenoihin kuukaudessa, mikä ei sinänsä tarkoita sitä, että minulla aina on sen verran noita osamaksukuluja kuukaudessa, mutta sitä se tarkoittaa, että nykyisillä tuloillani tuollainen kuukausittainen summa ei aiheuta minkäänlaisia ongelmiakaan. Siksi käytän itse varsin usein isompiin hankintoihin noita kuluttomia osamaksujärjestelyjä, ja suosittelen niitä muillekin, jos ne elämäntilanteeseen sopivat, ja kunhan huomaa myös niistä tulevat kulut budjetoida fiksusti tulojensa pohjalta. Miksi odottaisin viihde-elektroniikan ostamisessa niin kauan, että tuote alkaisi olla jo teknisesti vanhentunut? Sekin on toki ok, jos sellainen kuvio itselleen toimii, että säästää vuosia johonkin konsoliin ja ostaa sen sitten. Mutta yhtälailla kuluton osamaksukin on ok, jos on sen kuukausimaksut budjetoinut omaan tilanteeseensa asiallisesti, ja siten saa hankittua sen teknisen vempeleen vielä ainakin kohtuullisen ajanmukaisella teknologialla,
Avainasiana toteaisin vielä, että ihmisten elämät ovat loppujen lopuksi varsin monenlaisilla arvoilla ja arvostuksilla sekä usein paljonkin toisistaan poikkeavilla muuttujilla toimivia, joten en ainakaan itse lähtisi sanomaan millä tavalla kenenkin kannattaa talouttaan hoitaa, kunhan ei jatkuvasti elä yli varojensa, ja ole sen takia yhteiskunnallisissa ongelmissa.
