Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 6

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kissanpoika
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Odottaminen on ollut fiksu ratkaisu tähän edelliseen sukupolveen asti, mutta nythän se ei toiminut ollenkaan, kun hinnat vain nousee. Mitä siinä sitten odottaa, että saa kalliimmalla?
Itse olen jo tovin suosinut konsoleissa sekä telkkarin osalta sitä, että korottomalla ja kuluttomalla osamaksulla olen nuo ostanut Elisan verkkokaupasta jo neljän laitteen verran. Pääsee fomoonkin mukaan, jos se on itselle olennaista. Ja joka tapauksessa, kun tuo hintojen kehitys on nykyään sen verran vaikeasti ennakoitavissa, niin ostaa sitten heti kun myyntiin tulee, ja kuitenkin kerralla maksettavaa ei paljoa tule.

En ole ongelmia kokenut tähän mennessä itse näihin hankintoihin liittyen. Toki se kannattaa varmistaa, ettei kovin montaa osamaksukuviota ole samaan aikaan päällä, etteivät kuukausittain maksettavat maksut nouse sitä kautta kohtuuttomiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai mikään ole viitannut siihen, että PS6:lle tulisi levyasema? Varmaan PS5 levyasema siinä toimii, mutts tuskin PS6-pelejä julkaistaan yhtään levyllä.
No tuo Respawnin uutinenhan tuohon viittasi (ensimmäiset PS6-pelit ehtisivät tulla '27 loppuvuodesta levyllä - kuulostaa kyllä kuumehourailulta) ja ei täälläkään kukaan nähdäkseni tuohon @Mathael kommenttiin tarttunut levyaseman osalta, vaan pelkästään levyjen valmistamisen osalta. Mitään virallistahan ei tietenkään ole kuulunut.

No, toivotaan että PS5:n asemalle sieltä kutosesta paikka löytyy. Vähän veikkaisin, että PS6 Slim ja Pro viimeistään sen jättäisivät pois.
 
Mä melkein olen valmis syömään hattuni jos PS6:n ratkaisu levyasemalle ei ole se, että PS5 levyasema kutoseen kiinni ja sillä mennään. Koska tuskin Sonny rupeaa enää keksimään uutta kiekkomallia PS6 pelejä varten niin miksi PS5:n levyasema ei niitä sitten pyörittäisi. Varsinkin kun veikkaan, että kaikki levypelit tulevat jatkossakin olemaan niitä PS5 versioita joita sitten vaan pelataan halutessaan kutosella. PS6 pelit ovat sitten niitä digitaalisia only mikäli suunta pitää.
 
Tässä on koko ajan se ongelma, että teknologia menee eteenpäin ja sen hyödyntäminen tehdään sekä kehittäjien että varsinkin kuluttajien kukkaron kustannuksella. Se on ilmeisen mahdoton ajatus, että teknisesti näyttävämpien ja monimutkaisempien pelien sijaan tehtäisiin mielenkiintoisia pelejä, jotka näyttävät ihan hyvältä ja ovat mahdollisia kohtuullisilla kustannuksilla. Se usein mietityttää ainakin itseäni, että onko tälle kehitykselle edes mitään päätepysäkkiä? Sittenkö kehitys on tarpeeksi pitkällä, kun pelitkin jäljentävät luontoa tarpeeksi aidosti? Minusta se on väärä suunta.
Mikäs mielipide se tämä tämmöinen on?

Tottakai teknologia menee eteenpäin, ja pitääkin mennä eteenpäin. Meillehän näitä rojuja tehdään ja kehitetään. Pelattais jotain pingpongia ja tetristä edelleen mikäli ei olisi markkinoita ostamaan uutta ja parempaa peliä.
Mä melkein olen valmis syömään hattuni jos PS6:n ratkaisu levyasemalle ei ole se, että PS5 levyasema kutoseen kiinni ja sillä mennään. Koska tuskin Sonny rupeaa enää keksimään uutta kiekkomallia PS6 pelejä varten niin miksi PS5:n levyasema ei niitä sitten pyörittäisi. Varsinkin kun veikkaan, että kaikki levypelit tulevat jatkossakin olemaan niitä PS5 versioita joita sitten vaan pelataan halutessaan kutosella. PS6 pelit ovat sitten niitä digitaalisia only mikäli suunta pitää.
Tämä olisi looginen ratkaisu. PS7 tuo levyasema ei enää tietty toimisi. Ja PS6 pelejä ei fyysisenä julkaistaisi.

Tai sitten samanmoinen systeemi mitä MS on tekemässä -> levystä digital. Tämä on mielestäni kaikkein järkevin.
 
Ja selkeyden vuoksihan, itsehän en viitannut ps6:n pelien toimivan levyitä, vaan ennemminkin yritin vihjata laitteen taaksepäin yhteensopivuudesta.
 
siinä on pakko olla levyasema koska pelaaja haluavat pelata ps5 pelejä sillä koska suurin osa ps5 julkaisusta peleista on fyysisia olisi tyhmää sonylta jättää se fyysinen asema pois
 
En valitettavasti usko, että PS6:ssa on levyasemaa. Se, onko siinä tuki PS5:n levyasemalle riippuu ennustetuista tulovirroista. On huomioitava, että levyjen teko loppuu 2028, joten Sonyn tulot levyistä loppuvat silloin.

Tuki PS5 levyasemalle:
+ Konsolin ostaa pelilevykokoelman omaavat
- Levyasematuen valmistuskustannukset
- Vähentää hieman pelien myyntiä, kun porukka pelaa vanhoja, käytettyjä pelejä

Lisäksi tulee mainehaitta sun muut ei niin helposti rahassa mitattavat asiat. Jos viivan alle kertyy riittävän iso numero, levyasematuki tulee.

Valitettavasti itse uskon täysdigitaaliseen konsoliin ja pelisukupolveen. Sony kehottaa ostamaan PS5, jos haluaa levypelejä pelailla. PS5 pysynee markkinoilla vielä vuosia.
 
En usko että nykyisessä komponenttipulassa PS6 julkaistaan vielä muutamaan vuoteen ja kerran Plösön tarkoitus on ajaa fyysiset pelit kokonaan pois uusien pelien markkinoilta niin en edes tiedä mitä sillä levyasemalla tekisi.

Varmasti PS5 pelejä varten erikseen huomattavissa
 
Mitä luulette, tuleeko PS6 levyasemaa?
PS6:lle tulee luultavasti ulkoinen levyasema lisävarusteena. PS5:n asema on niin eksoottisesti muotoiltu, että on vaikea kuvitella sen kiinnittyvän PS6:een, jos siitä ei tehdä muotoilultaan PS5:ttä vastaavaa. Se taas olisi hyvin erikoinen ratkaisu. Voi toki olla, ettei asemaa tule ollenkaan, mutta sitten Sony saa aika paljon palautetta ja negatiivista julkisuutta. Osa faneista hyllkää konsolin ja se voi olla liikaa supistuvilla markkinoilla.
 
Voi toki olla, ettei asemaa tule ollenkaan, mutta sitten Sony saa aika paljon palautetta ja negatiivista julkisuutta. Osa faneista hyllkää konsolin ja se voi olla liikaa supistuvilla markkinoilla.

Sony on saanut jo nyt palautetta ja negatiivista julkisuutta, mutta ei silti aio perääntyä fyysisten levyjen luopumisesta. Tämän takia ainakin tämä fani jättää PS6:n ostamatta. Mulle on miltein mahdotonta myydä konsolia näillä olemassa olevilla tiedoilla:

- Konsolin järkyttävä hinta
- Ei fyysisiä pelejä
- Pelien korkea hinta storessa
- Storen dynaaminen hinnoittelu
- Sonyn yksinoikeuspelien laadun laskeminen

Nintendo on onneksi huhuillut, että heillä ei ole suunnitelmissa luopua fyysisistä peleistä, joten voi olla, että musta tulee kokonaan Nipa-mies, jos tätä harrastusta vielä tulevaisuudessa jatkan.
 
Ylös Bottom