Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hakutulokset

  1. Noobeinstein

    Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

    Ihan Square Enixin oma moka, kun jatkuvasti heidän pelien kohdalla kuullaan kuinka tämä ja tämä peli petti odotukset. Kyllähän nämä yksinoikeusdiilit laitetaan pystyyn jo kauan ennen kuin kukaan voi sanoa juuta tai jaata siitä millainen peli sieltä lopulta ulos tulee. Potentiaalia pelillä aina...
  2. Noobeinstein

    PlayStation Plus - PSN:n maksullinen lisäpalvelu

    Siellä on DLC tulossa huhtikuussa. Tuntuu aika luonnolliselta tuoda pääpeli nyt tilauspalveluun kun myynnit ovat jo luonnollisesti vähentyneet. Samalla säästetään massia kun ei tarvitse maksaa jollekin Capocomille "game of the monthista" ja saadaan myös jonkinlaista dataa siitä näkyykö se...
  3. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    En näe syytä tähän kun tämä Good Guy Phil on luvannut, että Call of Duty pysyvät tulevaisuudessakin pleikkarilla. Enemmän olisin huolissani mitenkä muiden IP:eiden kanssa käy jotka eivät ole yhtä isoja kuin Call of Duty. Mitä jengi veikkaa tuoko Microsoft esimerkiksi seuraavan yksinpeli Crash...
  4. Noobeinstein

    Suicide Squad: Kill the Justice League (Rocksteadyn uusi peli)

    Tilauspalveluun vaan day one niin johan tästäkin saadaan käden kääntessä todella mielenkiintoiselta vaikuttava peli. Ei tämä yhtään sen paskemmalta näytä kuin kaikenmaailman outridersit ja back 4 bloodit joita isolla hypellä odoteltiin ja pelailtiin.
  5. Noobeinstein

    Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

    Ihan samaa mieltä olen ollut aina, että pleikkarin huonot myynnit Japanissa viime vuosina ovat johtuneet nimenomaan tuosta huonosta saatavuudesta. Vaikka kaikenmaailman pään silitys-artikkeleita väillä näkeekin siitä kuinka hyvin on nyt parannettu sitten viime genin Xboxin tehtaalla saatavuuden...
  6. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    Hauska kuinka Sonyn PC-versioista cherrypickataan täällä jotkin säkkipojat ja returnalit jotka eivät edes pleikkarilla hätyytelleet mitään myyntiennätyksiä, mutta jätetään God of Warin, Horizonin ja Days Gonen kaltaiset porttaukset pois jotka ovat monta vuotta vanhoja julkaisuja ja jotka usean...
  7. Noobeinstein

    Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

    Juurikin jossain alle 10 000 kappaleen myyntimäärissä pysyttiin. Muistelen lukujen olleen välillä 3000 kappaletta Xboxille ja 1500 PS5:lle.
  8. Noobeinstein

    Keskustelua myyntiluvuista (NPD, FIGMA ja niin edelleen)

    No eipä siitä ole pitkä aika kun Xbox vielä useana viikkona myi enemmän kuin pleikkari Japanissa tai luvut olivat vielä maltillisia jossa pleikkari onnistui ainoastaan tuplamääärän myymään konsoleita Xboxin verrattuna. Silloin kyseltiin missä mättää pleikkarilla. Mielestäni viime aikaiset luvut...
  9. Noobeinstein

    Wo Long Fallen Dynasty

    Demon latasin tästä aikanaan ja siinä kävi ilmi heti, että peli on liikaa studion muiden pelien tapainen jotka kaikki on jäänyt meikällä kesken. Joku tuossa Niohin tyylisessä combatissa ja UI:ssa vain tökkii mikä tekee pelaamisesta vain epätyydyttävän tuntuista. Taitaa siis jäädä tämäkin peli...
  10. Noobeinstein

    Elden Ring

    Tiedossa ja tiedossa. Pitihän Sekiroonkin se Tomoe DLC tulla mutta ei kuulunut eikä näkynyt. Bandai Namcon julkaisemissa peleissä toki tähän asti ollut aina DLC eikä tämäkään peli ollut poikkeus. Mutta hyvähän tälle on nyt saada varmistus ja nyt sentään nimestä ja tuosta konseptitaiteesta tietää...
  11. Noobeinstein

    Final Fantasy XVI

    Ainoa ratkaisu. ;) - - - Näyttää kyllä kaikin puolin hyvältä peli ja itselleni jopa tietyllä tapaa iso bonus ettei tässä mahdollisesti ole mitään mooglejen paijaus-questeja vaan todennäköisemmin nämä perkeleet loistavat nyt poissaolollaan. Skill Upin videota kun kuuntelin niin selvästi...
  12. Noobeinstein

    Elden Ring

    No niin jos ehtii täksi vuodeksi niin on selvä GOTY ja kaikenmaailman starfieldit, spidermanit ja zeldat voi heittää suosiolla romukoppaan. :D Ei vaan, mutta on kyllä tosi kova uutinen siinä mielessä, että nämä FromSoftwaren pelien DLC:t ovat tähän mennessä jokainen ollut vielä astetta...
  13. Noobeinstein

    God Of War: Ragnarök

    Juu no itse en Sonyn pelejä pelaile niiden puzzlejen takia, niin ei tuo liikaa pääse muuten hyvää kokonaisuutta haittaamaan. Mutta eiköhän tähän nyt enemmän kiinnitetä huomiota Sonyn peleissä, kun pienimuotoinen haloo tästä nousi Ragnarökissä ja IGN taisi myös deveiltä kysellä tästä myös...
  14. Noobeinstein

    God Of War: Ragnarök

    Vaikka peli ei minunkaan mielestäni yllättänyt samalla tapaa kuin vuoden 2018 peli, niin onhan tälläiset pelit juurikin se syy minkä takia yli kolmikymppisenä videopelejä jaksaa vielä pelata. Kyllä nämä Sonyn yksinoikeudet ovat vain viimeisen päälle hiottuja kuten tämäkin. Kaikki osa-alueet...
  15. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    Jos Final Fantasyt ja Spidermanit ovat myynnissä yksinoikeudelle, niin miksi ei ostaisi? Mielestäni lähes sama asia nämä jossa miljoonilta pelaajilta viedään jotain ja ainoastaan yhtiöt voittavat. Kyllähän täällä pelaajat ovat jo vuosia kritisoineet kaikenmaailman yksinoikeusdiilejä jossa...
  16. Noobeinstein

    Baldur’s Gate 3

    Eiköhän siellä Series S aiheuta harmaita hiuksia developereille. Tuskin on mitään muuta syytä miksi ei Xboxille ehtisi julkaisuun.
  17. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    COD on vain yksi IP ja se diili muutenkin raukeaa seuraavan sukupolven aikana. Bethesdan, tämän ja tulevaisuuden kauppojen myötä matkaa varmasti monta muutakin tunnettua IP:tä yksinoikeudella Microsoftin laitteiden haltuun pois muilta alustoilta. Sehän tässä minua itseäni eniten häiritsee...
  18. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    Juu siksi olisi varmaan hyvä ettei tämä kauppa tai muutkaan julkaisijakaupat menisi läpi. Nythän on otollinen tilanne, kun isoimmilla kauppa-alueilla (USA/britit/) kaikki konsolit myyvät tasaisesti. Nintendon konsoli on ollut jo muutaman vuoden ajan se myydyin konsoli. Tuo tilanne voi muuttua...
  19. Noobeinstein

    PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

    On ne siellä ennenkin ollut. Paljonhan riippuu millainen seuraava Nintendo-konsoli on. Jos siinä on tehoja tarpeeksi niin mikään tuskin tällöin estäisi ihan Activisionia itseään myös julkaisemasta pelejä Nintendolle jolla on kumminkin valtava käyttäjäkunta. Nythän ne uusimmat CoDit ovat...
  20. Noobeinstein

    Diablo 4

    Onko vielä tietoa löytyykö crossplay tuossa betassa?
Ylös Bottom