Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hakutulokset

  1. Ippenator

    Hell Is Us

    Tarkoitetaanko alueilla aina sellaista kokonaisuutta, mihin on sillä autolla siirrytty? Jos siitä on kyse, niin eilen pääsin aloittamaan sitä toista aluetta. En kuitenkaan kauaa sitä vielä jaksanut pelata, vaan tuli tuolloin halu pelata välillä muutakin. Montako eri aluetta pelissä kaiken...
  2. Ippenator

    Wuchang: Fallen Feathers

    Joo, sen Zhenwu-temppelin lopussahan tuo tiikeri tulee, ja lisäksi on se viidakkoalue, jonka voi pelata ennen tiikeriä. Tosin tuo viidakkoalue taitaa olla sinänsä vapaaehtoinen. Nuo alttarilla näkyneet NPC-hahmojen kuvat kieltämättä auttavat jonkin verran paremmin tekemään tehtäviä oikein, mutta...
  3. Ippenator

    Hell Is Us

    Päädyin jo eilisillan aikana ostamaan pelin sitten MS:n Storesta boksille, koska pelissä on tosiaan niin paljon itselleni kiinnostavia elementtejä, kuten esim. tiivis tunnelma ja kiinnostava pelimaailma. Puntarissa ehkä lopulta eniten ostopäätökseen johtanut asia oli kuitenkin se, että pelin...
  4. Ippenator

    Hell Is Us

    Hyvä toki, jos päätehtäviin liittyen on niin, mutta jos sivutehtäviin liittyen ei kuitenkaan jälkeä jää, niin on sekin mielestäni harmi. Toki ei niin paha asia, kuin olisi, jos ei mistään keskusteluista jälkeä jäisi.
  5. Ippenator

    Viimeksi pelatut pelit

    Kaksi asiaa kiteyttää tämän: raha ja massojen typeryys.
  6. Ippenator

    Hell Is Us

    Eihän tuo nyt liity mitenkään siihen, että pidän Ubisoftin peleistä, vaan siihen, että ne käydyt keskustelut pitäisi olla jossakin luettavissa, eikä vaan oman muistin varassa, ihmisten muisteissa on todella paljon eroja, ja ite lukeudun juurikin niihin ihmisiin, joilla ei tuollaista tarkasti ja...
  7. Ippenator

    Wuchang: Fallen Feathers

    Onko kyseessä se läski rosvopäällikkö? Sitäkään ei ole pakko voittaa päästäkseen pelissä eteenpäin. Jos nimittäin sytyttää tuleen ne kaikki sellaista korruptiota (tai mitä lie) levittävää tornia siellä lumialueella, niin sitten aukeaa sellainen portti josta pääsee sen alueen pääbossiin. Tuohon...
  8. Ippenator

    Hollow Knight: Silksong

    Kyllä tuo silti pätee, mitä @Subi sanoi, eli ongelmia tulee välillä, kun kuitenkin joutuu ohjaamaan välillä sivuille, ja sitten siitä nopeasti se hyppy, tarkka alaspäin liike ja lyöntinappi samalla, joka ei ihan aina menekään niin tarkasti, että tuo pogoilu noin onnistuisi riittävän varmasti...
  9. Ippenator

    Cronos: The New Dawn

    Tuo kuulostaa kyllä järkevällä tavalla pelaajaystävälliseltä pelisuunnittelulta. Ei varmaankaan varsinaisesti ainakaan paljoa sinänsä helpota peliä, mutta kohtuullistaa sitä haastetta tietyltä osin.
  10. Ippenator

    Hell Is Us

    Täsmälleen samat ajatukset. Haaste ja päättelyn tarve kyllä ihan hyväkin juttu, mutta minkäänlaisia muistiinpanoja en todellakaan halua peliä pelatessa alkaa tekemään. Mielestäni pelissä on menty ainakin tietyiltä osin metsään, mikäli joko pitää olla hyvä muisti, tai sitten pitää tehdä...
  11. Ippenator

    Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2

    Täydellinen vastaus omastakin puolestani @Haerski :lle, joten itse en hänen viestiinsä enää paljoakaan kommentoi. Sävy oli sen verran ikävä, ettei tuollaiseen enempää oikeastaan huvittaisi kommentoida. Sen verran sanon kuitenkin, että sehän on ihan ok ja normaalia, että aikuiset ihmiset tuovat...
  12. Ippenator

    Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2

    Tuo on toki sinänsä totta, että vampyyripelejä, ei usein tehdä, ja hyvin tehtyinä voivat olla hyvinkin kiinnostavia ja tunnelmallisia. Yritän toki tällekin pelille antaa mahdollisuuden juuri tältä pohjalta. Siitä en silti oikein pääse irti, että mielestäni peli olisi ollut syytä nimetä ihan...
  13. Ippenator

    Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2

    Miksi se muka voitto olisi, jos pelissä on muutettu kaikki olennaiset asiat alkuperäisestä, tai jopa poistettu paljon olennaisia asioita? Tappio se on ainakin alkuperäisen pelin faneille, jos alunperin tiettyjen tärkeiden ominaisuuksien takia hyvä IP muutetaan joksikin geneeriseksi ja tylsäksi...
  14. Ippenator

    Mafia: The Old Country

    Itse sain kyllä tuosta sen pointin, että kovin suoraviivainen on pelissä eteneminen, ja voi ainakin joillekin käydä sen takia tylsäksi, kun tekeminen on kuitenkin muutenkin niin rajallista, eikä kovin kiinnostavaa, tai ainakaan monipuolista. Itselleni hiippailupainotteisuus peleissä tekee...
  15. Ippenator

    Wuchang: Fallen Feathers

    Itselläni taisi leveli olla lopulta jotain yli 150. Juu farmattua tuli kyllä ihan iloisesti. Se täällä aiemmin mainittu Zhenwu temppelin aukio, missä on isot tappelut meneillään, on alkupuolelle tai puoleen väliin peliä yksi parhaita farmausmestoja. Siellä tulee se joku yli 20 000 geoa jossain...
  16. Ippenator

    Wuchang: Fallen Feathers

    Juu, voimasta ja agilitystä skaalaa tosiaan. Ja on kyllä ihan perkeleen vahva siinä vaiheessa, kun noihin on kunnolla satsannu. Ja tosiaan pitää kyllä olla aseen levelin samalla tasolla kuin sen toisenkin aseen, että pystyy kunnolla vertaamaan niiden tehokkuutta. Itselläni oli myös jossain...
  17. Ippenator

    Mafia: The Old Country

    Ihmettelymoodi? Sehän se vasta onkin jotain! :D
  18. Ippenator

    Wuchang: Fallen Feathers

    Täälläkin meni peli läpi tuolla ”piiska” katanalla, ja tykkäsin siitä kyllä kovasti. Hurja ulottuvuus, ja tekee myös erinomaista damaa kaiken kaikkiaan. Ei toki ihan niin hyvä ole staggerointiin, kuin sinun suosimasi kirves, mutta melkein kaikessa muussa taitaa ollakin tuo piiskamiekka kyllä...
  19. Ippenator

    007 First Light

    Näin todellakin on. Kaikki Bond-kirjat lukeneena ja kaikki Bond-elokuvat katsoneena on tosiaan helppo olla samaa mieltä siitä, että nimenomaan Craigin Bond on selvästi lähimpänä sitä kirjojen Bondia. Ajoittain klovnimaiset Moore ja Brosnan taas mielestäni kauimpana. Eivät hekään silti huonoja...
  20. Ippenator

    Hollow Knight: Silksong

    Itselleni taas juuri tuo alaspäin tapahtuvan lyönnin korvaaminen sillä viistoon tapahtuvalla syöksyllä on ollut loppujen lopuksi parannus. Johtuu varmaan osittain siitä, etten tuota alaspäin lyöntiä osannut edes kovin hyvin käyttää Hollow Knightissa. Jotenkin sen ulottuvuus oli niin huono, etten...
Ylös Bottom