Hakutulokset

  1. N

    Baldur’s Gate 3

    Saisiko nettiyhteyden nopeuden nostettua kymmenkertaiseksi, ihan vaan vaikka pariksi tunniksi :eek: Latautumassa siis. Luotto on kova Larianin poikiin ja tyttöihin!
  2. N

    Baldur’s Gate 3

    Odotus on kova. Ensimmäinen Baldur's Gate oli juuri se peli mistä oma innostus RPG-genreen lähti aikanaan. Oikeastaan kasasin pelikäyttöön soveltuvan PC:n ihan vain tämän vuoksi. Jää nähtäväksi pystynkö pitämään näppini erossa early accessista :rolleyes:
  3. N

    Gamerscore

    Hieman on taas vettä virrannut Vantaassa. 200.000gs tuli täyteen joulukuussa 2014 (TrueAchievementin mukaan taisin olla kahdestoista suomalainen) ja kohta viisi vuotta myöhemmin saldo on edelleen samalla "satasella" (276k). Kovasti hidastui tahti tuon 200k jälkeen. Vanhaan aikaan olisin ostanut...
  4. N

    Xbox One

    Vastaus: Xbox One Noita juurikin. Minulla on myös niitä pienemmän kapasiteetin valkoisia akkuja jostain viime vuosikymmeneltä ja edelleen rokkaavat mainiosti. Ei ole tullut kellotettua kestoa, mutta ei noita tule läheskään joka viikko vaihdettua ladattuihin, jotka odottavat laatikossa valmiina.
  5. N

    Xbox One

    Vastaus: Xbox One Ohjaimeen kannattaa hankkia setti Panasonic (aiemmin Sanoy) Eneloop akkuja. Jos vielä ottaa niitä mustia versioita niin alkaa virtaa riittää ja noita voi käyttää vielä vuosien päästä jossain muuallakin, toisin kuin play&chargea. Saa esim verkkokaupasta ja Motonetista, ebaystä...
  6. N

    Xbox One -pelien tarjousketju (muu keskustelu tänne)

    Vastaus: Xbox One -pelien tarjousketju (muu keskustelu tänne) Kiitos, cdkeysistä tilasin ja MS tarjosi yhtä lisäkuukautta kun laittoi automaattiuusinnan taas päälle [emoji1]
  7. N

    Xbox One -pelien tarjousketju (muu keskustelu tänne)

    Vastaus: Xbox One -pelien tarjousketju (muu keskustelu tänne) Mistäs nykyään kannattaa ostaa live-aikaa? Tähän asti on ollut automaattiuusinnalla, mutta siinäkin voisi pian säästää puolet...
  8. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Muutama vuosi sitten sain rouvalta TB:n kuulokkeet, joista meni takuuaikana mikin kääntö rikki. Sain tilalle PX51:t, jotka ovat olleet pääasiassa kuuntelukäytössä ja mikki laatikossa. Hiljattain keksin, että niitä voisi testata...
  9. N

    Xbox Game Pass - pelien vuokrausta kuukausimaksulla

    Vastaus: Xbox Game Pass - pelien vuokrausta kuukausimaksulla Paljon näyttää olevan päällekkäisyyttä goldin kautta tulleiden pelien kanssa. Hopeisille jäsenille toki paljon pelattavaa. Katsellaan vähän mihin suuntaan tuo lähtee kehittymään.
  10. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Miksi pitää olla ilman erillistä virtalähdettä? WD:n my book on itselläni pörrännyt jo kauan 4Tb kokoisena. http://hddmag.com/2016/01/top-9-best-external-hard-drives-for.html
  11. N

    Tietomurrot, identiteettivarkaudet ja yksityisyydensuojan loukkaukset

    Vastaus: Tietomurrot, identiteettivarkaudet ja yksityisyydensuojan loukkaukset Microsoftin tunnistautuminen taitaa toimia vastaavalla tavalla? Ainakin muistelen tekstarista jotain koodia kaivelleeni kun One vaihtui Ässään.
  12. N

    Xbox One

    Vastaus: Xbox One ^3. Testaisin vaihtamalla hdmin takaisin alkuperäiselle paikalle. 5. Seagate Edit: Sori TT, joku päivitys oli taas puskenut allekirjoituksen päälle [emoji106]
  13. N

    Xbox One

    Vastaus: Xbox One Pitkän aikaa uutta guidea käyttäneenä on pakko kysyä mihin sitä aloitusnäyttöä tarvitsee? Kaikki oleellinen (ainakin minulle) on suoraan guidessa. Achien träkkäys on ihan jees uudistus. Se olikin ainut mihin snäppäystä on koskaan tullut käytettyä joten nyt snäppäyskin jäi...
  14. N

    Yleiset pelitarjoukset ja kyselyt (kotimaa/ulkomaa)

    Vastaus: Yleiset pelitarjoukset ja kyselyt (kotimaa/ulkomaa) Joissain maissa tuolla voi olla oikeasti merkitystä ja siksi sen monessa paikassa oletuksena lisäävätkin.
  15. N

    Xbox One

    Vastaus: Xbox One Tuossa jaottelussa voisikin olla järkeä. Nyt taitaa olla ehkä 225 peliä kovolla ja kaikki ulkoisella. Osa on tullut pinnattua alkuvalikkoon, mutta muuten pitääkin selata pitkää listaa.
  16. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Kunnon akut ovat paljon monikäyttöisempiä ja pitkäikäisempiä. Nimim. 360 play&charge settejä juuri SERiin vieneenä.
  17. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Tuo on helposti ratkaistu ongelma: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/47720/fvvnt/Panasonic-Eneloop-Pro-AA-2450-mAh-akkuparisto
  18. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Juu, huomasin. Dead rising 4:een näytti olevan ainakin ja pitää ottaa testiin.
  19. N

    Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet

    Vastaus: Xbox One - Kuulokkeet, ratit ja muut tarvikkeet Nyt on parina iltana ollut käytössä Gigantin alesta tilattu elite-ohjain ja kyllähän se tuntuu käteen sopivalta. Saa nähdä miten kestää. Day one ohjain meni täysin ehjänä kaverille joulun jälkeen konsolin mukana kun joulupukki toi...
  20. N

    48 h Live-aikaa

    Vastaus: 48 h Live-aikaa 14 päivän live koodia: J82D6-N6YRC-YGVYG-GYKWV-7QV4F
Ylös Bottom