Hakutulokset

  1. Sensenoi

    Tämä räiskintänäyttö ei hyydy kiperimmässäkään tilanteessa – Testissä Twisted Minds Artic Pro Series 27” FHD

    Näinpä kävi, että arvostelupöydälleni KonsoliFINin toimistolle tupsahti Twisted Mindsin Arctic Pro -sarjan 27-tuumainen pelinäyttö. Olin varsin ilahtunut: sattuneista syistä olen turvautunut jo jonkin aikaa hyvin perusmallin internetikkunaan, 60-hertsiseen ja 26-tuumaiseen budjettimalliin. Ero...
  2. Sensenoi

    Pääteoksen palaset ovat vihdoin loksahtaneet paikoilleen – uusi lisäosa sopii mukaan loistavasti

    Owlcat Games on pitänyt itsensä kiireisenä Warhammer 40,000: Rogue Traderin parissa. Hieman nihkeän julkaisun jälkeen se on onnistunut tuomaan tämän isometrisen, vuoropohjaisen roolipelin parhaat puolet hienosti esiin, ja ensimmäinen lisäosa tuo kakkuun lisää täytettä. Uutteraa työtä on pakko...
  3. Sensenoi

    Peliyhtiö Raren pomo Craig Duncan ylennetään Xbox Game Studiosin johtajaksi

    Nykyinen Xbox Game Studiosin johtaja Alan Hartman eläköityy. Hartman ehti toimia johtajan roolissa vain alle vuoden, mutta työvuosia Microsoftin leivissä ehti kertymään jo yli 30, sillä Hartman aloitti Microsoftilla jo vuonna 1988. Mies on uransa aikana ollut tekemässä sellaisia pelejä kuten...
  4. Sensenoi

    Näpistelyä kaukaisella galaksilla - Olkoon roina kanssanne!

    Ennakkosuhtautumiseni Star Wars Outlawsiin oli rauhallisen positiivinen. Se vaikutti perushyvältä seikkailupeliltä, joka ei yrittänyt luoda pyörää uusiksi. Kentälle ei tuotaisi mitään uutta ja ihmeellistä, vaan pointtina näytti olevan yksinkertaisesti luoda hauska ja tyylikäs kokemus. Kaikkien...
  5. Sensenoi

    Osoittaako kettujen perässä kirmaava katanakonkari vielä vanhenemisen merkkejä?

    Mongolit ovat jälleen hyökänneet Tsushiman saariston rannikolle. Päähahmomme Jin Sakai lähestulkoon kuolee sotimisen keskellä, mutta pelastuu täpärästi ja päätyy kummittelemaan vihollisten lähes kokonaan valtaamille kotikonnuilleen. Nyt on PC-käyttäjien vuoro valita, kohtaako Jin vihollisensa...
  6. Sensenoi

    Pro-ominaisuuksia pienemmällä rahalla ja pitkällä takuulla – arviossa Snakebyte Gamepad Pro X

    Snakebyten Gamepad Pro X on markkinoiden halvimpia pro-ohjaimia. Hall Effect -sensorit ovat budjettikapulan myyntivaltti: tämän pitäisi ehkäistä analogitattien antikristuksen, driftaamisen syntymistä. Snakebyte on niin varma tuotteensa kestävyydestä, että se on paiskannut palikalle jopa viiden...
  7. Sensenoi

    Rikkaasti luotu maailma ja moraalisysteemi eivät riitä, jos tarkoituksena on luoda perinteinen videoroolipeli

    Broken Roads on australialaisen indieyhtiö Drop Bear Bytesin ensimmäinen teos. Projekti sisältää mielenkiintoisen maailman ja uniikin moraalisysteemin, mutta kaikki muut osa-alueet ovatkin sitten teoksessa täysin keskeneräisen oloisia. Kiinnostuin projektista viime vuonna. Maailma näytti...
  8. Sensenoi

    Kotimainen yhden miehen projekti Road to Vostok julkaisi juuri uutta videomateriaalia ja toisen demonsa

    Kunnianhimoinen kotimainen yhden miehen selviytymisprojekti Road to Vostok jatkaa kehittymistään. Pitkäperjantaina projektista julkaistiin uusi demo videomateriaalin siivittämänä. Demo on ladattavissa ilmaiseksi Steamista, joten siitä vain kokeilemaan! Mikäli projekti on uusi tuttavuus...
  9. Sensenoi

    Kielimuuri tekee etsivän hommat hankalaksi

    Inspector Schmidt – A Bavarian tale on saksalaisen Active Fungus Studiosin kehittämä indie-etsiväroolipeli, joka pohjautuu vahvasti dialogiin. Ja siinä se ongelma Saksan ulkopuolella sitten piileekin. Vuosi on 1866. Lääketieteen opiskelija Valentin Schmidt matkustaa Wolpertshofenin kylään...
  10. Sensenoi

    Yhden miehen pitkä taival itärajan taakse – Haastattelussa Road to Vostokia työstävä Antti Leinonen

    Road to Vostok on kunnianhimoinen kotimainen projekti, joka lupaa tuoda innovatiivisuuden takaisin selviytymispeleihin. Mitä tapahtuu, kun käytännön kokemusta kovasti omaava entinen armeijan upseeri päättää luoda oman selviytymispelinsä – vieläpä aivan yksin? KonsoliFIN vaihtoi pari sanaa...
  11. Sensenoi

    The Elder Scrolls II: Daggerfall on palannut ehompana kuin koskaan

    Haluan myös huomauttaa että on täysin eri asia modata peli pelattavaan kuntoon kuin rakentaa se uusiksi toimivammalle pelimoottorille. Uskon, että ero on aika vinha, jos noita pyöräyttää ruudulla peräkkäin. :)
  12. Sensenoi

    The Elder Scrolls II: Daggerfall on palannut ehompana kuin koskaan

    Hyvä pointti! Näiden versioiden erona on se, että GOGin versio on modattu valmiiksi, halusitpa sitä tai et. Tietyt modit grafiikkojen ja pelin tehostamiseksi on jo tehty, ja olen kuullut että ne eivät välttämättä ihan toimi yhteen niinkuin olisi tarkoitus. Peli bugittelee ja hidastelee, eikä...
  13. Sensenoi

    The Elder Scrolls II: Daggerfall on palannut ehompana kuin koskaan

    Tämän kuun alussa päästiin nauttimaan pienen faniporukan uutteran työn hedelmistä. Kaiken lisäksi täysin ilmaiseksi. Daggerfall: Unity on pitkään työstetty uudelleenrakennus vanhasta kunnon Elder Scrolls II: Daggerfallista. Vuonna 1996 julkaistu Elder Scrollsin toinen osa oli Bethesdan...
  14. Sensenoi

    Rockstarin emoyhtiö Take-Two haastaa Remedyn oikeuteen

    Päivitys: Remedyn antamien tietojen mukaan asiaan ei liity minkäänlaista draamaa. "Tämä oli keskustelu, minkä kävimme tiimiemme kesken ja asiasta on jo sovittu täysin yhteisymmärryksessä viime vuoden lopulla. Oikeuteen jätetty dokumentointi oli pelkkä muodollisuus, ja Remedy jatkaa yhteistyötään...
  15. Sensenoi

    Remedy: Digital Foundryn syväluotaavalla videolla päästään kurkistamaan Alan Wake 2:n kulissien taakse

    Remedy uutisoi sosiaalisessa mediassa uunituoreesta Digital Foundryn tekemästä videosta. Videolla Digital Foundry haastattelee Remedyn teknistä tiimiä ja selvittää mitä teknisiä kommervenkkejä Alan Wake 2:n visuaalisen ilmeen luomiseen liittyi. Lähes 50 minuuttisen videon voi katsella...
  16. Sensenoi

    Larian-pomo Swen Vincke väläyttelee uuden projektinsa työstöä X:ssä – "Mistään julkistamisen härnäämisestä tässä ei silti ole kysymys!"

    Swen Vincke ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen Baldur's Gate 3:n menestyksen jälkeen. Vincke jakoi viestintäpalvelu X:ssä varsin hyväntuulisen väläytyksen uuden projektinsa parissa työskentelemisestä. Viestiketjusta löytyi myös hyviä vinkkejä ja rohkaisua luovalle työskentelylle. "Tämä on...
  17. Sensenoi

    Steam lakkasi tukemasta Windowsin versioita 7, 8 ja 8.1 – kepeitä multia

    Se on nyt uusi vuosi ja uudet käyttöjärjestelmät, tuumasi Valve, ja lakkasi tukemasta kourallista vanhempia Windows-järjestelmiä. Tuki loppui 1. tammikuuta. Valveen mukaan pelit ja Steam itsessään toimivat luultavasti vanhoilla käyttöjärjestelmillä vielä jonkin aikaa, mutta toimimisen...
  18. Sensenoi

    Grand Theft Auto V poistuu Xbox Game Passista

    Grand Theft Auto V on jättämässä Xbox Game Passin vain kuusi kuukautta kosolti hehkutetun paluunsa jälkeen. Game Passin kirjastossa tapahtuu muutoksia tammikuun alkupuoliskon aikana. 15.1 pelipalvelusta poistuvat: Persona 3 Portable Persona 4 Golden Garden Story MotoGP 22 Poistumisen...
Ylös Bottom