Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
No joo, eihän tätä kovin vakavissaan pysty ottaan näin tarinan ja tapahtumien puolesta. Mulle silti pelin tunnelma on ollut pelottavampi kuin nelosessa. Muista ei oikein kokemusta olekaan.
Kyllä se kauhun tuntu tulee lähtökohtaisesti jostain ihan muusta kuin ulkonäöstä :D Itselle tämä on ollut pelottavin peli pitkään pitkään aikaan. Mut joo, olikohan se Requiemin ketju, missä juur puhuttiin siitä miten ihmisiä pelottaa eri asiat.
Ei saakeli tää on kuumottava peli :D Osuu paljon paremmin omaan kauhuhermoon kuin nelonen. Sydän jättää muutaman lyönnin välistä aina kun se täti hyppää jostain naaman eteen.
Itsekin tuli tämä aloitettua ja varsin kuumottavaa on ollut ensimmäiset tunnit. Tunnelmaa riittää. Onkohan tässä miten paljon toimintaa verrattuna nelosen remakeen? Nelosessa sitä oli ainakin omaan makuun turhan paljon.
Kyllä ne runit toki pitenee mitä pidemmälle pääsee, mutta eivät niin paljoa että itse ainakaan mitään välitallennusta olisin kaivannut. En nyt ainakaan muista sellaista ajatelleeni. Huikea peli tämä oli ja hyvää rentouttavaa vaihtelua.
Vedetään sen verran takaisin, että löytyikin vaihtoehtoinen reitti ja nyt ollaan act2. Bossikin oli paljon helpompi. :D toivottavasti nyt menisi peli läpi ennen kuin tulee taas jokin liian raivostuttava kohta eteen.
Läpi meni. Jotain 75 tuntia ja olisko lvl ollut lopulta 145. Ja ihan reilusti jäi vielä tutkittavaa karttoihin.
Jos ymmärsin oikein niin tässä pystyy NG+ puolelta vielä palaamaan takaisin varsinaisen pelin puolelle?
Vähän vaikuttaa siltä ettei tämä tule itsellä menemään loppuun asti. Pojan innoittamana olen yrittänyt taas jatkaa, mutta nuo juoksumatkat penkiltä bosseille ovat vaan liian rasittavia. Kävin jotain 5-10 kertaa kuolemassa Citadelin ovella ja en vaan jaksa sitä hyppelyä sinne enää. Jotain...
Tuo Ki pulse tulee niin luonnostaan iskujen päätteeksi, ettei sitä tule ollenkaan mietittyä. Osuu jos osuu. Varsin pitkä se aikaikkuna siinä on lopulta. Mut joo, mä pelaan aina isolla aseella ja tuhdilla armorilla ensimmäisen kierroksen niin tokihan se silloin on isommassa roolissa. Näin on...
Jep. Itsellä on nyt noin 50 tuntia takana enkä ole varmasti lähelläkään vielä loppua. Kolmatta aikajanaa jonkin verran pelattuna. Lisäksi vielä varmasti useamman tunnin edestä pelattavaa edellisissä kartoissakin. Mieluummin muutenkin nautin matkasta ja kuten sanotaankin niin "matka on tärkeämpi...
Mulla on luultavasti viimeinen kolmannes pelistä menossa tällä hetkellä ja vaikka peli toki selvästi vaikeutuu ensimmäisen aikajanan jälkeen niin on tämä kokonaisuutena ollut helpompi kuin mitä odotin. Toki välillä tulee hankalia kohtia vastaan ja osa bosseista on ollut aika pahoja. Varsin vähän...
Jonkin verran peli tuntuisi vaikeutuvan toisella ajanjaksolla, mut voi tosin johtua siitäkin et buildi on tällä hetkellä vähän mitä sattuu. Pelasin aika pitkään Odachilla + Crimson gearilla, mut uudet kamat on pitkään ollut jo ihan muuta niin on tullut vaihdeltua sekaisin kaikkea. Kaukana siis...
30 tuntia suunnilleen meni tuon ensimmäisen ajanjakson läpäisyyn itsellä. Joitain tehtäviä/kerättäviä on vielä ettei ihan 100% ole tutkittu, mutta varsin lähelle kuitenkin. Oma pelityyli on aika hidas ja varovainen sekä tykkään välillä cooppailla, et kai tuosta nopeampi pelaaja voi 10 tuntia...
Odyssey on mulle kyllä ehdottomasti paras Mario, joskin nyt vähän varauksella vertailen 2d peleihin. Olen silti samaa mieltä siitä, että se kerättävien kuiden määrä oli ihan liioiteltu ja siitä vähän täytyy antaa miinusta. Kolmasosan olisi voinut hyvin jättää pois.
Omasta mielestä tässä on toistaiseksi ollut varsin helppo lukea bossien liikkeet ja sen myötä suhteellisen nopeasti oppinut miten niistä selviää, ilman mitään älyttömiä reaktioaikoja. Jos vertaa nyt vaikka Wuchangiin joka on viimeisimpiä genren pelejä mitä pelannut. Toki ensimmäisellä kerralla...
Joo aika vähissä on pelit joista olen 80e maksanut, mutta tämä nyt pääsi siihen hall of fameen :D
On kyllä ollut huikea peli tähän asti. Ollut tavallista enemmän aikaakin tänään pelailla ja alkaa ensimmäisen ajanjakson kartat olemaan tutkittu. Level taitaa olla jossain 70 tienoilla. Pidän...
Peli on epäilemättä haastava, jos pelkästään soolona haluaa pelata, mutta halutessaan sen avoimen maailman sekä tarinatehtävät pystyy helposti randomien kanssakin online cooppaamaan. Siten, että kaikille vielä päivittyy myös edistyminen siinä.