Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hakutulokset

  1. A

    Tokyo Game Show (TGS) 2010: julkistukset & huhut

    TOKYO GAME SHOW 2010 (16. - 19.09.2010) Tokyo Game Show (TGS) on videopeleihin keskittyvä messutapahtuma, joka järjestetään nimensä mukaisesti Tokiossa, Japanissa. Tänä vuonna messut järjestetään 16. - 19. syyskuuta. Olennaisia sivustoja ovat mm. TOKYO GAME SHOW 2010 (viralliset kotisivut)...
  2. A

    YLE Areena PS3:lle, PS4:lle ja PS5:lle

    Tänään 09.09.2010 julkaistiin Yle Areena PS3:lle omana sovelluksenaan ja tässä ketjussa on tarkoitus keskustella kyseisestä palvelusta PS3:lla, sen ongelmista tai vaikkapa mielenkiintoisista ohjelmista tarjonnassa ja mistä tahansa aiheeseen liittyvästä. Lisätietoa Konsolifinin uutisesta: Ja...
  3. A

    Pes 2009 [xo]

    Itse kävin oman kopioni hakemassa tänään ja muutaman tunnin pelailun jälkeen tuntuisi ihan samalta kuin ennenkin, eli erinomaiselta. En itse PES2008 painosta itselleni omaksi koskaan hankkinut, joten vertailua en osaa sinänsä tämän ja sen viime vuotisen välillä tehdä, eroista ehkä joku muu voi...
  4. A

    Final Fantasy Fables: Chocobo's Dungeon

    Kyseinen peli saanut ensimmäiset arvostelunsa ja ihan hyvin lähtenyt tulemaan mukavia numeroita, mm. IGN 8,4, GamePro 3,75 ja 1UP B+. Itse en ollut kuullut mitään, eikä kai täälläkään pelistä ole mitään ketjua (voi poistaa tämän jo joku oli jo ehtinyt). Kyseessä siis luolastoiden koluamista...
  5. A

    Peliarvosteluiden taso vuonna 2007 - 2010

    Muutaman tietyn pelikonsolin peleihin on yhdistetty peliarvostuita arvosteltaessa kritiikkiä ja muutamilta tiettyä pelikonsolia symppaavilta kirjoittelijoilta tällä palstalla (lähinnä konsolisodassa) on saanut kuulla peliarvosteluiden olevan nykyään keskimääräisesti puolueellisempia ja hypeen...
  6. A

    O: Gameboy Micro/ GBA SP

    Eli kiinnostaisi tuollainen vekotin saada, mahdollisesti joidenkin laadukkaiden pelien kanssa, mutta yleisesti ottaen pelkästään itse laite on hakusessa. Mm. Puolenkuunpelit myy laitetta uutena hintaan 59,90, jonka perusteella voi tarjouksia heitellä.
  7. A

    Final Fantasy X Bugi/Ongelma

    En halunnut lukea mitään spoilaavia ketjuja, joten perustin tälle oman otsikonsa. Sairasloman kunniaksi lainasin kaverilta PS2:n ja FFX:n, ajan kuluksi ajattelin vihdoinkin pelata läpi kyseisen tekeleen (joskus aloitin, mutta kyllästyin...). Kaikki on mennyt sinänsä hyvin, mutta nyt eteen tuli...
  8. A

    Far East of Eden Ziria / Tengyo Makai

    Preview Worth Playingiltä antaa olettaa paljon, mutta en oikeastaan tunne sen kummemin pelin historiaa, joten paremmin tästä Hudson Softin tekeleestä tietävät voisivat hieman valistaa. On joka tapauksessa mielenkiintoista, että XO:lle tuntuisi nyt valuvan melko hanakasti näitä japanilaisten...
  9. A

    O: KOTOR: Sith Lords & Call of Cthulhu

    Eli otsikon mukaisia, hyvässä kunnossa olevia, pelejä saa tarjota. En osaa sanoa paljon olen valmis maksamaan, mutta en mitään ihan järjettömiä summia kuitenkaan, eli pitäkää järki mukana tarjouksissa. Tarjouksissa olisi hyvä olla suoraan mukana postikulut. Voin myös antaa vaihdossa uudelle...
  10. A

    V/M: Conker: Live & Reloaded

    Eli hyvässä kunnossa oleva Conker vaihdossa johonkin toiseen peliin, alkuperäisen Boksin tai XO:n. Arvosteluissa mukavasti pärjännyt (mm. Gamespot 83 ja IGN 81) peli toimii vieläkin todella kauniin ulkoasunsa ja erinomaisen huumorinsa ansiosta, unohtamatta vieläkin varsin viriilinä toimivaa Live...
  11. A

    Mietteitä massiivisesta kevätpäivityksestä

    Eli todellakin, tänään pitäisi se odotettu päivitys saapua (vai onko jo saapunut?). En itse pääse vielä laittelemaan Boksia piuhojen päähän, mutta varmasti myöhemmin sitten tänään. Paljon on kuitenkin uudistuksia luvassa ja toivottovasti kaikki toimii heti alkuunsa mutkattomasti, eikä mitään...
  12. A

    Football Manager 2006 savessa ongelma

    Ei nyt varsinaisesti peliapuun liittyvä ongelma ole, mutta FM2006:n save väittää olevansa korruptoitunut (eikä ole edes italialaisella joukkueella pelattu kausi, hah!) eikä suostu latautumaan. Ongelmalle ei varmaankaan voi tehdä mitään enää, mutta mistä arvelette johtuvan? Yritin muistella...
  13. A

    GBA Movie Player

    Jos jollakulla olisi tästä laitteesta jotain kerrottavaa, niin kertokaa ihmeessä. Itse ajattelin moisen ostaa, kunhan vain ensin joku vakuuttaisi minut tarpeellisuudesta (=toimivuudesta). NES -emulointi kaiketi onnistuu suoraan pelkästään tuolla laitteella (riippuen romien koosta?), mutta mitä...
  14. A

    M: Splinter Cell: PT

    Eli siis huippukuntoinen Splinter Cell PT myynnissä. 20 sisältäen postikulut on hintana, joten tarjotkaa jos kiinnostaa. YLLÄPIDOLLE: Peli on toisessakin threadissa myynnissä ja sen voi poistaa.
  15. A

    M: KOTOR, Splinter Cell: PT & Harvest Moon (GC)

    Elikkä siis myydään kyseiset pelit. Kaikki erinomaisessa kunnossa ja kaikki oheistuotteet mukana (ohjeet ym). Star Wars: KOTOR 25 MYYTY Splinter Cell: PT 20 & Harvest Moon (GC) 30 MYYTY Hinnat sisältävät postituksen ja pakkauksen. Vaihto onnistuu. Kaksi edellä mainituista peleistä GTA...
  16. A

    V: Prince of Persia

    Vaihdetaan erinomaisessa kunnossa oleva Prince of Persia toiseen peliin. Eniten kiinnostaisi Ninja Gaiden ja GTA: Double Pack, mutta kaikkea saa ehdottaa, myös GC pelejä..harkitsen myös myymistä. Vaihdon tapahtuessa molemmat osapuolet maksavat omat kulunsa ja laittavat pelinsä postiin...
  17. A

    V: Brute Force (myös GC peleihin)

    Eli siis naarmuton ja muutenkin erinomaisessa kunnossa oleva Brute Force vaihdetaan johonkin xbox taikka GC peliin. Kaikkea saa ehdottaa, GC peleistä melkein kaikki kelpaa! Vaihdon tapahtuessa molemmat osapuolet toimittavat itse pelinsä postiin ja hoitavat maksunsa itse... Tarjotkaa!
  18. A

    V: Driv3r (xbox)

    Eli siis uusi (kerran koneessa käynyt) Driv3r vaihdetaan johonkin toiseen peliin. Kaikkea saa ehdottaa. Vaihdossa molemmat osapuolet laittavat pelinsä postiin ja maksavat omat kulunsa... Ehdotelkaa! Mieluiten tähän suoraan.
  19. A

    Haluan CM 02/03:n

    Eli jos haluat vaihtaa kyseisen tekeleen johonkin näistä: Halo DOA3 Sega Bundle (JSRF/Sega GT) Niin ilmoita. Bundle ja DOA3 erinomaisessa kunnossa, mutta Halo käytön vuoksi hieman naarmuuntunut, toimii kuitenkin täydellisesti. Toimintatakuu kaikille. Saatan myös myydä nämä jos...
  20. A

    Livestä vielä kerran...

    ..ehkä jo monesti loppuun kaluttu aihe, muttamutta.. Jos en omista tietokonetta, mutta haluan Liven, niin miten tämä on mahdollista, vai onko mitenkään? Jos tämä on mahdollista, niin mitä kaikkea tarvitsen, jotta saan toimimaan Liven? Ja koittakaa selittää yksinkertaisesti, ilman...
Ylös Bottom