Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Aivan nurkan takana häämöttävän James Bond -elokuvan ensi-iltaa lykättiin yli puolella vuodella

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Huhtikuun julkaisuksi uumoillun James Bond -leffa No Time to Dien ensi-iltaa on lykätty kauas vuoden loppuun.

Kuukausien lykkäyksestä kerrottiin legendaarisen agentin virallisella Twitter-tilillä. Ytimekkään viestin mukaan MGM, Universal sekä tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli ovat tehneet haastavan päätöksen pitkällisen puntaroinnin jälkeen. Selkeää syytä ei kerrota, mutta vahva veikkaus on luononllisesti maailmalla jylläävä koronavirus, joka taatusti hidastaa elokuvan markkinointia ja pitää ihmisiä normaalia tiiviimmin kotioloissa.

Rohkeimmathan voivat toki spekuloida, vaikuttiko keskiviikkoaamuna KonsoliFINissä julkaistu Petri Leskisen Bond-artikkeli jollain tavalla lykkäykseen – mene ja tiedä.

No Time to Die nähdään valkokankailla uuden tiedon valossa marraskuussa 2020, Englannissa 12. ja Yhdysvalloissa 25. päivä. Suomen ensi-iltapäivä ei ole toistaiseksi selvillä.



MGM, Universal and Bond producers, Michael G. Wilson and Barbara Broccoli, announced today that after careful consideration and thorough evaluation of the global theatrical marketplace, the release of NO TIME TO DIE will be postponed until November 2020. pic.twitter.com/a9h1RP5OKd
— James Bond (@007) March 4, 2020





Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom