Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ajoneuvokamerat

Omenanraato

Well-Known Member
Onko täällä muita, jotka on vuoden aikana tuhansia kilometrejä autossa ja sattuu kaiken näköistä tapahtumaa eteen?

Viimevuosinahan nämä ovat yleistyneet maailmalla hurjaa vauhtia. Nykyisin myös entistä enemmän Suomessa alkaa näkymään autojen tuulilaseilla ja moottoripyöräilijöiden, sekä mopopoikien kypärissä. Onhan niitä nimittäin suomessa tarjolla jo alkaen jostain 20 eurosta.

Ollaan isän asuntoautolla lähdössä parin viikon päästä Latviaa kiertämään, ja koska siellä liikenne on mitä on, halusi isä kameran asuntoauton tuulilasille.

Olen itse jo pari vuotta ollut ostamassa kameraa omaan autoon, joten sikäli olin niihin jonkun verran jo tutustunut. En ole vain raaskinut ostaa. Paljon juuri karavaanareilta kuullut kehuja Waltter V500 kamerasta. Kuvanlaatu päiväsaikaan on todella hyvää hintaisekseen, joten koska siinä oli tarjolla suomenkieliset valikot (vanhemmilleni iso plussa) ja "toimitusaika" motonetin hyllystä oli niin nopea ja reissu on ihan kohta, niin päätimme ostaa sen. http://www.motonet.fi/fi/tuote/382598/Waltter-V500-Touring-FullHD-autokamera

Kamera on ollut eilisen päivän mulla testissä, joten otin nettiin vähän testivideoita jos joku muukin kameraa harkitsee. Ensimmäiset kolme pätkää on ilman ääniä ja vaimon autosta, jossa tuulilasi uskomattoman likainen ja kaiken lisäksi halki. Loput kolme pätkää sitten omalla autolla äänien kera.
Aurinkonlaskussa jo huomaa hyvin, että alkaa kuvaan tulemaan rakeisuutta aika reilusti. Yöllä sitten ei oikein teekkään enää mitään. Tai no kai siinä kolaritilanteen näkee, mutta huonohko se siltin on.
Hintaisekseen suomesta ostetuksihan tuo on siltin erittäin hyvä ja voi suositella. Mukana tulee 8gigan muistikorttikin.

Tässä testivideot Waltter V500 kameralla: https://www.youtube.com/playlist?list=PLHpS4jmmhkzjRhHW0m8j-e-3lcKwRKm3b

Noh, tästä innostuneena aloin itse tutkimaan lisää kameravaihtoehtoja ja yksi kamera pomppasi todella esiin. Mini 0805.
Päätinkin äsken sitten lopulta sellaisen Kiinanmaalta tilata omaan autooni: http://www.gearbest.com/car-dvr/pp_113549.html
Suomesta sais 12kk takuulla: http://kauppa.sekaman.com/Mini-0805-autokamera

Mun videoista voi katsoa yövideon ja verrata sitä 0805:n vastaavaan:
https://youtu.be/npzINix-7OE?t=1m38s
Mun videossa oli eilen taivas vielä niin kirkas, että se valaisi oikeasti näkymää ja tässä vertailuvideossa taivas on aivan musta.

Oikeastaan erot näiden kahden kameran välillä on (Waltter vs. 0805):
-1920x1080 (1080p) vs 2304x1296 (1296p)
-3mpix kenno vs 4mpix kenno
-170 vs 120 asteen linssi
-Waltterissa isompi ja paljon tarkempi näyttö suomivalikoilla
-0805:ssa selkeästi parempi yö/hämäräkuvaus
-0805:ssa GPS, kaista ja törmäysvahti


Itse päädyin 0805:een lähinnä GPS:n vuoksi. Näkee nopeuden suoraan videossa. Lisäksi koneella voi lisätä ajetun reitin google mapsiin. Lisäksi gps jalusta liimataan lasiin, eli ei imukuppikiinnitys. Toinen merkittävä seikka on gps:n lisäksi tuo hämäräkuvaus, joka on todella paljon parempi 0805:ssa, eli etenkin suomen talvessa siitä on hyötyä.

Aikaisemmin luulin, että tuollainen 170 asteen linssi olisi parempi, mutta omissa testeissäni huomasin, että ne vääristää esim rekisterikilpiä niin paljon, että tuossa 0805:ssa näkyy monin verroin paremmin ne.

Tilasin kameran pikatoimituksella, joten jos hyvä tuuri käy, niin saan molemmat kamerat Latvian reissulle mukaan, jolloin sais viikon ajalta parempaa testiä näiden välillä.
 
Vastaus: Ajoneuvokamerat

Aika hyvin saa dataa ulos noista GPS kameroista, esim 0805:sta jonka tilasin.
Koneelle saa erillisen softan sitä kautta, josta näkee kartalla reitin, reittiviivassa väreinä nopeudet. Voi yhdistää useamman loopin videon yhdeksi. Lisäksi näkee käppyröinä nopeudet, gvoimat jne.

Latasin yhden raakavideon netistä ja hiukan jo opettelin softan käyttöä, jotta osaa sitten kun kamera saapuu.
01670c48accb9b645ced5e49a228e278.jpg
 
Vastaus: Ajoneuvokamerat

Vaikuttaa ihan mielenkiintoselta. Laitahan sitten tosiaan kokemuksia, kun saat kameran :) Siinä varmaan saa nopeuden suoraan näkymään videolla vai tallennetaanko se erilliseen tiedostoon? Joku tommonen voisi ollakin ihan pysyvästi autossa kiinni.


Itsellä on ollut käytössä jo pari vuotta Mobius ActionCam mikä on hintaisekseen hyvää materiaalia tuottava. Ei varsinaisesti autokäyttöön suunniteltu, mutta toimii siinäkin. Puuttuu siis esim. gps. Ebaysta saa tätä täältä http://www.ebay.com/itm/151071891306
Android laitteet toimii asetusten säätöön ja näyttönäkin. Kiinnikkeet todella halpoja :) Itsellä ollut kiinni imukupilla auton sisällä ja radalla kypärässä. Tässä pieni esimerkkiklippi kypärään kiinnitettynä :) https://www.youtube.com/watch?v=v8iuqOJWNiY ja loistava arvostelu kamerasta https://www.youtube.com/watch?v=7wmIyD1fM4M Tää arvostelun tekijä tekee arvioita enemmänkin näistä autokameroista ;)
 
Vastaus: Ajoneuvokamerat

Tallentuu erilliselle tiedostolle, mutta videoon suoraan saa näkymään myös nopeuden, että koordinaatit.

Itse olen tekemässä nimenomaan pysyvää asennusta. Eli otan vain muistikortin pois jos jotain koneelle siirrän. Senpä vuoksi tilasin vitosella viiden metrin micro USB piuhan, niin saa autoon piilotettua kunnolla johdon ja tup. sytissä mulla on nyt kaksipaikkainen USB laturi, joten saan ladattua jatkossakin kännykkää, vaikka on kamera kiinni.
 
Vastaus: Ajoneuvokamerat

Mullahan olis tavallinen HD-videokamera jonka pystyisi virittelemään koelaudalle kyllä aina jotenkin.

Olen välillä miettinyt, että koelautakamerakin voisi olla hauska, mutta tarvitsenko todella sitä niin paljoa? Ihan kiva se varmaan olisi.
 
Vastaus: Ajoneuvokamerat

Olen välillä miettinyt, että koelautakamerakin voisi olla hauska, mutta tarvitsenko todella sitä niin paljoa? Ihan kiva se varmaan olisi.

Tarvitsetko? Ei siinä tarvitse kuin yksi kolari, jossa vastapuoli väittää totuuden vastaisesti ja pystyt todentamaan tilanteen tuolla.

Ei sen tarkoitus niinkään ole omaksi huviksi, vaan lisäämään omia oikeuksia.
 
Ylös Bottom