Aladdin

[Jussi U. Pellonpää]

Elokuva

Nuori katuvaras Aladdin (Mena Massoud) törmää Agraban kaduilla valepuvussa kansansa parissa kulkevaan prinsessa Jasmineen (Naomi Scott) ja päätyy pian keskelle Jasminen isän, arvostetun sulttaanin (Navid Nagahban) ja tämän kieron suurvisiirin Jafarin (Marwan Kenzari) valtataistelua. Avuksi saadaan nokkela apina Abu, lentävä matto sekä mahtava lampunhenki (Will Smith), jolle esitetyillä toiveilla on arvaamattomiakin seurauksia.

Disneyn 1992 ensi-iltansa saanut piirroselokuva Aladdin on ansainnut animaatioklassikon arvon, eikä sitä olisi konsaan tarvinnut tehdä uusiksi, ei kynällä, ei diginä, eikä varsinkaan ihmisnäyttelijöillä. Mutta kukapa minulta mitään kysyy, Mikkihiiritehtaalla tunnutaan taas ajateltavan ainoastaan massin maksimointia, ja silläpä Aladdinin uuden tulemisen ohjaajaksi valikoitui yleensä karskimpien kuvien koordinaattorina toiminut britti Guy Ritchie.

Apunaan käsikirjoituksen muokkaamisessa on vielä toiminut taitava John August, mutta homma ei vaan toimi. Lavasteet ovat laveat, efektit eläväisiä ja kuvat kauniita, mutta mikään määrä tilpehööriä ja taikatemppuja ei pysty peittämään tuotteen lopullista onttoutta. Remmiin on napattu jopa alkuperäisen elokuvan säveltäjä, Disneyn kultasormi ja moninkertainen Oscar-voittaja Alan Menken, joka on sovittanut omia kappaleitaan uudelleen, mutta lopputulema on kaikesta häsläyksestä, vauhdista ja silmänkääntötempuista huolimatta puiseva ja tekomakea.

Nuoret päätähdet, Mena Massoud ja Naomi Scott, ovat nättejä ja symppiksiä, mutta eivät millään tavalla muistettavia edes monissa musikaalikohtauksissaan. Animaatioklassikko Aladdin muistetaan ennen kaikkea Robin Williamsin huipputyöstä Hengen äänenä, eikä yhtään sen varjoon jäänyt silloinen suomidubbikaan, jossa Vesa-Matti Loiri loihti siniselle kiusankappaleelle vähintään yhtä persoonallisen soundin kuin Hollywoodissakin oli onnistuttu tekemään. Nyt tilanne ei ole alkuunkaan niin, vaikka Will Smith sutkina suupalttina onnistuukin muutaman kerran hymyilyttämään puhetulvillaan, jääden kuitenkin pelkäksi varjoksi hahmosta, jonka oikeastikin pitäisi olla elämää suurempi. Vielä enemmän stereotypioita edustavat mukavana sulttaanina nähtävä Navid Negahban ja varsinkin Marwan Kenzari syntymäikävänä Jafarina. Nasim Pedrad on Jasminen hovipalvelija Dalia, kun taas Alan Tudyk antaa äänensä ärsyttävälle Jago-papukaijalle.

Kotimaaksi dubatussa versiossa ohjaaja Antti L.J. Pääkköstä myöten äänistudiossa on ollut iso liuta alan ammattilaisia, kuten Jon-Jon Geitel (Aladdin), Joonas Saartamo (Henki), Anni Kajos (Jasmine) ja Antti Lang (Jafar), mutta kun se päällepuhuminen ei yksinkertaisesti sovi kuin piirrettyihin.

Yhteenveto

Jos minä löytäisin taikalampun, riittäisi siltä vain yksi toivomus. Toivoisin, ettei tätä elokuvaa olisi koskaan tehty.

Lue sivustolla...