Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Alien Isolation

Ostin tämän pelin ammoin julkaisun jälkeen alelaarista ja vaikka leffafanina pidin tunnelmasta kovasti, niin peli jäi kesken ehkä osin kuumottavuuden vuoksi. Sittemmin pistin fyysisen pelin kiertoonkin.

Vaan nyt pelipässin ja erityisesti xboxin frame rate buustin myötä lähti uudestaan työn alle ja juuri äsken rullasi lopputekstit. Olipahan erinomaisesti lisenssiä kumartava peli! Todella hyvällä maulla poimittu leffasarjan herkkuhetket ja tunnelma.

2016-julkaistuksi peliksi oli grafiikkakin kestänyt myös kultasilmän arviossa aikaa! Tämä oli positiivinen yllätys. Toki loputon skifikäytävä on varmaan aika kiitollinen mallintaa, mutta valot, varjot, savut ja etenkin Sevastopol-avaruusaseman ikkunoista näkyvä kaasujättiläinen olivat komeita! Toki resoluutio ja teksuurit ovat auttamatta vähän suttuisia ja alueet on rajattu naurettavan pieniksi männä-genin muistirajoitusten vuoksi.

Pientä xenomorph-väsymystä alkoi tulla loppua kohden. On se sinnikäs pirulainen. Muutaman väistämättä samannäköisen kentän leikkaus olisi varmaan pitänyt juonen vielä paremmin kasassa.

4/5 *

Onkohan ne kaksi tarinalisäriä jostain kotoisin? Alkuperäisen Nostromo-miehistön ääninäyttelyä olisi keenaasti kuunnellut enemmänkin.

Näytä liitetiedosto 10213
Tämä peli on kerrassaan loistava. Pitkä piinallinen kokemus jossa ei suuremmin valittamista ole. Tunnelman kannalta parasta oli pelata PS4:llä kun tutka huutaa käsissä ohjaimen kautta. Toisaalta 30fps oli ikävä juttu. PC:llä sitten Alienin toimintaan voi modilla puuttua tehden siitä paljon ennalta-arvaamattomamman joka parantaa entisestään tunnelmaa. Lisäksi konsoliversioita paremmat grafiikat ja kunnollinen fps.

Lisätarinoita ei ole tullut pelattua vaikka ne olisi pc version mukana. Täytyy joskus kokeilla.
 
Nythän Xbox versiolla on tässä pelissä kunnollinen FPS. Tai ainakin lupailevat 60 ruutua sekunnissa. Itse en ole tätä vuosiin pelannut, joten en osaa sanoa kuinka tasaisesti pyörii. @koomikko oliko ihan sulava kokemus, nyt kuuttakymppiä kulkevana?
 
Ei ollut mitään valittamista Xboxin ruudunpäivityksen kanssa. Sulava elämys. Jotkut cutscenet taisivat olla edelleen cäpätty 30 fps.
 
Sulavuus on aina makuasia. PC:llä tottunut huomattavasti korkeampaan tasoon kuin 60fps eikä se koskaan ole riittävän hyvä. Yllättävän heikolla pc raudalla Alien peli pyörii kun 100fps saadaan maksimiasetuksin vanhalla intelin i5 (2310) + GTX 950 kombolla. Konsoliversiot taitavat olla myös 1080p tasolla?

Tämä peli on kerrassaan loistava. Pitkä piinallinen kokemus jossa ei suuremmin valittamista ole. Tunnelman kannalta parasta oli pelata PS4:llä kun tutka huutaa käsissä ohjaimen kautta. Toisaalta 30fps oli ikävä juttu. PC:llä sitten Alienin toimintaan voi modilla puuttua tehden siitä paljon ennalta-arvaamattomamman joka parantaa entisestään tunnelmaa. Lisäksi konsoliversioita paremmat grafiikat ja kunnollinen fps.

Lisätarinoita ei ole tullut pelattua vaikka ne olisi pc version mukana. Täytyy joskus kokeilla.
Täytyi ihan tutkia mikä juttu tämä tutkan toiminta ohjaimessa oli ja vaikuttaa kätevältä ominaisuudelta. Jotain siis konsolipuolellakin on jollaista pc:lle ei saa. Muuten pc versiolle lämmin suositus.
 
Ei ollut mitään valittamista Xboxin ruudunpäivityksen kanssa. Sulava elämys. Jotkut cutscenet taisivat olla edelleen cäpätty 30 fps.

Juu, ihan on silkin pehmeää menoa ja näyttääkin tosi hyvältä. Kuten sanoit yllättävän hyvän näköinen tämänpäivänkin asteikola. Sen verta lähellä sydäntä nämä ölliäiset ja teeman tunnelma, että ajatuksissa on itsekin ottaa tämä takaisin työstöön_sitten kun uskaltaa. :) Ei se huono ollut 30 fps kanssakaan, mutta kesken jäi, sen verta vaativaksi tullut. FPS boost teki enemmän kuin hyvää tällekin tekeleelle.
 
Todella tympeää ettei PS5:llä ole frame boostin kaltaista ominaisuutta suoraan. Jotkut PS4-pelit, kuten vaikkapa The Outer Worlds (huomasin juuri), ovat saaneet patchillä jälkikäteen 60fps-tuen.
 
Noin, tuli läpäistä tämä ikuisuus projektini viimeinkin. Useampaan kertaan aloittanut, mutta tässä liikutaan aivan oman kauhu sietokyvyn rajalla, joten aina ennen on jäänyt kesken.
Nyt lähdin suosiolla noviisi tasolla liikkeelle ja se oli itselle täysin passeli vaikeusaste.

Siis tämä on käsittämättömän upea peli, niin moni osa alue on tehty loistavasti tätä legendaarista elokuvaa kunnioittaen. Toi lowtech ilme mikä tässä pelissä on sopii täydellisesti tunnelmaan ja voi pojat sitä tunnelmaa tässä pelissä on.
Pidin myös peli mekaanikasta missä esim. oven avaamiseen piti ensin laittaa käsi kahvalla L2 napilla ja sitten vetää kahvaa tatilla, paljon mielekkäämpää kuin hakata äksää joka toimintoon kokoajan.
Myöskin kymmenen vuotta vanhaksi peliksi ulkoasu on jopa hämmästyttävän hienon näköistä ja ääni maailma toimii.
Pää hahmo toimii hienosti ja jos joku ei tiennyt, niin Amanda Ripley ei ole ihan tuulesta temmattu vaan hänen viitataan Aliens ohjaajan versiossa.

Mutta täydellinen tämäkään ei ole. Ainakin yhden kohtauksen olisin muuttanut, sen aivan lopussa olevan missä Ripley on vapauttamassa Torrentia ja ne Alienit ilmestyy siihen viereen...camoon, kai nekin mörököllit hengittää happea ja aika kylmäkin siellä ulkona varmaan oli. Muutenkin useamman Alienin tuominen kehiin ei ollut oikein hyvä veto, olisi vain pysytty yhden taktiikassa. Kuningatarkin siellä jossain varmaan oli kun oli pesäkin, mikä oli pelin huonoin kenttä omasta mielestä.

Täytyy sanoa, että harvan pelin jälkeen on näin haikea tunnelma, vaikka en missään nimessä ainakaan heti lähtisi pelaamaan tätä uudelleen.
9/10 lähtee kepeästi tälle ja kakkos osahan on ilmeisesti kehitteillä...
Kurpitza signing off.
 
Ylös Bottom