Annabelle Comes Home

[Jussi U. Pellonpää]

Elokuva

On vuosi 1968. Demonologit Ed ja Lorraine Warren (Patrick Wilson ja Vera Farmiga) tuovat kotinsa suojiin kirotun Annabelle-nuken, joka suljetaan Isä Gordonin (Steve Coulter) siunaamaan lasikaappiin, jotta tämä ei enää pääsisi levittämään pahoja tapojaan. Vuotta myöhemmin Warrenit ovat jälleen lähdössä tutkimaan outoja ilmestyksiä ja palkkaavat Mary Ellenin (Madison Iseman) lapstenvahdiksi huolehtimaan nuoresta tyttärestään Judysta (McKenna Grace). Ilta lähtee kohti helvettiä, kun Mary Ellenin kovapäinen ystävä Daniela (Katie Sarife) tunkee mukaan, ja pian ovelle kolkuttelee myös Mary Elleniin ihastunut nörtti Bob (Michael Cimino). Vaikka Warreneiden löytämät, lukuisat pahat artefaktit ovatkin kielletyllä alueella ja näennäisesti turvassa, uteliaisuus avaavat pian ovet monenmoisten hirviöiden, hornanhurttien ja muuten vain pahalla päällä olevien demonien ottaa osaa illanviettoon.

James Wanin luoma Kirottu-universumi on jo kuuden elokuvan mittainen, ja samalla kun Annabelle Comes Home on sen seitsemäs osa, se on myös kolmas osa tuon manatun marionetin julmista seikkailuista.

Puikkoihin on nyt hypännyt kaksi aiempaa Annabellea (2014 ja 2017) sekä mm. hittihorrori Se:n (2017) kirjoittanut Gary Dauberman, eikä miehellä ole ollenkaan ongelmia tunnelman luomisessa. Wanin ja Daubermanin kirjoittama Annabelle Comes Home on siitäkin erikoisen ovela kauhuleffa, että se sijoittuu oman universuminsa ensimmäiseen elokuvaan (Kirottu, 2013), ollen yhtäaikaa sekä sen esi- että jatko-osa. Annabelle kolmosessa piisaa toki shokkeja ja kliseitä, mutta niitä ei yliannostella. Pääpaino on tarkkaan hallitulla horroroinnilla, joka sarjasäikkyjen sijaan antaa atmosfäärille aikaa ahdistua ja tuonelan tulla tunnelmaan. Jutussa on fiksusti myös useampikin kerrostuma, joista vahvimmin vaikuttaa itse ihminen ja tämän suru, kaipaus poisnukkuneita kohtaan, joka luo yllättävän melankolisenkin ilmapiirin.

Todellisessakin elämässä okkultistisia ja paranormaaleita tapauksia tutkineita Lorraine ja Ed Warrenia esittävät Vera Farmiga ja Patrick Wilson soittavat jo tottuneesti samaa säveltä, ja synkka näkyy ja tuntuu myös katsomossa. Tosin parivaljakko on läsnä vain alussa ja finaalissa, ja fokuksen varastavatkin mukavan aidot ja ajan tasalla olevat nuoret näyttelijät. Mckenna Grace on oikeanoloinen Judy, yleisesti huuhaapelleiksi pilkattujen Warreneiden lapsi, joka toki tietää asioiden oikean laidan vanhenpiensa vaarallisesta työstä. Madison Iseman tekee hyvää työtä tunnollisena Mary Ellenina, mutta monet kohtauksista varastaa suupaltti Daniela, jonka roolissa Katie Sarife osuu useammankin kerran napakymppiin. 2016 kuolleen ohjaajasuurus Michael Ciminon kokonimikaima tuo hyytävään illanviettoon ripauksen huumoria epävarmana Bobina.

Yhteenveto

Mukavasti perinnetietoinen kauhupätkä, jonka juuret ovat syvällä siellä, mistä kylmät väreet ja kananliha ovat peräsin.

Lue sivustolla...