Vastaus: Apple suunnittelee ostavansa Sonyn?
Ei ole ostamassa. Vaikka Apple onkin tällä hetkellä todella suuri, todella vahvasti voitollinen ja aikamoisen pääoman kerännyt yhtiö, ei Sonyn kaltaista jättiläistä noin vaan osteta. Ehkä sitten jos Sony valmistaisi pelkkiä pleikkareita, BluRay-soittimia, telkkareita ja vähän jotain siinä kyljessä, mutta kun Sony valmistaa aika paljon kaikkea muutakin, suurinpiirtein skaalalla digikameroista autoradioihin.
Applen nousu 90-luvulla alkoi nimenomaan siitä, kun karsittiin mallistosta kaikki turha (valmistivat mm. tulostimia). Sitten keskityttiin niihin tuotteisiin jotka osattiin tehdä erittäin hyvin ja joita voitiin myydä kovalla katteella. Sama kuvio toimii edelleen, eikä sitä kannata mennä rikkomaan. Ohjelmistopuolen ostoksia (mm. se Adobe) sen sijaan saatetaan tehdä.