Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Assassin's Creed Originsin The Hidden Ones -laajennus julkaistaan vielä kuluvan kuun aikana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
J

Jaakkimo

Guest
Hidden%20Ones.jpg


Niin kriitikkojen kuin pelaajienkin mieleen ollut Assassin's Creed Origins laajentuu tammikuun aikana The Hidden Ones -lisäpaketilla.

The Hidden Ones jatkaa Bayekin edesottamuksia emopelin kampanjan jälkimainingeissa. Mittavaksikin mainostettu uusi tarinakokonaisuus sijoittuu roomalaisten hallitsemalle alueelle, kohottaen Bayekin tasokaton kaikessa tohinassa aina 45:een saakka. The Hidden Onesin tarkka julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa, mutta lisätietoja kuultaneen aivan lähitulevaisuudessa.

Pääpeli saa myös ilmaista lisäsisältöä The Hidden Onesin tarinaa alustavan mission muodossa. Lisäksi Bayek voi heittää ylleen For Honor- teemaisen kostyymin ja marssia selättämään vaikkapa uusiksi ilmestyvää Trials of the God -haastetta. Vastaan asettuvat jo aiemminkin nähdyt jumalat Abybus (9.1.) ja Sobek (23.1.).

KonsoliFINin Assassin's Creed Origins -arvostelun voi lukaista täältä.

For%20Honor_0.jpg


Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom