Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Baldur's Gate III:n ilmestymispäivä lyötiin jälleen lukkoon – Early Access häämöttää jo reilun kuukauden päässä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Baldur's Gate III:n julkaisupäivä lyötiin lukkoon taannoisen viivästyksen jälkimainingeissa.

Panel From Hell -lähetyksessä kerrottiin odotetun ropelluksen Early Access -päivämääräksi 30. syyskuuta. Tuolloin luvassa on Baldur's Gate III:n ensimmäinen osio, jonka lupaillaan sisältävän 80 taistelutilannetta, 45 980 riviä dialogia, 596 hahmoa ja 146 taikaa tai toimintaa – yhteensä noin 25 pelitunnin verran puuhasteltavaa. Tarjolla on myös viisi eri hahmoluokkaa pelaajien itsensä luomien ohella.

Tämän lisäksi julki heitettiin pelin rautavaatimukset, mitkä voi katsastaa aivan uutisen lopusta, Panel From Hell -videon alapuolelta.

Larianin kehittämä Baldur's Gate III julkaistaan PC:lle ja Googlen Stadialle.




VÄHINTÄÄN:


Vaatii 64-bittisen prosessorin ja käyttöjärjestelmän
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 64-bit
Prosessori: Intel i5-4690 / AMD FX 4350
Muisti: 8 GB RAM
Grafiikka: Nvidia GTX 780 / AMD Radeon R9 280X
DirectX: Versio 11
Tallennus: 70 GB kiintolevytilaa
Lisätietoja: The minimum requirements might decrease over the course of Early Access, as performance improves.





SUOSITUS:


Vaatii 64-bittisen prosessorin ja käyttöjärjestelmän
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 64-bit
Prosessori: Intel i7 4770k / AMD Ryzen 5 1500X
Muisti: 16 GB RAM
Grafiikka: Nvidia GTX 1060 6GB / AMD RX580
DirectX: Versio 11
Tallennus: 70 GB kiintolevytilaa
Lisätietoja: The recommended requirements might decrease over the course of Early Access, as performance improves.







Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom