Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Commandos Strike Force [Hype]

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oliver
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Oliver

KonsoliFIN Alumni
<NewsFlash>

Eidokselta Commandos-FPS 02.06.2004

GameSpot kertoo Eidoksen ilmoittaneen brittisivuillaan uudesta Commandos-startegiapeleihin perustuvasta ensimmäisen persoonan ammuskelusta nimeltään Commandos Strike Force. Eidos on tosin jo poistanut ilmeisesti ennen aikojaan lipsauttamansa uutisen sivuiltaan.

Pyro Studiosin PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle kehittämässä toisen maailmansodan räiskinnässä pelaajan hahmona on joko vihreä baretti, tarkka-ampuja tai vakooja, jotka toimivat vihollislinjojen takana. Kaikilla pelattavilla hahmoilla on omat erikoistaitonsa, jotka vaativat oman pelityylinsä. Pelin kolme toisiinsa liittyvää kampanjaa sijoittuvat Norjaan, Neuvostoliittoon ja Ranskaan ja tehtävien aikana on myös mahdollista vaihtaa ohjastamaansa hahmoa.

Pelialueita kuvaillaan avoimiksi ja epälineaarisiksi ja pelaajalla pitäisi olla mahdollisuus tehdä ja toteuttaa omia hyökkäyssuunnitelmaan. Commandos-pelien perinteiden mukaisesti myös taktikoinnilla on merkittävä osansa ja pelaajalla onkin käytössään mm. aikapommeja harhautusten tekemiseen, veitsiä hiljaisten tappojen suorittamiseen ja apuun voi tarvittaessa kutsua liittoutuneiden joukkoja.

Luvassa on lisäksi verkkopeliä kahdeksalle pelaajalle.
 
NewsFlash

Commandos vaihtaa näkökulmaa 14.10.2004

Eidos on ilmoittanut julkaisevansa ensi keväänä PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle uuden Commandos-pelisarjan edustajan. Commandos Strike Force poikkeaa edeltäjistään ainakin ulkonäöltään, sillä yläviistosta kuvattu isometrinen kuvakulma vaihtuu hahmon silmistä kuvattuun FPS-perspektiiviin. Pelin kehityksestä vastaa ennenkin sarjan parissa työskennellyt Pyro Studios, joka lupaa uudesta näkökulmasta huolimatta aikaisemmista peleistä tuttua taktikointia toisen maailmansodan aikaisissa maisemissa.

Pelissä ohjataan kolmea erilaisia kykyjä omaavaa iskuryhmän jäsentä, joista vihreä baretti hallitsee taistelun ja raskaat aseet, vakooja huomaamattoman hiipimisen ja tarkka-ampuja tietysti sniputtamisen. Kommandojen taitojen yhdistely ja käyttö vastaantulevissa tehtävissä on täysin pelaajan valittavissa. Tehtävät sijoittuvat Ranskaan, Norjaan sekä Neuvostoliittoon ja puuhaa riittää muun muassa natsilaivan tuhoamisessa, vastarintaliikkeen jäsenten vapauttamisessa ja kenraalin kidnappaamisessa. Myös jonkinlainen verkkopeli on luvassa.


Nyt myös kuvia uutisissa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Commandos Strike Force [Hype]

Toivottavasti ovat saaneet säädettyä pelin kuntoon, sillä julkaisu olisi nyt luvassa 17.3.
En kyllä odottelisi liikoja...
 
Ylös Bottom