Pekka Lempinen
New Member
Dallasiin kerätään näyttelijöitä 14.03.2006
80-luvulla menestyneen saippusarja Dallasin elokuvaversioon ollaan keräämässä näyttelijöitä. Ohjaaja Robert Luketic on tarjonnut rooleja varsin nimekkäille näyttelijöille.
Luketicin ohjaamassa Anoppi on pahin-elokuvassa esiintyneelle Jennifer Lopezille on tarjottu Sue Ellen Ewingin roolia. Luke Wilson saisi esittää Bobby Ewingia, John Travolta J.R:aa ja Shirley MacLaine Miss Ellie Evingia.
Toistaiseksi neuvotteluja käydään vain Wilsonin kanssa, mutta myös muut ehdokkaat ovat todennäköisesti tulossa mukaan. Näin ollen elokuvan kuvaukset alkaisivat lokakuussa, jolloin Travolta on saanut Hairsprayn kuvattua. Dallas pyöri televisiossa vuosina 1978-1991, eli kunnioitettavat 13 vuotta.
Itse olen pitänyt koko projektia suhteellisen turhana, mutta pakko myöntää, että JR:n rooliin John Travolta on aivan oikea valinta. Jennifer Lopez taas hieman epäilyttää, naikkonen ei yleisesti ole mikään erityinen näyttelijä. Tosin saattaakin siinä tapauksessa sopia loistavasti Dallasista kertovaan leffaan
![Big Grin :D :D](https://cdn.jsdelivr.net/joypixels/assets/8.0/png/unicode/64/1f600.png)