Jouko Luhtala
New Member
Poliisi-elokuva. Genre joka ei yleisesti ottaen juurikaan jaksa kiinnostaa mutta kaksi viimeistä alan elokuvaa ovat olleet molemmat huolestuttavan hyviä; ensin Narc ja sitten vähemmän tumma sävyinen Dark Blue.
Dark Blue kuuluu tyyliltään pitkälti samaan sarjaan kuin Training Day ja tuoreempi Narc. On hyvää poliisia, pahaa poliisia ja joka puolella rehottaa korruptio ja temppuja ei aina tehdä "by the book". Vaikka tässäkin genressä on eittämättä omat kliseensä jotka myös Dark Bluessa näkyvät paikka paikoin hyvinkin selkeästi, on tälläisiä poliisi-elokuvia kuitenkin mielestäni huomattavasti mukavempi katsella kuin semmoisia kiiltokuvapoliiseja joita vaikka "tosi"-TV-sarja Cops on täynnä.
Dark Bluen juoni ei ole mitenkään erikoinen mutta kuitenkin varsin mielenkiintoinen kun tapahtumat pysyvät sopivan simppeleinä eikä aivan joka nurkan takana ole sitä salaliittoa odotettavissa. Dark Bluen suurin vahvuus on ehdottomasti näyttelijät, Kurt Russell tekee parhaan roolisuorituksensa sitten 1982 valmistuneet the Thingin. Paikka paikoin Russell kyllä sortuu ylinäyttelyyn mutta silti varsinkin loppu on hienoa katseltavaa. Scott Speedman tuoreena kyttänä ei ole niin loistava mutta hoitaa silti paikkansa ihan hyvin, samoin kuin Michael Michele joka vastaa aika lailla kokonaan naiskauneudesta. Sen sijaan viime aikoina useassakin isommassa elokuvassa näytellyt Brendan Gleeson tekee hienon roolisuorituksen Russelin pitkä-aikaisena pomona.
Näyttelijöiden hienojen roolisuoritusten arvoa lisää vielä se että vaikka heidän näyttelemänsä henkilöt ovatkin ihan mielenkiintoisia ovat ne varsin kliseisiä ja sisältävät kaikki tämän tyyppisen elokuvan kliseet. Silti Dark Bluen henkilöt ovat helppoja samaistua ja heidän kohtalostaan on oikeasti kiinnostunut.
Toinen vahvuus on erittäin perinteisen ja koristelemattoman tyylikäs kerronta. Välillä alleviivataan erittäin vahvalla kynällä mutta silti juoni etenee sulavasti ja sen seuraaminen on mielenkiintoista.
Jos Narcin ja Training Dayn tyylinen kyttä-elokuva kiinnostaa, ei Dark Bluen hankkimatta jättämämiseen ole mitään syytä varsinkin kun Dark Blue:n suomi-julkaisu on niin äänen kuin kuvankin laadultaan hyvää luokkaa. Eritoten kuvan kirkkaus saa kehuja.
4 / 5
Dark Blue kuuluu tyyliltään pitkälti samaan sarjaan kuin Training Day ja tuoreempi Narc. On hyvää poliisia, pahaa poliisia ja joka puolella rehottaa korruptio ja temppuja ei aina tehdä "by the book". Vaikka tässäkin genressä on eittämättä omat kliseensä jotka myös Dark Bluessa näkyvät paikka paikoin hyvinkin selkeästi, on tälläisiä poliisi-elokuvia kuitenkin mielestäni huomattavasti mukavempi katsella kuin semmoisia kiiltokuvapoliiseja joita vaikka "tosi"-TV-sarja Cops on täynnä.
Dark Bluen juoni ei ole mitenkään erikoinen mutta kuitenkin varsin mielenkiintoinen kun tapahtumat pysyvät sopivan simppeleinä eikä aivan joka nurkan takana ole sitä salaliittoa odotettavissa. Dark Bluen suurin vahvuus on ehdottomasti näyttelijät, Kurt Russell tekee parhaan roolisuorituksensa sitten 1982 valmistuneet the Thingin. Paikka paikoin Russell kyllä sortuu ylinäyttelyyn mutta silti varsinkin loppu on hienoa katseltavaa. Scott Speedman tuoreena kyttänä ei ole niin loistava mutta hoitaa silti paikkansa ihan hyvin, samoin kuin Michael Michele joka vastaa aika lailla kokonaan naiskauneudesta. Sen sijaan viime aikoina useassakin isommassa elokuvassa näytellyt Brendan Gleeson tekee hienon roolisuorituksen Russelin pitkä-aikaisena pomona.
Näyttelijöiden hienojen roolisuoritusten arvoa lisää vielä se että vaikka heidän näyttelemänsä henkilöt ovatkin ihan mielenkiintoisia ovat ne varsin kliseisiä ja sisältävät kaikki tämän tyyppisen elokuvan kliseet. Silti Dark Bluen henkilöt ovat helppoja samaistua ja heidän kohtalostaan on oikeasti kiinnostunut.
Toinen vahvuus on erittäin perinteisen ja koristelemattoman tyylikäs kerronta. Välillä alleviivataan erittäin vahvalla kynällä mutta silti juoni etenee sulavasti ja sen seuraaminen on mielenkiintoista.
Jos Narcin ja Training Dayn tyylinen kyttä-elokuva kiinnostaa, ei Dark Bluen hankkimatta jättämämiseen ole mitään syytä varsinkin kun Dark Blue:n suomi-julkaisu on niin äänen kuin kuvankin laadultaan hyvää luokkaa. Eritoten kuvan kirkkaus saa kehuja.
4 / 5
