Eli kyseessä tämä ensimmäinen(?) NG-konsolien "freelancer". Peli on Ascaronin(mm. Sacred 2) alunperin tekemästä PC-versiosta melko suoraan boxille käännetty peli. Sain pelin tänään ja pakko sanoa että vähän kaksijakoiset fiilikset.
Ensinnäkin peli on hyvä, mutta huomaa että se ei ole ihan viimeistelty, jne. Eli grafiikat eivät ole ihan uusinta blingblingiä, varsinkaan videoissa. Toisaalta ääninäyttely ei ole ihan niin huonoa, kuin jostain luin. Nyt tullut tänään pelailtua peliä sellaiset 4h ja pakko sanoa että pelissä on kuitenkin sen verran hyvää, että se pitää mielenkiinnon yllä.
Ok, tietyssä mielessä peli vähän toistaa itseään, mutta toisaalta pelissä on paljon paikkoja mihin lentää ja omaa tekemistä(tavaran kuljettelua, piraattien tappamista/piraattina olemista, jne.) on melko paljon, joten varmaan peliin tulee palattua myöhemminkin, enkä sitä pois myy heti.
Se mikä oikeastaan mietityttää eniten, että kun konsoliohjain sopii noin hyvin avaruuslentelyyn, niin milloin saataisiin X-sarjan tasoinen peli konsoleille. Sitä odotellessa, tätä pelaillessa.