TUHOMURSU
KonsoliFIN Alumni
Diablo-pelien luoma lahtauskliksuttelun (luuttipeli) genre saa uuden tulokkaan!
Pikkupeleillä ja erimoisten lisäosien tekemisillä kunnostautunut Eko Software on ottanut askeleen suurempaan maailmaan Warhammer-tuotemerkin varjolla. Pelikehittäjän historiasta kertoo mukana tässä pelissä olevat kokemuspistekertoimet sun muut erilaiset heilutteluanimaatiot pelattaville hahmoille – puhumattakaan pahamaineisesta Early Accessista, jonka myötä innokkaimmat voivat päästä pelaamaan ennen julkaisupäivää.
Kalleimmassa paketissa on tarjolla myös Season Pass, joten lisäosia on luvassa.
Studio on rakentanut omaa pelimoottoriaan parin oman How to Survive -peliensä avulla. Matka on nähtävästi kannattanut, sillä nimekäs Games Workshop -organisaatio on antanut porukan tehdä heidän Warhammer-nimeään kantavan nimikkeen.
Ei hassumpi "ensiyritys" isommilla kentillä – peli mahtuu samalle hyllylle Torchlitejen, Titan Questien, Grim Dawnin ja Path of Exilen kanssa.
Täällähän on täysi kaaos!
Kaaoksen nostaessa rumaa turpaansa käyvät velho, jousimies, ritari ja puolialaston kääpiö tuumasta toimeen.
Jos joku mielikuvitusversumi on tunnettu sodankäynnistä, niin se on juurikin Games Workshopin Warhammerit, fantasia- ja skifi-iteraatioineen. Jatkuva ja taukoamaton sota on ollut kantavana teemana yrityksen tuotteissa jo lähes viiden vuosikymmenen ajan.
Tarina kuljettaa sankarit viemäreistä tundrille ja metsiköistä aina toiseen ulottuvuuteen. Maailma ei ole varsinaisesti yhtenäinen, vaan pelialueisiin siirrytään kaupunkien porteista – eri kerroilla portit johtavat eri päämääriin. Maailman "puuttuminen" ei varsinaisesti häiritse, sillä tämänkaltaisissa peleissä fokus on toisissa asioissa. Teosta pelatessa ei voi olla kokematta hengenheimolaisuutta Warhammer: Vermintide -peleihin, joissa on tavallaan myös yksi päämaja, josta siirrytään nappia painamalla eri lokaatioihin.
Tämä on ennen kaikkea toimiva tapa välttää ylimääräinen maailmanrakennus ja toistuvat miljööt, ellei resursseja moiseen yksinkertaisesti löydy.
Diablo-pelien tapaan jokainen akti sijoittuu temaattisesti eri alueelle, jolloin tämä "päämajana" toimiva kaupunki myös muuttuu. Harmitukseksi kaupungeissa ei juurikaan vuorovaikutukseen pääse. Ainoat hahmot joille pelaaja voi puhua ovat tarinan seuraavan tehtävän antaja, sekä yleinen tunkioministeri, joka vastaanottaa kiitollisena kaiken "romun" mitä pelaajahahmo pusseissaan on rintamalta raahannut. Warhammer olisi tarjonnut aika paljon tarinamahdollisuuksia, mutta on täysin ymmärrettävää, että pieni pelitalo on keskittynyt olennaiseen: lahtaamiseen ja luuttiin.
Jätkä löi oikeesti
Tuttuun tapaan pelihahmot ovat hieman erilaisia pelata. Täten velhostelija pysyy etäämmällä, siinä missä kääpiö rankoo tappituntumalta. Yhteispeliä varten hahmoilla on erilaisia taitoja, jotka sekä vahvistavat hahmojen hyökkäyksiä että puolustuksia.
▲ Jossain tuolla kaiken keskellä on myös oma kääpiö... kai
Kaaos on myös hyvä sana kuvaamaan yhteispelaamista: loitsujen ja hyökkäysten efektit ovat sen verran isosti ruudulla, ettei hommasta tahdo saada mitään tolkkua. Hienosäätöä olisi tarvittu lisää, mutta varmasti tässä on myös tottumiskysymys, sillä yhteispelin kanssa oli paljon järjestelmäpuolen ongelmia.
Puolialastomalla kääpiöllä ei ollut juurikaan kavereita (snif).
Viholliskolonnat eivät pelintekijöiden kehuista huolimatta tunnu kovin moniulotteisilta. Kullakin alueella on vain muutamia erilaisia vihollistyyppejä, joita saa rankoa kyllästymiseen saakka. Jälleen mainittava Diablo-pelisarja on luonut mallin, jota olisi saanut hyödyntää paremmin. Veressä kahlaaminen on monotonista hommaa, eikä vastaan tulevat "kovemmat vihollisversiot" tarjoa ihan mahdottomasti mitään uutta. Jos peli kaipaisi jotakin, niin se olisi nimenomaan vihollisia, jotka tarjoaisivat hieman kierrettä touhuun erilaisten ominaisuuksien muodossa – esimerkiksi joku vihollinen voisi olla immuuni tuliloitsuille, tai tällä aseissaan kirous joka hidastaa pelaajaa niiden osuessa.
Turha keksiä pyörää uudestaan
Vaikeusastetta saa halutessaan veivata ylöspäin jonkun verran. Jokainen pykälä tekee vihollisista vaarallisempia, mutta samalla myös parantaa saatavien aarteiden, varusteiden ja aseiden laatua.
Olennaista on valita se itselle sopivin vaihtoehto: jos tykkää haasteista, niin mittarit vaan kaakkoon! Jos haluaa että homma on ennen kaikkea sujuvaa, niin ehkäpä on syytä jättää tuo vipu pykälän pari matalammaksi. Tarina ei suoraan sanottuna ole mistään kotoisin, joten sen puolesta tätä ei voi suositella kenellekään.
Esikuvansa tapaan myös erilaisia pelimuotoja löytyy, jolloin tutuhkoilla alueilla suoritetaan esimeriksi yksioikoinen Boss Rush -rymistely, tarkoituksena nitistää valitun aktin pomo.
▲ Ei varsinaisesti voida puhua mistään taktiikasta, kun välillä täytyy mennä näin halvalla etiäppäin!
Warhammer: Chaosbane on läksynsä lukenut. Pelaaminen on nopeata, ja varusteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Konventiot kaikkineen muistuttavat hyvin paljon peligenren totuttuja standardeja. Tämä on hyvä. Ei ole lähdetty väkisin keksimään uutta, kun/jos ideoita ei ole ollut.
Hahmoluokissa riittää näperreltävää ja kutakin voi muokata omalle pelityylille sopivammaksi. Aseet ja varusteet ovat tämän homman suola, eikä niiden kanssa menetteleminen ollut mitenkään genren peleistä poikkeavaa: uutta kiiltävämpää päälle jatkuvasti. Halutessaan varusteita myös parannella löydettyjen raaka-aineiden avulla.
Bugit poikineen
Olihan tässä niitä bugejakin. Ihan niitä perinteisiä äänijuttuja puuttuvien dialogien muodossa, mutta sitten vähän pahempiakin.
Ikävimmät bugit löytyivät moninpelin puolelta, sillä vain harvoin sai peliseuraa. Mitään teleporttia ei ole, joten parhaimmassakin tapauksessa liittyjä joutuu kuluttamaan ensimmäiset minuuttinsa vihaisen kääpiön jättämien ruumiiden seassa kahlatessa. Pääasiassa tuntui kuitenkin siltä, että samaan peliin vain ei pääse, vaikka saakin ilmoituksen mukaantulijasta.
Tarinan tehtävät menivät myös pari kertaa itsensä solmuun jonkun pelaajan liittyessä/koittaessa liittyä, jolloin tehtävät joutui tekemään uudelleen. Ehkä hauskin/paskin bugi tuli vastaan erään pomotaistelun jälkeen – kun tämän vihdoin sai hierottua kenttään X:llä yrittämällä, sai kääppijöni edelleen runtua dialogien aikana (ties mikä rutto tikkasi) ja kuukahti niiden päätteeksi.
Vähäisimpänä harmituksista on täysin puuttuva kustomointimahdollisuus sekä grafiikalle että pelin käyttöliittymälle. Ainoa graafinen säätö – resoluution muuttamisen lisäksi – mitä pelaaja voi tehdä on kytkä V-Syncin pois ja päälle. G-Syncin kanssa peli ei oikein tuntunut olevan hyvää pataa, ja kokonaisuus vaikutti olevan lukittuna 60 ruudun pyöritysnopeuteen.
Positiivisena puolena täytyy sanoa se, että tätä voinee pelata hiemankin homeisemmalla perunalla – laitevaatimukset eivät päätä huimaa.
Harmi sinänsä
Peli yrittää haukata liian suurta suupalaa, ja touhu on tylsähköä ja venytettyä. Siinä ei ole sinänsä mitään kamalasti vialla, mutta tällaisenaan se on valitettavan tylsä. Pelaaminen tuntuu pääasiassa napakalta ja mietityltä, vaikka pientä sekoilua välillä onkin liikkumisen kanssa – hiiren kliksaus ei aina vie hahmoa sinne, minne pelaaja haluaa.
Tarina yrittää sisällyttää mukaan liian monta kaaoksen jumalaa lähettiläineen. Valitettavasti temput ovat aina samat uusille alueille saavuttaessa: Kaljamahainen pahuuden kätyri pitää etsiä, katsoa kuinka tämä muuttuu oman jumalansa irvikuvaksi ja laittaa tämä möllykkä lopuksi poikki & pinoon.
▲ Usein vihulaisia on niin paljon, että jumittavat toisissaan kun eivät mahdu kaikki kimppuun samaan aikaan - obs. oikea alalaita
Toimivampi polku pienelle pelitalolle olisi ollut keskittyä yhteen kaaoksen jumalista ja rakentaa tämän ympärille. On luontevaa ajatella, että muut kaaoksen entiteetit olisivat olleet omia ladattavia (ja ostettavia) lisäosia. Warhammerin maailma on yksinkertaisesti liian suuri Eko Softwaren käsiteltäväksi niin sanotusti kertavedolla.
Täysihintaisena (varsinkaan nykytilassaan) tätä ei voi suositella, mutta ale-ostoksena neljälle kaverukselle tämä on ihan kelpoisaa p*skanjauhantapelattavaa.
P.S. Pari varttia lötinää:
Lue juttu sivustolla...
Pikkupeleillä ja erimoisten lisäosien tekemisillä kunnostautunut Eko Software on ottanut askeleen suurempaan maailmaan Warhammer-tuotemerkin varjolla. Pelikehittäjän historiasta kertoo mukana tässä pelissä olevat kokemuspistekertoimet sun muut erilaiset heilutteluanimaatiot pelattaville hahmoille – puhumattakaan pahamaineisesta Early Accessista, jonka myötä innokkaimmat voivat päästä pelaamaan ennen julkaisupäivää.
Kalleimmassa paketissa on tarjolla myös Season Pass, joten lisäosia on luvassa.
Studio on rakentanut omaa pelimoottoriaan parin oman How to Survive -peliensä avulla. Matka on nähtävästi kannattanut, sillä nimekäs Games Workshop -organisaatio on antanut porukan tehdä heidän Warhammer-nimeään kantavan nimikkeen.
Ei hassumpi "ensiyritys" isommilla kentillä – peli mahtuu samalle hyllylle Torchlitejen, Titan Questien, Grim Dawnin ja Path of Exilen kanssa.
Täällähän on täysi kaaos!
Kaaoksen nostaessa rumaa turpaansa käyvät velho, jousimies, ritari ja puolialaston kääpiö tuumasta toimeen.
Jos joku mielikuvitusversumi on tunnettu sodankäynnistä, niin se on juurikin Games Workshopin Warhammerit, fantasia- ja skifi-iteraatioineen. Jatkuva ja taukoamaton sota on ollut kantavana teemana yrityksen tuotteissa jo lähes viiden vuosikymmenen ajan.
Tarina kuljettaa sankarit viemäreistä tundrille ja metsiköistä aina toiseen ulottuvuuteen. Maailma ei ole varsinaisesti yhtenäinen, vaan pelialueisiin siirrytään kaupunkien porteista – eri kerroilla portit johtavat eri päämääriin. Maailman "puuttuminen" ei varsinaisesti häiritse, sillä tämänkaltaisissa peleissä fokus on toisissa asioissa. Teosta pelatessa ei voi olla kokematta hengenheimolaisuutta Warhammer: Vermintide -peleihin, joissa on tavallaan myös yksi päämaja, josta siirrytään nappia painamalla eri lokaatioihin.
Tämä on ennen kaikkea toimiva tapa välttää ylimääräinen maailmanrakennus ja toistuvat miljööt, ellei resursseja moiseen yksinkertaisesti löydy.
Diablo-pelien tapaan jokainen akti sijoittuu temaattisesti eri alueelle, jolloin tämä "päämajana" toimiva kaupunki myös muuttuu. Harmitukseksi kaupungeissa ei juurikaan vuorovaikutukseen pääse. Ainoat hahmot joille pelaaja voi puhua ovat tarinan seuraavan tehtävän antaja, sekä yleinen tunkioministeri, joka vastaanottaa kiitollisena kaiken "romun" mitä pelaajahahmo pusseissaan on rintamalta raahannut. Warhammer olisi tarjonnut aika paljon tarinamahdollisuuksia, mutta on täysin ymmärrettävää, että pieni pelitalo on keskittynyt olennaiseen: lahtaamiseen ja luuttiin.
Jätkä löi oikeesti
Tuttuun tapaan pelihahmot ovat hieman erilaisia pelata. Täten velhostelija pysyy etäämmällä, siinä missä kääpiö rankoo tappituntumalta. Yhteispeliä varten hahmoilla on erilaisia taitoja, jotka sekä vahvistavat hahmojen hyökkäyksiä että puolustuksia.
▲ Jossain tuolla kaiken keskellä on myös oma kääpiö... kai
Kaaos on myös hyvä sana kuvaamaan yhteispelaamista: loitsujen ja hyökkäysten efektit ovat sen verran isosti ruudulla, ettei hommasta tahdo saada mitään tolkkua. Hienosäätöä olisi tarvittu lisää, mutta varmasti tässä on myös tottumiskysymys, sillä yhteispelin kanssa oli paljon järjestelmäpuolen ongelmia.
Puolialastomalla kääpiöllä ei ollut juurikaan kavereita (snif).
Viholliskolonnat eivät pelintekijöiden kehuista huolimatta tunnu kovin moniulotteisilta. Kullakin alueella on vain muutamia erilaisia vihollistyyppejä, joita saa rankoa kyllästymiseen saakka. Jälleen mainittava Diablo-pelisarja on luonut mallin, jota olisi saanut hyödyntää paremmin. Veressä kahlaaminen on monotonista hommaa, eikä vastaan tulevat "kovemmat vihollisversiot" tarjoa ihan mahdottomasti mitään uutta. Jos peli kaipaisi jotakin, niin se olisi nimenomaan vihollisia, jotka tarjoaisivat hieman kierrettä touhuun erilaisten ominaisuuksien muodossa – esimerkiksi joku vihollinen voisi olla immuuni tuliloitsuille, tai tällä aseissaan kirous joka hidastaa pelaajaa niiden osuessa.
Turha keksiä pyörää uudestaan
Vaikeusastetta saa halutessaan veivata ylöspäin jonkun verran. Jokainen pykälä tekee vihollisista vaarallisempia, mutta samalla myös parantaa saatavien aarteiden, varusteiden ja aseiden laatua.
Olennaista on valita se itselle sopivin vaihtoehto: jos tykkää haasteista, niin mittarit vaan kaakkoon! Jos haluaa että homma on ennen kaikkea sujuvaa, niin ehkäpä on syytä jättää tuo vipu pykälän pari matalammaksi. Tarina ei suoraan sanottuna ole mistään kotoisin, joten sen puolesta tätä ei voi suositella kenellekään.
Esikuvansa tapaan myös erilaisia pelimuotoja löytyy, jolloin tutuhkoilla alueilla suoritetaan esimeriksi yksioikoinen Boss Rush -rymistely, tarkoituksena nitistää valitun aktin pomo.
▲ Ei varsinaisesti voida puhua mistään taktiikasta, kun välillä täytyy mennä näin halvalla etiäppäin!
Warhammer: Chaosbane on läksynsä lukenut. Pelaaminen on nopeata, ja varusteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Konventiot kaikkineen muistuttavat hyvin paljon peligenren totuttuja standardeja. Tämä on hyvä. Ei ole lähdetty väkisin keksimään uutta, kun/jos ideoita ei ole ollut.
Hahmoluokissa riittää näperreltävää ja kutakin voi muokata omalle pelityylille sopivammaksi. Aseet ja varusteet ovat tämän homman suola, eikä niiden kanssa menetteleminen ollut mitenkään genren peleistä poikkeavaa: uutta kiiltävämpää päälle jatkuvasti. Halutessaan varusteita myös parannella löydettyjen raaka-aineiden avulla.
Bugit poikineen
Olihan tässä niitä bugejakin. Ihan niitä perinteisiä äänijuttuja puuttuvien dialogien muodossa, mutta sitten vähän pahempiakin.
Ikävimmät bugit löytyivät moninpelin puolelta, sillä vain harvoin sai peliseuraa. Mitään teleporttia ei ole, joten parhaimmassakin tapauksessa liittyjä joutuu kuluttamaan ensimmäiset minuuttinsa vihaisen kääpiön jättämien ruumiiden seassa kahlatessa. Pääasiassa tuntui kuitenkin siltä, että samaan peliin vain ei pääse, vaikka saakin ilmoituksen mukaantulijasta.
Tarinan tehtävät menivät myös pari kertaa itsensä solmuun jonkun pelaajan liittyessä/koittaessa liittyä, jolloin tehtävät joutui tekemään uudelleen. Ehkä hauskin/paskin bugi tuli vastaan erään pomotaistelun jälkeen – kun tämän vihdoin sai hierottua kenttään X:llä yrittämällä, sai kääppijöni edelleen runtua dialogien aikana (ties mikä rutto tikkasi) ja kuukahti niiden päätteeksi.
Vähäisimpänä harmituksista on täysin puuttuva kustomointimahdollisuus sekä grafiikalle että pelin käyttöliittymälle. Ainoa graafinen säätö – resoluution muuttamisen lisäksi – mitä pelaaja voi tehdä on kytkä V-Syncin pois ja päälle. G-Syncin kanssa peli ei oikein tuntunut olevan hyvää pataa, ja kokonaisuus vaikutti olevan lukittuna 60 ruudun pyöritysnopeuteen.
Positiivisena puolena täytyy sanoa se, että tätä voinee pelata hiemankin homeisemmalla perunalla – laitevaatimukset eivät päätä huimaa.
Harmi sinänsä
Peli yrittää haukata liian suurta suupalaa, ja touhu on tylsähköä ja venytettyä. Siinä ei ole sinänsä mitään kamalasti vialla, mutta tällaisenaan se on valitettavan tylsä. Pelaaminen tuntuu pääasiassa napakalta ja mietityltä, vaikka pientä sekoilua välillä onkin liikkumisen kanssa – hiiren kliksaus ei aina vie hahmoa sinne, minne pelaaja haluaa.
Tarina yrittää sisällyttää mukaan liian monta kaaoksen jumalaa lähettiläineen. Valitettavasti temput ovat aina samat uusille alueille saavuttaessa: Kaljamahainen pahuuden kätyri pitää etsiä, katsoa kuinka tämä muuttuu oman jumalansa irvikuvaksi ja laittaa tämä möllykkä lopuksi poikki & pinoon.
▲ Usein vihulaisia on niin paljon, että jumittavat toisissaan kun eivät mahdu kaikki kimppuun samaan aikaan - obs. oikea alalaita
Toimivampi polku pienelle pelitalolle olisi ollut keskittyä yhteen kaaoksen jumalista ja rakentaa tämän ympärille. On luontevaa ajatella, että muut kaaoksen entiteetit olisivat olleet omia ladattavia (ja ostettavia) lisäosia. Warhammerin maailma on yksinkertaisesti liian suuri Eko Softwaren käsiteltäväksi niin sanotusti kertavedolla.
Täysihintaisena (varsinkaan nykytilassaan) tätä ei voi suositella, mutta ale-ostoksena neljälle kaverukselle tämä on ihan kelpoisaa p*skanjauhantapelattavaa.
P.S. Pari varttia lötinää:
Lue juttu sivustolla...